Arjen ikävät vaatimukset vauhdittavat ajan etenemistä. Kello tuntui silloin edistävän, kun sitä ei voinut nähdä. Jos taas kello seisoi edessäni keittiön pöydällä, niin sen raksutus oli normaalia ja sekuntiviisarin liike ennustettavaa ja ymmärrettävää. Asiat loksahtelivat paikoilleen tuttuun tapaan ja oikeaan aikaan.
Mutta jos jätin kellon ja siirryin väkivalloin ja vastentahtoisesti tekemään muuta kuin tarkkailemaan sen etenemistä, niin aika tuntui villiintyvän. Se riensi ja poukkoili kaoottisesti sinne sun tänne ilman minkäänlaista järkeä, ja tunsin ajan katoavan otteestani.
Palattuani kellon luo, se näytti väärää aikaa. En osannut laskea sekunteja yhtä tarkasti kuin se. Poissa tuntui olevan minuutteja elämästäni. Minne ne olivat kadonneet, kyselin itseltäni ja tunsin voimattomuuden valtaavan mieleni. Olinko kadottamassa elämäni, aavistelin ja rauhoituin vain seuraamalla sekuntiviisaria. Se oli ajan ja todellisuuden ylin taho. Ihminen sen rinnalla itsensä pahin vihollinen: aikansa tuhlaaja ja hukkaaja tekemällä muuta.
Päätin olla keittämättä tänä aamuna kahvia, sillä tuollainen joutava teko lyhentäisi elämääni dramaattisesti. On kuin heittäisi itsensä pois ajasta ja todellisuudesta.
Keskityin kapean viisarin liikkeeseen, ja jälleen mielsin olevani läsnä ainoalla oikealla tavalla. Ajan tavalla.
(hihitystä)
Mutta jos jätin kellon ja siirryin väkivalloin ja vastentahtoisesti tekemään muuta kuin tarkkailemaan sen etenemistä, niin aika tuntui villiintyvän. Se riensi ja poukkoili kaoottisesti sinne sun tänne ilman minkäänlaista järkeä, ja tunsin ajan katoavan otteestani.
Palattuani kellon luo, se näytti väärää aikaa. En osannut laskea sekunteja yhtä tarkasti kuin se. Poissa tuntui olevan minuutteja elämästäni. Minne ne olivat kadonneet, kyselin itseltäni ja tunsin voimattomuuden valtaavan mieleni. Olinko kadottamassa elämäni, aavistelin ja rauhoituin vain seuraamalla sekuntiviisaria. Se oli ajan ja todellisuuden ylin taho. Ihminen sen rinnalla itsensä pahin vihollinen: aikansa tuhlaaja ja hukkaaja tekemällä muuta.
Päätin olla keittämättä tänä aamuna kahvia, sillä tuollainen joutava teko lyhentäisi elämääni dramaattisesti. On kuin heittäisi itsensä pois ajasta ja todellisuudesta.
Keskityin kapean viisarin liikkeeseen, ja jälleen mielsin olevani läsnä ainoalla oikealla tavalla. Ajan tavalla.
(hihitystä)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mjaa-a
Funeulla on menossa aika pössis.
Eiköhän nyt kuitenkin ensin keitetä kahvit.
(naurua)
säästää rahaa ja lihaksia jos jättää kääntämättä kelloa, koska se palautuu samaan aikaan sitten syksyssä taas.
muistaa vain itse että se näyttää nyt tunnin väärin.
Totta
Ihmeelillistä venkoilua kaikki tällainen siirtely.
Mutta tuo on silti eräänlainen sivujuoni ajan saagassa. Jopa teennäinen.
Mielestäni pisimmän elämän elää sellainen ihminen, joka ei hetkeksikään irrota silmiään sekuntiviisarista.
Mutta tämä on vain mielipide.
(hirn)
Pilvenpiirtäjä
Elelipä pilvenpiirtäjässä veljekset Aimo ja Oiva.
Aimo asui ylimmässä kerroksessa ja Oiva alimmassa. Se olivat identtiset kaksoset ja heillä molemmilla oli samanlainen rannekello.
Muuttopäivänä pilvenpiirtäjään he vilkaisivat kellojaan ja astuivat samaan aikaan rakennukseen.
Kun he sadan vuoden päästä tapasivat jälleen aulassa, niin alakerrassa asuva Oiva hämmästeli nuorekkaana ja sporttisena säilynyttä veljeään, Aimoa.
Aimo taas ihmetteli, että miksi ihmeessä Oivalla oli harmaa pää ja rollaattori. Heidän rannekellonsakin tuntuivat seonneen, vaikka olivat sveitsiläistä laatutyötä ja siten ikuisia.
(hihitystä)
Yleinen suhteellisuusteoria: massa kaareuttaa aika-avaruutta.
Terveiset Pikku-Pirpanalle!
🦄
Minä jatkan vähäsen.
Sekä Aimon että Oivan asunnon ovissa oli postiluukku. Postinkantaja toi joka päivä yhden kirjeen ja pudotti sen joko Aimon tai Oivan postiluukusta.
Aimo tai Oiva kuuli joka päivä luukun kolahtavan. Se joka sai kirjeen, käveli ovelleen, avasi kirjeen ja luki sen.
Koska veljekset olivat uteliaita, he halusivat mallintaa kirjeiden saapumista. He laativat pilveen excelin, johon he päättivät kirjata, milloin kirje tulisi Aimolle, milloin Oivalle. Tämä onnistui hyvin. Exceliin merkittiin jokaisen kirjeen vastaanottaja, ja vastaanottamiset jakautuivat pitkällä aikavälillä tasaisesti. Molemmat saivat yhtä monta kirjettä.
Eräänä päivänä Aimo ja Oiva keksivät, että he haluaisivat seurata kirjeiden saapumista luukusta reaaliajassa. Molemmat istuutuivat eteiseen odottamaan kirjeen saapumista. Näinä päivinä, kun he istuivat eteisessä ja tuijottivat postiluukkua, he eivät saaneet kirjeitä lainkaan.
Aina kun he lopettivat postiluukun tuijottamisen, kirjeiden virta jatkui normaalina.
(naurua)
🦄
Taidemaalari Lilli Putti
Taidemaalari Putti oli keskittymisen mestari. Kun neiti Putti aloitti työnsä, niin kaikki hänen ympäriltään katosi.
Hän jäi yksin ajatustensa kanssa. Ne eivät ajatuksina olleet enää ajatuksia, vaan välähtelevä ajan kaaos erilaisia tuntemuksia ja kokemuksia. Niissä ei ollut mitään logiikkaa, rakennetta tai kronologista järjestystä. Mitään määräävää tekijää, sellaista ei siellä näkynyt.
Sisäinen vilinä kuitenkin näytti ilmestyvän ulos hänestä saaneena muodon. Jotain oli syntynyt.
Neiti Putti huomasi naamansa olevan maalissa, sillä näin peilikuva sen todisti. Aamu oli yllättäin vaihtunut yöksi teoksen valmistumisen myötä. Hän ei kuluneena aikana ollut syönyt, juonut tai käynyt edes vessassa.
Kulunut aika taasen oli ilmestynyt kankaalle hänen eteensä, niin kuin olisi sormia napsauttanut.
(naurua)
Objection!
Koherenssi voi olla subjektiivinen kokemus, jolloin sitä ei voi sulkea pois objektiivisella havainnoinnilla.
Ehdotan neiti Putin ääntä kertojaksi.
🦄
Mjoo
Mä olin jo menossa avaruuteen, mutta en jaksa tänään. Ihan hyvin riittää ihmiselle se että on jonkinlainen käsitys siitä mitä kaikkea jännää tuolla pimeyden takana on.
Siellä jos missä tajua ajan koetellaan.
Eli ei avaruuspössistä päälle.
(reps)
Kysyin kerran tekoälyltä, missä kohdin Linnunrataa maa on. Sain tarkan kuvauksen Aurinkokunnan sijainnista Linnunradalla, ja olin erittäin tyytyväinen! ☺️
✨🦄🪐
Hyvä
Se taisi olla juuri oikealla paikalla, muistaakseni, koska muuten emme olisi tässä keskustelemassa asiasta.
(hihitystä)
Kyllä, mutta tämä on sivuseikka.
Kommentoi postiluukkuviestiäni! Kiitos.
🦄
Jos et tunnista siinä kuvattua fysiikan ilmiötä, kysy tekoälyltä.
🦄
Tekoäly on tylsä.
Joo siis jos jotain rupee tutkiin, niin se katoaa.
Vissiin.
(hirn)
Oikea tieteellinen termi on "romahtaa". 🤣
🦄
Taiteilijattaren korvakorut
Suurena taidemogulina ja mesenaattina tunnettu maailmanlaajuinen multigalleristi ja näyttelyeläin, Funeau saapui avajaisiin ajallaan. Taiteenystävät paikalla kohahtivat kuin tyrsky vasten basalttikallioita.
Maailmankansalaisen, älymystön ja sivistyneistön elkein Funeau etsi silmiinsä taiteilija Lilli Putin, jonka näyttelyyn hän oli saapunut hevosrattain.
Funeau suuteli taiteilijan kättä.
Taiteilija oli otettu.
Sitten Funeau huomasi taiteilijattaressa jotain erikoista, nimittäin tämän juhlakorvakorut.
Ne kieppuivat häikäisevinä galakseina tämän korvannipukoista, ja kuitenkin tuntuivat irrallisilta. Valokylpy mirjardeine pienine tähtineen säkenöi taiteilijattaren kasvoilla ja sai ihon hehkumaan salaperäistä loistoa.
- Oh, mademoiselle, kuinka kaunis ja lahjakas te olette, Funeau lausui ja ympärillä sipistiin, että oli se Funeau sitten tapaus. Kuinka charmantti ja kaikkea.
(hihitystä)