Usko vei kaksi kertaa mielisairaalaan

Anonyymi-ap

Otin uskon tosissani ja jouduin kaksi kertaa psykoosiin. Halusin kuulla Jumalan äänen niin kuin profeetat ja kyllähän niitä ääniä sitten alkoi kuulua. Ei saanut lopulta enää nukuttua, kun pää oli täynnä Jumalaa ja Jeesusta.

Olkoon tämä varoittava esimerkki teille. Älkää ottako uskon asioita niin tosissaan, että yöunet ja järki menee. Onneksi parannuin molemmilla kerroilla, eikä uhkaa enää ole, kun lakkasin uskomasta. Usko, joka johtaa psykoosiin, ei ole tervettä.

Moni saarnamies on psyykepotilas tavan uskovista puhumattakaan.

35

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Entinen helluntailainen on perustanut Uskontojen Uhrien auttavan palvelun.

      • Anonyymi00019

        Aivan hyvä- kirkonpiirissäkin on paljon ongelama- ja pojat leikki torilla puukkohippasta ja koulussakin, ehkä isät eivät pidä huolta- vaikka pitäisi, kun on lapsena saanut uskovienkasteenkin.


      • Anonyymi00025
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Aivan hyvä- kirkonpiirissäkin on paljon ongelama- ja pojat leikki torilla puukkohippasta ja koulussakin, ehkä isät eivät pidä huolta- vaikka pitäisi, kun on lapsena saanut uskovienkasteenkin.

        usko on taksikuski


    • Anonyymi00002

      Uskotko kuitenkin henkimaailmaan?

      • Anonyymi00012

        En usko henkiin tai henkeen. Tieteellinen materialismi on mun katsomus. Olen ateisti.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        En usko henkiin tai henkeen. Tieteellinen materialismi on mun katsomus. Olen ateisti.

        Et ole tieteestäsi edes tietoinen. kun puhut jo pehmosia.


      • Anonyymi00026
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Et ole tieteestäsi edes tietoinen. kun puhut jo pehmosia.

        Jo tuo "Et ole tieteestäsi edes tietoinen. kun puhut jo pehmosia." osoittaa, ettet ole lainkaan kartalla.

        Ei ole mitään yhtenäistä tiedettä vaan tieteellisiä alueita on lukemattomia.

        Ateisti pyrkii rakentamaan kuvansa maailmasta mahdollisimman pätevän tiedon varaan, ei uskomusten varaan.


    • Alotus trollolloo 🎃

      • Anonyymi00027

        Ja mistä sinä voit tuon varmasti tietää?

        Totuus nimittäin on, että uskonnoista johtuvat pelkotilat ovat aikoinaan vieneet tuhansia, ellei kymmeniätuhansia mielisairaaloihin.

        Onneksi uskonnoilla on yhä heikompi ote ihmisistä, ainakin kehittyneissä maissa, joten uhka on selvästi vähentynyt.

        Ja onneksi kaikki viittaa siihen, että maallistumeen tulee jatkumaan.
        Ja tämä on myös kirkon näkemys!


      • Anonyymi00032
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Ja mistä sinä voit tuon varmasti tietää?

        Totuus nimittäin on, että uskonnoista johtuvat pelkotilat ovat aikoinaan vieneet tuhansia, ellei kymmeniätuhansia mielisairaaloihin.

        Onneksi uskonnoilla on yhä heikompi ote ihmisistä, ainakin kehittyneissä maissa, joten uhka on selvästi vähentynyt.

        Ja onneksi kaikki viittaa siihen, että maallistumeen tulee jatkumaan.
        Ja tämä on myös kirkon näkemys!

        >>>Totuus nimittäin on, että uskonnoista johtuvat pelkotilat ovat aikoinaan vieneet tuhansia, ellei kymmeniätuhansia mielisairaaloihin.<<<~

        "Uskonnoista". --- Ihminen joka ei tunne Jumalaa Jeesuksessa Kristuksessa tekee itselleen epäjumaalia ja kumartaa niitä. Eihän nämä " aidan seipäät kuule eikä puhu.
        Terve kristillisyys parantaa entisetkin " hölmöt"
        -------
        ”Keneenkä te vertaatte minut, kenenkä rinnalle minut asetatte, kenenkä kaltaiseksi te minut katsotte, että olisimme toistemme vertaiset? He kaatavat kultaa kukkarosta ja punnitsevat hopeata vaa'alla; he palkkaavat kultasepän, ja hän tekee siitä jumalan, jonka eteen he lankeavat maahan ja jota he kumartavat. He nostavat sen olallensa, kantavat ja asettavat sen paikoilleen, ja se seisoo eikä liikahda paikaltansa. Sitä huudetaan avuksi, mutta se ei vastaa, hädästä se ei pelasta.”
        ‭‭Jesaja‬ ‭46‬:‭5‬-‭7‬ ‭FB38‬‬
        ------
        ”Näin sanoo Herra: "Älkää totutelko itseänne pakanain menoon älkääkä kauhistuko taivaan merkkejä, sillä pakanat niitä kauhistuvat. Sillä kansat noudattavat turhia jumalia; sillä ne ovat puuta, joka hakataan metsästä puusepän kätten tekemiä, työaseella tehtyjä.

        Ne koristetaan hopealla ja kullalla sekä kiinnitetään nauloilla ja vasaroilla, niin etteivät ne horju. Ne ovat kuin linnunpelätin kurkkumaalla, eivät ne voi puhua; kantamalla täytyy niitä kantaa, sillä eivät ne voi astua. Älkää peljätkö niitä, sillä eivät ne voi pahaa tehdä; mutta eivät ne myöskään voi tehdä hyvää.”
        ‭‭Jeremia‬ ‭10‬:‭2‬-‭5‬ ‭FB38‬‬
        ---------


    • Anonyymi00003

      Siksi juuri sotahulluudesta kannattaa varoittaa.

      Aloittaja on kuitenkin päässyt aika vähällä.

      Kyllä noin voi käydä ja psykoosi on aivan oikea lääketieteellinen termi joka on yhä käytössä.

    • Anonyymi00004

      Mielenterveyden järkkyminen voi johtaa psykoosiin,
      oli uskova tai ei.

    • Anonyymi00005

      Vähällä selvisit kun moni tehnyt itsarin

    • Anonyymi00006

      Jos se yhtään lohduttaa sinua, niin et ole läheskään ainoa jolle on käynyt samalla lailla. Usko ei sovi herkille ihmisille.

      • Anonyymi00021

        varsinkin vihreitten kukkatätien huumelapset- äitinsä mukana käyttää paljon mielenteveysapua.


    • Anonyymi00007

      Hei ap.

      Jumalan Pyhä Henki tuo mukanaan Rauhan.

      Mutta eksytyksen henki taas juurikin tuollaista rauhattomuutta ja tuulten tavoittelua.

      Eli esim. menestysteologiaan eksyneissä piireissä voi helposti saada riesakseen sen eksytyksen hengen ja sitten aletaankin tavoittelemaan väärin armolahjoja ja palvelutehtäviä ym ym...

      Eli sekoiluksi menee vääjäämättä, eikä ole mikään ihme jos ja kun siinä lopulta psyykekin voi seota ja sekoaa.

      Terve usko, ja Pyhä Henki ja Hengen vaikutus tuo siis mukanaan Rauhan, ei rauhattomuutta.

      Fil. 4:7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

      • Taikausko ei tuo rauhaa, vaan viallisen pään.

        Mene sinäkin päälääkärille ja hankkiudu eroon harhoistasi.


      • Anonyymi00008
        he-ma kirjoitti:

        Taikausko ei tuo rauhaa, vaan viallisen pään.

        Mene sinäkin päälääkärille ja hankkiudu eroon harhoistasi.

        Miten voi mennä lääkärille jos juuri lääkäri joutuu oikeuden tuomittavaksi siitä että ei ymmärrä lääketieteellisiä termejä oikein tai käyttää niitä väärään aikaan.

        Niin saa aivan varmasti väärän diagnoosin ja aivan väärän väriset pillerit. Sitten sitä vasta onkin seinähullu eikä sotahulluus vedä sille ollenkaan vertoja kun lääkäri on lukenut vanhasta lääkärikirjsta mitä lääkitystä täytyy käyttää. Eihän päätä voi mitenkään muutoin hoitaa kuin laittamalla se entistä enemmän sekaisin.


      • Anonyymi00011
        he-ma kirjoitti:

        Taikausko ei tuo rauhaa, vaan viallisen pään.

        Mene sinäkin päälääkärille ja hankkiudu eroon harhoistasi.

        Sori vaan, mutta kun Usko aikonaan syntyi, niin rauhattomuuden ja pahan olon tilalle sain todellisen ja siihen asti käsittämättömän Rauhan ja levon ja hyvän olon ja ilon.

        Se Uskon tuoma Rauha on säilynyt vuosikymmenet ja yhä saan siitä nauttia.

        Minä en huutele kaduilla ja toreilla, mutta toiset ihmiset ovat nähneet sen Rauhan ja hyvän olon minussa ja Jumalan rakkauden ja he ovat siksi hakeutuneet seuraani, selvästi kaivaten sitä samaa, mitä minulla on.

        Siis näin, tähän tapaan se menee, niin naisen kuin myös miehen kohdalla:

        1 Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin,
        2 kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa.

        Siis ei sanoissa, vaan teoissa ja elämisessä sen Uskon tulee näkyä, ei minun ole Uskoani tarvinnut sanoin julkituoda, eikä tyrkyttää kenellekkään, en koe sellaista hyväksi tai oikeaksi.

        Jeesus itse ei huudellut, vaan ihmiset hakeutuivat Hänen luokseen:

        Matt. 12:19 Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla.

        Sen vielä haluan sanoa, että kun minä aikonani uudestisynnyin, ja sain sen Rauhan ja levon ja hyvän olon ja ilon, niin silloin toivoin niin, että kaikki muutkin läheiseni ja muutkin ihmiset saisivat kokea sen saman.

        Sitä samaa nyt toivon ja rukoilen sinullekin, ihan kaikessa Rauhassa.


      • Anonyymi00013

        Ihan helluntaitaustassa tämä tapahtui enkä ole ainoa.


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Sori vaan, mutta kun Usko aikonaan syntyi, niin rauhattomuuden ja pahan olon tilalle sain todellisen ja siihen asti käsittämättömän Rauhan ja levon ja hyvän olon ja ilon.

        Se Uskon tuoma Rauha on säilynyt vuosikymmenet ja yhä saan siitä nauttia.

        Minä en huutele kaduilla ja toreilla, mutta toiset ihmiset ovat nähneet sen Rauhan ja hyvän olon minussa ja Jumalan rakkauden ja he ovat siksi hakeutuneet seuraani, selvästi kaivaten sitä samaa, mitä minulla on.

        Siis näin, tähän tapaan se menee, niin naisen kuin myös miehen kohdalla:

        1 Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin,
        2 kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa.

        Siis ei sanoissa, vaan teoissa ja elämisessä sen Uskon tulee näkyä, ei minun ole Uskoani tarvinnut sanoin julkituoda, eikä tyrkyttää kenellekkään, en koe sellaista hyväksi tai oikeaksi.

        Jeesus itse ei huudellut, vaan ihmiset hakeutuivat Hänen luokseen:

        Matt. 12:19 Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla.

        Sen vielä haluan sanoa, että kun minä aikonani uudestisynnyin, ja sain sen Rauhan ja levon ja hyvän olon ja ilon, niin silloin toivoin niin, että kaikki muutkin läheiseni ja muutkin ihmiset saisivat kokea sen saman.

        Sitä samaa nyt toivon ja rukoilen sinullekin, ihan kaikessa Rauhassa.

        Sitä samaa nyt toivon ja rukoilen sinullekin, ihan kaikessa Rauhassa.>>>

        Miksi rukoilet? Ei Jumala muuta mieltään.


      • Anonyymi00016
        he-ma kirjoitti:

        Taikausko ei tuo rauhaa, vaan viallisen pään.

        Mene sinäkin päälääkärille ja hankkiudu eroon harhoistasi.

        Kiva jos sait ajan jo kauan sitten.

        Muistathan vain otrttu määke auttaa.0


      • Anonyymi00028
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Ihan helluntaitaustassa tämä tapahtui enkä ole ainoa.

        Et varmasti ole ainoa.

        Menestysteologia ja sen eksytykset saastuttivat laajalti niin hellari, kun vapaankirkon seurakunnat, kuin myös esim. ns. luterilaisen kirkon ns. karismaattiset ryhmät.

        Ongelma on siis ollut laajempi.

        Olen itse nähnyt asiat todeksi, kun olen vieraillut monissa yhteyksissä.

        Sen voin kertoa omasta kokemuksestani, että eksytyksen henki ja sen vaikutiksen voi aistia, eli siitä huokuu kaiken aikaa haureus.

        Eli kuten on nähty, niin jopa johtohenkilöt eroavat ja ottavat uuden "puolison", joka mukamas on Jumalan tahto, vaikka Jumala VIHAA hylkäämistä !


        Mal. 2:16 Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat.

        Ilm. 2:4 Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.

        Tosin tuossa puhutaan muusta, mutta sama asia koskee ihmisten välistä toimintaa.

        Eli ihan samoin kuin on ylkkä ja morsian, eli siis Seurakunta, el iMorsian, niin samoin on sen kuvan mukaan Ylkä ja Morsian.

        Siksi siis sen kuvan tulisi kertoa ja todistaa Yljästä ja Morsiamesta.

        Sori tää oli vähän heikko selitys, mutta joku voi tästäkin ymmärtää sen Hengellisen totuuden, toivon mukaan.


      • Anonyymi00029
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Kiva jos sait ajan jo kauan sitten.

        Muistathan vain otrttu määke auttaa.0

        Kiitos kysymästä.

        En ole tarvinnut mielenterveys lääkeitä, koska siis voin hyvin.

        Jos en voisi hyvin, niin varmaan minulle niitä tarjottaisiin.

        Mites itselläsi menee?

        Onko sinulla itselläsi oikleasti hyvä olla?


      • Anonyymi00030

        Sekaisinhan se meni Jeesuskin juttujensa kanssa. Alkoi nähdä piruja jne.

        Osansa toki saattoi olla myös kannabiksen käytöllä.


      • Anonyymi00033
        he-ma kirjoitti:

        Taikausko ei tuo rauhaa, vaan viallisen pään.

        Mene sinäkin päälääkärille ja hankkiudu eroon harhoistasi.

        >>>Mene sinäkin päälääkärille ja hankkiudu eroon harhoistasi.<<<

        Jätä kuule nämä asiat henkilön itsensä ja asiantuntijoiden
        päätettäväksi.

        Minä, muutettuani Ruotsiin, menin ihmisten painostuksen
        johdosta maahanmuuttajille tarkoitetulle kielikurssille.
        Tämä tapahtui minun asuttua Ruotsissa kolme kuukauta.

        Kielikurssilla opettaja otti minut vastaan ja piti minulle
        kymmenen minuutin palaverin ruotsiksi. Sitten hän sanoi,
        ettei tämä kurssi ole sinua varten. Hän kysyi: "Miksi tulit
        tänne. Sinä puhut ruotsia aivan liian hyvin, jotta tämä
        kurssi voisi antaa sinulle jotakin. Tämän kurssin taso on
        liian alhainen sinulle. Et tarvitse kurssia. Lähde kävelemään."

        Viesti oli selvä. Sain potkut jo kättelyssä koska osasin
        ruotsia kurssiin nähden liian hyvin. Enkä minä mennytkään
        sinne omasta tahdostani, enkä edes kokenut tarvitsevani
        sitä. Vastenmielisesti menin. Mutta ne kaverit vaati???

        Näin voi käydä kun ihmisten painostuksesta tekee asioita
        vastoin omaa tahto ja päätöstä.

        Mvh J - K


    • Anonyymi00009

      Se on välttämätön ohje että karttaa sotahulluja sekä sellaisia joilla Raamattu on koko ajan ilmassa lyömistarkituksessa.

      Siten kun tekee niin hyvin käy.

    • Anonyymi00010

      Tämä on usein lopputulos, jos 1. uskoon tullut jätetään heitteille tutkimaan Raamattua yksinään, vailla taitavaa opastusta tai 2. hän joutuu sellaisen saarnaajan vaikutuspiiriin, jossa opetetaan harhaista ja fanaattista uskoa.

    • Anonyymi00014

      Se on sääli että monen elämä pilaantuu noilla hiton uskonnoilla.
      Ja elämme vain kerran.

    • Anonyymi00017

      Eihän usko ole sitä että vain tutkitaan Raamattua. Kun sitä tutkii oikein, niin sieltä ei löydä kuin käännösvirheitä, valeita ja katolisen tekemiä lisäyksiä.

      Usko on sitä, että uskotaan siihen miten uudessa liitossa ei ihminen itse rakenna uskoaan, ei pystytä omaa vanhurskauttaan, vaan sen tekee Jumala.

      Ja ei Jumala ole sellainen sadisti että ohjaa ihmisen mielisairaalaan. Sen tekee kyllä joku sarvipää.

    • Anonyymi00018

      no, olet edelleen psykoosissa- valheen psykoosi ja henki.
      Mene hoitoon

    • Anonyymi00022

      Oletko varma, että Raamatun Jumalan vaikutus aiheutti kaiken kokemasi pahan ? Minulla kristinuskoon tulo toi rauhan, aina kun vein asioitani Jumalalle. Kun Pyhä Henki tuli mieleni ja sieluni Herraksi, oli yhteys välitön ja luottava. Illalla nukkumaan käydessä, pyysin siunausta omaisilleni ja itselleni viisautta ja siunausta ja tehdä Jumalani tahtoa. Aamulla ensimmäisenä oli mieluisa tehtävä kiittää ja ylistää Jumalaa. Mutta maalliset vietit iskivät voimakkaina nuoreen mieleen, Mutta minulla säilyi vielä vuosia "kupla," johon pakenin synnintunnossani ja jossa sain rauhan. Viimein totesin, että Pyhä Henki ei voinut asua saastuneessa mielessäni, vaan jätti minut surullisena viettieni varaan. Ei Hän minua hylännyt kuitenkaan. Käännyin Herrani Jeesuksen puoleen, tunnustin rehellisesti tilanteeni. Hän tuli ja opasti uuteen alkuun. Nyt vanhana olemme Herrani Jeesuksen kanssa, kuin vanha aviopari, Hänen Pyhyytensä huomioiden. Odotan Hänen kutsuaan kotiinsa tyynesti, kiittäen, ylistäen ja palvoen.

    • Anonyymi00023

      Ei Jumala ole sellainen sadisti että vie ihmistä psykoosiin. Sen tekevät ihmisten vaikutukset kun syöttävä hulluja ajatuksia ihmisen päähän joko sodasta tai muusta missä täytyy olla innolla mukana vaikka ei ole ihmisyyden mukaista. Ei ole mikään ihme jos siitä ei mene psykoosiin.

      Mutta lääkäri on sen suhteen melko voimaton. Se vain katselee lääkärikirjasta, mahdollismman uudesta lääkärikirjasta minkä värisen pillerin antaa huuleen ja sillä tulee pärjätä värjäytyi maailma sitten sen vaikutuksesta minkä väriseksi vain. Varmaa vain on että kyllä se kemiallinen todellisuus vaikuttaa ja psykoosi korvaantuu jollain muulla tilalla.

      Mutta jos on taipumusta psykoosiin, niin voi yrittää välttää ihmisiä joille usko on sotahulluuden ja herjaamisen välimaastoa, Heidän seuransa eikä juttunsa eivät tee hyvää silloin. Raamattua kyllä voi lukea, ei sen sivuilta mikään psykoosi hyppää silmille. Ei ainakaan jos lukee Jeesuksen opetuksia eikä ajattele että Paavali valehtelee kaiken mitä on kirjoittanut.

    • Anonyymi00024

      Omaleimaisuus on suureste kyllä.

    • Anonyymi00031

      >>>>>Halusin kuulla Jumalan äänen niin kuin profeetat ja kyllähän niitä ääniä sitten alkoi kuulua. Ei saanut lopulta enää nukuttua<<<<<
      ------
      Ei terve kristillisyys ole äänten kuulemisen kyttäilyä.
      Ottaa Raamatun käteen ja alkaa lukea ( UT ensin tutuksi) Jumala puhuu Sanassa.
      --------
      ”Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa, tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.”
      ‭‭Heprealaiskirje‬ ‭1‬:‭1‬-‭4‬ ‭FB38‬‬
      --------
      ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.”
      ‭‭Johannes‬ ‭1‬:‭1‬, ‭3‬ ‭FB38‬‬

      ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.”
      ‭‭Johannes‬ ‭1‬:‭14‬ ‭FB38‬‬

      ”Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.”
      ‭‭Johannes‬ ‭1‬:‭18‬ ‭FB38‬‬

      ”Tuomas sanoi hänelle: "Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?" Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

      Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet." Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme". Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus!

      Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'? Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.”
      ‭‭Johannes‬ ‭14‬:‭5‬-‭10‬ ‭FB38‬‬

      ”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus — ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

      Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.

      Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.”
      ‭‭1. Johanneksen kirje‬ ‭4‬:‭9‬-‭13‬ ‭FB38‬‬

      ”Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.

      Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä. Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä. Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.”
      ‭‭1. Johanneksen kirje‬ ‭2‬:‭22‬-‭26‬ ‭FB38‬‬

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1107
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1077
    3. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      989
    4. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      47
      983
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      872
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      180
      774
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      81
      757
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      46
      673
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      669
    10. Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto
      Maailman menoa
      212
      664
    Aihe