Ystävyys: vaikeasti hallittava taito?

Normaalissa maailmassa se menisi niin, että jos mun intohimoni olisi esim. moottoriurheilu, niin valitsisin porukasta juttukaveriksi sen, joka aiheesta jotakin ymmärtää. Tai jos olisin poliitikko, niin varmastikin hakeutuisin sen seuraan, joka kannattaisi jotakin kanssani samaa yhteiskunnan aatevirtausta ja tavoitetta.

Mutta niin harrastus- kuin aatetoverit ja järjestöjeni jäsenet ovat kuin seinän takana, josta eivät näe eivätkä kuule mitään, mitä minä olisin tai mitä haluaisin sanoa - kiistatta hyvin hallitsemistani puheenaiheista.
Katsoin peiliin, että olenko huonosti pukeutunut tai huonosti kammannut. Ei, ihan kunnossa kaikki. Kuteet eivät ole kalleinta muotia, mutta eivät mitään halvintakaan. Naama energinen ja elegantti. Jos jokin voima tai taito mulla ei muka riitä, mutta mun 'kavereilla' keskenään muka riittää, niin olisi superkivaa ottaa pieni kilpailu, jos jotain pitää todistaa ystävyyden tai edes kohteliaasti kuuntelevan perushyväksynnän saavuttamiseksi.

Jengi haluaa olla kavereina muille kuin alansa asiantuntijoille, mieluummin ystävä densoille ja hörhöille. Ei ole siis mitään logiikkaa koko hommassa, että miten saisi edes jotain perushyväksyntää ja tuttavallisuutta, joten on se vaan mahdoton tehtävä. Luulisi, että viimeistään isojen rahojen bisnesskumppani osaisi arvostaa vuosia luotettavaksi osoittautunutta kaveria. Mutta ei! Ei voi, kun ei pysty, niin ei kykene. Kun emme elä normaalissa maailmassa.