Mutta ei kykene havaitsemaan natosuperteknologiallaan Ukrainalta karanneita drooneja?
Eli kukaan ei nytkään tiedä, minkä verran esim. noita drooneja on lennellyt Suomen ilmatilassa?
»
Eli kukaan ei nytkään tiedä, minkä verran esim. noita drooneja on lennellyt Suomen ilmatilassa?
»
Vastaukset 22
Vanhimmat
Antaa vaan lennellä, kunhan räjähtävät venäjän puolella.
Antaa vaan lennellä, kun ei Suomen huipputeknolgia niitä kykene hoksimaan. Ei siinä muutakaan voi.
Tuppi ylipäälikkönä pelottaa.
Mopot kantaa niitä kohta suomaastoon.
Jotkut eivät halunneet edes maamiinoja.
Esimerkiksi puolustusvoimien taannoinen komentaja Timo Kivinen sanoi niiden käyttöönoton uudelleen olevan tarpeeton, koska ne on jo korvattu uudemmalla tekniikalla eikä kahta päällekkäistä järjestelmää ole järkevää ylläpitää.
En kylläkään osaa sanoa, onko tuo Suomen uusikaan teknologia kovinkaan tehokasta missään suhteessa?
Ennen Venäjän hyökkäystä noin kerrottiin olevan. Hyökkäyksen jälkeen miinojen tarpeellisuus yllättäen todettiin uudestaan.
Aha. Ja nytkö on kerrottu lopullinen totuus?
Tämän hetkinen totuus.
Mutta kenen totuus, kun tälläkin hetkellä asiasta on eriäviä mielipiteitä?
"Eduskunta äänesti 157-18, että Suomi irtautuu jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta."
Eriäviä mielipiteitä löytyy lähinnä putinisteilta vihreistä ja vasemmistoliitosta.
Mistähän ne puoltavat äänestystulokset aikoinaan tuli, kun äänestettiin niistä luopumisesta? Siellä oli ainakin kovasti kokoomuksen Sirpa Pietikäinen asiaa ajamassa.
Minusta ne on turhia, vaikka en äärioikeistolaista Putinia kovin ihailekaan, tosin en korruptiokoomikkokerjäistä Zelenskyitäkään, jonka suosio näyttää muuten omassa maassaankin hiipuvan.
En jatka aiheesta enempää, mutta milloinhan seuraava harhautunut leija löytyy jonkun satunnaisen lenkkeilijän toimesta pudonneena johonkin, että voi ilmoittaa siitä niille tahoille, joiden olisi sellainen pitänyt havaita huippulaitteillaan?
ps. Kun maamiinakauteen palattiin, voitaisiinko palata samantien siihen, että lotat laitettaisiin sellaisiin puutorneihin vartioimaan ilmatilaa niin kuin viime sodassamme?
Kun ei nuo huippuaparaatit niitä hoksaa.
Hirvitornit sotilaskäyttöön ja lotat kyyläämään matalalla lenteleviä ukrainalaishärpäkkeitä.
Eduskunta äänesti natojäsenyydenkin puolesta. Taisi olla virhe eikä ihan pieni.
Puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen totesi asian tuon hyökkäyksen jälkeen.
"Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 Suomessa virisi nopeasti keskustelu irtaantumisesta Ottawan sopimuksesta, joka kieltää jalkaväkimiinojen käytön, valmistuksen ja varastoinnin. Vielä maaliskuussa 2022 puolustusvoimain silloinen komentaja Timo Kivinen totesi, että jalkaväkimiinat eivät ole ajankohtainen asia, sillä niistä luopumisen jälkeen suorituskykyä on korvattu muutoin."
Tuo oli se narratiivi mitä julkisuudessa piti levittää, vaikka olisi eri mieltä maamiinojen tarpeellisuudesta. Eihän Kenraali voi sanoa, että maamiinoja ei ole pystytty korvaamaan.
Mitähän narraustiivejä meille sitten levitetäänkään milloin mistäkin asiasta?
Khihihihihihihiiiiii
Maamiinojen viritteleminen ja droonien torjuminen ovat kaksi täysin eri kategorian asiaa.
Suomen kannattaa pysytellä maamiinojen "virittelyn" harjoittelussa, kun droonien torjuminen ei onnistu.
Minusta taas pitää harjoitella nimenomaan sitä, mikä ei suju.
Niin kuin Purralta valtion velan taittaminen, sitä täytyy selvästi vielä harjoitella.
Äänestetään Riikka 2027 seuraavalle harjoittelukeudelle.
Maamiinoilla hidastetaan, ohjataan ja estetään vihollisen tuleminen meidän puolelle riehumaan. Maa- ja merimiinat ovat kovinkin hyviä ja ajankohtaisia aseita.
Ei mitään sotaa voiteta etänä drooneilla.