Turkin ongelmia eivät ole ainoastaan naisten ja lasten raiskaustapaukset eikä jatkuvat pommiuhat sekä terroriteot joissa on kuollut turisteja. Eräs räikeä Turkkin epäkohta on, että kyseinen maa polkee ihmisoikeuksia törkeällä tavalla mm. Kurdien oikeuksia on poljettu eikä ainoastaan poljettu. Kurdeja on karkoitettu kodeistaan kidutettu, rasikattu sekä murhattu aina Naisia ja Lapsia myöten Turkin armeija toimesta. Lisäksi Turkin oikeuslaitos ei ole asiaan puuttunut ollenkaan. Asiaan on ottanut kantaa myös Euroopan Unioni, joka on vaatinut Turkilta toimenpiteitä asiantilanteen parantamiseksi. Kysyn Turkin matkaajilta tuetteko Ihmisoikeuksien polkemiset kurdi naisten ja lasten kohtelun hiljaisesti myöntyilemällä heitä kun matkustatte sinne?
Turkin ongelmatja Ihmisoikeustilanne
10
3305
Vastaukset
- ja ne
kurdithan olivatkin sitten ihan syyttömiä tähän kaikkeen. Tappavat vaan muutaman turistin ja paikallisen itsemurhapommeillaan aina silloin tällöin. Ihmisoikeudet eivät Turkissa ole parhaimmat mahdolliset, mutta muistathan kuitenkin että tällaisilla aluekiistoilla/sodilla tuppaa aina olemaan kaksi puolta.
- nainen 28
PKK perustettiin vasta sitten kun Kurdeja oli Turkissa vainottu vuosia ja systemaattisesti. Kurdit olisivat halunneet neuvotella mutta Turkin hallitus kieltäytyi siitä. Heidän rauhantahtoisetkin aktivistit ovat heitetty vankilaan tai murhattu epäselvissä olosuhteissa.
Entä rauhanomainen Kurdien AY-järjestö? he ovat irtisanoutuneet kaikesta väkivallasta. Mutta heidän toimitsijoita on murhattu Turkin viranomasiten hiljaisella hyväksynnällä tai toimesta. - nyt
nainen 28 kirjoitti:
PKK perustettiin vasta sitten kun Kurdeja oli Turkissa vainottu vuosia ja systemaattisesti. Kurdit olisivat halunneet neuvotella mutta Turkin hallitus kieltäytyi siitä. Heidän rauhantahtoisetkin aktivistit ovat heitetty vankilaan tai murhattu epäselvissä olosuhteissa.
Entä rauhanomainen Kurdien AY-järjestö? he ovat irtisanoutuneet kaikesta väkivallasta. Mutta heidän toimitsijoita on murhattu Turkin viranomasiten hiljaisella hyväksynnällä tai toimesta.ovat aktivoituneet taas vuosien jälkeen ihan ilman mitään erityistä syytä. Kurdien oikeuksia (esim. oikeus omankieliseen radiolähetykseen) on viime aikoina parannettu Turkissa huomattavasti, eikä Turkin armeijakaan ole viime vuosina hyökännyt yhdenkään kurdin kimppuun kuin vasta nyt, kun kurdikapinalliset ovat alkaneet tappaa niin paikallisia kuin turistejakin.
"Rauhanomainen kurdijärjestö"? Anna mun kaikki kestää. Turkissa asuessani olen oppinut olemaan luottamatta yhteenkään kurdiin ja varsinkin heidän rauhanomaisuuteensa. Valitettavasti täällä Suomessa asuessaan monet usein saavat hieman liian yksitoikkoisen kuvan kurdien ja turkkilaisten välisistä kiistoista. Se "oikea" syy miksi kurdit haluavat kapinoida, on oman itsenäisen valtion perustaminen. Ihmisoikeudet ovat esim. Turkin vankiloissa olemattomat myös muilla vangeilla, ei vain kurdeilla. Nyt Irakin demokratisoituessa on vaan niin hyvä aika taas alkaa toimia itsenäisen valtion puolesta. Sodassa on aina kaksi puolta, eikä mielestäni yhdenkään maan tarvitse lahjoittaa osaa alueestaan ilman taistelua. - Zeynep1
nainen 28 kirjoitti:
PKK perustettiin vasta sitten kun Kurdeja oli Turkissa vainottu vuosia ja systemaattisesti. Kurdit olisivat halunneet neuvotella mutta Turkin hallitus kieltäytyi siitä. Heidän rauhantahtoisetkin aktivistit ovat heitetty vankilaan tai murhattu epäselvissä olosuhteissa.
Entä rauhanomainen Kurdien AY-järjestö? he ovat irtisanoutuneet kaikesta väkivallasta. Mutta heidän toimitsijoita on murhattu Turkin viranomasiten hiljaisella hyväksynnällä tai toimesta.Kylla. Ja tiesitko etta PKK on murhannut satoja kurdeja, jotka eivat ole lahteneet heidan vakivaltaiseen kampanjaansa mukaan? Samainen jarjesto on kaikkien lansimaisten demokratioitten terroristilistalla.
PKK ei todellakaan ole mikaan demokratian esikuva. Taalla Lontoossakin uhkailevat, pahoinpitelevat ja kiristavat rahaa niilta kurdeilta, jotka mieluiten alottaisivat uuden elaman ja unohtaisivat kaiken sen p-askan jota ovat joutuneet kestamaan. Ei ole PKK:takaan kehuminen. Pieni visiitti Lontoon Haringeyhin ja Hacneyhin varmasti pistaa sen "vapausliikkeen" fanit takaisin maan pinnalle.
ps. tastakaan kommentista en saa rahaa. kirjoitan, koska olen opiskellut naita asioita 5v yo:ssa ja pidan halyyttavana tata tiedon puutetta, joka suomalaisten keskuudessa vallitsee.
- Zeynep1
iso osa Turkin turismibisneksesta on kurdien hallussa. heita voi auttaa parhaiten matkustamalla Turkkiin ja pitamalla huolen, ettei koyhyydesta kumpuava katkeruuden kierre jatku Turkissa enaa.
Jos ihmisoikeuksien perusteella aletaan lomapaikkoja valitsemaan, on parasta jattaa valiin myos Kreikka, Kypros, Romania (Istanbulin kaduilla kerjaa Romanian mustalaiset!), Thaimaa, Sri Lanka, USA, UK, Kuuba, Bulgaria jne. - Turkille
on Eu-asettanut velvoitteet, että sen täytyy ruveta parantamaan sen ihmisoikeustilannetta. Muutoin voi olla vaikea päästä EU:n jäseneksi. Lisäksi Turkkia on painostanut mm. USA. Se vaatii Turkkia parantamaan ihmisoikeustilannetta muuten USA:n tuki alkaa vähenemään Turkilta.
- Kaisa
Onhan se hyvä, että asia kiinnostaa, mutta kovin on kapea näkökulma. Puurot ja vellit on menneet sekaisin eli sotket ihan toisiinsa kuulumattomia asioita yhteen. Kaikki ongelmat Turkissa eivät todellakaan liity kurdeihin eikä kaikilla kurdeilla todellakaan ole ongelmia etnisen taustansa vuoksi.
Zeynepin parhaita kirjoituksia ovat aina olleet ne joissa hän käsittelee opiskelemiaan asioita. Lue niitä juttuja ja ota opiksesi.
(Edelleenkin olen kuitenkin sitä mieltä, että Istanbulissa voi ihan hyvin kulkea hameessa;) ) - mielipide...
Jos jokainen lomalle lähtiessään miettii matkakohtensa imisoikeuksia yms ongelmia ja niiden mukaan päättää minne lähtee,
ei jää kovinkaan montaa varsinkaan ns.aurinko kohdetta minne voi matkustaa.
Jos esm aloitetaan vanhoista kohteista
- kaukoitä.....ei tod. kestä päivänvaloa lasten, naisten, yms kohtelu sielläpäin maailmaa.
- brasilia...sama juttu
- no espanja nyt menee jos ei oteta lukuun Baskeja yms tämäm päivän iltapäivälehdessä oli juuri että siellä on viimeistn vuosien aikana kuollut eniten ihmisiä terroristi välikohtauksissa.
-kreikka, italia ..suht rauhallista
jne lista on pitkä....joten ei tuomita vain yhtä maata jossa on käsittämättömän paljon kaunista ja hyvääkin.
ps. Monta muutakin maata on nähty kuin Turkki- vähän näinkin
Kreikka sortaa vähemmistöjään sumeilematta ja Italiaan ei voi mennä, koska herjaavat savusilakoita.
Taidan pysyä Vantaalla. Mitäs sitä turhaan matkustamaan. Jos vaikka kävisi Kauniaisissa lomalla.
Ketjusta on poistettu 37 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2699942IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3187136Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?841858Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1081529Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61471- 1091181
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751139Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin47946Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus24800MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312752