Kaikki tietää että yhden uskontokunnan edustajat aiheuttavat ongelmia kaikissa Euroopan maissa.
Eivät sopeudu ja tavoite vain levittää lisää omaa uskontoa.
Eivät sopeudu ja tavoite vain levittää lisää omaa uskontoa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Syytä ainakin olisi
Ainakaan kristittyjä tähän maahan ei haluta.
Voi, jos muuttaa maan totalitaariseksi. Ei tarvitse luopua kuin uskonnonvapaudesta, yhdenvertaisuudesta, ajatuksen- ja mielipiteenvapaudesta ja muutamasta muusta pikkujutusta niin jopas voidaan alkaa määrätä, mitä saa ajatella voidakseen tänne tulla tai täällä olla.
Keskiajalla ei sallittu Eurooppaan muita uskontoja kuin kristinuskoa. Näin pitäisi olla nytkin
Tai sanotaan että ei pidä sallia sellaisia uskontoja joista on vaaraa kantaväestölle
Pitäisi aluksi saada tehtyä suomesta Pohjois-Korean mallin mukainen diktatuuri. Siinäpä on persuilla tekemistä.
Ainoa tapa pelastaa Eurooppa
Jos ”kristityt” olisivat kristittyjä, Euroopalla voisi olla edes jotain toivoa.
Maahanmuuton voisi estää kaikilta uskovaisilta uskonnosta riippumatta. Lisäksi jo maassa olevat kaikki uskovaiset voisi karkottaa.
Ei kaikki tiedä. Minäkin inhoan kaikkia uskontoja , etenkin niitä joiden Jumala sallii siviilien murhaamisen. Putin, Trump, Netanjahu,Iranin kukellä nyt onkaan elossa teokraattinen diktaattori ja maaillsen paratiisin lähettiläitä Kin Jong Unia ja Kiian Xitä ja muita hirmuvaltiaita.
Mulle sopis että jokainen sais uskoa, mutta ei tuoda ajatuksiaan päivän politiikkaan eikä meuhkata uskonnollaan julkisesti.
Mikäli oikein muistan niin Suomessa perustuslaki takaa uskonnonvapauden. Toisaalta se näinollen ei takaa vapautta uskonnosta, nämä kuin ovat päinvastaisia asioita.
Valtakunnansyyttäjä ei takaa sitä kristitylle. Muslimi voi kyllä kirjoittaa ihan vapaasti rasistisia kommentteja ilman seurauksia.
No eipä. Kristinusko on yhä valtauskonto ja sen huomaa kyllä kaikesta.
Ikävää, että kaipailisit mahdollisuutta kirjoitella vapaasti rasistisia kommentteja. Ikävää sekin, että vetoat halussasi siihen, että mielestäsi joku muu ainakin saa.
Lakeja on muutettu
On toki. Mutta ei siihen riitä kourallinen kahjopersuja.
Yksinkertainen toimenpide. Poistaaa Islamilta uskonnon status
Uskontohan se ei olekaan, vaan yhteikunnan vasatinen poliittinen ideologia.
1000-1500 luvulla rauhan uskonnon edustajat karkoitettiin pääosin Euroopasta