Vuodessa saanut enemmän aikaiseksi kuin Obama ja Biden yhteensä omalla vahtivuorollaan.
Seuraavaksi Trump pelastaa Kuuban kansan kommunismiltä.
Seuraavaksi Trump pelastaa Kuuban kansan kommunismiltä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Maailman on Trumpin toisen kauden jälkeen paljon parempi paikka elää
Niin on tämän alemmas ei voi vajota, https://keskustelu.suomi24.fi/t/19341839/miksi-trump-vertasi-itseaan-jeesukseen-paasiaisena
JA höpöhöpö!! Maailma on turvaton kun Trump on vallassa!
Yes we can.
Trump on messias.
Juu on vuodessa saanut paljon aikaan.
Viime viikolla oli jälleen eräs hänen puhe, jota selvemmin ei voi enää todistaa, että kyseessä on narsistinen persoona. Kaivan sen ennen töihin menoa, jos ehdin.
Trump on jotenkin alusta saakka ollut päivänselvä esimerkki narsistista.
Hän suuttuu, jos joku on eri mieltä hänen kanssa, hän on kuin pienen lapsen tasolla ja kyllä hänen sukulaisanainen sen tietää myös hyvin. Mikä se nimeltään olikaan, joka on psykologi ammatiltaan.
Tietysti te nuoret olette sitä mieltä, että kyseessä on "vahva" johtaja.
Ei ole vahva, vaan röyhkeä, huonotapainen, epäluotettava jne.
Nyt maailma on pahassa tilanteessa. Nuoret öyhöttäjät (lähinnä nuoria kypsymättömiä miehiä) ovat äänestäneet näitä diktaattorityyppejä valtaan. Orban, tuo Putinin (massamurhaajapsykopaatin kaveri) yksi esimerkki. Hän on kupannut EU:lta miljardeja lähipiirilleen, kymmeniä miljardeja Unkariin muutenkin ja me Suomalaiset maksamme aina vain nettoa.
Jännää tulee olemaan 3 vuotta.
Harmi että se luoti meni ohi.
Moni syytön siviili on sittemmin menettänyt henkensä tuon aasin takia
Siinä osumassa olisi koko maailma voittanut.
Epäisänmaallisen suomalaisen puhetta.
Trumpin toimet haittaavat Suomen taloutta:
Ukrainan jatkuva sota, Venäjän pakotteet, Venetsuelan pakotteet, Iranin sota,
bensan hinta ja sitä kautta kaiken hinnat nousee, tullit suomalaisille tuotteille,
jne.
Täytyy olla joko rajakki tai täysin epäisänmaallinen, että voi suomalaisena kannattaa Trumpia ja hänen toimiaan.
Ei ole välttämättä vallassa edes tätä vuottakaan. Epsteinen kansiot tuo esiin "ei niin" mukavaa juttua Trumpistakin. Vallassa on kuitenkin vielä toistaiseksi.
Venäläiset arvioivat viime kesänä että jouluun saakka on vallassa, mutta arvioivat väärin ehkä vuodella. Niin, eihän he maininneet kuitenkaan minä jouluna.
Heilläkin on kuullemma "kuvia ja videoita" eli luurankoja on kaapissa....
Aloittaja on menettänyt järkensä!!
Parasta on demokraattien ja vassareiden voimaton raivo ylivoiman edessä. Kiukuttelusta ei mitään hyötyä.