Suomessa poikkeava näkemys talouskehityksestä?

Täällä nähdään kasvun jatkuvan.Maailmalla lähes
kaikki ekonomistit näkevät brutaalin talousluisun
Euroopassa?
278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ne edelleenkään näe mitään kasvua olevan tulossa suomeen, sen paremmin kuin että se jatkuisi.
Onnettomat poliitikot vain toivovat kasvua jostain tulevan, niinkuin ovat toivoneet jo lähes parikymmentä vuotta.

Äänestä

Suomihan juuri teki poikkeavaa talouspolitiikkaa Euroopan kanssa, kun se lähti säästölinjalle. Tästä on kärsinyt erityisesti Palveluyhteiskunta joka työllistää 70% työvoimasta.

Velkajarru on yhtä idioottimainen keksintö.

Kolmessa vuodessa on saatu konkurssien ennätys ja massatyttömyys, joka lienee Euroopan ennätys!

Jos maassa on miljoona köyhää ja säästät heiltä 100€/kuukausi, se tarkoittaa 100 miljoonaa euroa joka kuukausi pois yrittäjiltä!

Tämä siksi, että köyhä ei voi muuta kuin kuluttaa kaikki, eikä hän matkusta ulkomaille!

Siksi tässä nyt kärvistellään.

Hallitus erehtyi ajattelemaan, että konkurseilla ja massattömyydellä se hoitaa Valtion velkaa, vaikka käykin tasan toisinpäin!

Velka vuori kasvaa ja "säästö" tulee maksamaan vielä enemmän.

Olisi ollut fiksumpaa investoida ne rahat, joita nyt lainataan toimettomuuteen!!

Työllä Suomi nousee. En tunne mitään muuta tapaa!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Täällä nähdään kasvun jatkuvan.Maailmalla lähes
kaikki ekonomistit näkevät brutaalin talousluisun
Euroopassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu