Ensin piti vuoden 2030 tavoite olla olla vähentää nettokasvihuonekaasupäästöjä vähintään 55 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Jo nyt tiedetään, että monet maat eivät tuohon kykene.
Ei muuta kuin uutta tavoitetta putkeen. Päätettiin uusi tavoite ja siirrettiin maaliviivaa. Euroopan parlamentti hyväksyi helmikuussa 2026 tavoitteen vähentää nettopäästöjä 90 % vuoteen 2040 mennessä vuoden 1990 tasosta.
Tuon tiedetään olevan mahdottomuus nykymenolla taantuvassa maanosassa. Kuitenkin tästä huolimatta EU:n virallinen tavoite on edelleen olla ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa vuoteen 2050 mennessä, ja uudet tavoitteet (kuten 2040) rakentuvat tämän ympärille.
Tavoitteet toteutuvat vain, kun kaikki teollisuus, maatalous ja metsien käyttö kielletään ja ostetaan tavarat Kiinasta ja kehittyvistä maista. Suomalaiset istuvat vuonna 2040 työttöminä hiilinielujensa keskellä katsellen tuulimyllyjä ja datakeskuksia odottaen sitä työtä ja vaurautta tuovaa vihreää sijrtymätsunamia

Vastaukset 5
Vanhimmat
Nyt satsataan vihreän teknologian sotateknologiaan. Panssarivaunut ja droonit maalataan vihreiksi.
Ei poliitikoilla ole vastuuta eikä työkaluja, ne on ihan eri ihmiset jotka osaavat ja tekevät.
Tuli mieleen vanha satu kissalle takkia ompelevasta hiirestä.
Suomi oli jo 1990 edelläkävijä lämpö/sähkölaitosten kanssa ja rakennusten lämpöeristämisessä. Siitä on vaikeampi kiriä kuin muualla Euroopassa ja Briteissä.
Miten kuvittelet täällä kylmässä, pimeässä, pitkien yhteyksien harvaanasutussa maassa päästävän hiilineutraliuteen ja päästöttömyyteen. Metsiä ei saa enää hakata, maata viljellä, karjaa kasvattaa ja kaikkien pitää lämmittää vanhoja hometalojaan sähköllä ja ostella vain sähköautoja. Onneksi julkinen liikenne rajoitetaan tai on jo rajoitettu isompiin kaupunkeihin, maaseudulle kiinalaiset sähköbussit soveltuvat huonosti. Suomesta puuttuu vieläkin suunnitelma, miten sähkön perusvoimaa tuotetaan tarpeeksi vuonna 2040, tuulivoimapuistoista siihen ei ole.