Siitä on nyt kulunut kuukausi kun sain tietää miehelläni olleen pitkäaikaisen suhteen selkäni takana.
Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat yhtä helvettiä,ruoka ei maistunut, sydän hakkasi, pyörrytti, en ollut uskoa tilannetta todeksi. Silti päätin vielä yrittää hänen kanssaan. Puhuimme asiasta paljon, kyselin suhteesta ja sen syistä, minusta tuli todella mustasukkainen jota en ole koskaan aikaisemmin ollut.
Kipu oli niin kova että luulin mielenterveyteni järkkyvän, jopa itsemurha kävi mielessäni.
Nyt kuukausi on kulunut ja pahin kipu on hävinnyt, ei enää sydämentykytyksiä tai kuvottavaa oloa, olen laihtunut 10kg!!!!
Olo alkaa normalisoitua, epäilys ja mustasukkaisuus vain vaivaavat!!! Kun mieheni on töissä (pitkät päivät, liikkuva työ)tunnen suunnatonta ikävää ekä osaa tehdä mitään hyödyllistä, vasta kun hän on kotona, oloni rauhoittuu.
Pelkäämpä todella että takerrun häneen liikaa ja tulen taas pettymään, sitä en varmaan enää kestäisi....
Toivompa että pääsisin takaisin normaaliin olotilaan ja jatkamaan elämääni.
Nyt olen kuitenkin entistä varmempi että eroaminen ei ole oikea vaihtoehto, meillä molemmilla on suhteellemme vielä paljon annettavaa.
Ei siis kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä heti petoksen paljastuttua, minusta tuntuu että nyt vasta voin ajatella asiaa rationalisesti, kun suurin tunnekuohu on laantunut.
Voimia teille muillekkin petetyille!
Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat yhtä helvettiä,ruoka ei maistunut, sydän hakkasi, pyörrytti, en ollut uskoa tilannetta todeksi. Silti päätin vielä yrittää hänen kanssaan. Puhuimme asiasta paljon, kyselin suhteesta ja sen syistä, minusta tuli todella mustasukkainen jota en ole koskaan aikaisemmin ollut.
Kipu oli niin kova että luulin mielenterveyteni järkkyvän, jopa itsemurha kävi mielessäni.
Nyt kuukausi on kulunut ja pahin kipu on hävinnyt, ei enää sydämentykytyksiä tai kuvottavaa oloa, olen laihtunut 10kg!!!!
Olo alkaa normalisoitua, epäilys ja mustasukkaisuus vain vaivaavat!!! Kun mieheni on töissä (pitkät päivät, liikkuva työ)tunnen suunnatonta ikävää ekä osaa tehdä mitään hyödyllistä, vasta kun hän on kotona, oloni rauhoittuu.
Pelkäämpä todella että takerrun häneen liikaa ja tulen taas pettymään, sitä en varmaan enää kestäisi....
Toivompa että pääsisin takaisin normaaliin olotilaan ja jatkamaan elämääni.
Nyt olen kuitenkin entistä varmempi että eroaminen ei ole oikea vaihtoehto, meillä molemmilla on suhteellemme vielä paljon annettavaa.
Ei siis kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä heti petoksen paljastuttua, minusta tuntuu että nyt vasta voin ajatella asiaa rationalisesti, kun suurin tunnekuohu on laantunut.
Voimia teille muillekkin petetyille!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kirjoititpa kuin suoraan elämästäni puolisen vuotta sitten. Tunnekuohu on käsittämättömän raju puolison pettämisen paljastuttua. Sen jälkeen on tosiaan käynyt mielessä itsemurhat ja välillä taas iskee voimakas yrittämishalu parisuhteen eteen. Kotona en oikein osannut tehdä mitään pariin kuukauteen; hyvä kun sai lapsille sapuskaa pöytään. Nyt on mieliala kohtalaisen normaali. Välillä on huonosti nukuttuja öitä ja välillä v..aa valtavasti, mutta käytännön asiat sujuvat normaalisti.
Olen aika paljon pohtinut, miten ihmisen itsetunnon voi kertaheitolla lakaista maton alle pettämällä. Olen pitänyt itseäni suht.koht. fiksuna, tavallisena ja keskimääräisen hyvänä tyyppinä. Yhtäkkiä en ollut mitään, mitä olin kuvitellut. Luulenpa shokin johtuneen osittain siitä, että pettäminen tuli täytenä yllätyksenä, en ollut siihen mitenkään varautunut. Olin jotenkin rakentanut elämäni sen varaan, että riitän miehelleni naisena. Olin myös aina ajatellut, että pettämällä toinen osoittaa suhteen olevan loppu. Nyt elämä on sekasotku, jossa mikään ei ole itsestään selvää. Sen olen kuitenkin oppinut, että jatkamme yhdessä tai eroamme, rakennan elämäni huomattavasti enemmän itseni varaan. En ole nytkään miehestäni riipuvainen missään käytännön asioissa (ehkä lapsia lukuunottamatta), mutta henkisesti olen ollut varmaan lievästi läheisriippuvainen.
Tsemppiä sulle. Varmasti ainoa yleispätevä neuvo pettämisen paljastuttua on, että alkuvaiheen tunnekuohussa ei kannata tehdä mitään päätöksiä, koska koko juttu kalvaa siinä tapauksessa lopun elämää myös petetyn mieltä.
Tyhmiä teidän jutut, jos ovat tosia. Tai ehkä teistä onkin kivaa olla petettyjä marttyyrivaimoja, jotka vain kärsivät ja antavat aina anteeksi, mutta tulevat aina petetyksi. Ehkä te saatte kiksejä siitä. Multa ei ainakaan tule myötätuntoa.
HÄVETKÄÄ senkin lampaat!
Miehenne jatkavat pettämistä niin kauan kuin vehje pelaa.
Jos olet tosiaan sitä mieltä, että a:sta seuraa aina b, olet joko keskenkasvuinen tai katkeroitunut.
Pettämisen paljastuminen voi olla elämän suurimpia kriisejä sekä petetylle mutta myös pettäjälle. Pettäjä useimmissa tapauksissa menettää sekä salapanon että puolison. Petetty menettää itsetuntonsa että puolison. Nostan hattua kaikille pariskunnille, jotka rämpivät pettämisen suosta kuiville. Siinä mitataan ihmisyyttä ja mustavalkoinen maailman kuva saa huutia kivun kautta.
Itse olisin mieluummin naimisissa pettäjän kuin kaltaisesti kapeakatseisen ihmisen kanssa, jolle vain yhdenlainen maailma on hyväksyttävä.
miesten ja naisten välinen ero on se, että YLEENSÄ
naiset kehottavat petettyjä naisia puhumaan ja antamaan anteeksi. Jos nainen pettää, niin miehet eivät ainakaan yleensä neuvo antamaan anteeksi, etenkin jos pettämistä tapahtuu jatkuvasti. Jokainen taaplaa tyylillään. Onnea pettäjämiehesi kanssa!