Kurssit kaikkialla tukevassa alamäessä ja öljyn hinta alkuviikon jälkeen kääntyi uudelleen nousuun. Kovat ajat tulossa.
Synkät on pilvet osakemarkkinoiden yllä (27.3.2026)
Anonyymi-ap
23150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Suomen talouden alamäki se vain jatkuu.
Viime vuonna syntynyt harha helposta rikastumisesta huuhdellaan nyt viemäriin. Piensijoittajatkin pannaan nöyrän paikalle.
Vieläkö on piensijoittajissa löydettävissä Trumpille kannatusta?
Vuosi sitten sijoitettu raha on vielä hyvin plussalla vaikka viime aikoina pudotusta on tullut.
Ihan turha synkistellä, orpo on nähnyt jo valoa nurkalla.
Ostajan markkinat. Kannattaa myös pitää aiemmin hankkimansa osuudet, turha niitä tappiolla myydä, hinnat nousee taas kunhan pöly laskeutuu.
Aina kun tankkaat syvennät myös tappiotasi. Kyseessä voi näet olla länsimaisen kulttuurin tuhoutumisen alkusävelet.
Tankataan itämaisia osakkeita ?
Eli nyt kandee ostaa osakkeita 👍
Nyt kurssit tulevat alas koska Trumpin ja Netanjahun hyökkäyssota tuhoaa myös tekoälykuplan. Tulevaisuuden näkymät synkistyneet ja tulosennusteet joudutaan tekemään uusiksi.
Hankkikaa Ropon osakkeita ihmeessä. Ropo on talousihme.
Häh, hää, julkisen sektorin loisivaa työntekoa teeskentelevää sakkia saadaan vihdoinkin kaatopaikkatavaran kierrättäjäksi.
Sijoitusvinkki: Ostakaa kallista bensaa nyt ja myykää kun se halpenee.
Ostin 1000 litraa euron bensaa viime kesänä. Nyt odottelen demarien sosialistihallitusta niin voin myydä sen 4 euroa litra ja menee kuin kuumille kiville.
En osta, se on jo säilytyksessä pilaantunut ja hajottaa koneen.
Usalla on valtionvelkaa jo yli 38,7 biljoonaa eli 38700 miljardia taalaa. Vain ajan kysymys kun se huojuva korttitalo romahtaa ja wallikatu mukana.
USA voi painaa lisää valuuttaa jatkuvasti, toisin kuin Suomi. Niinkauan kuin dollaria käytetään maailmanvaluuttana. Tämähän oli Libyan, Venezuelan ja nyt myös Iranin sodan takana, sillä kyseiset maat uhkasivat käyttää öljyvaluuttana muuta kuin dollaria, joka olisi tuhonnut USA:n dollarin maailmanvaluuttana ja sitä USA ei voi sallia. Sillä jos näin kävisi, niin se todella tarkoittaisi täydellistä USA:n romahtamista. USA:n velka on niin suuri, että koko maan arvo kata sitä, eli täysin mahdoton maksaa takaisin.
Usa voi kaatua velkaan, yritykset ei.
Eipä pidä olla niin pienituloinen ja samalla korviaan myöten veloissa, ettei bensanhintojen vaihtelua siedä tai pörssistä pitää saada pikavoittoja.
Suursijoittajat pelaa nyt. Moni on kotiuttanut voittonsa alkuvuodesta, jolloin kurssit oli korkealla. Nyt sukeltaa ja mäki voi olla pitkä tai ikuinen.
Kyllä siellä osakkeissa on ollut 95% sijoittajien rahoja. Turha yrittää luoda myyttiä etteivätkö suursijoittajat olisi kärsineet tappioita.
Piensijoittajat panikoivat ensimmäisinä myymällä laskevilla kursseilla.
Haans epäilee, että koko himmeliä pidetään pystyssä Julkkis-varoin, siis sinun rahoilla ilman että saat "senttiäkään osinkoja" ! Menetelmää jota käyttävät, kutsutaan "TUKIOSTOIKSI" !
Kyse siie ei enää ole "yritystaloudesta" ja yrityksen menestyksestä vaan puhtaasti keinotekoisesta "pörssijärjestelmästä" himmelin kasassa pitämiseksi.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19313125/harvoin-nahty-tallaista-tilannetta-lama-syvenee-impperialisti-on-konkurssissa-ja-sodat-riehuvat
T. haans.sea
PS. varo VELEKAA, se on porrrrvarn virittämä ansa ainoastaan !
Vuoden sijoitukset 7% plussalla. Ostin perjantaina lisää kun kurssi tipahti.
Sitä suurta tipahtamista vielä odottelen, se on hissi vaurauteen.