Olen tällainen parikymppinen tyttönen, jonka miessuhteet ovat aina syystä tai toisesta ajautuneet karille ennen kuin ehtivät kunnolla alkaakaan. Lopulta tapasin mukavan miehen joka pyysi treffeille kerran, toisen, kolmannen, ja hitaasti välillemme on kehittynyt seurustelusuhde. Hän esittelee minut kavereilleen ja perheelleen tyttöystävänään, tahtoo viettää paljon aikaa kanssani, puhuu tulevaisuudesta jne... Kaikin puolin hyvä suhde siis.
Jostain syystä en kuitenkaan luota häneen. Mietin usein mikä on hänen motiivinsa suhteeseen. Tiedän että hän on hieman huoleton luonteeltaan ja hänellä on myös enemmän elämänkokemusta. Mitä kaikkea sitten onkaan jo ehtinyt tehdä... Aiemmat ihastukseni ovat olleet sellaisia "kunnollisia äidin pikku poikia" joihin olen luottanut. Luottamuksen puutteeni perustuu vain sellaiseen "musta tuntuu" -fiilikseen.
Kommentteja?
Jostain syystä en kuitenkaan luota häneen. Mietin usein mikä on hänen motiivinsa suhteeseen. Tiedän että hän on hieman huoleton luonteeltaan ja hänellä on myös enemmän elämänkokemusta. Mitä kaikkea sitten onkaan jo ehtinyt tehdä... Aiemmat ihastukseni ovat olleet sellaisia "kunnollisia äidin pikku poikia" joihin olen luottanut. Luottamuksen puutteeni perustuu vain sellaiseen "musta tuntuu" -fiilikseen.
Kommentteja?
Vastaukset 8
Vanhimmat
"miessuhteet ovat aina syystä tai toisesta ajautuneet karille ennen kuin ehtivät kunnolla alkaakaan".
No oiskohan alitajuisesti kokoajan tuo sun epäluulos kyseessä? Herätys! Miks ylipäänsä hyörit kenenkään kanssa jos epäilet niitä??? Opettele eka olee ittes kanssa, niin se elämä voi onnistua sitten muidenkin kanssa.
Kasva ensin, seurustele vasta sitten.
kaikki erinlaisia...anna ensiksi meidän miesten tehdä mokamme ennen kun alat miettimään sellaisia(?) jos hän on avoin sinulle, perheelleen ja kavereilleen niin miksi et luottaisi häneen(?) kyllähän nuo jo jotain kertoo, ettei kaikkia 'hoitoja' vanhemmille näytetä ;) vähän itseluottamusta niin siitä se lähtee, olet vetävä mimmi ja hän tykkää/arvostaa sinusta, siinä hänen motivaationsa sinuun ja teihin :)
Onko sun mies joku ulkomaalainen?
on.
Voihan olla että pidät tästä miehestä niin paljon ettet voi uskoa onneasi todeksi? Sellaistakin tiedän tapahtuneen... Aikaisemmat "epäonnistumiset" kaiketi kummittelevat mielessäsi ja pelkäät että taas mennään metsään? Arvailujahan nämä ovat.
Mielenkiintoisempaa on se, miten PÄÄTÄT suhtautua.
Tulevaisuus on hyvin usein juuri sellainen, millaiseksi sen rakennat. Epäilemällä ja pelkäämällä et rakenna mitään kaunista - ennemmin tai myöhemmin lepikko raikaa...
Jos suhde sinusta tuntuu hyvältä ja sinut esitellään jo tyttöystävänä - lähde ihmeessä TÄYSILLÄ mukaan. Ei se ota jos ei annakkaan? Mikä on pahinta mitä saattaisi tapahtua? Rakastuisit, luottaisit ja sinut petettäisiin, -kö? Siihenkään ei kuole vaikka se sattuukin joskus paljon. Itke mieluummin vasta JOS sukset menevät ristiin. Kai sinulla nyt sen verran itsetuntoa riittää että voit ajatella HÄNEN menettäneen paljon kun ei sinua osannut arvostaa? Sinähän annoit kaikkesi kun halusit niin tehdä?
Pahinta mitä tapahtua saattaa, on mielestäni se, jos jäät omien epäluulojesi vangiksi. Kenelle on hyötyä noista pohdinnoistasi? Jos mietityttää, ota ja kysäise! Ihan pokkana vaan että kuules, mitkä sun motiivit oikeastaan onkaan mun suhteeni? Kannattaa ehkä aloittaa kertomalla omista motiiveistaan :). Älä syyttele, vaan puhu avoimesti omista tuntemuksistasi. Muista sitten myös kuunnella mitä sinulle puhutaan ja hyväksyä vastaukset sellaisina kuin ne annetaan.
Se kasvaa, mille antaa tilaa.
Luottamus ja rakkauskin. Uskaltaudu vaan unelmoimaan ja rakasta niin rajusti kuin suinkin haluat! Elämä on sillä tavalla paljon hauskempaa sekä sinulle että poikaystävällesi! :))
sitoutumiskammoinen vaan.. "mitkä ovat hänen motiivinsa suhteeseen"?! Vähän niinkuin motiivi murhaan vai? Ei suhteeseen ryhdytä motiivien takia, vaan sen takia, että ensin rakastutaan ja sitten rakastetaan... tahdotaan olla toisen ihmisen lähellä.
Ehkä ongelmasi onkin siinä, että sinulla on motiiveja suhteillesi.
Tapasit "mukavan miehen". Kirjoituksesi perusteella et vaikuta rakastavan häntä. Osaatkohan rakastaa? Min en tiedä, paha sanoa..
Taustani on tosin hieman erilainen. Olin pitkässä suhteessa, avioliitossa asti ja mieheni petti minua useasti tuon liiton aikana. Erottuamme itsetuntoni oli pitkään sirpaleina.
Nyt elän suhteessa sympaattiseen ja rehelliseen mieheen, mutta siitä huolimatta koin aluksi jatkuvasti epävarmuutta sen pysyvyydestä. Tiesin järjellä ajatellen, ettei minulla ole mitään syytä olla huolissani, mutta...
Ohjeeksi annan sinulle puhua asiasta kumppanillesi suoraan. Itse painiskelin ajatusteni kanssa vuoden verran ennen kuin uskalsin sanoa ne ääneen. Puhuminen tiputti taakan harteiltani, erityisesti siksi, että mieheni osasi suhtautua hienosti asiaan.
Luottamus kyllä kehittyy ajan kanssa, kun tunteet syvenevät ja opitte tuntemaan toisianne paremmin.