On se kumma tämä touhu Ilmajoella

Vaalien aikaan puhutaan kauniisti, että “kuntalaisia kuunnellaan”, “päätöksenteko on inhimillistä” ja että “lähipalvelut turvataan”. Kuulostaa hyvältä, eikö? Mutta mitä nämä oikeasti tarkoittaa?

Samojen ihmisten puheissa korostetaan osallistamista, kuntalaisten kuulemista ja inhimillistä päätöksentekoa. Mutta sitten käytännössä ei nähdä vaivaa edes siihen, mikä on lakisääteistä, eli lapsivaikutusten arviointiin tai kyläläisten aitoon kuulemiseen.

Miten voi puhua osallistamisesta, jos niitä, joita päätökset eniten koskevat, ei oikeasti kuulla?

Miten voi vedota lasten etuun, jos ei edes selvitetä päätösten vaikutuksia lapsiin?

Ja miten voidaan sanoa turvattavan lähipalvelut, jos kylien ääni ohitetaan kokonaan?

Tämä on uskottavuuskysymys. Kun sanat ja teot eivät kohtaa, niin mitä arvoa niillä puheilla lopulta on?

Kuntalaiset kyllä näkevät tämän. Ja ennen kaikkea ne perheet, joita päätökset koskettavat ihan konkreettisesti arjessa.
Olisi reilua sanoa suoraan aiotaanko lähipalvelut oikeasti turvata, vai oliko se vain vaalipuhetta?
47693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Jaa

Äänestä

Jos arvot ovat
– osallistaminen
– lasten etu
– oikeudenmukaisuus, niin niiden pitäisi näkyä myös teoissa, muuten ne jäävät vain sanoiksi vaalimainoksessa.

Äänestä

Onkohan muille tullut vähän outo fiilis näistä viime kuntavaalien mainoksista?
Kouluverkosta päätetään nyt, niin eikö juuri nyt olisi tärkeintä näyttää teoilla, miten lasten etu ja kuntalaisten ääni oikeasti huomioidaan ,eikä vain puhua niistä vaalimainoksissa?
Some täyttyi mainoksista, joissa korostettiin lapsimyönteisyyttä, lähipalveluja ja kuntalaisten kuulemista. Petetty olo.

Äänestä

Ehkä kannattaa omaksua ajatteluunsa hieman lisää realismia. Vaaleanpunaiset ajatukset, että valtuutetut voivat toteuttaa kaikki asiat joiden puolesta puhuvat, ovat pelkkää puhetta.
Ensi vaaleissa kannattaa varmaan tutustua kunnan rahatilanteeseen ja kysyä täsmäkysymyksiä, miten tällä velkamäärällä ehdokas ajattelisi toteuttaa vaikkapa perusopetuksen. Jos ehdokas lupaa jotain valtavaa, hänet kannattaa jättää äänestämättä.
Ei kannata olla sinisilmäinen näissä asioissa.

Äänestä
  • On helppo kuitata kaikki kritiikki sanomalla, että “rahat ei riitä”. Se ei vielä ole realismia.
    Oikea realismi olisi sitä, että kerrotaan avoimesti:
    – paljonko kyläkoulujen lakkauttamisella oikeasti säästetään
    – mitä ne säästöt ovat pitkällä aikavälillä
    – ja mitä kustannuksia syntyy tilalle (kuljetukset, suuremmat yksiköt, hyvinvointivaikutukset)

    Nyt näitä lukuja ei juuri näy.

    Kuinka paljon siis oikeasti säästyy, jos kyläkoulut lopetetaan? Puhutaanko merkittävistä summista vai marginaalisista säästöistä, joilla samalla riskeerataan kylien elinvoima ja perheiden halu muuttaa kuntaan?

    Jos realismista puhutaan, niin puhutaan sitten loppuun asti.

    Realismia on vaatia, että päätökset perustellaan kunnolla, numeroilla, vaikutuksilla ja rehellisesti.

    Äänestä

Uusia virkoja perustetaan kokoajan. Ei ihme ettei rahat riitä.
16.03.2026 kunnanvaltuusto 4 uutta virkaa
9.3 hallitus Hr-asiantuntija ja täyttölupa myös opettajan virkaan.
+Uimavalvoja
26.1 Hallitus +2 kiinteistönhoitajaa
15.12 hallitus. Kaavasunnittelija+toimistosihteeri
1.12 hallitus +APIP koordinaattori

Noin ne rahat hupenee.

Äänestä

Huhhuh mikä määrä lisää elätettäviä. Ei ihme jos verot nousee ja koulut homehtuu.

Äänestä

Toisten realismi on väärää realismia, toisten oikeaa. Saakohan tästä tehtyä valituksen johonkin instanssiin, että päästään totuuteen;)

Äänestä
  • Eikös se Jorma just kirjottanut että valituksien takia kunta ei ole vielä liitetty Seinäjokeen.

    Äänestä

Realisti perustaa päätöksensä tosiasioihin, kuten vaikka siihen että jostakin päin kuntaa loppuvat koululaiset. Tai siihen ettei esim 10 oppilaalle kannata pitää auki koulua sen takia, että sinne joskus tulevaisuudessa sattuisi muuttamaan lisää oppilaita.
Realisti osaa myös käsittää kunnan velkamäärän ja sen vaikutuksen tulevaisuuteen.
Se joka ei ajattele realistisesti, voi sivuuttaa vaikka kunnan velan vaikutuksen kunnan talouden pyöritykseen ja ehdotella kaikenlaista kivaa, ettei tässä hetkessä kukaan joutuisi pahoittamaan mieltään.

Äänestä
  • Mutta ne kolmentonnin vessat …

    Äänestä

  • Se, että oppilasmäärä laskee, ei automaattisesti tarkoita, että koulun lakkauttaminen on taloudellisesti järkevää. Realisti vaatisi näyttöä siitä paljonko oikeasti säästetään?

    Kiinteistökulut eivät katoa, vaikka koulu suljetaan (lämmitys, ylläpito, purku tai myynti)
    Kuljetuskustannukset kasvavat (pidemmät koulumatkat)
    Vastaanottavien koulujen kustannukset nousevat (tilat, henkilöstö, ryhmäkoot)
    Ilman tarkkaa laskelmaa “säästö” voi olla näennäinen tai jopa negatiivinen.
    Realisti vaatii näyttöjä, ei suomi24 palstan huuhaata.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Se, että oppilasmäärä laskee, ei automaattisesti tarkoita, että koulun lakkauttaminen on taloudellisesti järkevää. Realisti vaatisi näyttöä siitä paljonko oikeasti säästetään?

    Joo, sitä kiinnostaa kaikenlaiset näytöt.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mutta ne kolmentonnin vessat …

    Kyse ei ole siitä, onko 3 000 € iso vai pieni raha.
    Kyse on siitä mihin rahaa käytetään ja mistä säästetään.
    Jos se on mitätön summa, miksi sitä ei voitu jättää maksamatta?
    Jos säästöjä haetaan, miksi aloitetaan kouluista eikä tällaisista menoista?
    Kunnan talous ei kaadu yhteen vessaan, mutta se kertoo arvovalinnoista.
    Jos rahaa löytyy Oopperaväen mukavuuksiin, mutta ei lasten kouluihin, ongelma ei ole rahassa vaan prioriteeteissa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Just näin. Kyllä kolmentonnin vessat pitää selvittää ja varmistaa, että pöytäkirjois on ylhäällä. Muuten valitus eurooppaneuvostoon sebulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Se, että oppilasmäärä laskee, ei automaattisesti tarkoita, että koulun lakkauttaminen on taloudellisesti järkevää. Realisti vaatisi näyttöä siitä paljonko oikeasti säästetään?

    Kiinteistökulut eivät katoa, vaikka koulu suljetaan (lämmitys, ylläpito, purku tai myynti)
    Kuljetuskustannukset kasvavat (pidemmät koulumatkat)
    Vastaanottavien koulujen kustannukset nousevat (tilat, henkilöstö, ryhmäkoot)
    Ilman tarkkaa laskelmaa “säästö” voi olla näennäinen tai jopa negatiivinen.
    Realisti vaatii näyttöjä, ei suomi24 palstan huuhaata.

    Kyllä Ilmajoen tilanteessa on isompia asioita kuin yksi 20 oppilaan koulu. Se saa mennä, jottei menisi itsenäinen kunta.

    Äänestä

Vaalien alla puhuttiin avoimuudesta, kuntalaisten kuulemisesta ja rehellisyydestä.
Nyt vaalien jälkeen puhutaan koulujen lakkautuksista, ilman avointa keskustelua, ilman kunnollisia vaikutusarvioita ja tietojen mukaan jopa ilman totuudenmukaista kirjaamista.

Jos tämä pitää paikkansa, kyse ei ole enää yksittäisistä päätöksistä vaan koko päätöksenteon uskottavuudesta.
Ilmajoen maine kärsii ja tiedot pitäisi julkisesti korjata.
Ymmärtääkseni tämä olisi kunnanhallitusen velvollisuus ja kunnanjohtaja toimii esittelijänä.
Onko taitoa vai onko senioripäivät virka-aikana tärkeämmät?

Äänestä
  • Sulla tuloo vaahtua suusta.

    Äänestä

  • Taitaa mennä hyvää makkaranpesuaikaa valitusten tutkimiseen tekoälyn kans. Liekö kans Atrialle tärkeämpää?

    Äänestä

Kannattaa pitää keskustelu itse asiassa eikä lähteä heittelemään arvailuja siitä kuka kirjoittaa ja missä työskentelee. Sen verran monta ilmajokista työskentelee makkaratehtaalla, mutta tuskin kukaan jaksaa tänne kirjoitella.
Jos koulupäätöksissä tai valmistelussa on oikeasti epäselvyyksiä, niistä voi ja pitää keskustella faktojen kautta.

Äänestä

Ei siinä ole epäselvyyttä jos oppilaat loppuu, koulu on silloin suljettava. Ilmajoella pitäisi pikasesti asettaa raja, että alle 35 oppilaan koulut lopetetaan heti. Voi tehdä lapsivaikutuskyselyn, mutta lopettaa silti mahdollisimman nopeasti.

Äänestä
  • Ei kai alle sadan oppilaan kouluja kannata pitää.

    Äänestä

Ilmajoen kunnassa tiedetään kaikesta kaikki.
Mihin tarvitaan valtuutettuja?

Äänestä

Vaalien käyminen on turhaa rahan haaskuuta.

Äänestä

Nekin rahat voisi käyttää oopperaan!

Äänestä
  • Vois osan käyttää vessojen vuokraamiseen jokaiseen Ilmajoen kylään ja homesojalle viis.

    Äänestä

Kyllä ilmajokisten veronmaksajien kuuluu maksaa oopperaväen luksusvessat. Ei kai hienostoväkeä voi laittaa bajamajaan riukupaskalle.
3000 euroa on ihan liian vähän. Ehdotan että kunta rakentaa kiinteän käymälän kulttuuriväen ylimystölle, jossa on kullatut hanat ja porsliinipöntöt, linnunlaulua taustalla ja suuren johtajan kuvat seinällä.

Äänestä
  • Meinaatko, että hanusta pitäis vielä kuvakin seinälle laittaa?

    Äänestä

Erikoista on Ilmajoen kunnan toiminta, sitä ihmettelee jo tuttavat naapurikunnissakin. Eräskin oli miettinyt Ilmajoelle muuttoa, mutta ei halua tulla kuntaan jossa kaikki on mahdollista.
Peltoniemen koulun kohtalo sinetöi ilmeisesti lopullisesti muuttopäätöksen.

1Äänestä
  • Keksi nyt edes vähän parempi aprillijuttu.

    Äänestä

Ilmajoen kunta on erikoinen ainoastaan yhden molon takia.

1Äänestä
  • On raukalla elämä sekaisin. Ei taida enää pystyä psykiatrikaan auttamaan. Auttiskohan vanhanajan hoitokeinot?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    On raukalla elämä sekaisin. Ei taida enää pystyä psykiatrikaan auttamaan. Auttiskohan vanhanajan hoitokeinot?

    Lobotomia👍

    Äänestä

Jos tämä on sinun panoksesi keskusteluun, se selittää aika hyvin kaiken.

Äänestä
  • Vois hoitomenetelmä sopia taudin kuvaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Vois hoitomenetelmä sopia taudin kuvaan.

    Aika paljastavaa, että tämä oli paras mitä sait aikaan. Jos tämä on sinun tasosi, ei ihme että asiaan ei löytynyt mitään sanottavaa.

    Äänestä

Olisihan mololle jotain apua löydyttävä. Henkinen tila vaikuttaa jopa uhkaavalta. Ulostulot ovat harhaisia. “Skitsofrenian keskeisiä oireita ovat todellisuudentajun heikkeneminen eli psykoottisuus, joka johtuu aistiharhoista, harhaluuloista, ajattelutoimintojen häiriintyneisyydestä”. Tilanne saattaa ajautua ympäristölle vaaralliseksi jatkuessaan yhä paheten.

Äänestä
  • Olis ny joku ystävä sillekkin, joka olis tukemas tällääses tapaukses. Yksinäisyys ajaa sekoilemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Olis ny joku ystävä sillekkin, joka olis tukemas tällääses tapaukses. Yksinäisyys ajaa sekoilemaan.

    Auttaasko uskoon tuleminen?

    Äänestä

Suosittelen jokaiselle.

Äänestä

Tilanne on hallinnassa Hanulla. Temput on jo mietitty. Ilmajokisilla on pian mahtavat elinolosuhteet.

Äänestä

En tiedä, mutta Hannulla on ollut pari ihan jäätävän hyvää kirjoitusta lehdessä. Kiitos niistä. Jauhotit kunnallisneuvoksen 6-0

1Äänestä
  • Näin se itsestä tuntuu.🫢

    Äänestä

  • Ainakin omasta mielestä🫢

    Äänestä

Ilman Hanua olisi syytä olla huolissaan kunnan tulevaisuudesta

Äänestä

Ilman sinua, maailma olisi parempi paikka.

Äänestä

Mitäs nämä aluevaltuutetut on tehneet Ilmajoen vuodeosaston säilymiseksi?
Ennen vaaleja poseerasivat kyllä lehden päällä, mutta vaalien jälkeen eivät ole kortta ristiin asian hyväksi tehneet. Niillä on ilmeisesti kiire kyläkouluja lopettamaan. Ovat niitä talousviisaita, mutta miksi se HVA teki 130 miljoonaa alijäämää vaikka nämä viisaat talousälyköt oli päättämässä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vaalien aikaan puhutaan kauniisti, että “kuntalaisia kuunnellaan”, “päätöksenteko on inhimillistä” ja että “lähipalvelut turvataan”. Kuulostaa hyvältä, eikö? Mutta mitä nämä oikeasti tarkoittaa?

Samojen ihmisten puheissa korostetaan osallistamista, kuntalaisten kuulemista ja inhimillistä päätöksentekoa. Mutta sitten käytännössä ei nähdä vaivaa edes siihen, mikä on lakisääteistä, eli lapsivaikutusten arviointiin tai kyläläisten aitoon kuulemiseen.

Miten voi puhua osallistamisesta, jos niitä, joita päätökset eniten koskevat, ei oikeasti kuulla?

Miten voi vedota lasten etuun, jos ei edes selvitetä päätösten vaikutuksia lapsiin?

Ja miten voidaan sanoa turvattavan lähipalvelut, jos kylien ääni ohitetaan kokonaan?

Tämä on uskottavuuskysymys. Kun sanat ja teot eivät kohtaa, niin mitä arvoa niillä puheilla lopulta on?

Kuntalaiset kyllä näkevät tämän. Ja ennen kaikkea ne perheet, joita päätökset koskettavat ihan konkreettisesti arjessa.
Olisi reilua sanoa suoraan aiotaanko lähipalvelut oikeasti turvata, vai oliko se vain vaalipuhetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu