Uutiset kertovat, että lentäjä ei uskaltanut ampua, koska pelkäsi voivansa osua johonkin maassa. Merellä tuota ongelmaa ei olisi ollut. Meren ylihän droonit tulivat? Ja jo siellä ne havaittiin?
Kertomus, jota nyt yritetään syöttää, ei ole uskottava. Ei niin millään tavalla. On syytä olettaa, että droonit ovat räjähteillä varustettuja. On ilman muuta selvää, että sellaiset pitäisi tuhota heti kun ne ylittävät rajan ja meren yläpuolella sen voi tehdä helposti.
Aivan ilmiselvästi droneja ei havaittu ennen kuin ne olivat jo mantereella ja on epäselvää, ovatko hävittäjät edes harjoitelleet noin hitaiden maailman tuhoamista.
Vaikuttaa sille, että Puolustusvoimilla on nyt paljon parannettavaa toimintatavoissaan. Parantaminen olisi syytä tehdä nyt, eikä vasta sitten, kun jotain pahaa on jo tapahtunut.
Kertomus, jota nyt yritetään syöttää, ei ole uskottava. Ei niin millään tavalla. On syytä olettaa, että droonit ovat räjähteillä varustettuja. On ilman muuta selvää, että sellaiset pitäisi tuhota heti kun ne ylittävät rajan ja meren yläpuolella sen voi tehdä helposti.
Aivan ilmiselvästi droneja ei havaittu ennen kuin ne olivat jo mantereella ja on epäselvää, ovatko hävittäjät edes harjoitelleet noin hitaiden maailman tuhoamista.
Vaikuttaa sille, että Puolustusvoimilla on nyt paljon parannettavaa toimintatavoissaan. Parantaminen olisi syytä tehdä nyt, eikä vasta sitten, kun jotain pahaa on jo tapahtunut.
Vastaukset 33
Vanhimmat
nämä doonit ovat kuin ilo tulitus raketit, voi lähteä mihin suuntaan vain,
Ne eivät saa lähteä mihin suuntaan vaan. Jos ei osata tähdätä, silloin niitä ei saa ampua.
Niiden on lähdettävä vain suoraan siihen suuntaan mihin on tarkoitettu.
Niin muuten ilotulitusrakettienkin. Ne eivät saa lennellä holtittomasti.
Jos raketti / drone päätyy Suomeen, silloin on ollut tarkoituskin ampua ne Suomeen.
Milloin Suomi aikoo vastata Ukrainan sotilaalliseen iskuun Suomea vastaan? Ja niin, että vastaus osuu Ukrainaan, ei esim. Italiaan.
Ei koska ei ollut Ukrainan isku Suomea vastaan
Mikä helvetin drooni hysteria on vallalla.
Kaikki ovat asiantuntijoita ja tietävät mitä olisi pitänyt tehdä. Kyllä meidän puolustusvoimien tehtävä on nämä asiat hoitaa. Niin ovat myös tehneet.
Tämä hysteria on mennyt liian pitkälle. Media toitottaa joka otsikossa että ei viitsi uutisia avata. Nuo Ukrainan droonit olivat eksyneet kun niitä häirittiin. Eikö kaaliin mene että ei niitä voi alkaa ammuskeleen. Ukrainalle on tehtävä selväksi että he eivät voi aiheuttaa valtioille varaa jotka eivät ole sodassa. Niitä vehkeitä ei suunnata sinne missä sivulliset valtiot joutuvat vaaraan. Ja kyllä Ukraina tietää häirinnän mikä niihin kohdistuu. Tuo uhka rohkeus saa riittää.
Miksi Puolustusvoimat ei tuhonnut niitä heti kun ne tulivat rajan yli? Noissa droneissa on yleensä tuntuvasti räjähteitä, ne olisivat voineet osua rakennuksiin ja aiheuttaa pahoja tuhoja.
Nyt on liikaa selittelyä. Selittely on merkki siitä, että sössittiin ja pahasti.
Ilmavoimien komentaja vaihtoon?
Eivät pystyneet tuhoamaan. Ne olisi pitänyt tuhota Suomen ilmapuolustuksen uskottavuuden takia, enää sitä uskottavuutta ei ole. Se on sama kuin sanoisi Venäjälle, tänne kannattaa hyökätä.
On oletettavaa, että maavoimien kyvyt on samaa pskaa.
Miksi droneja ei ammuttu alas meren alapuolella?
Eikö pommidrooneja saanut tuhota🤔
Onko joku antanut vieraalle valtiolle luvan käyttää Suomen ilmatilaa pommidroonien lentoreitteinä🤔
Ampumatta ne voidaan pudottaa tietyillä hävittäjätyypeillä. Lähestyminen takaviistosta pienellä lentonopeudella Grippenillä dronen päältä etupuolelle sitten tehot täysille ja nokka 5 astetta nousukulma. Jälkipoltto ja turbulenssi heittää dronen alaspäin ja kääntää horisontin ympäri jos siivet sattuu vielä olemaan kiinni dronessa.
Suomen banaanitasavalta ei pysty ampumaan alas edes yksinkertaisia lennokkeja. Ja jos kyseessä olisivat venäläiset lennokit ja niitä olisi tullut tuhat? Huono ministeri olisi hyvä korvata hyvällä ilmatorjuntatykillä.
Hyvä kysymys muuten... jos kerran dronet havaittiin, jätettiinkö ne tuhomatta tarkoituksella.
No, valtionjohtohan on julistanut, että me emme enää ole puolueettomia. Kuten kuulema oltiin silloin kun sallittiin saksalaisten pommikoneiden käyttää ilmatilaamme vaikka emme olleet sodassa Neukkulan kanssa.
Suomalainen sotilaspoliittinen johto kykenee melkoiseen moraaliseen akrobatiaan. Se on kai sitä suomalaista "rehellisyyttä".
Voi olla melko varma että niitä vielä tulee se tuhat. Virka ajan ulkopuolella, pyhänä ja yöaikaan.
"Huono ministeri olisi hyvä korvata hyvällä ilmatorjuntatykillä."
Sillä keinoin että huono ministeri ja ilmavoimien voimaton komentaja pannaan ensin it- tykin eteen ja lasketaan sarja läpi kummastakin. Jäännökset kalkitaan hyvin.
Sen jälkeen IT- tykki voidaan asettaa siihen tehtävään, mitä varten se on rajalle tuotukin.
Onko alkanut uusi Suomettumisen aika🤔
Alusta asti on ollut selvää ettei done sodasta selvitä niitä lisää tekemällä.
Niistä selviää vain niin ettei anna pienintäkään aihetta joutua niiden kohteeksi.
Ensimmäinen askel,- Ero Natosta.
Ja ellei kykymiehien kannatusta saada muuten alas tulee allekirjoittaa uusi YYa sopimus niin ettei niitä lainkaan hyväksytä hallitukseen.
NATO on ainut, mikä saa venäjän epäröimään Suomeen hyökkäämisen järkevyyttä.
" Venäjällä Suomen päätös olla ampumatta drooneja alas tulkitaan myös ”käytävän avaamisena”. "
-Iltalehti 31.3.
Ei kahta ilman kolmatta, Suomen puolustusvoimat osoitti munattomuutensa jälleen droonien torjunnassa. Droonien harhailut maahamme tullaan pikkuhiljaa sallimaan ja pian vastuu siirretään tavis kansalaisille Air alert -sovelluksen myötä.
NYT RYHTIÄ! Droonit pitää tuhota JO RAJALLA, ettei ne pääsen Suomen maaperälle!
Mutta kun ne kuuluisat viranomaiset ovat nykyään aivan täyttä roskasakkia, ei niistä ole tekemään duunejaan. Aivan täysiä pellejä.
Perustettava jokunen ällöttäväntehoinen radiomajakka jottei kulkija eksyynny seireenien lauluun.
Leikkipeli jatkuu, nyt Parikkalan drone, ulkolainen , juu menkää viranomaiset .........
Ihme salailua.
Ajalemista riittää, veronmaksajien laskuun.
Orpo kohentelee silmälasejaan, veronmaksajien laskuun.
Ketä oikeasti jaksaa kiinnostaa.
Pahinta tässä on, kun ns. vaara-alueelta ajetaan mahd. asukkaat evakkoon. Riittäisi vaikka ettei mennä sinne kohdepaikkaan katsomaan.
No kuvien ottaminen ja levittäminen someen halutaan estää Suomalaisilta.
Ei siinä muuta. Nehän on vaarattomia nu -o dronet ainakin Nato-suommen regimen mukaan.
Ei ystävällismielisen Ukrainan räjähdelastissa olevia drooneja ammuta Nato-suomen ilmatila-alueella alas. Vaarallistahan se olisi!
Kyllä ne itsestäänkin putoavat, olkaa huoleti...
Stubb on sopinut ZelensKYYn kanssa, ettei Ukrainan drooneja ammuta alas.
Nehän voi vaikka käännyttää Suomen alueilta venäjälle.
Laivasto ilmatorjuntakyvykkyyksineen merelle, aluevesien ulkorajoille, torjumaan Ukrainan hyökkäyksiä Suomeen!
Sielä on modattua tutkaióhjattua sergeitä, olkapää stingeriä, Vanhoja Strela- ohjuksia jne. kaikkee kivaa tarjota Ukrainan drooneja vastaan!
Ja henkilökohtaista ilmatorjuntaa myös, koko laivaston miehistön rynnäkökiväärien ja haulikkojen voimalla!
Olisi merellä voinut osua Venäjälle matkalla olleeseen varjolaivaston tankkeriin.
Eli olisiko tuo haitannut mittään.
No ei haittaa yhtään ja vapaaehtoiset MPK- janarit putsaa öljyt jotka ajautuu Nato-suomen saaristoon ja ranikolle. 😉👍