Olen monesti kuullut tältä palstalta että Suomessa saisi jonkinlaisen rangaistuksen itsensä työllistämisestä. Minkälainen kyseinen rangaistus sitten on?
"Rangaistus itsensä työllistämisestä"?
Terra Ryzing
362675
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Rangaisusta
T entinen yrittäjä
Rangaistuksella tarkoitettane sitä että tulot ovat usein huonommat kuin ennen itsensä työllistämistä ja takaisinpääsy itsensä työllistämättömäksi (normaali työtön) ei ole ihan takinkääntötemppu.
olin joskus puhelinmyyjänä provisolla ja palkka oli mun aneemisilla myynti taidoilla 100€ kk jos sitäkään. Koska, tilinauhoja ja palkkoja sai odotella firmasta aina suraavan kuukauden loppuun työnteko kuukaudesta koska myynnit piti tarkistaa että asikas on maksanut. Olin duunissa yli kuukauden ja tämän takia oli persaukinen 3 kk kun piti odotella ensin vaivasia palkkoja ja sitten vielä että saa kaikki tilinauhat firmasta jotta saa taas työkkäriä. Näin meillä sovitettutyömarkkina tuki toimii. Sitten se totuus taas noissa paikoissa joissa on kiintä palkka on se että niihin on paljon hakijoita ja paikkoja ei ole esimerkiksi vain 1:lle. Vaikka olisi osaaikainen työ niin niihin on vaikea päästä. Puhelin myyjäksi pääsee helpolla mutta palkka on olematon jos myyntitaitoa ei ole ja oikean myyntitaidon opettelu voi kestää monta kuukautta tai vuotta joka ei ole luonnostaan puhelinmyyjä. Ärsytävää puhelin myynnissä on työraskaus ja se että viereisen kopin kaveri myy 15 lehtee päiväässä ja ite vaan ehkä säkällä 1:en...
Otetaan kaksi tavallista kansalaista, herrat X ja Y, jotka toimivat lakien mukaan. Kumpikin ovat palkkatyössä ja jäävät työttömiksi samaan aikaan. Heillä on saman verran työkokemusta ja muutenkin samanlainen tausta.
Herra X saa noin 500 euroa kuukaudessa työttömyystukea, samoin herra Y.
Sitten herra Y yrittää työllistää itsensä. Hän kokeilee josko hän kehittäisi lintupöntön, joka kävisi kaupaksi. Kun työvoimatoimistossa kysytään, mitä hän on tehnyt työttömyytensä lopettamiseksi, herra Y kertoo etsineensä työpaikkaa, lähettäneensä hakemuksia, mutta työpaikkaa ei ole löytynyt. Herra Y kertoo myös kehitelleensä lintupönttöjä, voidakseen valmistaa ja myydä niitä joskus tulevaisuudessa.
Herra X kertoo myös työvoimatoimistossa että hän on etsinyt työpaikkaa, lähettännyt hakemuksia, mutta työpaikkaa ei ole löytynyt.
Seuraavaksi herra Y:n tapaus otetaan käsittelyyn ja todetaan että herra Y on yrittäjä, joten hänelle ei voida maksaa työttömyystukea. Herra X:llä ei sen sijaan ole mitään ongelmia, sillä hän on kunnollinen työtön eikä yritä työllistää itseään.
Kuluu pari vuotta, herra X on saanut joka kuukausi 500 euroa eli 24 x 500 = 12 000 euroa. Herra Y ei ole saanut sen jälkeen mitään kun hänet on todettu yrittäjäksi. Hän on joutunut käyttämään varallisuuttaan jo 10 000 euron edestä elättääkseen itsensä.
Kun verrataan herra X:n ja herra Y:n tuloja, herra X on saanut työttömänä ollessaan 12 000 euroa ja herra Y ei ole saanut mitään ja lisäksi käyttänyt säästämiään rahoja 10 000 euroa. Herra X:n rangaistus on siis tässä tapauksessa kahden vuoden aikana 22 000 euroa.
Lintupönttöjä hän ei ole uskaltanut miettiä, koska yrittää päästä takaisin herran X:n tavoin työttömyysturvan saajaksi, jotta saisi 500 euroa kuussa työttömyystukea. Toiveissa on, että seuraavassa kuussa herra Y saa taas tukea kun hänet hyväksytään työttömäksi työnhakijaksi.
Jos herra Y:llä ei olisi heti lopettanut kaikkea mietiskelyä lintupönttöjen valmistamiseksi, hänen työttömäksi pääsy aikansa pitenisi. Jos herra Y yrittää poistaa työttömyytensä nuorena, hän menettää ensin rahaa, sitten hän joutuu sosiaalitoimiston asiakkaaksi.
Saattaa olla että koko elämänsä aikana herra Y ei tämän itsensä työllistämisyrityksen vuoksi saa työtä eikä tuloja, vaan elää sosiaalihuollon avulla. Pahimmillaan työllistämisen yrittäminen saattaa tulla maksamaan herra Y:lle siis 400 000 euroa.
ehkäpä se ei nyt ihan mee kuitenkaan noin...
jos rekisteröi yrityksen niin työkkärit menee ja jos firma ei sitten menesty niin se voi voi kun mahdollisesti saadut starttirahat loppuu...
Kylläpä se noin menee, ja tuki loppuu monestakin muusta syystä. Jos rekisteröi toiminimen, myy jotain laillisesti (maksaa veroa), opiskelee omatoimisesti, kehittää jotain tai tekee mitä hyvänsä työttömyyttä poistavaa ilman että käsky on tullut työvoimatoimistolta, mutta toimisto tietää asian.
Toisin sanoen, kaikki toiminta, jolla kansalainen lisää omatoimisesti itsenä työllistymistä, on rangaistavaa ja rangaistuksena on työttömyysturvan menettäminen epämääräiseksi ajaksi ja jo maksettujen työttömyystukien pois perintä. Mitä sitä tosiasiaa kieltämään.
Jos maassamme saisi jokainen työllistää tai yrittää työllistää itsensä ilman näitä rangaistuksia, eihän meillä olisi työttömyyttä.
Koska näin on, on hallituksen rangaistava työttömyysturvan menettämisen avulla niitä jotka työllistäisivät itsensä, muuten työttömyys loppuisi kun kaikki työllistyisivät. Hallitus ei voi muuta, koska sen on ylläpidettävä vähintään puolen miljoonan työttömyys omien päämääriensä saavuttamiseksi.
Yhtään euroa ei maksa se, että jokainen saisi yrittää työllistää itsensä. Jos saa työttömyystukea ja onnistuu hankkimaan tuloja, sovitellun päivärahan avulla maksettava tuki pienenee, jolloin yhteiskunnan kustannukset vähenevät. Työttömän tulot taas kasvavat, sillä hän saa puolet lisätuloista itselleen työttömyystuen lisäksi.
Starttiraha ei ole hyvä tapa. Vaikka tuloja on 5 000 €/kk, niin yhteiskunta maksaa edelleen sen tonnin kuussa. Toisekseen kun starttiraha loppuu, ei saa mistään mitään. Se toimii vain yrityksissä, jotka pystyvät viemään työt toisilta yrityksiltä eli aiheuttavat työttömyyttä toisaalla. Tämän vuoksi se on hallituksen suosiossa, sillä se ei vähennä työttömyyttä, vaan kierrättää sitä.
Soviteltu päiväraha sen sijaan synnyttää uutta työtä, ei vie sitä muilta. Se nimittäin antaa työttömille ja työssä olevilla mahdollisuuden omin varoin synnyttää uutta toimintaa, sellaista mitä ei vielä olle olemassakaan. Ja siinä vaiheessa kun se alkaa tuottamaan tuloja, ne vähentävät maksettavan tuen määrää.
Jos uusi tuote tai palvelu ei toimi, työtön tai työssä oleva voi palata turvallisesti takaisin lähtötilanteeseen ja miettiä jotain muuta. Kukaan ei mene konkurssiin, keneltäkään ei mene rahat. Ja mikä parasta, yhteiskunnalle tämä maksaa vähemmän kuin nykyinen työttömyys.
Soviteltu päiväraha antaa tämän mahdollisuuden viidelle miljoonalle kansalaiselle. Nykyään mahdollisuus kehittää uutta on vain muutamalla tuhannella kansalaisella (tyhmillä ja rikkailla). Jokainen voi miettiä kuinka paljon uutta tämä ryhmä saa aikaiseksi verrattuna viiteen miljoonaa suomalaiseen.
Hallituksemme siis ylläpitää työttömyyttä. Se ei ole kyennyt perustelemaan miksi pitää rangaista kansalaista, joka yrittää työllistäää tai työllistää itsensä tai toisen.
Onko ihminen jolla on yritystoimintaa joka ei menesty ja ei ole tuloja työssä. Mielestäni ei.
Katsoskun mun mielesetä yrittämisen helpottaminen sellaiseksi kun olisi toivottavaa ei poista työttömyyttä.
Omatoimiset koulutukset..
Näihin olen törmännyt, eli jos menee opiskelemaan omatoimisesti vakka datnomiksi joka maksaa esim. 500 euroa ei saa työttömyyskorvausta seuraavista syistä:
- Ei katsota päätoimiseksi opiskelijaksi, koska lähitopetusta ei ole tarpeeksi.
Jos osuuskunnan perustaa 7 henkilölä saa pitää työkkärit koska jos kaikilla on 15% osakkeita niin ei katsota yritäjiksi.
Mutta entäs jos ei ole töitä niin riittääkö työkkärit muka kirjanpitokuluihin. Jos ei ite osaa tai uskalla mahdollisten kirjanpitovirheiden aikaan saamien sakkojen uhalla.
Jos tarkastelemme sadan suurimman yrityksen syntyhistoriaa, niin suurin osa niistä on syntynyt tulottomasti. Ensin on harrastettu jotain, sitten pitänyt saada lisää rahaa että on saatu harrastettua enemmän.
Tästä harrastuksesta on sitten hiljalleen muutamassa viikossa, kuukaudessa tai vuodessa syntynyt yritys, joka on elättänyt sen luojan ja parhaimmassa tapauksessa työllistänyt miljoonia muita ihmisiä.
Me emme voi etukäteen tietää mikä milloinkin menestyy. Jos meillä kaikilla olisi mahdollisuus kokeilla, viidestä miljoonasta ehkä sata synnyttäisi yrityksen, joka työllistää yli 10 000 työntekijää.
Tiedät varmaan HP:n tai Microsoftin? Ne molemmat syntyivät autotalleissa pienestä toiminnnasta, jolla hankittiin lisätuloja opiskelua varten. Kummallakaan niistä ei ollut alussa tuloja työstään. Kuitenkin niistä on kehittynyt maailman suurimpia yrityksiä.
Jos minulla olisi samanlainen tuote kuin jommalla kummalla näistä jollekin uudelle alueelle, kertoisitko miten minä täällä Suomessa onnistuisin aloittamaan ilman että menetän työttömyysturvaa tai jotakin muuta turvaa?
Tiedoksi, minulla olisi tällainen uusi tuote, josta joko minä tai joku muu tulee tekemään yhtä suuren yrityksen kuin nykyiset Microsoft, Hp, General Motors tai Sony. Syntyykö se Suomessa vai jossakin muualla, riippuu lähiaikojen hallituksen politiikasta. Jos työllistämisestä rankaisemista tullaan edelleen jatkamaan, yritys tulee syntymään johonkin muuhun maahan.
Tämä on sitten vain yksi syy. Toinen on se, että jokainen, joka tekee jotakin, synnyttää työtä. Nykyisin meillä työ synnytettään ulkomaalaisille, sillä raha käytetään ulkomaisten tuotteiden ostamiseen. Jos työttömyysturva ei menisi, rahaa käytettäisiin kotimaisten tuotteiden ostamiseen enemmän.
Toiminnan ei tarvitse aina olla kannattavaa yritystoimintaa, riittää ettei se tuota tappiota. Eli jos kansalainen, joka saa nyt 500 euroa kuussa työttömyystukea, työllistää itseään ja saa hankittua 300 €/kk, hänhän ei elätä sillä itseään. Mutta jos se olisi sallittua ja hänellä olisi soviteltu päiväraha, niin hänelle tarvitsi maksaa tukea vain 350 euroa ja hän itse hankkisi 300 euroa, eli hänen tulonsa olisivat 650 €/kk.
Yhteiskunta selviäsi vähemmällä, työtön saisi enemmän, ja tämä toiminta saattaisi laajentua niin, että vuoden päästä työtön ei olisikaan työtön, vaan hän hankkisi 4 000 €/kk ja maksaisi veroja kolme tonnia yhteiskunnalle, jonka ei enää tarvitsi maksaa sitä 350 €/kk.
Koska meillä rangaistaan työllistymisen yrittämisestä, näin ei voi tapahtua, vaan yhteiskunnan menot kasvavat koko ajan ja työpaikat vähevät. Oletko vielä sitä mieltä että pitää olla sellaista yritystoimintaa aivan kaikilla ja aivan alusta saakka joka tuottaa niin paljon että se yrittäjä tulee toimeen sillä?
Jos olet, miksi vastustat sitä, että saisi itse hankkia tuloja ja yhteiskunta maksaisi vähemmän? Mitä haittaa siitä sinun mielestäsi olisi?
Starttirahan saaminen täysimääräisenä tarkoitti silloin, että sai nostaa työttömyyskorvausta puolen vuoden ajan ja samanaikaisesti sai pyörittää yritystä. Poikkeustapauksessa starttirahaa sai vuoden ajalle. Usein tueksi myönnettiin vain osa työttömyyskorvauksen määrästä.
Mistä tuo tonni kuukaudessa tulee? Saako nykyään starttirahaa tuhat euroa kuukaudessa? Sehän tarkoittaa 6000 mummon markkaa. Miten starttiraha olisi voinut noin paljon nousta?
Yrittäminen ei ole helppoa monestakaan syystä. Jos onnistuu käynnistämään sen, niin seuraavaksi on verottaja kimpussa, siitä syystä että hallitus pyrkii ylläpitämään työttömyyttä ja jos joku alkaa pyöriä (yritys), niin pitää laittaa joku "vahinko" vero, jotta saadaan yritys nurin.
Jos saamme työttömyyden ylläpidon pois, tämäkin saatetaan sitten poistaa, koska jouduttaisiin kaatamaan niin paljon toimivia yrityksiä. Kaataminenhan tapahtuu niin, että veroja olisi esimerkiksi 10 000 euroa maksettavaksi. "Pilkkuvirheen" avulla maksettavaksi tulee 100 000. Se on kymmenkertainen oikeaan veroon nähden.
Verottaja myöntää virheen syntyneen, mutta sitä ei voida korjata heti, vaan verot on maksettava ja tehtävä valitus, joka käsitellään muutamassa vuodessa. Sen jälkeen rahat palautetaan, mutta siihen mennessä yritys on kaatunut suurin veloin, eivätkä palautukset riitä edes velkojen maksuun.
Näinhän se meillä tapahtuu jos joku työllistää liikaa. Tämä laki olisi helppo korjata. Verottajan virhe tulisi voida korjata ennenkuin se tulee maksuun. Eihän kauppakaan voi kirjoittaa kymmenkertaista laskua ja vaatia rahoja maksettavaksi ja palauttaa ne kolmen vuoden kuluttua valitellen pientä virhettä. Maksun saajalla on oikeus valittaa laskusta ja se tarkistetaan ja alkuperäinen lasku pyyhitään pois ja kirjoitetaan uusi lasku, jossa summa on oikein.
Mutta kuten sanoin, en usko että tätä tultaisiin käyttämään enää kun työllistäminen rankaiseminen poistettaisiin.
Tunnen tapauksen, jossa työtön henkilö osti itselleen mekaniikan piirto-ohjelmiston (maksoi tonnin). Hankki kirjallisuutta ja opetteli piirtämään mekaniikkakuvia. Teki itselleen valmiiksi hyvät kirjastot. Tämän hän teki työttömyysaikanaan ja koko ajan haki itselleen työtä.
Sitten hän onnistui saamaan työpaikan yhdessä metalliyrityksessä ja alkoi piirtämään mekaniikka kuvia. Todistusta hänellä ei ollut tästä, mutta pomo oli tyytyväinen. Paikka oli ollut myös työvoimatoimiston listoilla avoinna ja heillä oli sekä työntekijän että työpaikan tiedot olemassa. Sieltä näkyi, ettei työttömällä ollut työpaikkaan vaadittavaa koulutusta.
Kohta tuli entiselle työttömälle kirje, jossa pyydettiin selvitystä ja lopputuloksena häneltä perittiin pois kaikki työttömyystuet, mitä hän oli saanut. Syynä oli itse opiskelu työttömyysaikana, joten hän ei voinut olla kokopäiväinen työtön.
Sen jälkeen entinen työtön jäi velkavankeuteen, masentui ja on nyt sosiaalihuollon asiakas. Työpaikka, jossa entinen työtön oli, haki uutta piirtäjäsuunnittelijaa. Ammattitaitoista ei löytynyt (kukaan ei uskaltanut) ja yrittäjä laittoi pillit pussiin todetessaan toiminnann olevan liian vaikeaa maassamme, antoi potkut yrityksen kaikille kuudelletoista työntekijälle ja lähti nauttimaan hankkimistaan rahoista espanjan auringon alle.
Hallitus oli taas onnistunut lisäämään työttömyyttä ja oli tyytyväinen.
Hallitus on tutkinut, että osuuskunnan avulla tapahtuva työllistyminen on hyvin epätodennäköistä. Sehän ei tarkoita, että seitsemän työtöntä voi tehdä mitä vaan osuuskunnan kautta.
Ei, se vaatii, kuten sanot, toimivan järjestelmän, konttorin, kirjanpidon ja kaikki yrityksen toiminnat. Se ei onnistu niin, että seitsemän työtöntä alkaa tekemään itsenäisesti jotakin, myy vähän ja laittaa tulot toiminnan laajentamiseen ja itsensä elättämiseen.
Osuuskuntakin vaatii aina se asiakkaan, jonka kanssa tehdään sopimus ja tehdään työtä. Kyse on siis samanlaisesta toiminnasta kuin palkkatyö, eli joku toinen aina maksaa palkan ja sopii sen etukäteen pitkäksi aikaa. Koska töitä ei ole tai jos on, ne viedään toisilta, hallituksen on helppo hyväksyä tämä toiminta. Ei ole vaaraa että se lisää työllisyyttä.
En ole tarkistanut asiaa, mutta mitä olen lukenut lehdistä kun on haastateltu starttirahalla aloittaneita, olen saanut sellaisen käsityksen että noin tonnin saa tuloa kun starttirahalla aloittaa.
Jos olet varma asiasta, korjataan. Starttirahaa saa alle 501 euroa kuussa.
Minusta yrittämistoiminnan aloittamista pitäsi helpottaa. Ihan vaan silleen, että työkkärirahat saa pitää.
En ole koskaan vastustanut asiaa.
Mun pointti on lähinnä se, että mun kokemusten mukaan se että puhuu työkkärissä jotain, että on kehitellyt tuotteita joita olisi tarkoitus myydä. Ei näin ollen vielä menetä työmarkkinatukea.
Tietysti on tapauksia, että jos ei ole jotain koulun sosiaaliavustajaa tai lakimiestä hoitamassa asioita niin joku ilkeä kelan tai veroviraston täti voi aiheuttaa aikapaljon paskaa.
Itse olen suunitellut Freelance-toimintaa... Mutta kun työkkäristä ei saa ks. homman mitään selvyyttä muutakun että on oikeutettu sovitettuunpäivärahaan ja TE-keskuksesta ei saa tarpeeksi yhdelläkäynnillä kun asiasta tietävä heepo ei satu oleen aina paikalla. Ongelma on kun ei oikein itse tiedä niin ei osaa kysyä tärkeimpia asioita. Homma kun arveluttaa että mites sitten. Miten todistan että en ole saanut tuoloja laisinkaan kuukauksilta X ja Y.
Muutenkin toi työvoimatoimisto pännii kun meet kyseleen sieltä vaikka opiskelupaikoista niin ne ei tiedä niistä mitään. Viitsisiveät edes seurata mitä koulutuksia on tarjolla pakallisissa paikoissa. Paras oli että virailija ei edes tiedä että TAKK on olemassa.
Siis starttirahasta:
Tukea myönnetään työvoimatoimiston harkinnan mukaan 430 - 770 euroa kuukaudessa. Yleensä myönnetty tukiaika
6 kk, enimmillään kuitenkin 10 kuukautta.
Harkintaahan ainakin minun kohdalla käytettäisiin siten, että 430 euroa kuukaudessa ja 6 kuukaudelle. Siis jos hyvin kävisi, todennäköisesti minulta evättäisiin starttiraha ja menettäisin vielä "olemattoman yritystoiminnan vuoksi" työttömyyskorvauksetkin. Minulla ei ole säästöjä ja yritys pitäisi polkaista käyntiin pelkällä starttirahalla ja valtion instanssien takaamalla lainalla.
Starttiraha on monimuotoinen. Kaiken maailman prykratisista kiemuroista riipuen se on muistakseni 500-700€/ kk
myöhästyin joku kerkes löytämään ensin paremman vastauksen
Kuulostaa paskapuheelta vaikka vääryyksiä tapahtuu..
Hyvä, näin ne tarkentuvat. Tonnista tuli lähes tonni, eikä sitäkään saa aina. Ja kuten sanoit, sen jälkeen ei ole asiaa tuen saantiin kun on saanut pienempää tukea kuusi kuukautta ja perustanut yrityksen.
Minulla on kyllä sellainen mielikuva, että myös jotain muuta rahaa on mahdollista saada, TE-keskuksilta 10 % myönnetystä tuesta toimintaan. Jos TE-keskus myöntää 20 000 euroa (ilmeisesti yleisin summa kehitykseen), siitä saa 10 % omaan toimintaan ja 18 000 euroa menee TE-konsulteille.
Jos tuon jakaa kuudelle kuukaudella, siitä tulee 333 € ja siihen se starttiraha päälle. Ehkä lehdissä kerrotaan tästä kokonaistuesta, jonka joku aina saa.
Tulee aina mieleen se, miksi työttömyystukea ei voida maksaa niin kauan kuin työtä ei ole, eikä ole omia tuloja. Kun omia tuloja alkaa tulla, sitten vähennettäisiin tukea, kunnes se loppuisi kun omat tulot ovat yli tonnin kuussa.
No, hallitushan se nykyisen tilanteen haluaa, muuten se ei pystyisi ylläpitämään työttömyyttä.
Niin, tämä kaikkihan juontaa juurensa siitä, että hallitus haluaa yllpitää työttömyyttä. Mielenkiintoista asiassa on se, että nyt kun eläkeelle siirtyy enemmän ihmisiä kuin työvoimaksi tulee, työministerimme on alkanut valmistella ohjelmaa, jolla työttömyys saadaan pidettyä yli puolessa miljoonaasa.
Tämä tapahtuu sitten, että maahan muuttopolitiikkaa muutetaan houkuttelevampaan suuntaan jotta saamme ulkomailta työttömiä maahamme korvaamaan eläkeläisten työpaikkoihin siirtyvien työttömien jättämän työttömyysvajeen.
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101979109566
Suomessahan sanotaan että on mahdollista tehdä sitä tai tätä työllistämisenkin merkeissä. Vaikka alkaa Freelanceriksi. Mutta ongelman muodostaa se, ettei meillä voi saada päätöstä tulevista asioista ennenkuin itse ajautuu tilanteeseen. Ei siis voi tietää, saako vai ei tukea jos työ ei anna tarpeeksi. Joskus saa, ja monet vetoavat tähän että voi saada. Mutta kun ei saa, sanotaan että miksi aloit, voi voi .
Kaikki työvoimatoimiston toiminta tähtää vain ja ainoastaan siihen että työttömyys säilyisi. Siksipä et voi saada tietoa myöskään opiskelusta, voisit jopa työllistyä.
maksimisumma 770 euroa/kk ole juuri se työttömän osuus... eikä tuohon tule mitään päälle(?).
Aikaisemmin ei tullut muuta lisärahaa kuin valtion antamat mahdolliset yrittäjälainat. Starttirahaahan ei saa ilman "TE-konsultteja" ja eikös se yrittäjäkurssikin ole pakollinen.
Silloin aikanaan sain kuulla, että tuon enimmäismäärän myöntäneet "TE-konsultit" saivat kritiikkiä pienemmän tuen kannattajilta. Nykyisestä linjasta en tiedä, mutta "paine" oli paremminkin alarajan suuntaan.
Yrittäjäkurssi on varaman pakollinen myös. Muutenhan työttömyyttä ei voisi ylläpitää ellei kaikkea tehdä millä työttömyys saadaa ylläpidettyä.
Tilanne on kuitenkin se, että starttirahalla ei voi käynnistää muuta kuin sellaisia yrityksiä, jotka syövät työtä toisilta. Mitään uutta ei starttirahalla voi synnyttää eli se on hallitukselle turvallinen tapa. Työttömyys ei voi vähentyä.
"Mitään uutta ei starttirahalla voi synnyttää eli se on hallitukselle turvallinen tapa."
Eikös tuolla starttirahalla saa perustaa minkä tahansa yrityksen, jos yrityksellä on olemassa jonkinlaiset markkinat.
Eikös se juuri pitäisi olla hyvä markkinarako johon starttirahalla lähtee yritystä perustamaan. Rahattomana on vaikea kilpailla toimivien yritysten kanssa.
Yleensä uusi syntyy sattumalta. Harvemmin etukäteen suunniteltuna. Jos jotain voisi keksiä vain päättämällä keksiä, niin kaikki olisi jo keksitty. Sehän kannattaisi.
Sen vuoksi kannattaa olla mahdollisimman monta keksijää. Meillä on 5.2 miljoonaa potentiaalista keksijää, joista suurimmalla osalla on hyvä koulutus yhdellä tai useammalla alalla. Jos kaikkienb annettaisiin kehittää jotakin, meille syntyisi helposti paljon uutta.
Se uusi ei tarvitse olla mitään huippuhienoa, atomifysiikkaan tai neurologiaan liittyvää. Se voi olla aivan mitä tahansa, vaikka uusi Aku Ankka (sarjakuvahahmo), uusi Microsoft (ohjelmistotuote), uusi Abba (musiikkituote). Mitä useampi saa harrastaa, sen todennäköisemmin niitä syntyy. Ja mitä useampi saa harrastaa, sen paremmat mahdollisuudet uudella syntyneellä on ilmeentyä ja menestyä.
Jos ajattelet asiaa, niin starttirahalla ei voi synnyttää käytännössä mitään. Sen avulla voi perustaa yrityksen olemassa oleville markkinoille, esimerkiksi grillin, leipomon tai traktoripalvelun. Mutta lähes kaikki, mitä starttirahalla synnytetään, on pois joltakin toiselta, koska se markkinarako vie joltakin toiselta.
Ajatellaan vaikka grilliä, joka alkaa myymään makkaroita. Makkaroiden kulutus tuskin lisääntyy, käy vaan niin, että muut seudun grillit menettävät makkara-asiakkaitaan tietyn määrän ja uusi tulokas saa ne.
Starttirahalla on heti päästävä tuottavaan toimintaa, joka tuo tekijälleen riittävän toimeentulon. Ei voi vitkastella, kehittää mitään uutta. On vain painettava menemään. Toki kuntaan voidaan saada lisää toimintaa jos jotakin ei ole ollut kunnassa. Jos vaikka jollakin paikkakunnalla ei ole lemmikkieläinruokakauppaa, niin tähän saakka ne on ostettu tavallisista kaupoista ja naapuripaikkakunnilta.
Kun joku perustaa starttirahalla omalle paikkakunnalle kaupan, vähenee myynti naapuripaikkakunnilta ja tavallisista kaupoista. Kunnalle jää siis se ennen muualle mennyt rahamäärä, kunta voi netota. Mutta kokonaisuutena ei synny uutta työtä valtakuntaan.
Sitten kun tällainen on perustettu, ei perustaja voi käytännössä kehittää mitään uutta, sillä hänen on pakko painaa sitä pitkää päivää sen perustoiminnan kanssa että pärjää. Ei ole vara toimia heikosti, sillä sosiaalihuolto odottaa kieli pitkällä josko se menisi nurin. Ei siis synny mitään uutta.
"Eikös se juuri pitäisi olla hyvä markkinarako johon starttirahalla lähtee yritystä perustamaan. Rahattomana on vaikea kilpailla toimivien yritysten kanssa. "
Ei tarvitse olla. Maailman sadasta suurimman yrityksen perustajasta hyvin harva on lähtenyt perustamaan yritystä markkinarakoon. Ensin kehitellään uutta ja sitten perustetaan yritys. Se markkinarako saattaa havainnollistua siinä kehitysvaiheessa. Meillä ei voi kehittää mitään uutta, varsinkaan silloin kun siihen olisi aikaa eli työttömänä.
Työttömyystuella pärjää, kehittely ei välttämättä tarvitse rahaa. Jos tarvii, sitä voi hankkia sillä omalla osaamisellaan, jos se olisi hallituksemme taholta mahdollista. Meillä se ei ole.
Joo, ei sitä uskoisi ellei itse tuntisi. Mutta asian voi varmistaa kysymällä sitä suoraan työministeriöstä. He siellä osaavat kertoa, ettei meillä saa opiskella työttömänä ilman työvoimaviranomaisen lupaa. Meillä ei saa kehittää mitään uutta, ei mitään josta olisi apua työllistymisessä.
Kun kysyy mitä saa tehdä, niin vastauksena saat että työttömyystuki ei ole tarkoitettu mitenkään parantamaan työllistymistä, vaan sen ainut tarkoitus on pitää työtön hengissä. Jos työtön tekee jotain, se estää työttömyystuen saannin. Näin sanoo työvoimahallinnon korkea virkamies. Näin sanoi myös työministerimme.
Mitäpä sitä tosiasioita muuttelemaan, kun ei saa tehdä työtä, ei saa tehdä työtä. Ollaan köyhiä ja voivotellaan. Kuvaamani toiminta on työvoimahallinnon osalta hyvin yleistä. Se, miksi tapauksia on vähän, johtuu ainoastaan siitä että ihmiset ovat oppineet varomaan, eivätkä tee mitään työttömyyttä vähentävää tai tekevät sen pimeästi.
Sen tiedän, että jos menee omatoimiseen opiskeluun joka pitää itse kustantaa ei saa työmarkkinatukea. Opintotuotukea saa jos vain opetusta ontarpeeksi.
Tosin okei avoimenyliopiston kurssi maksaa about 80€ ja opintotuki on about 250-300€/kk jos on asumislisä. Kurseja pitää ostaa muistaakseni 3 ov joka on 80€ * 3. Siihen menee koko opinto tuki. Eli ei kannata.
AKK:ssa työttömälle kurssit maksaa n. 59€ kpl jotka sitten kestää jonkun hassun kuukauden tai korkeintaan 2 vuotta. Opintotukea noista saa ja ei saa. Riippuu lähiopetuspäivien määrästä.
Näihän se taitaa mennä. Nämä erilaiset opinnothan on vähän eri asia, koska niissä käytetään rahaa myös muuhun kuin opiskelijan tarpeisiin, on opettajan kustannukset, muun henkilökunnan kustannukset, tarvikkeiden kustannukset, opetustilojen kustannukset. Ne ymmärtää ettei niitä voi ihan työttömyystuella kustantaa.
Mutta työministeriö jakaa työttömien koulutukseen toista miljardia vuodessa. Tämä tulisi kohdistaa niin, että siitä olisi jotain hyötyäkin. Nythän näin ei ole, koska työministeriön on ylläpidettävät työttömyyttä hallituksen ohjeen mukaisesti. Sen on siis järjestettävä sellaista koulutusta, ettei siitä ole hyötyä työllistymiseen isommassa mittakaavassa.
Jos hallituksemme lopettaisi työttömyyden ylläpidon, silloin nämä rahat voitaisiin käyttää työttömien opettamiseen sellaisilla taidoilla, joista olisi kaikille hyötyä, niin työttömille kuin yhteiskunnalle. Tämähän tarkoittaisi sellaista opetusta, että työtön voisi itsenäisesti opiskella halutut aineet ja harjoittelu tapahtuisi sitten koulutiloissa ja opettajien johdolla.
Samoin opettajat tekisivät tentit ja pitäisivät sellaisia tunteja, joille opiskelijat voivat tulla saamaan henkilökohtaista opetusta niissä asioissa jotka eivät ole kirjoista ja luentomonisteista selvinneet.
Opetuksen pitäisi olla siis ainekohtaista, ei ammattikohtaista. Mutta jokainen voisi koota aineista myös ammatillisen koulutuksen itselleen, jos niin haluaisi ja saada mahdollisuuden sitten johonkin ammattiin jos on opiskellut ja tenttinyt riittävin arvosanoin kaikki tarvittavat aineet.
Koska osa opiskelijoista ei kykene opiskelemaan itsenäisesti, olisi tärkeää että itseopiskelu olisi näin mahdollista. Silloin jäisi niille, jotka vaativat opettajan jatkuvan läsnäolon, näitä normaaleita opiskelupaikkoja riittävästi.
Tässä heijastuu tämä meidän järjestelmämme ongelma taas. Kaikki pakotetaan samaan muottiin, vaikka toisella opiskelu onnistuu parhaiten itse opiskelemalla ja vain harjoitukset ja tentit oppilaitoksissa. Samoin työn tekeminen onnistuu toisille parhaiten itsenäisesti ja toisille palkkatyönä.
Nykyisin kun kaikki pakotetaan palkkatyömuottiin, eli palkkatyöhön tai työttömäksi, ei kaikille riitä näitä palkkatöitä. Jos ne, jotka kykenevät tyollistämään itsensä, voisivat niin tehdä, kaikille palkkatyötä haluaville riittäisi palkkatyöpaikkoja.
Kiitoksia muuten noista erilaisten opiskelumahdollisuuksien tiedoista.
meni väärälle osastolle.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000009557624
Rangaistus karenssi. Putoat pois "hyvinvointiyhteiskunnasta" kun sinut pakotetaan yrittäjäksi. Jos et juonit itsesi pois yrittäjyydestä niin seuraavaksi passittavat orjaksi.
Tärkeintä on, että nykyiset poliitikot istuvat tiukasti vallankahvassa niinkuin heidän isänsä ja isoisänsä ovat istuneet jo 50 vuotta.
Tähän voisikin jatkoksi luetella ne eturivin politikot, jotka ovat jotenki vaan kummasti ikäänkuin "perineet" isiltä/sukulaisilta etunsa ja poliitikon paikkansa.
Aloitetaan:
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (isä Sakari Tuomioja)
Siinä vasta kultalusikka suussa syntynyt ja nyt sitten "köyhien asialla".
Entinen ministeri poliitikko Pertti Paasio (Rafael Paasio).
Ja Kekkonen löytyi hyvistä valtio viroista.
Koittakaa herätä todellisuuteen pikkuhiljaa. Meitä ohjaa pahat ihmiset hallituksissa. New world order. Tavoitteena on ajaa meidän taloutemme kuralle, oikeuksia heikennetään, kansakuntia tuhotaan, kaikki yksityistetään isoille korporaatioille, meidän hallituksemme kusettaa meitä ihan jatkuvasti, heillä ei ole mitään aikomustakaan parantaa meidän hyvinvointia.
Lopussa olemme siinä pisteessä että teemme ihan mitä vain ja millä palkalla vain, jos muutosta ei tule tähän touhuun.
Millä oikeudella he antavat meille muka muka " vaihtoehdon", joka
aivan selvästi on uhkaus. Kumarra tai näänny kuoliaaksi.
Millä oikeudella jokin yhdysvaltain osa-valtio voi omia sadeveden itselleen, tai kieltää ruuan kasvattamisen kotona oman terveyden ylläpitoon. Samaa lakia ollaan kovin tuomassa myös eurooppaan (FSM act).
Meillä ihmisillä on se lopullinen valta, meidät vain on aivopesty tottelemaan tätä systeemiä, jonka loi muutama henkilö meidän orjuuttamiseksi.
Lähes kaikki kannattavat tätä systeemiä eivätkä he tajua, että se on heidän omia oikeuksiaan vastaan ja siitä kärsii tulevaisuudessa heidän omat lapsensa jne.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Illuminati
Meidän pitäisi kaikki yhdistää voimamme, ei tämä loputtomiin tule jatkumaan, mutta pahat ajat on edessä ja suuret taistelut. Rauhaa kaikille.
Tässä yksi esimerkki:
http://www.iltasanomat.fi/vaalit2011/HS Tämä auto kiellettiin Helsingissä/art-1288383164214.html
Paskabyrokraatit pitäisi ampua. Kahteen kertaan.
Luin myös tuon tänään. Ei ole mitään uutta Suomessa. Tässä taas hyvä esimerkki, että uusia yrittäjiä uusineen ideoineen ei kaivata tähän maahan.
Mä en oikein ole perillä että miksi? Uhka jollekin? Isoille yrityksille? Monopoliasemille? En tajuu...
Ei ole tarkoitus että haette töitä villin lännen meiningillä, vaan kyllä TE-toimiston tai TYP pitää valvoa toimintaa, koska muuten työhakijan työnhaku ei ole tuloksellista