Romaanit saavat hamerahaa 500 euroasa

Samaan aikaan ikänsä työtä tehneet veronmaksajat seisovat leipä jonoissa. Ei mene jakeluun!
21480
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ei mullakaan mee jakeluun.

1Äänestä

Ennen tätä sosiaalitoimiston linja oli ettei kuulu korvattavien asioiden piiriin. Iho päätti että tämän työvälineen kustantaminen kuuluu veronmaksajille.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on linjannut, että romanikulttuuriin kuuluvan hameen käyttö on perustuslailla suojattu oikeus. Oikeuskäytännössä on katsottu, että romaninaisten syrjiminen hameen takia työelämässä tai palveluissa on perusoikeuksien vastaista, eikä pukeutumista voida rajoittaa kevyin perustein, kuten työergonomiaan vedoten.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu
Yhdenvertaisuusvaltuutettu
Keskeiset periaatteet ja oikeuskäytäntö:
KHO 2000:686: KHO:n ratkaisun mukaan romanihameen käyttö on perustuslaillinen oikeus ylläpitää kulttuuria.
Työsyrjintä: Työnantaja ei voi yleensä kieltää romanihameen käyttöä työturvallisuuteen tai ergonomiaan vedoten, ellei kyseessä ole erittäin painava peruste.
Yhdenvertaisuus: Romaninaisten oikeutta käyttää perinteistä pukeutumistaan on suojattu yhdenvertaisuuslailla ja perusoikeuksilla.
Aiemmat tapaukset: Aiheesta on ollut useita tapauksia läpi oikeusasteiden, joissa on käsitelty romaninaisten oikeutta toimia esimerkiksi asiakaspalvelutehtävissä omaa pukeutumistaan noudattaen.

Asiassa on huomioitava, että romanihameen käyttö on osa suomalaista kulttuuriperintöä ja sen estäminen voi olla räikeää syrjintää.

Äänestä
  • Nimenomaan suomalaista, ei romanit missään muualla käytä kyseistä muinaisasua😆

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Nimenomaan suomalaista, ei romanit missään muualla käytä kyseistä muinaisasua😆

    Meidän naapurin kannet saa 1500 e

    Äänestä

Mamuille takuueläkkeitä vaikka ei olisi päivääkään olleet töissä , näin meidän johtajat vain luovuttavat kansallisvarallisuutta samalla kun kurittavat suomalaisia jotka rakentaneet tätä yhteiskuntaa sukupolvien ajan ei merkka noille mitään , keiden etua eduskuntalaitoksen pitäisi vaalia ?

2Äänestä
  • "Mamuille takuueläkkeitä vaikka ei olisi päivääkään olleet töissä ,"

    Kantasuomalaisille takuueläkkeitä vaikka ei olisi päivääkään olleet töissä!

    Miksi niitä maksetaan?

    Itse olen ollut matalapalkka-alalla ja pienellä eläkkeellä, enkä ole koskaan hakenut itselleni mitään tukia! Silti olen pystynyt ostamaan pääkaupunkiseudulta asunnon eikä kyseessä ole ns huonot alueet vaan ns keskivertoalue!

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "Mamuille takuueläkkeitä vaikka ei olisi päivääkään olleet töissä ,"

    Kantasuomalaisille takuueläkkeitä vaikka ei olisi päivääkään olleet töissä!

    Miksi niitä maksetaan?

    Itse olen ollut matalapalkka-alalla ja pienellä eläkkeellä, enkä ole koskaan hakenut itselleni mitään tukia! Silti olen pystynyt ostamaan pääkaupunkiseudulta asunnon eikä kyseessä ole ns huonot alueet vaan ns keskivertoalue!

    Suomi turvaa kaikille ihmisille tietyn minimitoimeentulotason. Takuueläke on eläkeikäisille juuri tämä turva. Työikäisille on omat minimitoimeentuloturvaratkaisut.

    Eläkkeeksi sitä tietty voi kutsua, mutta ei työeläkkeeksi, joka on jokaisen itse itselleen kerryttämä eläketurva, josta on työelämäaikanaan maksanut myös työeläkevakuutusmaksun.

    Vaikea kuvitella, että Suomessa ihmisiä jätettäisiin eläkeikäinen täysin ilman mitään tukea, jos itse syystä tai toisesta ole kyennyt itse huolehtimaan omasta toimeentulostaan.
    Sama koskee tietty työikäisiäkin.

    Äänestä

  • Takuueläkkeen saamisen ehtona ei ole eläkeikäisen aikaisempi työnteko. Ei, se on eläkeikäisen perusturvaa. Ehto on sama sekä kantasuomalaiselle että maahanmuuttajataustaiselle ( kunhan on asunut Suomessa kolme vuotta ennen eläkeikää.
    Kantasuomalaista ei tämän osalta mitenkään ’ kuriteta’ enempää.
    Jos kantasuomalainen saa vain takuueläkettä, niin ei siinä kyllä ole kovin paljoa työpaikkojen ovia arvailtu niinä työikäivuosikymmeninä, joten yhteiskunnan rakentamisestakaan ei nyt kovin suuresti kannata uhota.

    Äänestä

  • Ja aamun uutisissa kerrotiinkin jo, että maahanmuuttajien ilmainen takuueläke ja kansaneläke yhdistetään, ettei vaan kukaan epäilisi, ettei maahanmuuttaja ole päivääkään tehnyt työtä tämän maan eteen.

    2Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Takuueläkkeen saamisen ehtona ei ole eläkeikäisen aikaisempi työnteko. Ei, se on eläkeikäisen perusturvaa. Ehto on sama sekä kantasuomalaiselle että maahanmuuttajataustaiselle ( kunhan on asunut Suomessa kolme vuotta ennen eläkeikää.
    Kantasuomalaista ei tämän osalta mitenkään ’ kuriteta’ enempää.
    Jos kantasuomalainen saa vain takuueläkettä, niin ei siinä kyllä ole kovin paljoa työpaikkojen ovia arvailtu niinä työikäivuosikymmeninä, joten yhteiskunnan rakentamisestakaan ei nyt kovin suuresti kannata uhota.

    No, ei sitä ole tehnyt maahanmuuttajakaan. Moni tarvitsee edellen tulkkia, vaikka tuli maahan jo 90-luvulla. Joo, ilmainen takuueläke, sillähän ne hiljaisiksi saa.

    2Äänestä

  • Veronmaksajat kustantaa rikoksentekovälineen. Ei mene oikein!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ja aamun uutisissa kerrotiinkin jo, että maahanmuuttajien ilmainen takuueläke ja kansaneläke yhdistetään, ettei vaan kukaan epäilisi, ettei maahanmuuttaja ole päivääkään tehnyt työtä tämän maan eteen.

    Harvemminhan ne työtä tekeekään. Sitä on katsottava veronmaksajana, että kuluttavat enemmän veroja kun niitä maksavat.

    1Äänestä

  • Lakeja voi aina MUUTTAA, jos tahtoa eli oikeudenmukaisuutta kaikkia muitakin kohtaan löytyy.

    2Äänestä

Tunkeutujat kuuluisivat vähintään 40v vanhaan taloon asumaan, kodinkoneet ja kalusteet vain kierrätyskeskuksesta, ja ruoka kassi leipä jonosta.

1Äänestä

Tavis suomalainen ei saa vaaterahaa erikseen. Siksi päällä useilla 20 v vanha tuulipuku tai halvimmat colleget.

1Äänestä

Sossu maksoi aikoinaan manneporukoiden matkat Arabiemiraatteihin ostamaan kultakoruja kun kotimainen tarjonta ei kelvannut.

1Äänestä

En ihan ymmärtänyt otsikkoa. Vein omat romaanini kierrätykseen, aika homeisia olivat. Kyllä leipäjonoissa ihan eläviä ihmisiä seisoo. Toivottavasti homeinen leipä ei mene sinne.

Äänestä
  • Jakeluun

    Äänestä

Romaanit eivät kylläkään saa hamerahaa. Mitä ne hameella teksivät?

Äänestä

Kaksi romaani naista käveli kaupassa Toinen niistä oli Ladattava koska hameen ja lattian völistä roikkui sähköpistoke

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Samaan aikaan ikänsä työtä tehneet veronmaksajat seisovat leipä jonoissa. Ei mene jakeluun!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu