Suosikkisuklaa muuttui kaikessa hiljaisuudessa

Kalevin Anneke-suklaassa on vähennetty kaakaon määrää, kertoo Eesti Ekspress.
Uusissa suklaalevyissä kaakaon osuus on nyt 28 prosenttia aiemman 30 prosentin sijaan. Sokeripitoisuus on sataa grammaa kohden kolme grammaa suurempi kuin aiemmin.

Viron yleisradion ERR:n mukaan uudistus sai aikaan kritiikkiä, kun yhtiön arveltiin myyvän huonompaa suklaata kuin ennen.

Yhtiön tuotekehityksestä vastaava Kärt Kontram kommentoi Viron yleisradiolle ERR:lle, että yhtiö tarkastelee tuotteiden ainesosia tasaisin väliajoin. Kontramin mukaan uusi resepti otettiin hyvin vastaan.

Yhtiön mukaan sokerisempi Anneke on ollut Viron kauppojen hyllyillä jo vuoden päivät, eikä kuluttajilta ole tullut negatiivista palautetta.

Suklaa on kallistunut viime vuosina. Kaakaon hinnannousun taustalla on huonot sadot erityisesti Norsunluurannikolla ja Ghanassa, jotka ovat maailman suurimmat kaakaontuottajat.

Yhtiön mukaan kaakaon määrää ei ole kuitenkaan vähennetty tämän takia. Suklaalevyn koko on myös pienentynyt 30 grammaa.

– Yritimme tehdä parhaamme pitääksemme yksittäisen tuotteen hinnan tasolla, jolla kuluttajat edelleen haluavat ja pystyvät ostamaan suosikkimakeisensa.

– Suklaa ei ole varsinaisesti peruselintarvike. Se ei kuulu ruokapyramidin pohjalle, josta meidän pitäisi nauttia tiettyjä määriä joka päivä. Se on tarkoitettu nautittavaksi, ja se nautinto on pysynyt täysin samana, markkinointipäällikkö Annika Oja vastaa ERR:lle.

Viime vuonna myös Fazer tiedotti pienentävänsä 200 gramman suklaalevyjään. Nykyiset suklaalevyt ovat 180 grammaa. Aiemmin uutisoitiin myös, että Marabou pienentää suklaalevyjään.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011926330.html
061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kalevin Anneke-suklaassa on vähennetty kaakaon määrää, kertoo Eesti Ekspress.
Uusissa suklaalevyissä kaakaon osuus on nyt 28 prosenttia aiemman 30 prosentin sijaan. Sokeripitoisuus on sataa grammaa kohden kolme grammaa suurempi kuin aiemmin.

Viron yleisradion ERR:n mukaan uudistus sai aikaan kritiikkiä, kun yhtiön arveltiin myyvän huonompaa suklaata kuin ennen.

Yhtiön tuotekehityksestä vastaava Kärt Kontram kommentoi Viron yleisradiolle ERR:lle, että yhtiö tarkastelee tuotteiden ainesosia tasaisin väliajoin. Kontramin mukaan uusi resepti otettiin hyvin vastaan.

Yhtiön mukaan sokerisempi Anneke on ollut Viron kauppojen hyllyillä jo vuoden päivät, eikä kuluttajilta ole tullut negatiivista palautetta.

Suklaa on kallistunut viime vuosina. Kaakaon hinnannousun taustalla on huonot sadot erityisesti Norsunluurannikolla ja Ghanassa, jotka ovat maailman suurimmat kaakaontuottajat.

Yhtiön mukaan kaakaon määrää ei ole kuitenkaan vähennetty tämän takia. Suklaalevyn koko on myös pienentynyt 30 grammaa.

– Yritimme tehdä parhaamme pitääksemme yksittäisen tuotteen hinnan tasolla, jolla kuluttajat edelleen haluavat ja pystyvät ostamaan suosikkimakeisensa.

– Suklaa ei ole varsinaisesti peruselintarvike. Se ei kuulu ruokapyramidin pohjalle, josta meidän pitäisi nauttia tiettyjä määriä joka päivä. Se on tarkoitettu nautittavaksi, ja se nautinto on pysynyt täysin samana, markkinointipäällikkö Annika Oja vastaa ERR:lle.

Viime vuonna myös Fazer tiedotti pienentävänsä 200 gramman suklaalevyjään. Nykyiset suklaalevyt ovat 180 grammaa. Aiemmin uutisoitiin myös, että Marabou pienentää suklaalevyjään.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011926330.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu