Kenelle on iskenyt kauhea ahdistus heti haastattelun jälkeen? Mulle sellainen tuli. Perheessä ei mitään vikaa ainakaan haastattelun perusteella.
Nyt olen kuin tulisilla hiilillä ja mietin lähteäkö vaiko ei. Lähtö olisi lokakuun alussa, eli aikaa on, mutta saisi perhe etsittyä toisen jos tämä jänishousu peruu.
Onko muilla kokemuksia/mihin päädyitte?
Nyt olen kuin tulisilla hiilillä ja mietin lähteäkö vaiko ei. Lähtö olisi lokakuun alussa, eli aikaa on, mutta saisi perhe etsittyä toisen jos tämä jänishousu peruu.
Onko muilla kokemuksia/mihin päädyitte?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mullekin iski välittömästi sen jälkeen kun sovittiin että lähden sinne, pienenmoinen paniikki ja aloin miettiä, olinkohan sittenkään harkinnut päätöstäni ihan loppuun saakka, vaikka olin jo pari vuotta sitä jossain tuolla mieleni sopukoissa haudutellut. Mutta pien tuo kuitenkin meni ohi ja vaikka nyt olenkin haikeissa tunnelmissa, kun lähtö Suomesta pian koettaa ja mietityttää, että miten tulen siellä tulevan vuoden pärjäämään, odotan myös lähtöä innoissani. On varmasti ihan luonnollista, että lähtö mietityttää ja tulevat vaikeat hetket hieman vaivaavat mieltä, mutta parempi sekin, kuin lähteä liian ruusuisin mielin matkaan.
Itselläni on lähtö edessä kahden viikon kuluttua, ja tuo tunne on aika tuttu. Onneni on ollut kyllä se seikka, että lähtö on tullut melko nopeasti. Sain tietää juhannuksen tienoilla, että elokuun ekalta viikolta alkaen olisi au pair-paikka Englannissa vapaana, eli tässä on kyllä tämä kuukausi kulunut ihan sujuvasti järjestelyjä tehdessä ja suunnitellessa.
Mutta ei kai siinä auta kuin rohkeasti vain yrittää. Ainahan sieltä pääsee pois, jos asiat menevät aivan pyllylleen. Ja mietitäänpäs,kuinka paljon se kokemus meitä tulee kasvattamaan! Se antaa kummasti lisäpuhtia hommaan. Ja tietysti haluan uskoa, että ihan jo se maa ja ne ihmiset ja etenkin perheen lapset innostavat jäämään, vaikka välillä se elämä siellä takkuaisikin. Että vihdoinkin, vihdoinkin on tekemässä sitä, mitä on jo kauan suunnitellut!
Jee, sisua matkaan, kyllä me sieltä hengissä selvitään! :D
(Ja ihan noin vinkiksi: se kyllä auttaa, jos keksii itselleen kaikkea mukavaa reissuun liittyvää virikettä ja saa ajan kulumaan sillä huolehtimisen sijasta. Esimerkiksi minä olen matkajärjestelyjen lomassa jo hieman suunnitellut, mitä sen isäntäperheen lasten kanssa tulen tekemään [ellei heillä sitten ole jo ideoita siellä valmiina, tietysti] ja opetellut kaikkia hyödyllisiä pikku sanoja, jotka ovat päässeet vuosien aikana unohtumaan [faktahan on nimittäin se, että lukiossa ei opeteta, mikä on englanniksi 'kauha' tai 'pölyharja', vaan miten ilmaiset mielipiteesi ilmakehän tilasta ja muuta "todella" käytännöllistä ...] Niin, ja kannattaa myös huvittaa itseään ostamalla jokin opaskirja tulevaan maahan! Itse olen menossa Lontooseen, jossa tietysti nähtävää ja koettavaa riittää, joten olenkin tuossa selaillut yhtä mukavaa opasta, aina kun tuntunut siltä, että "iik, mä en pysty siihen". Se on jotenkin aina piristänyt, kuten myös perheeltä saadut sähköpostit ja valokuvat.)
...itsellä ei iskenyt ahdistus haastattelun jälkeen, vaan vasta myöhemmin, nyt kun on pari viikkoa aikaa lähtöön. Luulen kuitenkin että se on normaalia, eikä sen takia kannata jättää lähtemättä. Jos kaikki menee sitten todella huonosti, sieltä pääsee kyllä pois. Oletan kuitenkin että olet miettinyt au pairiksi lähdön loppuun asti kun olet sinne hakeutunut? Sitten on eri asia jos se olisi ollut sellainen pikapäätös etkä olisi varma haluatko tehdä hommaa ollenkaan... sitten kannattaisi vielä harkita onko se sitä mitä haluat.
Mutta toivottavasti päädyt lähtemään! Kyllä siitä selvitään :)
Se on semmonen juttu että toi ahdistus ja jänistäminen johtuu siitä että työaika on liian pitkä! itellä kauhee paniikki kun ensin luulin että lähden 11:sta kuukaudeksi ja sitten että 9:säs kuukaudeks. No nyt kun sainkin ihan yllättäen paikan joka kestää vain jouluun niin eipä tunnu missään! Sen muutaman kuukauden kun seisoo vaikka päällään Katmandussa. joku 9kk-12kk on jo eri juttu. Parasta tässä paikassa jonka sain on se että jos kaikki menee hyvin niin sitä voi jatkaa niin pitkälle kun tykkää- ja muutenkin se on ihan mahtava, hyvät edut jne..
Mutta silti vaikka se nyt oliskii vuoden pesti niin lähde ihmeessä!! Siihen kannattaa varautua että eka viikko on ihan kauheeta tunteiden heittelyä, välillä on niiiin ihanaa mut sit tulee taas huonoja hetkiä. Parin viikon jälkeen koti-ikävä ja alkushokki alkaa olla ohi ja pääset nauttimaan arjesta! :)
Mukavaa matkaa kaikille!
Hei! Olen itsekin aatellut että olis paljon kivempi kun vois olla au pairina vaan puoli vuotta, mutta en ole ainakaan vielä löytänyt mitään toimistoa/järjestöä jonka kautta sellainen onnistuisi! Minkä kautta sait oman paikkasi, vai haitko suoraan???
Oman kokemukseni kertoakseni,iski minulle hirveä ahdistus juuri enne matkaan lähtöä.Viimeisen Suomessa vietetyn viikon päivät tuntui tosi ahdistavilta ja surulisilta...en halunnutkaan lähteä.Tunnelma kuitenkin muuttui kohdemaani lentokentällä!Oikein hyvin viihdyin 9 kuukautta Irlannissa ja toukokuun lopussa palasin Suomeen. Oikean päätöksen tein kun matkaan läksin ja mielen sopukoihin jäi monia korvaamattomia muistoja...:)
Rohkeasti vaan reissuun!!Pääseehän sieltä poi,jos siltä vielä tuntuu!