Nykyinen työni ns. toimihenkilönä on kammottava henkisesti: osaamaton johto (ei päätöksentekotaitoa, ei motivoivuutta), kamala työilmapiiri (selän takan juoruilevat ja kyttäävät naiset)ja oman työn yksitoikkoisuus ja toisaalta tarvittavan pikkutiedon suuri määrä.
Olen valvonut jo kuukausia öitä, uni tulee huonosti, ja joka työaamu on vaikeaa lähteä töihin. Masennus on päällä, mikään ei huvita. Nyt olen päätymässä ratkaisuun: irtisanoutuminen loppukesästä lomien jälkeen.
Tiedän, että hommasta seuraa 3 kk:n karenssi ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, mutta en tässä tilanteessa jaksa ajatella sitä. Halu päästä pois tästä p..kasta on niin suuri. Toisaalta haluan uskoa, että saan kohtuuajassa muuta työtä, asunhan pk-seudulla. Toisaalta se toinen puoleni aina välillä "kolkuttelee"; nimittäin taloudelliset asiat eli pelko siitä, ettei uutta työtä tulekaan ja joutuu sossun luukulle karenssiaikana.
Neuvokaas, mitä pitäisi tehdä! 99% minusta sanoo, että irtisanoutuminen on ainoa järkevä keino tässä vaiheessa, kun työpaikan asioita ei voida saattaa enää kuntoon. 1% minusta taas pelkää töistä lähtöä rahan puutteen pelon vuoksi. Kertokaas kokemuksianne vastaavista tilanteista, kiitos.
Olen valvonut jo kuukausia öitä, uni tulee huonosti, ja joka työaamu on vaikeaa lähteä töihin. Masennus on päällä, mikään ei huvita. Nyt olen päätymässä ratkaisuun: irtisanoutuminen loppukesästä lomien jälkeen.
Tiedän, että hommasta seuraa 3 kk:n karenssi ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, mutta en tässä tilanteessa jaksa ajatella sitä. Halu päästä pois tästä p..kasta on niin suuri. Toisaalta haluan uskoa, että saan kohtuuajassa muuta työtä, asunhan pk-seudulla. Toisaalta se toinen puoleni aina välillä "kolkuttelee"; nimittäin taloudelliset asiat eli pelko siitä, ettei uutta työtä tulekaan ja joutuu sossun luukulle karenssiaikana.
Neuvokaas, mitä pitäisi tehdä! 99% minusta sanoo, että irtisanoutuminen on ainoa järkevä keino tässä vaiheessa, kun työpaikan asioita ei voida saattaa enää kuntoon. 1% minusta taas pelkää töistä lähtöä rahan puutteen pelon vuoksi. Kertokaas kokemuksianne vastaavista tilanteista, kiitos.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Saat kyllä sairaslomaa pään selvittelyyn ja ehkä se alkuun kannattaa kokeilla?
Ymmärään huolesi ja tuskasi, koeta jaksaa olipa ratkaisusi sitten lähtö tai räjähdys työpaikalla jossakin tilanteessa.
Omaa suhtautumistaan tietysti aina voi yrittää petrata, sillä muiden osuuteen et pysty ikinä vaikuttamaan. Siis jos mahdollista, niin ehkä voit katsoa joitakin asioita läpi sormiesi ja tehdä itse vain sen mikä on "pakko"?
Irti aina ehtii sanoutua, jos sellainen paikka tulee ja paikan tullessa se vaan pitää tehdä. Fiksuna tietysti suunnittelet rahankäytön ja mahdollisuudet etukäteen ajan kanssa ja ehkä keräät hieman varantoa sitä varten.
Pärjäile!
Jos ylimmällä pomolla on yhtään järkeä päässä, sille kannattaa puhua. Jos todella on niin että johto ei välitä mistään ja se on täysin ei-kompetenttia ja muissa maailmoissa, kannattaa laittaa oma osaaminen paperille ja miettiä ihan tosissaan mitkä mahdollisuudet on saada uutta työtä. Ja alkaa heti etsiä sitä uutta työtä. Jos mahdollisuudet on ihan kohtuulliset, uutta elämää kohti vaan. Vanhasta irtipääseminen on niin vapauttava kokemus, että sillä jaksaa jonkun aikaa, mutta huom, ainoastaan jonkun aikaa. Ja varoituksen sana, uudessa työpaikassa saattaa olla ihan sama edessä.
Noin vain irtisanoutuminen on uhkarohkeata. Olet ilmeisesti kovin nuori, koska uskot halutessasi saavasi jostakin työpaikan. Tietysti nuoremman työnsaanti on helpompaa, mutta näin reilusti yli nelikymppisenä ei tulisi mieleenikään. Suurin ongelma ei varmastikaan ole se karenssiaika vaan uuden työpaikan löytäminen.
Mahdollisuutesi saada uusi työpaikka kutistuvat melkoisesti kun olet työtön. Eli hae sitä uutta työpaikkaa nyt, kun olet vielä töissä. Saat realistisemman kuvan siitä onko saatavilla muuta kuin provisiopalkkaista myyntityötä tai muutama tunti siivousta / päivä.
Minun on toki hieman vaikea asennoitua ongelmasi, kun en ole ikinä ollut vastaavassa tilanteessa. Toivotan vaan tsemppistä ja jaksamista, voit toki miettiä onko omassa käytöksessäsi kohentamista. Niin ja harva töissä sen vuoksi käy että siellä on kivaa, kyllä se taitaa olla se säännöllinen tilipussi suurin syy.
Yritä ikävän työpäivän vastapainoksi nauttia vapaa-ajastasi. Työtön ei pysty nauttimaan siitäkään, kun jatkuvasti painaa huoli huomisesta.
>Minun on toki hieman vaikea asennoitua ongelmasi, kun en ole ikinä ollut vastaavassa tilanteessa. Toivotan vaan tsemppistä ja jaksamista, voit toki miettiä onko omassa käytöksessäsi kohentamista. Niin ja harva töissä sen vuoksi käy että siellä on kivaa, kyllä se taitaa olla se säännöllinen tilipussi suurin syy.
Kyllä huomaa ettei tämä henkilö todellakaan ole joutunut vastaavaan tilanteeseen. Tietysti täytyy aina turvata elanto, mutta voi syntyä tilanne jossa työstä on pakko päästä heti tai hirsi kutsuu. Minulle kävi niin. En olisi ollut työssäni päivääkään enää heti kun sain velat maksettua. Sairaslomalle en lähtenyt, koska en halunnut että kaikki alkavat ajatella että ONGELMA ON MINUSSA eikä työn paljoudessa ja epäoikeudenmukaisuudessa, ja olisihan sen loman jälkeen ollut pakko taas palata siihen helvettiin.
Ei, ei työn todellakaan tarvitse olla kivaa. Mutta inhimillistä se saisi kyllä olla! Ne kaikki tilipussinsa täyttelijät voisivat välillä muistaa että muutkin siellä ovat IHMISIÄ, ja kohdella heitä/meitä sen mukaisesti. Eikä koneen osina, tai simputettavina tai juoruilun aiheena.
Minä en toivota jaksamista, koska se on älyttömintä mitä burn outtiselle voi sanoa! Itse jaksoin, jaksoin ja jaksoin ja tavallaan maksan sitä jaksamista vieläkin. Vaikka irtisanoutumisestani on jo 6 v, näen vieläkin painajaisia työstäni. Olin tietysti liian kiltti ja tunnollinen ihminen, eikä minulle olisi tullut mieleenkään siirtyä linjalle "asialliset työt tehdään" sen 150 - 200 % panoksen antamisen sijasta.
Että ottaa päähän tuollaiset jäppiset jotka eivät ole jostakin asiasta kärsineet ja silti ovat siinä jotakin asiantuntijoita olevinaan!
Karenssi ei ole hyvä ratkaisu, mutta mikä sitten on? Sellaista ei ole. Ehkä kyllä kannattaa ensin katsella niitä muita työpaikkoja, mutta eri asia on sitten onko jaksamiskyky niin nollilla että kykenee pöllähtämään uppo-outoon uuteen työhön henkisesti risaisena.
olen aivan samaa mieltä. luultavasti siinä vaiheessa, kun itse myöntää viimein, ettei jaksa enää, on burn out jo aika pitkällä. sitä vaan yrittää ja yrittää ja yrittää, ja mikään tekeminen tai suhtautuminen ei tunnu riittävän, auttavan tilanteeseen tai omaan pahaan oloon. jos minä olisin sinä (siis alkuperäinen kirjoittaja), niin lähtisin jollain tapaa tuosta työpaikasta. en jaksa uskoa, että työpaikka muuttuisi niin paljon, että tulisit siellä viihtymään tulevaisuudessa. ja teille, jotka kirjoititte, että älähän nyt, kyllä töissä kuuluukin olla aina vähän kurjaa: paskanmarjat! meillä kaikilla on yksi ainoa elämä ja jos työ on tärkeää ja itse antaa sille jos ei kaikkea, niin ainakin paljon itsestään, niin totta helvetissä töissä pitää olla hauskaa tai sieltä pitää saada jotain itselle tärkeää. sietäminen ei todellakaan tule olla vähimmäistavoite, ei, jos ei itse niin halua.
eri asia sitten on, että mitä sitä sitten tekee, kun päättää lähteä. mutta elämällä on tapana järjestyä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. jos irtisanot itsesi, niin löydät jossain vaiheessa uuden työpaikan, vaikka joutuisit sitä jonkun aikaa hakemaan ja sillä aikaa syömään näkkileipää. kädestä suuhun eläminen ehkä voittaa työpaikan kurjuuden, ainakin hetkittäin? tärkeintä on, että miten haet uutta työtä. sanoisin vielä sen, että suosittelen menemään puhumaan jollekin "kallonkutistajalle", vaikket sairasloman kautta töistä pois lähtisikään. ammattiauttajat kun osaavat usein kuitenkin sanoa sille fiksullekin ja normaalisti loistavasti pärjäävälle ihmiselle niitä oikeita sanoja ja selvittää monia mutkia, mitä ei itse kerta kaikkiaan ole kykenevä näkemään tai tuntemaan. tsemppiä!
Jos työ tuntuu ylivoimaisen vastenmieliseltä ja umpikuja edessä, tee rohkea teko ja vaikka irtisanoudu! Tietysti varmista se, että saat ansiosidonnaisen pvärahan alkusuojaksi.
Itse tein ratkaisun hypätä pois valkokaulyustyöläisen hommista jossa palkkakin oli yli 15.000 mk/kk. Lähdin, olin työttömänä reilut 12 kk ja sain vahtimestarin paikan aluksi työllistämistyönä, myöhemmin homma vakinaistettiin. Vaikka liksa on bruttona paljon pienempi, ei käteen jäävä palkka ole suhteessa niin huono kun otan huomioon työssä viihtymisen. Kannatti!
No, tietty jos ei jaksa, niin ei elämäkään tunnu elämältä. Rohkeutta se vaatii, rahaa ei työttömänä tule ja ei näytä hyvältä CV:ssäsi. Mutta oma päätös on tehtävä ja sen mukaan elettävä. Onko sinulla esim. omaisuutta, jota muutaa rahaksi, jotta elämä ei mene centin vöääntämiseksi työttömänä (auto, jne..)
Tiedän, että burnouttina ei ole voimia työnhakuun..työttömänä on ehkä enemmän. Mutta taas työnsaanti voi olla vaikemapaa.
EN voi muuta sanoa, kuin tsemppiä ja voimia.
asia on helppo ratkaista .
mikäli olet vakituisella sopimuksella , niin hankkiudu psykiatrille . ei siksi että he osaisivat auttaa sinua , vaan siksi että työnantajan motivaatio pitää sinut tyytyväisenä työssä kasvaa . psykiatrit kirjoittavat sairaslomaa hyvin avokätisesti ja työnantajasi joutuu maksamaan palkkasi kohtuullisen sairasloman ajalta . koska he joutuvat maksamaan palkkasi , mutta eivät saa työpanostasi , eikä laillisisa perusteita irtisanomiseen ole , niin pakkohan on sitten hieman varoa " kolhimasta" sinua jotta et hankkisi lisää sairaslomaa .
älä irtisano itseäsi vaan pysy työssä ja hanki uusi auto .