Olen alle kaksvitonen,tänä kesänä avioitunut ja pienen lapsen äiti.
Olaan oltu yhdessä mieheni kanssa 5 vuotta,on ollut huonompia hetkiä ja vielä enemmän hyviä. Rakastan miestäni,meillä on ihana koti ja mieheni hoitaa lasta hyvin,hieroo minua,tekee ruokaa,auttaa muutenkin paljon kotihommissa.
Kuitenkin pari viikkoa sitten olimme ystäväni häissä ja tulimme kotiin vaatteita vaihtamaan ja mukaan tuli nuori nainen johon tutustuimme häissä. Kun olimme lähdössä,ja tämä nainen laittoi kenkiään jalkaan,niin mieheni läimäisi häntä perseelle ja otti kaulasta leikkimielisesti kiinni(itse olin puoliksi selkäpäin).
Seuraavana aamuna ilmaisin suuttumukseni,ja mieheni sanoi, ettei muista koko tapahtumaa.Samana iltana terassilla istuin mieheni kanssa vierekkäin,ja tällä naisella ei sitten ollut istumapaikkaa,niin mieheni pyysu häntä syliin(ei hän kyllä mennyt)
Olenko turhan mustasukkainen,itse en todellakaan tekisi noin ja tapahtuneesta jäi mulle paha mieli. Mieheni osti mulle ruusun ja muuten oli hauska ilta.Pitäisikö alkaa epäillä jotain,vai oliko se vaan "kännisen" machoilua???
Mieheni lähti tänään(hänellä on loma) itsekseen baariin,eikä edes kysynyt minua mukaan.
Tollanen käytös tuntuu tosi pahalle,ja kyllä pyysi anteeksi,ja vakuutti vielä että: "eihän se ollut edes hyvännäkönen"......

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaapa tutulta...
Oma mieheni käyttäytyy juuri samalla tavalla humalassa, pientä flirttiä, kosketuksia ym. aina joskus kun mukana on muita naisia, varsinkin uusia ihmisiä. Kahdestaan meillä menee tosi hyvin, samoin ystävien kanssa muuten, mutta kun mieheni on muutaman ottanut, tulee usein hänen flirttailevasta käytöksestään riitaa myöhenmmin. Se on tosi noloa, en ole kovin mustasukkainen, mutta nolottaa kun oma aviomies käyttäytyy niin.
Muutaman vuoden avioliiton jälkeen voisin sanoa että ainakaan meidän tapauksessa se ei ole miksikään muuttunut. Usein tulee riitaa, mies ei muista tai ei ole omasta mielestään muuta kuin vitsaillut..
en tiedä seuraatteko tv:stä DrPhil:n ohjelmaa. Siellä tuli joskus ohjelma juuri tästä aiheesta. Philin mielestä oli törkeää käytöstä mieheltä ja loukkasi todellakin vaimoa... ei ole hyväksyttävää jos parisuhteessa ollaan!! Itse ainakin suuttuisin tuollaisesta käytöksestä.
Tsemppiä!!
Mun mies teki tuota alkuun, sit selitin miten paljon se satuttaa mua ja tuolla lailla kun käyttäytyy niin osoittaa kaikille ettei minusta välitä.
Sanoinkin että etsi sitten joku muu, mutta minä en tuota kestä, koska ei varmasti itsekään kestäisi--
Minä olisin loukkaantunut verisesti! Hääpäivänä läpsii muita naisia perseelle! Hieman kunnioitusta tuoreelle vaimolle!!!!
Jutellaan siellä enemmän