Elokuva

Brunssin jälkeisessä hurmostilassa päätimme lähteä elokuviin.

Elokuva sanana viittaa vahvasti elävään kuvaan.

En itse ole samaa mieltä tästä väitteestä, mutta olen kuin muut: sopuli.

Kun yli kaksituntinen elokuva päättyi, niin jäin vielä hetkeksi pohtimaan kokemaani.

En lue naistenlehtiä, en iltalehtiä. Mutta mielenkiintoista oli meno valkokankaalla.


(hihitystä)
6185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mjaa-a


Föniksellä on meneillään leffapössis.

Elokuvat ovat yksisuuntaisia tuotoksia. Elokuva ei koskaan keskustele sitä seuraavan kanssa. Elokuva on vaikea tapaus.

Kirjakin on helpompi, sillä kirjan voi heittää seinään, mutta elokuvateatteria ei.


(hihitystä)

Äänestä

Uudet Dyyni-elokuvat tulivat ilmaistelkkarista, mielestäni hyvin tehtyjä nuo..

Netflix on sinänsä hyvä jos tylsistyttää eikä tekemistä niin joku sieltä sitten juttu..

Äänestä

Mikäs se leffa oli?

Äänestä
  • Ilmeisesti joku pornoelokuva kun kerran meno meni mielenkiintoiseksi ja katsomisen jälkeen alkoi pohdiskelu.

    Äänestä

Kenelle mahdetaan yli kahden tunnin elokuvia tehdä? Kun spotify- ja tiktok-kasvatetut ihmiset tuskin malttavat keskittyä mihinkään edes kahdeksi minuutiksi.

Buster Keaton ja Harold Lloyd jo ymmärsivät että kautta rantain kertoenkin tarinan voi kertoa puolessatoista tunnissa.

Tiesittekö että Felix oli sata vuotta sitten esiintynyt jo yli sadassa elokuvassa pääosassa? Nyt tiedätte. Mikki Hiiren ensiesiintymiseen oli vielä yli kaksi vuotta ja Väiski Vemmelsääreen melkein 15 vuotta.

Äänestä

niimpä niin... peli-ideaankin mitä sain tytöiltä idean eli ihmissuhteita... Tinder-Caaino kuin joku hedelmäpeli missä rullaavia naamoja...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Brunssin jälkeisessä hurmostilassa päätimme lähteä elokuviin.

Elokuva sanana viittaa vahvasti elävään kuvaan.

En itse ole samaa mieltä tästä väitteestä, mutta olen kuin muut: sopuli.

Kun yli kaksituntinen elokuva päättyi, niin jäin vielä hetkeksi pohtimaan kokemaani.

En lue naistenlehtiä, en iltalehtiä. Mutta mielenkiintoista oli meno valkokankaalla.


(hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu