Päivi Räsänen tuomittiin sakkoihin

Korkein tuomio on antanut päätöksen jutussa Suomen valtio vastaan Päivi Räsänen. Räsänen tuomittiin 20 päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hänen asemassaan oleva henkilö ei saa puhua lääketieteellisestä syystä homoseksuaalisuuden taustalla. Tokkopa muutkaan saavat sitä tehdä.

https://yle.fi/a/74-20217361

Saako homoutta sanoa vielä synniksi? Raamatun perusteella näin on asia. Vai eikö Raamatun syntiluokitusta saa tässä käyttää?

Onko homoseksuaalisuus Raamatun mukaan perversio? Vahvasti näyttää siltä. Saako Raamattua kukaan siteerata tässä asiassa ilman pelkoa rangaistuksesta?
91880
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 91

Vanhimmat

Raamattua saa siteerata ja miksei myös tulkita? Tekoäly sanoo näin: (Copilot)

| Uskonnollinen näkemys tai Raamatun siteeraaminen | Ei rangaistavaa, kuuluu sanan- ja uskonnonvapauden piiriin |
| Virheellisenä esitetty lääketieteellinen väite, joka leimaa ihmisryhmää | Voi täyttää kiihottamisen kansanryhmää vastaan tunnusmerkistön |

Toisin sanoen: ongelma ei ollut uskonnollinen kanta, vaan se, että lausumat esitettiin faktoina, vaikka ne olivat lääketieteellisesti virheellisiä ja syrjiviä.

🔍 Mikä tästä tekee oikeudellisesti kiinnostavaa?
Ratkaisu vahvistaa linjaa, jossa:

- Sananvapaus on laaja, mutta ei kata ihmisryhmien halventamista “tietona”.
- Uskonnollinen puhe on suojattua, kunhan sitä ei naamioida tieteelliseksi faktaksi tavalla, joka loukkaa ihmisarvoa.
- Lääketieteelliseen tietoon vetoaminen tuo lausumiin eri oikeudellisen painoarvon kuin pelkkä mielipide.

Äänestä

Saako ihminen esittää kantanaan sen, että homoseksuaalisuus on perversio ja synti? Jos ei, niin eikö se rajoita uskonnon- ja sananvapautta?

Äänestä
  • Päivi rikkoi kahdeksatta käskyä, sai siitä sakkoa.

    Äänestä

"Saako homoutta sanoa vielä synniksi? Raamatun perusteella näin on asia. Vai eikö Raamatun syntiluokitusta saa tässä käyttää?"

- Kaipa kiihkouskovaiset omassa fanaattisessa seurassaan saavat sanoa homoutta synniksi. Vaikka Raamattu onkin aika kehno peruste synnin määrittelemiseksi, sehän on vain raamatunkirjoittajien sen aikainen mielipide. Uskovaisten pitäisi kuitenkin pitää mielessään, että synti ja väärintekeminen ovat eri asioita.

"Onko homoseksuaalisuus Raamatun mukaan perversio? Vahvasti näyttää siltä. Saako Raamattua kukaan siteerata tässä asiassa ilman pelkoa rangaistuksesta?"

- En vain ymmärrä, miksi joku haluaisi siteerata Raamatussa esiintyviä typeryyksiä ja vielä ihan julkisesti. Kai uskovainenkin voisi käyttää järkeään ja hyviä tapoja.
Mitähän mieltä kiihkouskovaiset olisivat siitä, jos fanaattista kiihkouskovaisuutta sanottaisiin perversioksi?

Äänestä
  • Ahaa, Raamattu on siis huono peruste sille, mikä on syntiä ja mikä ei.

    Mikä on parempi peruste? Se, miltä se sinusta tuntuu?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ahaa, Raamattu on siis huono peruste sille, mikä on syntiä ja mikä ei.

    Mikä on parempi peruste? Se, miltä se sinusta tuntuu?

    Miltäköhän aikakaudelta se raamattu on peräisin ? Ajat ovat muuttuneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Miltäköhän aikakaudelta se raamattu on peräisin ? Ajat ovat muuttuneet.

    Mutta totuus ei

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Mutta totuus ei

    Raamatun "totuus" on alun perinkin /C:stä, kuten koko satuteos.
    Kaikkea ne juutalaiset keksivät!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ahaa, Raamattu on siis huono peruste sille, mikä on syntiä ja mikä ei.

    Mikä on parempi peruste? Se, miltä se sinusta tuntuu?

    "Ahaa, Raamattu on siis huono peruste sille, mikä on syntiä ja mikä ei."

    Jep, uskontoon perustuvat väitteet eivät kestä kriittistä tarkastelua. Synti on uhriton rikos.

    "Mikä on parempi peruste? Se, miltä se sinusta tuntuu?"

    Miten olisi vaikka tieteeseen perustuvat perusteet?

    Äänestä

Ensinnäkin kuka tahansa saa kertoa homoseksuaalisuuden syistä. Pitää kuitenkin kertoa oikeaan ja ajantasaiseen tietoon perustuen, että homoseksuaalisuus ei ole poikkeavaa vaan normaaliin seksuaaliseen kirjoon kuuluva suuntaus.

Toisekseen saa sanoa, että kristillisen vanhoillisen käsityksen mukaan homoseksuaalisuus on synti. Voit lisätä myös sanan häpeä tähän yhteyteen.

Raamattua saat myös siteerata edelleen, jos haluat esittää vanhoillisia ja kieroineen kasvaneita uskonnollisia käsityksiäsi.

Äänestä
  • Oikea ja ajankohtainen tieto nykyään on että sukupuolia on kaksi ja homostelu on siksi perversio koska lajityypillinen lisääntyminen tapahtuu ainoastaan eri sukupuolisten hinkatessa genitaalejaan toisiinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Oikea ja ajankohtainen tieto nykyään on että sukupuolia on kaksi ja homostelu on siksi perversio koska lajityypillinen lisääntyminen tapahtuu ainoastaan eri sukupuolisten hinkatessa genitaalejaan toisiinsa.

    Tieteen mukaan ihmisen seksuaalisuudella on vähän tekemistä lisääntymisen kanssa. Jos tämä tieto oli uutta, niin suosittelen pääsi ottamista pois *erseestäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tieteen mukaan ihmisen seksuaalisuudella on vähän tekemistä lisääntymisen kanssa. Jos tämä tieto oli uutta, niin suosittelen pääsi ottamista pois *erseestäsi.

    Vai on tieteen mukaan ihmisen seksuaalisuudella vain vähän tekemistä lisääntymisen kanssa. Tietääkseni se on ihmisen lisääntymisen suhteen ainoa oikea tapa. Eikä yhtymistä kukaan harrastaisi jos se ei tuntuisi jotenkin kivalta ja mukavalta. Tarkoitan tässä kohtaa naisen ja miehen luonnollista seksuaalisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Aamen

    Lisääntyminen ei edellytä ihmisten seksuaalisuuden monipuolisia ilmenemismuotoja. Siihen riittäisi nopea toimitus kuten eläimillkin yleensä tapahtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Oikea ja ajankohtainen tieto nykyään on että sukupuolia on kaksi ja homostelu on siksi perversio koska lajityypillinen lisääntyminen tapahtuu ainoastaan eri sukupuolisten hinkatessa genitaalejaan toisiinsa.

    Ainoa perversio tässä on aitolaisten hinku puuttua lähimmäistensä seksielämään..

    2Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tieteen mukaan ihmisen seksuaalisuudella on vähän tekemistä lisääntymisen kanssa. Jos tämä tieto oli uutta, niin suosittelen pääsi ottamista pois *erseestäsi.

    Tiede on tänään tätä ja huomenna sitä

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Oikea ja ajankohtainen tieto nykyään on että sukupuolia on kaksi ja homostelu on siksi perversio koska lajityypillinen lisääntyminen tapahtuu ainoastaan eri sukupuolisten hinkatessa genitaalejaan toisiinsa.

    Kyllä persunkin niin tekee mieli 🥰

    Äänestä

  • Ramavit kirjoitti:

    Ainoa perversio tässä on aitolaisten hinku puuttua lähimmäistensä seksielämään..

    Siitä on niin kiva puhua💦🤣

    Äänestä

Sakoilla ei ole Päiville mitään merkitystä.

Kolehtihaavi kiertää jo.

Äänestä
  • Toivottavasti Päivi Räsänen saa vapauttavan tuomion ja maksetaan yhdessä Päivin sakot

    Äänestä

räsänen on niin retupetteri että ei tajunnut , pitää sanoa niin että aku ankassa ei ole homoja , mutta kun alkoi puhua homoseksuaalisuuden syitä eli keksi , kun uskovainen on 🤣

Äänestä

Kunnon homoa Jumalakin rakastaa.
Ei hän muuten heitä olisi luonut.

Äänestä
  • Jumala rakastaa homoa niin paljon että hänkin voi tulla terveeksi eheyttämishoidon kautta.

    Äänestä

  • Jumala luo vain heteroita. Homoseksuaalisuus on aina opittua ja valittua, luonnollista ja synnynnäistä suuntausta vastaan. Perversio.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jumala luo vain heteroita. Homoseksuaalisuus on aina opittua ja valittua, luonnollista ja synnynnäistä suuntausta vastaan. Perversio.

    Sinun sanasi ei ole Suomen laki. Raamattu ei ole Suomen laki. Minä olen suomalainen. Kunnioitan Suomen lakia. Sinun ja Päivi Räsäsen pitää myös noudattaa samaa lakia kuin minunkin. Jos ette sitä halua, asutte väärässä maassa. Varsin yksinkertaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Sana ja sanat on mielipide ja jokaisella suomalaisella on sananvapaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Sana ja sanat on mielipide ja jokaisella suomalaisella on sananvapaus.

    Sananvapaus edellyttää vastuuta. Sananvapaus ei oikeita muiden lakien rikkomiseen, esim kunnianloukkaukseen, solvaamiseen, kiihottamiseen kansanryhmää kohtaan, vainoamiseen tms.

    Kanssaihmisten lakisääteisiä oikeuksia ei saa loukata sananvapauden varjolla. Raja on selvä. Jokaisen pitäisi ymmärää se.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jumala luo vain heteroita. Homoseksuaalisuus on aina opittua ja valittua, luonnollista ja synnynnäistä suuntausta vastaan. Perversio.

    Olen itse biseksuaali ja en todellakaan oppinut tätä keneltäkään, enkä valinnut sitä. Se on synnynnäinen ominaisuus ja sitä tapahtuu luonnossakin.

    Perversioksikaan sitä ei voi enää sanoa, koska se ei poikkea enää yleisesti hyväksytyistä normeista. Muutenhan se olisi yhä laitonta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ei siinä mitään synnynnäistä ole, ja ihminen poikkeaa elukoista sillä lailla että ihminen pystyy säätelemään ja hillitsemään itseään elämän eri osa-alueilla. Yleisesti hyväksytyt normit muuttuu alinomaa ihmisen rappion kiihtyessä, mutta mikään pakko ei ole rientää riettauden lätäköihin ja saada sitä kautta sielulleen turmion.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jumala luo vain heteroita. Homoseksuaalisuus on aina opittua ja valittua, luonnollista ja synnynnäistä suuntausta vastaan. Perversio.

    Totta

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sananvapaus edellyttää vastuuta. Sananvapaus ei oikeita muiden lakien rikkomiseen, esim kunnianloukkaukseen, solvaamiseen, kiihottamiseen kansanryhmää kohtaan, vainoamiseen tms.

    Kanssaihmisten lakisääteisiä oikeuksia ei saa loukata sananvapauden varjolla. Raja on selvä. Jokaisen pitäisi ymmärää se.

    Kuinkas 71 se oli vielä rikos nyt ei enää

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Sinun sanasi ei ole Suomen laki. Raamattu ei ole Suomen laki. Minä olen suomalainen. Kunnioitan Suomen lakia. Sinun ja Päivi Räsäsen pitää myös noudattaa samaa lakia kuin minunkin. Jos ette sitä halua, asutte väärässä maassa. Varsin yksinkertaista.

    Mitä 71 se oli rikos eikö enään kun niin päätettiin tosiasia on että edelleen se on väärin

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ei siinä mitään synnynnäistä ole, ja ihminen poikkeaa elukoista sillä lailla että ihminen pystyy säätelemään ja hillitsemään itseään elämän eri osa-alueilla. Yleisesti hyväksytyt normit muuttuu alinomaa ihmisen rappion kiihtyessä, mutta mikään pakko ei ole rientää riettauden lätäköihin ja saada sitä kautta sielulleen turmion.

    Eipä se ole kenenkään tehtävä ruveta säätelemään toisten ihmisten elämän osa-alueita.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ei siinä mitään synnynnäistä ole, ja ihminen poikkeaa elukoista sillä lailla että ihminen pystyy säätelemään ja hillitsemään itseään elämän eri osa-alueilla. Yleisesti hyväksytyt normit muuttuu alinomaa ihmisen rappion kiihtyessä, mutta mikään pakko ei ole rientää riettauden lätäköihin ja saada sitä kautta sielulleen turmion.

    "Ei siinä mitään synnynnäistä ole"

    Enköhän minä seksuaalivähemmistöön kuuluvana tiedä asian paremmin kuin sinä.

    Miksi säädellä ja hillitä jotakin, josta ei ole mitään haittaa kenellekkään?

    Totuus on että sinä vihaat seksuaalivähemmistöjä ja käytät uskontoasi oikeutuksena tähän vihaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jumala luo vain heteroita. Homoseksuaalisuus on aina opittua ja valittua, luonnollista ja synnynnäistä suuntausta vastaan. Perversio.

    Vaikka nuo kaikki olisivatkin totta niin se ei muuta yhtään mitään, ihmisellä on oikeus valita ketä rakastaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Mitä 71 se oli rikos eikö enään kun niin päätettiin tosiasia on että edelleen se on väärin

    Perustele.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    "Ei siinä mitään synnynnäistä ole"

    Enköhän minä seksuaalivähemmistöön kuuluvana tiedä asian paremmin kuin sinä.

    Miksi säädellä ja hillitä jotakin, josta ei ole mitään haittaa kenellekkään?

    Totuus on että sinä vihaat seksuaalivähemmistöjä ja käytät uskontoasi oikeutuksena tähän vihaan.

    Enkä vihaa, ja miksi vihaisinkaan. Seksuaaliset perversiot vie ihmisen mielenterveysongelmiin ja sitä myöten elämä tuhoutuu. Ihmisen ainutlaatuista elämää tulee suojella.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Enkä vihaa, ja miksi vihaisinkaan. Seksuaaliset perversiot vie ihmisen mielenterveysongelmiin ja sitä myöten elämä tuhoutuu. Ihmisen ainutlaatuista elämää tulee suojella.

    Kyllä vihaat, luokittelet kokonaisen ihmisryhmän luonnottomiksi, mielenterveysongelmaisiksi pervoiksi. Nykytiede ei tue mitään näistä näkemyksistäsi. Kaikki tämä on ihan vaan sen takia koska sun uskonto vaatii sua uskomaan niin, ja pidät homoseksuaaleja henkilökohtaisesti vastenmielisinä.

    "Ihmisen ainutlaatuista elämää tulee suojella."

    Kaltaisesi kiihkouskovaiset "suojeli" homojen elämää entisaikoina teloittamalla heitä, ja myöhemmin heittämällä vankeuteen. Nykyään käytätte stokastista terrorismia näitä vähemmistöjä vastaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Minun ja kavereineni elämä ei ole mitenkään tuhoutunut. Päinvastoin se on paljon parempaa, kun ei tarvitse elää kaapissa vankeustuomion pelossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kyllä vihaat, luokittelet kokonaisen ihmisryhmän luonnottomiksi, mielenterveysongelmaisiksi pervoiksi. Nykytiede ei tue mitään näistä näkemyksistäsi. Kaikki tämä on ihan vaan sen takia koska sun uskonto vaatii sua uskomaan niin, ja pidät homoseksuaaleja henkilökohtaisesti vastenmielisinä.

    "Ihmisen ainutlaatuista elämää tulee suojella."

    Kaltaisesi kiihkouskovaiset "suojeli" homojen elämää entisaikoina teloittamalla heitä, ja myöhemmin heittämällä vankeuteen. Nykyään käytätte stokastista terrorismia näitä vähemmistöjä vastaan.

    Vihaat itse kristittyjä, ja panet heidän kontolleen tapahtumia joita ei ole koskaan tapahtunut. Tietysti mikään ei ole ällöttävämpää ja naurettavinta kun kaksi miehenpuolta suutelee toisiaan, puhumattakaan muusta ällöstä mitä keskenään harrastavat. Jos se kaikki olisi niin sanotusti normaalia heidän omissa silmissään, heillä ei olisi mitään tarvetta järjestää pridenäytöksiään kaiken kansan keskellä. Siellä elostellaan erikoisesti pukeutuneena ja houkutellaampa alaikäisiäkin osallistumaan pervoon näytelmään. Niin sitä yhteiskunnallinen rappio leviää ja tuhoaa vähitellen koko maan. Lopullisesti ja rutosti. Oikeusoppineiden taputtaessa karviaisia saastaisia käsiään.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Mitä 71 se oli rikos eikö enään kun niin päätettiin tosiasia on että edelleen se on väärin

    Persun äidinkielen loppunäyte.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jumala luo vain heteroita. Homoseksuaalisuus on aina opittua ja valittua, luonnollista ja synnynnäistä suuntausta vastaan. Perversio.

    Jokainen hetero ymmärtää, ettei homoutta voi oppia. Kommentoijalla on selvästi jonkinasteinen taipumus homouteen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Jokainen hetero ymmärtää, ettei homoutta voi oppia. Kommentoijalla on selvästi jonkinasteinen taipumus homouteen.

    Mistä niin päättelet? Muuten yleisesti tiedossa on että homoutta ja sen ilmenemismuotoja tarvitse opetella, sitä opetetaan. Näitä ”oppilaitoksia” ovat mm naisten potkupallon joukkueet sekä jääkiekko.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jumala rakastaa homoa niin paljon että hänkin voi tulla terveeksi eheyttämishoidon kautta.

    Homoille jumala on jostain syystä antanut lahjojaan ylenpalttisesti. Miettikääpä kuinka paljon taiteilijoissa ja tunnetuissa näyttelijöissä on homoja, myös kansainvälisissä tiedemiehissä on runsaasti homoja. Homot ja lesbot tuntuvat olevan keskimääräistä lahjakkaampia ihmisiä.

    Äänestä

miten lääkäri voi olla sellainen, että uskoo aku ankkaan ???
siltähän pitäisi lääkärin asema ottaa pois !

Äänestä
  • Niinhän ihmiset aivopestään uskomattoman evoluutio joka on suuri valhe samoin kuin että homous olisi synnynnäinen ominaisuus

    Äänestä

"Saako homoutta sanoa vielä synniksi? Raamatun perusteella näin on asia. Vai eikö Raamatun syntiluokitusta saa tässä käyttää?

Onko homoseksuaalisuus Raamatun mukaan perversio? Vahvasti näyttää siltä. Saako Raamattua kukaan siteerata tässä asiassa ilman pelkoa rangaistuksesta?"

Saa ja saa. Jos luit oikeuden päätöksen, niin tuomio ei tullut Raamatun siteeramisesta.

Äänestä

Muten islaminusko suhtautuu homouteen? Päivin ajatukset on kevyttä kamaa...

Äänestä

Räsänen sai kokea mitä sana "EI" tarkoittaa. Vanhus kun ei ole ikinä opetettu mitä se tarkoittaa. Nyt saa kokea oman lempisanansa merkityksen.

Äänestä

Tämä tuomio oli kuin alkusoittoa kristtyille siitä mistä Raamattukin on kertonut:Lopun ajoilla kristittyjä tullaan vainoamaan.
Askel sinne suuntaan otettiin nyt Korkeimman Hallinto-oikeuden päätöksellä.

Äänestä
  • Oikein!!!!!

    Äänestä

Niin juuri, Raamatun sanaa ei saa enää sanoa kuten Raamattuun on kirjoitettu.
Siellä sanotaan selkeästi homoudesta että se on kauhistus Jumalalle.

Äänestä
  • Jumala ei kauhistu mistään, kuten eivät uskovaisetkaan omien lastensa hyväksikäytöstä. Kaikki on sallittua, sallii Jumala.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Jumala ei kauhistu mistään, kuten eivät uskovaisetkaan omien lastensa hyväksikäytöstä. Kaikki on sallittua, sallii Jumala.

    Ei salli, ja ihminen voi kutsua itseään miksi tahansa olematta sitä silti, eikä synnissä rypevä joka ei edes halua tehdä parannusta ja lopettaa synnintekemistään ole Jumalalle otollinen eikä taivaskelpoinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Ei salli, ja ihminen voi kutsua itseään miksi tahansa olematta sitä silti, eikä synnissä rypevä joka ei edes halua tehdä parannusta ja lopettaa synnintekemistään ole Jumalalle otollinen eikä taivaskelpoinen.

    Jumala on yhtä pätevä puuttumaan asioihin kuin Aku Ankka.
    Vain uskovaiset söheltävät ja sotkevat ja tuomitsevat.
    Taivas on satua.

    Äänestä

Räsäsen kirjoitukset ovat homoseksuaaleja loukkaavia.

Ihminen ei voi mitään tehdä omalle seksuaalisuudelle. Ja rakkaudelle.

Haavisto on tässä esimerkki huipulta.
En pidä kauhistuneena. Heterona on kuitenkin harmonia olo todennäköisesti ilman painotaakkaa ja murhetta.

Oma lapsi on bi..... joten liberaali mieli
Räsänen ei ole esikuva jopa typerys fundamentti . Poistoon

Äänestä
  • ihminen ei voi mitään itselleen? Kyllä voi, ja jos lapsesi on bi hän on valinnut elämäntapansa.

    Äänestä

Jeesus korosti:
rakkautta
armoa
sydämen puhtautta
Hän kohtasi ihmisiä, joita muut pitivät syntisinä — ja: ei sulkenut heitä ulos
vaan kutsui
“Kyllä voi toimia pappina”
on täysin linjassa monien nykykristittyjen kanssa
Mutta koko kristikunta huomioiden: ei ole yksimielisyyttä
kyse on syvästä teologisesta erosta
molemmat puolet yrittävät olla uskollisia Raamatulle
Ajateltava kysymys sinulle
Tämä on ehkä kaikkein tärkein pohdinta:
Onko tärkeämpää oikea oppi vai oikea rakkaus — vai voiko ne olla sama asia?

Äänestä
  • Irstailu ja omien himojen noudattaminen ei ole rakkautta lainkaan.

    1Äänestä

Luulen, että hän vain nauttii saamastaan julkisuudesta. Tämähän ei ole uutta vaan toistuu eri muodoissaan aina vaan. En kyllä ymmärrä miten sukupuoliasiat ja toisten ihmisten syntien laskeminen olisivat kristillisyyttä. Vaan siinäkö sitten riitelette uskonnoistanne, ihan sama.

Ikävää tässä on kuitenki se, että kansanedustaja Räsänen edustaa julkista hallintoa. Julkinen hallinto tuottaa palvelut, jotka tuovat turvallisuuden kaikille suomalaisille. Jos me emme siihen luota, hukka meidät lopulta perii.

Äänestä
  • Hän on kansanedustaja ja siksi valittu, joten hän edustaa kansaa eikä mitään julkista hallintoa. Sinustako muuten sen julkisen hallinnon pitäisi koostua esimerkiksi yksinomaan homoseksuaaleista? Minä en luottaisi sellaiseen hallintoon.

    Äänestä

Raamattu sanoo selvästi homouden synniksi.
Sitä on turha muuksi yrittää vääntää.
Jumala rakastaa jokaista luotuaan, mutta vihaa syntiä= Jumalan antamien elämää ohjaavien ohjeiden vastaista toimintaa.

Äänestä
  • Raamattu on sairaiden juutalaisten keksimää sontaa.
    Vain idiootit antavat sen hallita elämäänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Raamattu on sairaiden juutalaisten keksimää sontaa.
    Vain idiootit antavat sen hallita elämäänsä.

    Vain idiootti sanoo juutalaisia sairaiksi noin yleisesti. Nuhakuumetta ja muita tauteja löytyy kaikista kansoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Vain idiootti sanoo juutalaisia sairaiksi noin yleisesti. Nuhakuumetta ja muita tauteja löytyy kaikista kansoista.

    Vain idiootit kirjoittavat raamattuja ja lukevat niitä.
    Idiotismi ei ole sairaus vaan vakavaa vähälahjaisuutta.

    Äänestä

"Saako Raamattua kukaan siteerata tässä asiassa ilman pelkoa rangaistuksesta?"

Eihän tuo tuomio tullut Raamatun siteerauksesta kuten kirjoitit aikaisemmin itse.
Nyt ilmeisesti hihhulit itkee kuinka Raamatun takia tuli tuomio. Näinhän asia ei ole.

"Hänen asemassaan oleva henkilö ei saa puhua lääketieteellisestä syystä homoseksuaalisuuden taustalla."

Ja kysymykseesi saako mitä tahansa sanoa synniksi, niin kyllä saat niin tehdä ihan vapaasti.
Voit rauhassa paasata kuinka vasenkätisyys on syntiä, mutta enää et saa pahoinpidellä sillä perusteella vasenkätisiä kuten oli myös aikanaan tapana tehdä.

Äänestä
  • Kyllä saa sanoa synniksi ihan mitä vaan, koska synti on uskontoa ja huuhaata.

    Jos alat tehtailemaan julkisesti ihmiselle tai ihmisryhmälle kehityshäiriötä hänen laillisesta seksuaalisesta suuntautumisestaan ja vielä lääkärinä, niin kyseessä on solvaus, ja se nyt vaan on rikos.

    Kannattaa muistaa, että kristinusko ei ole sama kuin Suomen laki. Suomen lakia meidän kaikkien on noudatettava. Raamattua noudattavan vähemmistönkin on noudatettava Suomen lakia, vaikkei se miellyttäisi. Trumplandiaankin voi yrittää muuttaa, jos se tuntuu psremmalta.

    Äänestä

Päivi Räsäsen tuomio on hyvin pieni: 20 päiväsakkoa. Se on vähän kansanedustajalle.

Muistan;, että Päivi Räsänen joskus kehui tyttärensä kanssa rukoilleensa lakritsia ja sitten hän he olivat saaneet lakritsia. Mielestäni on melko irstasta vaivata Jumalaa lakritsin takia. Isopalkkainen ihminen.

Kerran lähetin hänelle s-posta, kun sukulaiseni lapsi sairasta leukemiaa. Ei hän luvannut rukoilla.

Ihan turha n.s. uskovainen.

Äänestä

Saako ihmisiä sanoa perversseiksi

Päivi voi tehdä näin rajun eleen kylmä teko huh

Äänestä

Päivi ei ole teologi, vaan tulkitsee Raamattua mieleisekseen. Hyvä vain, kun sai sakot.
Joka paikassa tämä täti on pätemässä ja aina muka ollaan oikeassa. Eikä Räsänen pyydä homoilta anteeksi. On se kova täti.

Räsänen totesi pamfletissaan, että homous olisi ”psykoseksuaalisen kehityksen häiriö”, mitä KKO piti nykylääketieteen valossa täysin virheellisenä.

Keksii omia teorioita vailla todellisuuspohjaa.

Äänestä
  • Homoseksuaalisuus on synti.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Homoseksuaalisuus on synti.

    Onneksi sinussa ei ole mitään seksuaalista.

    Äänestä

Tuo on sinänsä mielenkiintoinen tilanne. Mihin asti sananvapautta voi venyttää?
En ole lukenut Räsäsen blogikirjoittelua, olen ymmärtänyt että hän kirjoitti Raamatun näkemyksen homoseksuaaleista. Riittääkö se syytteeseen kansanryhmää vastaan kiihottamiseen?
Jos itse kirjoitan omaan blogiini, someen yms. että ateistit ovat tutkitusti älykkäämpiä kuin teistit, syyllistynkö itse?

Äänestä
  • Raamatussa ei kirjoiteta psykoseksuaalisista häiriöistä mitään. Olen tarkistanut tämän.

    Räsänen tuomittiin lääketieteellisesti vääristä homoseksuaaleja panettelevista ja solvaavista kirjoituksista rangaistukseen. Räsänen itse myönsi kirjoituksensa siällön vanhentuneeksi, eli hän oli samaa mieltä tuomioistuimen kanssa asiassa.

    Äänestä

  • Syytteet liittyen Raamattuun hylättiin, mutta Räsänen sai tuomion vanhojen tieteellisten näkemysten tahallisesta levittämisestä. Räsänen lääkärinä tiesi hyvin että hänen väitteet eivät ole pitäneet paikkaansa jo useita vuosikymmeniä.

    Kyseessä on yhtä väärä väite, jos minä perustelisin maahanmuuttajien matalaa älykkyyttä kallon koon mittauksilla.

    "Jos itse kirjoitan omaan blogiini, someen yms. että ateistit ovat tutkitusti älykkäämpiä kuin teistit, syyllistynkö itse?"

    Et, koska kyseessä on tieteellinen fakta. Syyllistyt ainoastaan jos tämän faktan perusteella haluat että uskovaisille tehdään jotakin negatiivista.

    Äänestä

Minua pelottaa se, että uusi naapuri voi olla lesta. Auto on Bemari ja talo on aika kallis, mutta mies tai rouva eivät olleet bemariaisinesta. Liian rumia. Saa toki olla, ei siinä mitään, mutta en halua naapuriini hörhöjä. Toivottavasti ovat on ihan vaan ihmisiä.

Jostain syystä kotikylääni on tunkenut pohjanmaan lestoja. Ehkä he pakenevat pedofiliaa tänne terveeseen kulttuuriin. Mut, mä en halua heitä tänne, koska heillä on ikäviä yhteyksiä esim Koivuniemen kulttiin.

Äänestä

Räsänen on syytön!
Pulinat pois!

Äänestä
  • Suutaan Räsänen pieksää kuin vanhan Suomifilmin pyykkimuija. Lait koskevat myös Räsästä. Se hänen kansanedustajana tulisi tietää.

    En minä voi sanoa ihan mitä vaan kanssihmisistäni. Ei Päivikään saa sanoa. Laki velvoittaa meitä molempia kunnioittamaan muitakin kansalaisia kuin itseämme ja parhaita kavereitamme.

    Äänestä

  • Räsänen on tuomittu pulinat pois

    Äänestä

  • Sitä pitää lyödä Raamatulla päähän ja lujaa!!!

    Äänestä

Maastakarkoitus olisi sakkojen lisäksi ollut hyvä asia.

1Äänestä

Räsänen on tollo

1Äänestä
  • Kyllä! Ja vielä olevinaan tärkeässä työssä :(

    Äänestä

Räsänen syytön!
Suut suppuun!

Äänestä
  • Räsänen on tuomittu rikollinen.

    Äänestä

Uskovat vaativat että heidän näkemyksiään pitäisi kunnioittaa, mutta en minä kykene kunnioittamaan homojenvihaajia millään tavalla.

Äänestä
  • Kyllä hävettäisi jos suvustani löytyisi sontaluukun sankareita ja puppelipoikia!

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Kyllä hävettäisi jos suvustani löytyisi sontaluukun sankareita ja puppelipoikia!

    Toivottavasti homous olisi häviävä poikkevuus ettei ihmiskunta kuolisi sukupuuttoon. Sairasta toimintaa kun nimeksikin on pitänyt keksiä joku sateenkaariväki. Sateenkaaren pilkkaamista ja halventamista. Ruskeanreijänritarit oli paremmin toimintaa kuvannut. Yök!

    Äänestä

  • Onko joku kertonut vihaavansa homoja?

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Onko joku kertonut vihaavansa homoja?

    Onko se sanottava?
    "Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Korkein tuomio on antanut päätöksen jutussa Suomen valtio vastaan Päivi Räsänen. Räsänen tuomittiin 20 päiväsakkoon kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hänen asemassaan oleva henkilö ei saa puhua lääketieteellisestä syystä homoseksuaalisuuden taustalla. Tokkopa muutkaan saavat sitä tehdä.

https://yle.fi/a/74-20217361

Saako homoutta sanoa vielä synniksi? Raamatun perusteella näin on asia. Vai eikö Raamatun syntiluokitusta saa tässä käyttää?

Onko homoseksuaalisuus Raamatun mukaan perversio? Vahvasti näyttää siltä. Saako Raamattua kukaan siteerata tässä asiassa ilman pelkoa rangaistuksesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu