Päivän Ryydmän: Suomeen tarvitaan 20 000 uutta hoitajaa

Kielitaito on sivuseikka. Tärkeintä on osata hoitaa.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/97b7245f-8cae-4a4d-bf75-9d635c2e2666
26228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ja samaan aikaan hävetään julkaista tällaisia uutisia !!!!

Hyvinvointialueiden henkilöstövähennysten piirissä tai irtisanomisuhan alla on IL:n kyselyn perusteella yli 1700 henkilöä.
Alueiden väliset erot ovat merkittäviä. Osa alueista ei näe tarvetta vähentää henkilöstöä.
Henkilöstöstä on säästetty vähennysten lisäksi myös esimerkiksi lomautuksilla ja henkilöstöetuja leikkaamalla.

Monet hyvinvointialueet ovat vähentäneet reilusti henkilöstöään viime vuosina.

Iltalehden kyselyn mukaan alueet ovat vähentäneet henkilöstöään yhteensä noin 3 600 henkilötyövuodella vuosina 2023–2025. Kaikilta alueilta täsmällisiä lukuja ei kyselyssä saatu, joten määrä voi olla suurempikin.

Vähennyksiä on tehty etenkin niin, ettei vapautuvia paikkoja ole täytetty ja määräaikaisuuksia jatkettu. Valtaosalle irtisanomisuhan alla olleista on tarjottu toista työtehtävää hyvinvointialueelta.

Tänä vuonna alueet suunnittelevat IL:n kyselyn perusteella vähentävänsä henkilöstöä yli 1700 henkilötyövuoden verran.

Määrä on todennäköisesti suurempi, sillä monilla alueilla henkilöstölle on asetettu tälle vuodelle merkittäväkin säästötavoite, mutta säästön toteutustavasta ei ole vielä linjattu.

Osalla alueista säästötavoitetta ei ole vielä linjattu tai alue ei sitä kyselyssä kertonut.

Lisäksi tuhansille sote-alalla työskenteleville on tullut tehtävä- ja toimipistemuutoksia, ja tuhansille tehtävämuutoksia on vielä tulossa. Jo pelkästään Pirkanmaalla käynnissä ovat työaikojen ja työtehtävien muutoksiin tähtäävät yt-neuvottelut, jotka koskevat 2900 työntekijää.

VOI VIT.. SANON MINÄ !!!

1Äänestä
  • siis RYYDDMAN: Suomeen 20 000 ALAIKÄISTÄ hoitajaa...

    Äänestä

TEHKÄÄ NYT HALLITUS SE AINOA OIKEA TEKO TÄSSÄ TAPAUKSESSA!
suomalaiset.

TYÖLLISTÄKÄÄ KAIKKI AMMATTI TAITOISET HOITAJAT TYÖHÖN!

JA ANTAKAA SE VAPPUSATANEN VIIMMEIN!

EI YHTÄÄ UMPITOLLOA JOTA KA EI OSAA KIELTÄMME!

Äänestä

"Kuntatyönantajat korostaa, että Suomi tarvitsee lisää työ- ja opiskeluperäistä maahanmuuttoa. Arvioiden mukaan jo viiden vuoden kuluessa alalle tarvitaan 20 000 uutta lähi- ja sairaanhoitajaa."


"Riittävä kielitaito ei ole pelkkä muodollinen vaatimus, vaan keskeinen osa potilasturvallisuutta ja hyvää hoitoa. Tavoitteena on varmistaa, että sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelevillä on työtehtäviensä ja kielialueen edellyttämä kielitaito ja että työnantajilla on kielitaidon varmistamiseen riittävät työvälineet ja tuki, sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps) sanoi tiedotteessa."

Äänestä
  • opiskeluperäistä..eli lisää intialaisia perheineen huoh..

    Äänestä

Hallitukselle ei voi antaa kuin alhainen arvosana työstään.
Kun teette niitä lakeja se tarkoittaa aina yksi vaihtoehto ette anna
mahdollisuutta valita ostaako sokerijuomia vai terveellistä muuta
tuotetta!

Äänestä

Lisää orjatyövoimaa tarvitaan Suomeen.

T: Petter Orbon

2Äänestä

Ville haluaa Filippiineill panomatkalle kuten satonenkin aikanaan kokkari-kaverin kaa

Äänestä
  • Tuli varmaan kalliiksi veronmaksajille, noille ei ihan halvalla kukaan anna.

    Äänestä

  • Satonen meni Vartiaisen kanssa homostelemaan sinne, verovaroilla tietenkin.

    Äänestä

sKITSOFREENISTA TYÖVOIMAPOLITIIKKAA.

Äänestä
  • Pahat Persut ovat pakottamassa halpatyövoimaa työttömyydestä kärsivään Suomeen :(

    Äänestä

TES:n minimipalkan joutuu maksamaan tuli hoitaja vaikka vinkuintiasta.

Äänestä
  • Ei ole voimassa pimeästi tehtäessä.

    Äänestä

Totuus on, että lähivuosina irtisanotaan 50 000 hoitajaa. Ei ole palkanmaksajia.

Äänestä

Mihin hyvinvointi-Hölmölä hoitajia tarvitsee?

Äänestä
  • nimestä muutetaan työ peräiseksi taas,

    Äänestä

Suomeen ei tarvita yhtään uutta hoitajaa. Mitä jos palkattaisiin ne kaikki pakkoirtisanotut suomalaiset hoitajat ensiksi? Vidun sekopäät.

Äänestä
  • Nämä Satusedät ja Ryydit on kuin itse trumppeja

    Äänestä

on käynyt niin että piru on päällepäsmäri ja siitä ei seuraa mitään hyvää.

miten te jaksatte.

Äänestä

Ville ei tajunnut mihin sekametelisoppaan lähti.

Äänestä

Aloittaja tyypillinen vihervasemmistolainen joka ei ymmärrä lukemaansa

Äänestä

Nazima on riidanhaastaja ei sillanrakentaja

Äänestä
  • nätsimä on afghaani joka vihaa suomalaisia.

    Äänestä

Tämä on niin selvää ihmiskauppaa, että nämä tahot pitäisi saada siitä vastuuseen.

Uutiset ovat pullistelleet tietoa kuinka on irtisanottu massoja. Ihan kotimaisiakin.

Ja näiden maahan tulijoiden tilanne ollut epäselvä. Annetaan kahden vuoden oppisopimus, koska ei tarvitse palkkaa maksaa yhtä paljon, ja sitten potkitaan pihalle ja uudelleen sama rulianssi.

Maahan muuttaneet ovat olleet ihmeissään kun luvattuja töitä ei olekaan ollut ja ovat sen takia jumissa ja vaikeuksissa.

Tämä on rikollista toimintaa!

Äänestä

Kotimaisille annettiin kenkää mamujen takia. Nyt voisivat palkata takaisin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kielitaito on sivuseikka. Tärkeintä on osata hoitaa.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/97b7245f-8cae-4a4d-bf75-9d635c2e2666

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu