Mielikuvitus olennot ja ihmisen järki

korkeasti koulutetut ihmiset ja sitten kahdella rintamalla toisella rintamalla puhutaan täysin mielikuvitusolennoista. Toisella rintamalla puhutaan elävästä Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta elävänä.

Vaatiiko tämä jotain ihmettä. Muuttuuko ateisti vajakiksi jos
myöntää: järjen kautta isossa mittakaavassa Jumalan läsnäolo
on erittäin todennäköistä. Myös se
että olisi lähettiläs ihmisen muodossa.
Ihminen ihmiselle. Ei ole vajakismia.
Vaan meille tuttua ja toivottavaa.

Paavali muuttui vainoojasta apostoliksi, koska hänen henkilökohtainen kokemuksensa (valo ja ääni Damaskon tiellä) oli niin voimakas, että se yksin riitti muuttamaan elämän suunnan ja käynnistämään hänen tehtävänsä ylösnousemuksen todistajana.
29290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Paavalin oli helppo uskoa, koska näki Herran ja kuuli hänen puhuvan. Eihän siihen uskoa edes tarvita!

Muiden pitäisi sitten uskoa, kun eivät apostolit uskoneet ennen kuin näkivät...

Äänestä
  • Väitetysti näyssä. Näyt taas ovat yliluonnollisia tapahtumia, joten niiden uskottavuus on nolla. Jotkut historoitsijat sanovat Paavalin väitetyn näyn liittyvän siihen kun hän joko putosi hevosen selästä ja sai aivotärähdyksen, tai kysessä oli epileptinen kohtaus. Aika monet myöhemmät uskonlahkojen perustajat saivat epileptisia kohtauksia ja/tai heillä oli aivovaurio (esim. Ellen White).

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Väitetysti näyssä. Näyt taas ovat yliluonnollisia tapahtumia, joten niiden uskottavuus on nolla. Jotkut historoitsijat sanovat Paavalin väitetyn näyn liittyvän siihen kun hän joko putosi hevosen selästä ja sai aivotärähdyksen, tai kysessä oli epileptinen kohtaus. Aika monet myöhemmät uskonlahkojen perustajat saivat epileptisia kohtauksia ja/tai heillä oli aivovaurio (esim. Ellen White).

    Näyissä ei ole mitään yliluonnollista. Ne vain tulkitaan sellaisiksi. Ihmisen päänuppi tekee toisinaan kepposia. vaikka ei tämäkään niistä tietenkään luotettavia tee.

    2Äänestä

Fokus aluksi:: Ateisti voi tulla lähemmäs Jeesuksen persoonaa ja opetuksia ilman, että hänen tarvitsee uskoa yliluonnolliseen. Tämä luo pohjan myöhemmälle uskonnolliselle pohdiskelulle, jos hän siihen on valmis.

Äänestä
  • Jeesuksen opetukset eivät vaan olleet kovin erilaisia verrattuna muihin antiikin ajan ihmisiin. Kreikkalaiset filosofit pohdiskelivat syvällisemmin asioita kuin Jeesus.

    Äänestä

Paavali oli pehmeäpäinen potilas.
Samanlaisia ovat hänet tosissaan ottavat.

Äänestä

Jeesus todella eli historiallisena henkilönä, noin 2000 vuotta sitten? Hän ei ollut vain idea, vaan ihminen, joka puhui ihmisistä ja oikeudenmukaisuudesta, ja hänen sanansa ovat inspiroineet miljardeja. Tässä ei puhuta jumalasta tai ihmeistä.

Äänestä
  • >> Tässä ei puhuta jumalasta tai ihmeistä.

    Mistä siinä sitten puhutaan?

    Äänestä

Opetuslapset näkivät Jeesuksen kuoleman jälkeen elävänä. He puhuivat hänen kanssaan, söivät hänen kanssaan ja uskoivat hänen olevan todella läsnä.
Tässä on siis monen ihmisen yhteinen ihmiskokemus. Ei ihme.

Äänestä
  • Ei ihme, vaan joukkopsykoosi.

    1Äänestä

Miksi aloittajakin siis haluaa uskoa ja palvoa henkilöitä? Eikä kirjoista voisi etsiä mitään ideaa välittämättä kuka sen on sanonut tai siitä kirjoittanut?

Eihän meillä ole "herroja". Korkeintaan viisautta, joka kehittyy kokemuksista ja tiedoista iän myötä. Joskus on viisasta vain ottaa päivä vastaan sellaisena kun se tulee ja olla pohtimatta mitään. Ihan niin kuin aloittajakin on tehnyt lapsena. Silloin kun aurinko vielä paistoi ja luonto tuoksui.

Nyt te väittelette täällä uskomisista, totuuksista ja palvomisista. Sekö sitten on sitä "oikeaa".

Äänestä

Ateisti voi alkaa ymmärtää, miksi kristityt näkevät Jeesuksen ylösnousemuksen merkittävänä ja elämää muuttavana, ilman että hänen tarvitsee uskoa heti yliluonnolliseen.

Äänestä

jeesus oli skitsofreenikko

Äänestä

Jeesus oli palturia. Semmoinen oli siihen aikaan muotia.

Äänestä

"järjen kautta isossa mittakaavassa Jumalan läsnäolo
on erittäin todennäköistä."

Millä perusteella? Aina kun opimme lisää maailmasta, niin se tieto vie meidät kauemmas Jumalasta, ei lähemmäksi.

2Äänestä
  • Tiede tutkii Jumalan käsittämättömän viisasta luomistyötä. Nykytieteen saavutukset, saattavat evoluutioteorian häpeään.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tiede tutkii Jumalan käsittämättömän viisasta luomistyötä. Nykytieteen saavutukset, saattavat evoluutioteorian häpeään.

    Käsittämättömän viisasta luomistyötä, kuten hampaiden reikiintyminen tai likinäköisyys?

    Esim. moderni lääketiede on riippuvainen evoluutioteorian paikkaansapitävyydestä. Evoluutioteorialla on vaikutuksia moneen eri tieteenalaan.

    3Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tiede tutkii Jumalan käsittämättömän viisasta luomistyötä. Nykytieteen saavutukset, saattavat evoluutioteorian häpeään.

    "Nykytieteen saavutukset, saattavat evoluutioteorian häpeään."

    Unohdit kertoa että mitkä nykytieteen saavutukset saattavat evoluutioteorian häpeään. Vai pääsikö sittenkin käymään niin, että valitsit pikkuisen valehdella uskosi puolesta?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tiede tutkii Jumalan käsittämättömän viisasta luomistyötä. Nykytieteen saavutukset, saattavat evoluutioteorian häpeään.

    "Tiede tutkii Jumalan käsittämättömän viisasta luomistyötä."

    Tiede tutkii esimerkiksi sitä miten pääsisimme eroon malarialoisista, jotka ovat tappaneet ihmiskunnan historian aikana enemmän ihmisiä kuin kaikki ihmisen käymät sodat yhteensä.

    Äänestä

Hänen tulemuksensa on järkyttävä sillä kirkkaudella ja voimalla jonka on perinyt. Lakoon menee kansat.

Äänestä
  • Tässä ollaankin jo odoteltu noin 2000 vuotta.

    2Äänestä

Herramme Jeesuksen Kristuksen kertomat tapahtumat, jotka edeltävät Hänen tuloaan, eivät ole vielä toteutuneet, meidänkään sukupolven aikana. Hän käski meidän valvoa, sillä vain Isä yksin tietää, milloin Herramme Jeesus tulee.

Äänestä
  • Ne piti tapahtua kun osa kahdestatoista opetuslapsesta on vielä elossa, ja he eivät ehtisi käydä läpi kaikkia Israelin kaupunkeja ennen kuin kaikki tapahtuu.

    2Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ne piti tapahtua kun osa kahdestatoista opetuslapsesta on vielä elossa, ja he eivät ehtisi käydä läpi kaikkia Israelin kaupunkeja ennen kuin kaikki tapahtuu.

    Kolme opetuslasta näkivät Jeesuksen koko kirkkauden, kun Mooses ja Elia ilmestyivät heille vuorella, kuusi päivää Jeesuksen opetuksen jälkeen. Luukkaan evankeliumi kertoo Jeesuksen kirkkauden ilmestymisestä.

    Äänestä

Ateisti..Mitä sinä ajattelisit, jos joku todella muuttaisi elämääsi näin voimakkaasti? Kuten miljardien ihmisten. Voiko tällainen kokemus olla mahdollista, vaikka ei uskoisi yliluonnolliseen?

Onko tämä jotain vajaatoimintaa: vai
rehellistä. Vaatiiko tämä selvästi muita heikompaa älykkyyttä. Onko tämäkin
Joku lahjattomien " joukkopsykoosi ".
Joka on jo nuorena " isketty " päähän.

Äänestä
  • Tuollaiseen : pieni suuri ihme se on.
    Muutos.
    Vaikka on muitakin Pyhiä henkilöitä
    Ja sanomaa. Opinkappaleita.

    Buddha: “seuraa opetustani”

    Muhammed: “seuraa Jumalan ilmoitusta”
    Profeetta

    Jeesus:
    “Seuraa minua”

    Hän ei vain opeta tietä.
    Hän väittää olevansa tie
    Jos tämä kaikki pitää paikkansa, niin kysymys ei ole enää:
    “oliko hän hyvä opettaja?”
    vaan:
    “kuka hän oikeasti oli?”

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Tuollaiseen : pieni suuri ihme se on.
    Muutos.
    Vaikka on muitakin Pyhiä henkilöitä
    Ja sanomaa. Opinkappaleita.

    Buddha: “seuraa opetustani”

    Muhammed: “seuraa Jumalan ilmoitusta”
    Profeetta

    Jeesus:
    “Seuraa minua”

    Hän ei vain opeta tietä.
    Hän väittää olevansa tie
    Jos tämä kaikki pitää paikkansa, niin kysymys ei ole enää:
    “oliko hän hyvä opettaja?”
    vaan:
    “kuka hän oikeasti oli?”

    Tuossa Budha (Gautama) - Mohammed - Jeesus -vertailussa käy selvästi ilmi, että Jeesus oli narsistisin. Hän näki itsensä kaiken keskipisteenä. Hänellä itsellään ja "totuudella" ei ollut eroa.

    Äänestä

Aavedata Pelson vankilassa yötä vietetään 20.3 perjantaina klo 18.00 Youtube.
Henget liikkuu. Viimeinen leposija.

Äänestä

Ensimmäinen huomio on uskovaisten rajaton itsekeskeisyys. Tässäkin kuvitellaan, että vaihtoehdot ovat kristinusko ja ateismi. Kutenkin teisteistä VÄHEMMISTÖ on kristittyjä. Muihin tai muunlaisiin jumaliin uskovia on enemmän kuin kristittyjen jumaliin uskovia. Eikä ole mitään syytä olettaa etteikö muiden usko olisi yhtä aitoa ja uskonnolliset kokemukset yhtä vakuuttavia heillle itselleen.

Paavalin kääntymys on tarinaa - ehkä totta ehkä ei. Ei ole mitään todisteita siitä, että kristittyjä olisi vainottu Syyriassa vuosina 30-60 kenenkään toimesta. Krisittyjen vainot ovat kokonaisuutenakin vahvasti liioiteltu ilmiö (kristittyjä vainottiin ateisteina) ja keskittyi ennen kaikkea Rooman kaupunkiin ja Italiaan. Tarina kääntymyksestä vainoojasta uskovaiseksi voi olla saarnamiehille tyypillinen dramaattinen tarina, joka perustuu enemmän siihen miten se palvelee käännytystyötä kuin siihen onko se totta.

Kaikkiaan Paavalin roolia kristinuskon perustajana on käsitelty paljon muissa ketjuissa. Eikä kai uskovakaan voi kiistää sitä ristiriitaa, että tarinoiden Jeesuksella oli 12 opetuslasta, mutta kuitenkin kristinuskon keskeinen perustaja oli joku joka ei ollut edes nähnyt Jeesusta? Suurimmasta osasta opetuslapsia ei kuulunut mitään. Valitsiko Jeesus opetuslapset jotenkin huonosti?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

korkeasti koulutetut ihmiset ja sitten kahdella rintamalla toisella rintamalla puhutaan täysin mielikuvitusolennoista. Toisella rintamalla puhutaan elävästä Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta elävänä.

Vaatiiko tämä jotain ihmettä. Muuttuuko ateisti vajakiksi jos
myöntää: järjen kautta isossa mittakaavassa Jumalan läsnäolo
on erittäin todennäköistä. Myös se
että olisi lähettiläs ihmisen muodossa.
Ihminen ihmiselle. Ei ole vajakismia.
Vaan meille tuttua ja toivottavaa.

Paavali muuttui vainoojasta apostoliksi, koska hänen henkilökohtainen kokemuksensa (valo ja ääni Damaskon tiellä) oli niin voimakas, että se yksin riitti muuttamaan elämän suunnan ja käynnistämään hänen tehtävänsä ylösnousemuksen todistajana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu