500 miljoonasta hellarista vain osa pelastuu. Varo siis ja valvo, jotta olet siinä harvojen joukossa. Eksytys ja luopumus on seurakunnassa. Eroa siitä tai tulet osalliseksi sen synteihin!
Jäännös kokoontuu kodeissa. Tee sinäkin niin.
Jäännös kokoontuu kodeissa. Tee sinäkin niin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Taivaassa ei ole -laisia, eikä - läisiä. Siellä on vain Jeesuksen ristin veren armon kautta pelastuneita.
”Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.”
Apt 2:21
” Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.”
Ilm 12:11
Jäännökseen kuuluu varmaan niitä ketkä karttaa eksyttäjiä, niitten seuraa. Huono tapa hyvät tavat turmelee ja se osoittaa sen vaikutuksen mikä vääränlaisella seuralla on perusnormaaliin pyhään ihmiseen.
Liikaa katsellaan sormien läpi vääryyttä kun se koetaan pieneksi vääryydeksi, mutta siitä kasvaa ajan oloon paljon jumalattomuutta kuten liberaaliteologiaa,joka ei ole Jumalan teologiaa, vaan syntihyväksyntää, epäraamatullisuutta, valhetta, teeskentelyä, kieroilua, kirkon valtaamista ja monien asioiden varastamista , totuuden, kirkon rahojen käyttö jumalattomien pappien , jotka eivät ole kristittyjä pappeja palkkojen maksuun ja muihin lomamatkoihin ulkomaille, joista he tekevät kynällä opintomatkan tai työmatkan majoitukset ja ruoat kirkolla maksattaen.
Asennevammainen vahtii toisten-- ongelmia, mitä päästään saa runoiltua,
Mutta Jeesuksen oma henkilökohtainen tunteminen on nollan arvoinenj.
Mutta, mitä pantteri pilkuilleen voi- ei mitään, vaan sama vaiva jatkuu kuukaudesta toiseen.
Äly ei kerro edes- että olkoon mikä työnantaja- niin työmatkat maksaa työnantaja.
Oma poika DI- matkustaa maailmalla, niin ne maksaa työnantaja- vaikka hän kulkee ja asuu hotelleissa- vuokraa auton, esim. kohteessa- maksaa sen ensin itse- mutta veloittaa sen yritykseltä takaisin.
Eli toiminta on normaalia. Itsekin aikoinaan Helsingissä keksustan hotellissa asuin 3kk.
Vaakunasta oli kyse- sen maksoi yritys. jne.
Eli äly hoi.... äläl ole typerä
Luuk.13:23-24 Niin sanoi yksi: hänelle: Herra vähänkö niitä on, jotka autuaaksi tulevat? Ja hän sanoi heille. Pyytäkäät ahtaasta portista mennä sisälle, sillä monta on, sanon minä teille, jotka pyytävät mennä sisälle, ja ei taida. Biblia (1776)
mikä tuo ahdasportti jahkaus on?= Ei älyttömän kirjoituksiin kannata Raamattua siteerata, ellet leiki itse palstalla.
Aloittajalla on fakkintunut älyssään palnetteluhenki- josta ei pääse eroon.
se on helluntai sitä ja tätä. Yritä edes kertoa Vapahtajasta, ja kuinka Pyhän Hengen armolahjojen kautta vaikka itse saat tehdä Hengellistä työtä
Kokeilepa, ei tällainen jahkaaminen helluntai sitä ja tätä, ole muuta- kuin asennevammaisuus.
Matt.7:13-14 Menkäät ahtaasta portista sisälle; sillä se portti on lavia ja avara tie, joka vie kadotukseen, ja niitä on monta, jotka siitä sisälle menevät. Ja se portti on ahdas, ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat, jotka sen löytävät. Biblia (1776)
Joh.11:25 Sanoi Jesus hänelle: minä olen ylösnousemus ja elämä: joka uskoo minun päälleni, hän elää, ehkä hän olis kuollut. Biblia (1776)
Jäännös tarkoitti pelkästään Israelin kansan jäännöstä, joka jossain vaiheessa kääntyy Herran puoleen. Muista kansaoista pelstuu niin paljon ettei niitä voi laskea.
Näin sana snaoo, mutta itse voi keksiä mitä tarinoita tahansa ja kyllä sitä keksitäänkin.
joku vanha musta raamattu missä kuvattu savitauluillakin jotain demoneiden merkkejä, menee jo tuhansia vuosia ennen Jeesuksen syntymää juttuja.
Jotain jäi mieleen...Mephistophiles, Lucigerin oikea käsi...
voi olla jotain 4500EKR... muinais Babyloniankin juttuja.