Kertokaa kuinka usein käytte anopin ja apen luona kyläilemässä?
kyläily
miniä
132309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Anoppila on noin 150km täältä meidän kotikaupungista, joten matka ei ole kovin pitkä. Silti viikonlopuille/lomille tahtoo sattua niin paljon muuta tekemistä, ettei siellä ehdi kovin usein vierailla. Vierailuja tulee ehkä 6-8 vuoden aikana, yleensä ollaan pari yötä siellä. Joskus mies käy yksin siellä (mm. vanhoja kavereita moikkaamassa). Minun vanhempieni luona tulee yhdessä käytyä myös jotain 6-8 kertaa, heille matkaa on 200km. Minä käyn myös yksin siellä.
Lisäksi molempien vanhemmat käyvät satunnaisesti täällä meillä kyläilemässä.
Meillä kolme lasta, yksi asuu 2km:n päässä, eivät kyllä vieraile meillä, me käymme heillä=hoitamassa ja joulutkin siellä järjestetään sekä meidän syntymäpaivät, ihanaa mennä valmiiseen. Toinen asuu 200km:n päässä, vierailevat meillä hiihtolomalla ja kesällä, me siellä pari kertaa vuodessa. Kolmas on kaukana ulkomailla, käymme siellä kerran vuodessa ja he täällä kesällä, silloin yleensä ollaan mökillä.
Kun olivat lapsettomia, en todella halunnut, että täällä ravaa joku passattava porukka joka viikonloppu.
Mieheni äidin luona vieraillaan 1-3 kertaa vuodessa, asumme samassa kaupungissa. Minun vanhempieni luona käymme vähän satunnaisesti, asumme parin sadan metrin päässä heistä... monestikohan tuo mies olisi mukana? Kuukausittain ainakin. Joskus se käyminen on sellaista ovesta sisään - ovesta ulos - kiitos kypärälainasta tms. Mutta ihan vierailulla niin varmaan kuukausittain.
jätä se kypärä lainaamatta ,niin välitkin paranevat
Välitkin paranevat? Eihän niissä ole mitään vikaa kumpaankaan suuntaan.
Avomieheni äiti (isä on kuollut) asuu 15 minuutin automatkan päässä. Joskus käymme pari kertaa viikossa, joskus emme kertaakaan. Riippuu siitä, kuinka usein anoppi soittelee pojalleen ja kyselee käymään, kun on tehnyt ruokaa. Harvoin omasta aloitteesta mennään, ehkä kerran kuussa. Minä en ole koskaan käynyt anopin luona yksikseni, en näe siihen mitään syytä.
Omat vanhempani taas asuvat reilun 300km päässä. Työt rokottaa meistä mehut ja niin myös vanhemmistani. Näemme toisiamme porukalla ehkä noin kolme kertaa puolessa vuodessa (pyhät sun muut). Muuten käyn yksinkin vanhempieni luona aika harvoin. Järjestely sopii kaikille, erityisesti miehelleni.
Joskus leikittelen ajatuksella, että ne olisi minun porukkani, joiden luona kävisimme yhtä usein kuin nyt anoppini kotona. On se nimittäin joskus aika rasittavaa puuhaa...
Niin..asuu lähellä,mutta eipä huvita apen luo mennä kun on aina muita suunnitelmia=naiset täyttää vanhan ukon maailman.Ja noi naiset ovat samaa ikäluokkaa mitä itse!YÄK. Pakolla käyn asioimassa ja ne pakot on minimoitu miehen kanssa niin ettei edes lapset ole haettavana sieltä.
anoppilassa käydään yhdessä 1-2 kertaa kuukaudessa. Paikka on kotoamme n. 50 km:n päässä. Mieheni käy siellä itsekseen ainakin kerran viikossa ja siis minä tulen mukaan aina silloin tällöin. Silloin siellä kökitään koko päivä (mies kökkii omilla reissuillaankin) Itse olen tottunut aivan erilaiseen ja koen vierailuja olevan aivan turhan paljon. Oma äitini asuu noin neljän kilsan päässä kodistamme. Siellä olemme tainneet käydä yhdessä viimeeksi jouluna, ja olisinko käynyt itsekseni kerran sen jälkeen. Meillä kuitenkin on aivan erilaiset perhetaustat, miehellä erittäin tiivis perhe ja itselläni äiti vähät välittää minusta (ja itse olen omaksunut saman asenteen häneen).
aikoinaan ensimmäisen miehen kotona vierailin noin kaksi kolme kertaa kuukaudessa ja usein vierailut venyivät viikonlopuksi. Mies saattoi ennen töitä tai töiden jälkeen piipahtaa kahvilla useamminkin. Ihmissuhteena antoisa ja mukava. Erosta yli 10v ja silti tapaamme muutaman kerran vuodessa vaikka välimatkaa on satoja kilometrejä.
Sitten toinen anoppi ja appi: heillä on uusioperheet olleet jo kauan ja vierailut näihin perheisiin ovat olleet aina minimissä. Viihtyminen luokkaa 1tunti tai 2 maksimissaan. Samoin he eivät vieraile itsekään - olemme liian erilaisia ihmisiä. Sama päteen niin anoppiin kuin appeenkin perheineen.
Itse olen nyt tullut anopiksi ja olen ilokseni huomannut, että nuoriso tulee kylään noin kerran kuussa ja viihtyvät koko viikonlopun. Mukana on myös nuoren perheen poikapuoli eli olen mummopuoli ja pari kissaa. Vauva on tulossa, joten vierailut varmaan ihan luonnollisista syistä vähenevät tulevaisuudessa. Itse en ole nuorten kotona käynyt, mutta on sovittu, että poikkean joku päivä katsomaan heidän kotiaan joko käymällä tai yökyläilyreissulla. Välimatkaa on noin 200km, joten sellaisia lähdenpä tästä käymään vierailuja ei ole.
Appea mulla ei ole sillä hän ei enää elä, siksi en ole koskaan saanut tilaisuutta tutustua häneen. Anoppi kylläkin on ja kyläilemme siellä noin 2-3 kertaa vuodessa, välimatkaa vajaa 150km. Mieheni käy välillä siellä yksinkin, mutta ei kovin mielellään hänkään.
Jätin aivan äskettäin parin vuoden aikaisen poikaystäväni. Pääsyynä nimenomaan tämä koko hänen perhehärdellinsä. Vietimme vähintään 60-70% ajastamme siellä, kun poikaystäväni ei saanut muuttaa aiemmin kanssani yhteen. Tietenkin olisin halunnut viettää enemmän aikaa minun asunnollani, mutta se tuntui monesti liikaa vaaditulta. Montaa reissua emme ehtineet kaksistaan tehdä, sillä vanhemmat lähtivät joka paikkaan mukaan. Sekä minun että tämän pojan vanhemmat asuvat samalla paikkakunnalla, mutta näimme vanhempiani ehkä 1-2 kk välein. Itse olen tavannut vanhempiani omalla ajallani.
Että nyt jälkeen päin ajateltuna tein kyllä hyvän päätöksen, kun päätin sanoa ei jatkuvalle anoppilassa asumiselle. Tätä foorumia lukiessani olen huomannut, että ehkä se tosiaan on hieman normaalimpaa nähdä perhettä pari kertaa kuussa, kuin että joka päivä.
Poikaystäväni/Kihlattuni vanhemmat asuvat parin kilometrin päässä ja äitini asuu 300km:n päässä. Siksi on ehkä luonnollista että on tullut käytyä enemmän kihlattuni porukoilla... ainakin aluksi ajattelin näin. Kävimme suhteemme alussa jopa useamman kerran viikossa kylässä heillä ja vkl.na olimme heidän luonaan saunomassa.
Jossain vaiheessa huomasin etten pysty hyväksymään monia kihlattuni perheen tapoja ja minua alkoi muutenkin ahdistaa. Nykyään en voi sietää heitä ollenkaan ja ahdistun jo siitäkin että kihlattuni käy vähän väliä kotonaan kahvilla. Kihlattuni on 26 vuotta ja mielestäni hänen tulisi jo pärjätä ilman vanhempiaan. Onneksi muutamme vuoden kuluttua pois enkä halua heitä edes häihimme.
Jotenkin olen minäkin alkanut huomata, että toisinaan anoppini ahdistaa. Hyväksyn tietysti sen tosiasian, että hän nyt vain kuuluu elämääni, kun kerta olen poikansa kanssa yhdessä. SILTI tämä pakkoystävyys on joskus liian pakkoa... Siis ei enää luonnollista. Me ollaan niin erilaisia.
Silti en saata uskoa, että voisin joskus vihata häntä niin paljon kuin sinä kartat omia appivanhempiasi. Tietysti tunne voisi siksi muuttua, jos antaa ajatuksilleen vallan kehittyä pahempaan suuntaan.
Itse yritän kartella omaa anoppiani niin paljon kuin vain omatunto sietää. Jos hän aiheuttaa minussa näitä pieniäkin epämukavia olotiloja, en taatusti tahdo alkaa vaivata häntä samalla asialla!