Ukrainan puolustusministeriön mukaan tiistai 17. maaliskuuta oli Venäjän joukoille tuhoisin päivä koko vuoden 2026 aikana.
Viestisovellus Telegramiin tehdyssä päivityksessä puolustusministeriö kertoo, että Venäjältä kaatui päivän aikana yhteensä 1710 sotilasta. Taustalla on Zaporižžjan alueen epäonnistunut hyökkäys.
Miehittäjät yrittivät hyödyntää sumua ja käynnistivät hyökkäyksiä useilla rintaman osuuksilla, erityisesti Zaporižžjan alueella. Puolustusjoukot olivat varautuneet tähän, joten vihollinen menetti yhden päivän aikana 1 710 sotilasta kuolleina ja haavoittuneina, päivityksessä sanotaan.
Ukrainan keskipitkän matkan iskukyky kuljetuksia ja varastoja vastaan on kasvanut massatuotannon takia rutkasti ja kantama kasvanut 50 kilometristä 150 kilometriin etulinjan taakse, joten huoltoa ja täydennyksiä on Venäjän joukkojen entistä vaikeampi saada. Lisäksi Ukraina on harventanut Venäjän it- ja tutkakalustoa, joka mahdollistaa yhä onnistuneemmat iskut etäälle linjojen taakse.
Viestisovellus Telegramiin tehdyssä päivityksessä puolustusministeriö kertoo, että Venäjältä kaatui päivän aikana yhteensä 1710 sotilasta. Taustalla on Zaporižžjan alueen epäonnistunut hyökkäys.
Miehittäjät yrittivät hyödyntää sumua ja käynnistivät hyökkäyksiä useilla rintaman osuuksilla, erityisesti Zaporižžjan alueella. Puolustusjoukot olivat varautuneet tähän, joten vihollinen menetti yhden päivän aikana 1 710 sotilasta kuolleina ja haavoittuneina, päivityksessä sanotaan.
Ukrainan keskipitkän matkan iskukyky kuljetuksia ja varastoja vastaan on kasvanut massatuotannon takia rutkasti ja kantama kasvanut 50 kilometristä 150 kilometriin etulinjan taakse, joten huoltoa ja täydennyksiä on Venäjän joukkojen entistä vaikeampi saada. Lisäksi Ukraina on harventanut Venäjän it- ja tutkakalustoa, joka mahdollistaa yhä onnistuneemmat iskut etäälle linjojen taakse.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vanha uutinen,
mutta kieltämättä sitä on mukava lukea uudelleen ja uudelleen.
Koskahan Kertšinsalmen silta laitetaan lopullisesti pois pelistä? Ukrainan massatuottamat FP-5 Flamingo ja Sapsan/Hrim-2 ohjukset mahdollistaisivat jo tämän.
Jättitappiot - Ukraina väittää Venäjän kärsineet valtavat miestappiot hyökkäysyrityksissään.
Ukrainalaisten drooniryhmien väitetään aiheuttaneen jättitappiot venäläisille.
Venäjä on eri raporttien mukaan kärsinyt merkittäviä miestappioita viime päivinä, kun se on huonon sään turvin yrittänyt edetä Ukrainan etelärintamalla.
Raporttien perusteella sotatanner näyttää aktivoituneen talven jälkeen.
Ukrainan miehittämättömien järjestelmien joukkojen komentaja Robert Brovdi väitti Telegram-viestissään, että Venäjän joukot kokivat lähes ennennäkemättömiä tappioita Zaporizzjan alueella.
Brovdin mukaan jopa 900 venäläistä olisi kuollut tai haavoittunut lyhyessä ajassa noin sadan kilometrin pituisella rintamalinjalla Huljaipolen ja Rodynsken välillä.
900 puolessatoista vuorokaudessa – tämä on jo uusi rajapyykki, Brovdi kirjoitti.
Keskiviikkona Venäjän tappiot olivat 1 710 kaatunutta tai haavoittunutta, torstaina 1 520. Luvuissa on selvää nousua viimeaikaisiin päivälukuihin, jotka ovat Kyiv Independentin mukaan jääneet alle tuhanteen.
Brovdin mukaan venäläiset yrittävät etelärintamalla käyttää hyväkseen sumuisia ja tihkusateisia sääoloja väistääkseen ukrainalaispuolustajien drooneja.
Venäläiset hyökkäsivät Brovdin mukaan jalkaväellä, moottoripyörillä, panssareilla ja jopa hevosilla, mutta ukrainalaiset drooniryhmät onnistuivat säästä huolimatta pysäyttämään hyökkäyksen.
Ukrainalta tuhoisa isku selustaan
Amerikkalainen Institute for the Study of War (ISW) kertoi torstaina ukrainalaislähteiden perusteella Venäjän huomattavista kalustotappioista.
Ukrainalaiset drooniyksiköt tuhosivat ISW:n mukaan 19. maaliskuuta kokonaisen venäläisen Grad-raketinheitinpatteriston Pokrovskin suunnalla. Kuusi raketinheitintä tuhoutui yhdessä iskussa.
Ainakin kahden raketinheittimen tuho on voitu vahvistaa geopaikannetulla materiaalilla.
Tapaus on ISW:n mukaan esimerkki Ukrainan tehostuneesta droonistrategiasta, joka nakertaa tällä hetkellä Venäjän kykyä odotetun keväthyökkäyksen valmisteluun.
Ukrainalaiset ovat siirtäneet iskujensa painopisteen jalkaväestä tykistöön, droonien operaattoreihin ja logistiikkakohteisiin, joiden on tarkoitus tukea Venäjän uumoiltua hyökkäystä.
Muutos on tuore ja se näkyy tuloksissa.
Rintamalla 50–250 kilometrin päähän ulottuvien Ukrainan iskujen määrä on nelinkertaistunut viime syksystä. Iskuja tehdään nyt keskimäärin 45 kuukaudessa, kun aiemmin määrä oli vain 11.
Ukraina on tehnyt yhteensä 365 keskimatkan iskua 50–250 kilometrin etäisyydelle rintamasta maaliskuun 2025 ja maaliskuun 2026 välillä.
Lähes puolet iskuista on kohdistunut venäläisiin tutka-asemiin, ohjuslaukaisimiin ja muihin ilmatorjuntajärjestelmän osiin.
Ilmatorjunnan heikentäminen avaa tietä syvemmälle Venäjän selustaan ulottuville iskuille.
Ukraina käyttää nyt ukrainalaisvalmisteisia keskimatkan drooneja, jotka ovat osittain korvanneet HIMARS-raketinheitinjärjestelmien roolin. Keskimatkan droonit ovat uutuus Ukrainan arsenaalissa.
Lymanskin suunnalla toimivan ukrainalaisen droonipataljoona suunnittelupäällikkö kertoi 17. maaliskuuta, että droonit iskevät nyt säännöllisesti myös venäläisten viestintäantenneihin. Iskut heikentävät venäläisten moraalia ja haittaavat etulinjan viestintää.
Ukrainalaisten mukaan uusi strategia on vähentänyt venäläisten hyökkäysten määrää ja mahdollistanut paikallisia ukrainalaisia vastahyökkäyksiä.
Melkoista on.
Jeesuspäissään kasaareista mossottavaa putinatsia odotetaan ketjuun kovasti nyt!
Suuria tappioita.
Mikseivät mene jo kotiin?
Ennätykset on tehty rikottaviksi.
Venäjä ei saa korvaavaa väkeä eikä kalustoa joten kaikki menee suunnitelmien mukaan,,,,
Kohti uusia ennätyksiä... ilman nettiä.