Eron jälkeen varmaan hetken aikaa tuntui helpottavalta: sai vapaasti tavata ketä halusi, mennä kuten tykkäsi.
Mutta kauako yksinolosta jaksoitte nauttia? Kuinka nopeasti seinät alkoivat kaatumaan päälle? Kuinka heti olisitte halunneet uuteen suhteeseen, suhteessahan olitte tottuneet elämään?
Oliko sinkkuus sen arvoista, mitä monet parisuhteessa elävät kuvittelevat?
Asia taitaa olla niin, että liitossa elävät kadehtivat sinkkuja ja päinvastoin.
Mutta kauako yksinolosta jaksoitte nauttia? Kuinka nopeasti seinät alkoivat kaatumaan päälle? Kuinka heti olisitte halunneet uuteen suhteeseen, suhteessahan olitte tottuneet elämään?
Oliko sinkkuus sen arvoista, mitä monet parisuhteessa elävät kuvittelevat?
Asia taitaa olla niin, että liitossa elävät kadehtivat sinkkuja ja päinvastoin.
Vastaukset 16
Vanhimmat
sinkkuudesta nauttimiseen kuluu helposti muutama vuosi, eikä ole kiire uuteen suhteeseen.
Itse ole sitä mieltä et yksin olo on ok.En hevillä luovu vapaudestani.Jokainen meistä on oma yksilö toiset on pitempään ja toiset aloittavat uuden suhteen.Mikä kullekin passaa.Minä viidyn yksiksenikin ei ole sen suhteen ongelmia.Maisemat vaihtuu kun hyppää autoon ja antaa mennä.
oli niin karsea kokemus, jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi kokeiluksi sillä saralla. Uskoin kertalaakista. Ei! EI!
Torvelo............
minulla kesti vuoden verran toipua eron tuomasta järkytyksestä ja surusta. Sen jälkeen vietin reilun vuoden verran "puhdasta" sinkkuelämää, kunnes aloin katsella miehiä sillä silmällä.
Eh? Eihän sinkkuudesta nauttimisessa ole mitään takarajaa? Itse nautin elämästä yleensä sinkkuna enemmän kuin vakisuhteessa. Esimerkiksi parisuhteet tuntuvat sinkkuna aidommilta kuin vakisuhde. Tarpeen tullessa voi tyttöystävän kanssa leikkiä kotista asumalla vähän aikaa yhdessä. Yleensä tätä jaksaa max 2 pv :) Vakisuhteesta en pidä sen vuoksi, että sen haitat ovat niin suuret. Lapsista en ole koskaan pitänyt, joten pelkkä pelko isäksi tulemisesta kammottaa. Lisäksi hyödyt ovat olemattomat verrattuna avoimiin ihmissuhteisiin.
yksinäisyyden tunnistaa itsessään kaikessa kaikkialla.huomio kiinnittyy pareihin ja perheisiin.tulee ulkopuolisuuden tunne joka valtaa sisuksen riepotellen tuskaisilla tunteilla.tuntee olevansa mitätön ja yksin maailmassa,kukaan ei ole kiinnostunut,minnekään ei kutsuta.aivan kuin vain lakkaisi olemasta.harhaluulo kuvitella parisuhteessa elävien kadehtivan sinkkuutta.
Taidan olla poikkeus tähän kysymykseen vastatessani. Mutta jokainen on oma persoonansa, hyväksyttäköön se.Itse olin puoli vuotta yksin sinkkuna eron jälkeen, tosin kaikenlaisia kaksilahkeisia tarpeiden tyydyttäjiä tuli kokeiltua välillä kun siltä tuntui. Siinä sen sinkkuuden ihanuus suurimmillaan onkin ja siinä ettei ole tilivelvollinen kenellekään menemisistään. On vapaa kuin taivaan lintu siivet levällään.
Mutta ei ollut loppujen lopuksi mukavan täydellistä olla yksin. Ei ollut syliä, mihin voisi käpertyä ja nauttia toisen läheisyydestä oikealla tavalla. Ne kaksilahkeisset eivät yleensä halunneet vakiintua eivätkä kuunnella toisen sisimpää. Niinpä taas olen vakituisessa vakavassa seurustelusuhteessa, ja tämä on paljon mukavampaa kuin hakea ja hakea tuuliajolla kaiken aikaa jotain vipinää itselleen. Pidän luotettavasta rakastavasta suhteesta paljon enemmän, jossa itse saa ja jossa toiselle voi antaa kaiken. Yksin ei ole joka tapauksessa loppujen lopuksi kuitenkaan hyvä olla lopun elämäänsa, niin ajattelen. Mutta tietysti arvostan myös niitä jotka ovat valinneet sinkkuuden. Sinkkuus ei vain minulle sovi.
...mukavaa, jos olisi joku jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Sekä viettää juhlapäiviä. Monet sinkut kuulemma stressaantuvat juuri juhlapyhistä ? Ja jos on kipeä, niin olisi mukavaa, jos joku kävisi kaupassa ja toisi asperiiniä...vai mitä ? Kuulostipa vähän itsekkäältä :)
Jokaiselle onnellisuus merkitsee eri asioita. Itse olen yrittänyt nyt eron jälkeen ottaa aikalisän, mutta vähitellen alkaa tuntumaan enemmän ja enemmän että olisi valmis sitoutumaan. Haluan puolison ja perheen pitkällä tähtäimellä. Tavata jonkun mukavan miehen, jonka kanssa on hyvä olla. Mielestäni ihmistä ei ole tarkoitettu yksin eläjäksi, mutta en ole myöskään valmis ottamaan ensimmäistä vastaantulijaa. Välillä tuntuu pahalta, mutta sitten taas tulee jotain kivaa eteen. Pitkän parisuhteen jälkeen kun tietää mitä hyvääkin se saattaa olla. On mitä ikävöidä.
Mun kokemuksen mukaan nämä asiat ovat arkipäivää sinkuille.
Sen sijaan varsinkin juhlapyhien aikana väkivalta tuppaa nousemaan pintaan juuri vakisuhteissa..
tuo oli kuin minun tarinani.Meidät vihitään pian.
Minulla juhlapyhistä ei ole koskaan tullut paha mieli. Muistan hyvin monet joulut, jolloin käppäilin yksin ulkona paossa kotona ärjyvää miestä. Kerrankin eräs vanha mies tuli lenkkipolulla vastaan ja sanoi, mitä pikku äiti.
Tuntui, että vasta silloin minulle tuli joulumieli. Edes yksi ihminen sanoi hyvän sanan kauniilla äänensävyllä.
Ajattelin siirtyä eläkepäivillä asumaan palvelutaloon. Silloin voimme järjestää ohjelmaa eikä yksinäisyys vaivaa.
Häntä pystyyn erosta kärvistelevät. Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin.
Exä oli mikä oli, mutta uutta ukkoa en enää tarvitse. Yksin elän koko rahan edestä. Tämän ihanampaa elämää ei olekaan.
Oikea sinkkuus, "yksinolo" on miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin kokea olevansa parisuhteessa yksin! Toisille sinkkuus sopii, toisille pitää olla heti joku, kun ei osaa olla yksinkään. Itse olen edelleen sinkku, kun erosta on kulunut 1,5 v. ja vielä ei kyllästytä.
Sitä voi itsestään riippumattomistakin syistä elää yksin liitossakin.. samantien kun on varma että paluuta ei ole on vapaa vilkuilemaan tarjontaa.. se on tietenkin eri asia ottaako ketään samantien.
Mulla on takana 13 vuoden suhde, joista yhdeksän naimisissa. Keväällä mies vaan yks kaks yllättäen totesi,ettei ole onnellinen ja muutti pois. Taustalla ei kriisejä ei suuria riitoja, normaalia elämää. Meni kertaheitolla elämä uusiksi enkä ole vielä tähän mennessä nauttinut yksinolosta päivääkään. Olen iloinen jos voin ohittaa edes yhden päivän itkemättä. Mistä ihmeestä saisin ammennettua sen tunteen, että yksin on kiva olla? Vielä ei ole, pitkään aikaan, aika tavata muita miehiä. Surutyö on tehtävä yksin ja mulla tuntuu joka päivä, että seinät kaatuu päälle. Minä en todellakaan voin sanoa nauttivani yksinolosta. Ei ole ketään kenen kanssa juttelisi päivän tapahtumista, ei ketään joka odottaisi paluutani työmatkojen jälkeen, ei ketään kelle kertoisi asioistaan...
eikä ketään kehen pysyisi luottamaan pitkään aikaan.
Yksinolosta nauttiminen varmaan riippuu aika paljon siitä onko jättäjä vai jätetty osapuoli ja siitä miten kestää yksin oloa.