TOIVOMUS!!

WWWNational

Václav Klausin mukaan monikulttuurisuus on traagisin virhe johon länsimaat ovat syyllistyneet ja josta me kaikki saamme nyt maksaa kalliin hinnan. Hänen mielestään Eurooppa voi syyttää ainoastaan itseään alueella tapahtuvista terrori iskuista.

Näin puhuu Tsekin presidentti, joka on kieltämättä mies paikallaan, mies jolla on moraaliarvot kohdallaan. Koska puhuu Suomen hallitus?

Miten vastaa presidentti Halonen Lontoon terroiskuihin, ei mitenkään. Ei minkäänlaista kommenttia, vaikka yhteen liittovaltioon on isketty sotatoimilla.
Suomen hallitus on myöntänyt jo virheellisen politiikan harjoittamisen hyväksymällä kovennetut terrorismin vastaiset toimet ja hyväksymällä uuden poliisilain. Tämä korjaus ei ole riittävä, kansa vaatii toimia ongelman ja riskin poistamiseksi lopullisesti.

SUPO:n Nevala on useaan kertaan varoitellut Suomeakin uhkaavasta vaarasta ja hänelle ollaan naureskeltu ivallisesti. Tälläisenä kriittisenä hetkenä, kun Eurooppa on taas syttymässä tuleen, tarvitaan tälläisia Nevalan kaltaisia miehiä turvaamaan Suomen koskemattomuutta.

Nyt on pian turhien puheiden aika ohitse, ellei asiaa kyetä hoitamaan poliittisesti, niin kansan tulee ottaa valta omiin käsiinsä.
Ellei tätä monikulttuuri kokeilua lopeteta välittömästi, näin tulee tapahtumaan jokatapauksessa.

Viis kansainvälisestä ihmisoikeuslaista, vastustaja Islam ja terrorijärjestöt eivät itsekkään niitä noudata. Englannissa tämä kumotaan 100% varmasti.
Nyt pitää miettiä todellisia keinoja muslimi maahanmuuttajien ja pakolaisten kotiuttamiseksi, selvitäänkö rahalla lunastamalla heidän omaisuutensa, ostamalla menoliput kotimaihin, vai mikä tulee olemaan se konkreettinen toimintamalli. Maasta poistaminen on kuitenkin väkisin edessä. Rikastuttaminen loppui jo.

Toisaalla hiljattain itsenäistyneessä Tsekin tasavallassa on presidentti, joka ajattelee kansansa parasta. Suomessa tuntuu tämä hyysäys linja jatkuvan. Nyt on kansan aika vaatia tekoja puheiden sijaan. Tehkää palkkanne eteen työtä herra ministerit, olette nostaneet palkkojanne säännöllisesti, mutta politikoinnin taso tuntuu vain laskevan.

Suomi on pienimaa, pienet maat ovat alttiita ja haavoittuvia monikulttuuri terrorismin uhatessa. Nyt täälä aiotaan vielä kouluttaa Irakilaisia vanginvartijoita, mitä helvetin hulluutta tämä on, lähettäkää samantien bin Ladenille ja al-Qaidalle kutsu kahville.
Tälläinen toiminta menee, ellei radikaaleja Islamilaisia ryhmittymiä ole Suomen alueella. Kuitenkin me kaikki tiedämme heidän majailevan täälä, joten tämä päätös koulutuksesta on epälooginen. Suomeen on jo tehty valmiit isku suunnitelmat, kuten kaikkialle Eurooppaan. Tämä on kilpajuoksua ajan kanssa.

Nyt on aika toimia ja kantaa vastuuta holtittomasta maahanmuutto- ja pakolaispolitiikasta oikeasti, eikä enää leikisti hyysäilemällä. Katsokaa, jos ryhtyy ajamaan Suomen asiaa niin pitää olla valmis vastaamaan myös tekemistään päätöksistä. Vastuunkantaminen on olennainen osa vastuullista poliittista johtotehtävää.

Kansa ei tätä multikulttuurista Suomea ole rakentanut, sen olette tehneet te herra ministerit. Nyt teidän on aika korjata virheenne, turhat selittelyt voitte jättää heti pois. Kansainvälistä kasvojen menetystä ei tarvitse pelätä, Tsekin presidentinkin arvostus vaan nousi.

Kukaan ei enää usko teidän paskan jauhantaanne monikultturismin ihanuudesta ja auvoisesta yhteiselosta. Seuraatteko te koskaan rikostilastoja, tiedättekö kuinka paljon enemmän Somali miehet raiskaavat. Oletteko koskaan käyneet lukemassa tilastoja? Sama koskee Lähi-Idän paimentolaiskansoja, suhteutettuna suomalaiseen mieheen nämä luvut ovat tähtitieteellisiä. Nämä luvut kertovat arrogantista asenteesta ja vihamielisyydestä kulttuuriamme kohtaan. Miksi te hyväksytte muslimien oleskelun Suomessa vaikka yleisesti tiedätte Suomen muslimien kannan, tukevat bin Ladenin toimia, tämän saimme jo vuonna 2001 lukea Suomen kuvalehden haastattelusta. Suomen Islamilaisen yhdistyksen puheenjohtajan suulla, sekä useiden Imaamien suulla.

Ehdotankin seuraavaa, nyt kerätään lista vastuullisista politikoista ja päätöksentekijöistä jotka ovat monikulttuuri pakkosyötön takana. Tämän jälkeen annamme heille mahdollisuuden korjata asian rauhanomaisesti, kantaa niin sanotusti vastuunsa. Ellei vastuuta kanneta, jokaisen tulevaisuudessa kuolleen suomalaisen henki on heidän käsissään.

Minä aloitan listan ja jokainen saa jatkaa sitä, selatkaa valtioneuvoston, ulkoministeriön, sisäministeriön ja ulkomaalaisviraston julkaisuja ja nettisivuja, etsikää kaikki positiivisesti asiaan suhtautuvat henkilöt ja listatkaa heidät. Suomi tutkimaan, saadaan syylliset oikeuteen tietoisesta mädättämisestä kun se ensimmäinen isku tapahtuu kohdistuu Suomeen.


LISTA....................
- Tarja Halonen
- Erkki Tuomioja

14

1668

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirvesvartta

      EK:n puheenjohtaja Leif fagernäs, vaatii edelleen 100 000 maahanmuuttajaa Suomeen.
      Puhuu avoimesti myös oletetusta työvoimapulasta, vaikka 300 000 Suomen kansalaista on työttömänä.

    • jopa

      keskustelee joskus sähköpostin välityksellä.

      Ainakin muutamia vuosia sitten, kun oli globalisaatiokeskustelua,on mukava näin jälkeenpäin todeta, että omat skennaariot ovat toteutuneet paremmin kuin Tuomiojan jyrkät sosialistiset kannanotot.

      Tuomioja ilmoittaa emailikseen:[email protected]

      Pitänee kokeilla, mitä hän on mieltä, näistä
      " eurooppalaisista muslimeista"

    • Jan -Erik

      Lisään listaan pari ex-stalinistia (ex ? ); Satu Hassi ja Anni Sinnemäki

    • erkko

      Lisäsin Paavo pojan ja Eva tytön, molemmat ovat puoltavalla kannalla, Lipponen on myös pääministerinä ollut vaikuttamassa terroristien maahantuontiin.

      LISTA
      - Tarja Halonen
      - Erkki Tuomioja
      - Satu Hassi
      - Anni Sinnemäki
      - Paavo Lipponen
      - Eva Biaudet

    • stasi

      Lisäisin ministeri Tanja Karpelan, taas hiljattain neiti lahjoitti 400 000 rasisminvastaiseen työhön ja monikultturismin tukemiseen.


      LISTA
      - Tarja Halonen
      - Erkki Tuomioja
      - Satu Hassi
      - Anni Sinnemäki
      - Paavo Lipponen
      - Eva Biaudet
      - Tanja Karpela

    • ,,,,

      * Matti Vanhanen. Kävi vuosi sitten kirjoittamassa Brysselissä sopimuksen jolla pakolaisia aletaan jakamaan tasaisemmin jäsenmaiden kesken = Suomeen lisää mamuja.

      Ps. Olet oikeassa. Nämä listojen henkilöt ovat vastuussa matujen tekemistä murhista ja raiskauksista.

    • rajamäki

      Mielestäni Rajamäen rajaukset ovat edelleen puuttellisia, hänellä on suuri vastuu asian eteenpäin viemisessä. Mitään ei kuitenkaan tapahdu akuutin ongelman korjaamiseksi.
      Lisäsin edellisen kommentoijan puolesta Matti Vanhasen listalle. Saamaton vätys, ei kunnioita edes oman isänsä tieteellisiä tutkimuksia.
      Tämä lista oli mainio idea, suosittelen kaikkia postittamaan sen ystäville ja sukulaisille tiedoksi. Presidentinvaalit lähestyy, näistä ketään en äänestäisi mistään hinnasta. Toivotaan todellisen ehdokkaan ilmaantuuvan pian, muuten olemme Erkko median armoilla.

      LISTA
      - Tarja Halonen
      - Erkki Tuomioja
      - Satu Hassi
      - Anni Sinnemäki
      - Paavo Lipponen
      - Eva Biaudet
      - Tanja Karpela
      - Matti Vanhanen
      - Kari Rajamäki

    • fooowl

      En viitsinyt lukea koko postaustasi, mutta paskaahan se näytti olevan. Siitä ei tee yhtään uskottavampaa, että liität siihen jonkun Tsekkiläisen oikeistolaiskiihkoilijan nimen. Edustat ihmistyyppiä, joka on tavalla tai toisella epäonnistunut elämässään tai sitten muuten vain päähänpotkittu lapsena (ellet ole sitten vielä lapsi). Pätemisentarve on huikea, koska työsi tai mitä sitten ikinä teetkin, tarjoa sinulle minkäänlaisia haasteita, eikä kukaan kunnioita sinua.

      Näihin rotu-/uskontoasioihin on vain niin helppo tarttua ja konsensus löytyy muutaman kärkevän kommentin jälkeen. Pian huomataankin, että mitään yhteistä keskenään ei olekaan. Asenteet ja ennakkoluulot periytyvät isältä pojalle.

      • fooowl

        Kohta joku heittää taas varmasti kommenttia jostain kommareista ja hyysäreistä kun eivät muutakaan keksi.


      • fooowl kirjoitti:

        Kohta joku heittää taas varmasti kommenttia jostain kommareista ja hyysäreistä kun eivät muutakaan keksi.

        kun olet erimieltä heidään kanssaan olet heti hyysäri tai kommari.


    • Minä

      Erkki Tuomioja on ehkä viisaudessaan turhan sinisilmäinen ymmärtämään Islamin todellista luonetta. Se ei ole uskonto uskontojen joukossa. Vaan kokonainen kokonainen yritys pakottaa ihminen ja yhteiskunta toteuttamaan allahin tahtoa. Pakolaisten ja islam- yhteiskuntien tilanteesta päätellen se on epäonnistunut täysin.
      Paras ratkasu on kieltää länsimaissa kaikki muslimien uskonnon harjoittamien. Tarvittaissa lähettää ne takaisin kuuntelemaan mineraattien ulinaa.

      • olen syntynyt täällä...


      • frontline
        karvapää kirjoitti:

        olen syntynyt täällä...

        Sinä olet myös antanut useita suomalaisuutta halventavia ja vastustavia mielipiteitä Islam palstalla, kai me nyt lukea osaamme herra Karvapää. Paras on vain lähteä, ettei sinua vahingossa ammuta kadulle.


      • frontline kirjoitti:

        Sinä olet myös antanut useita suomalaisuutta halventavia ja vastustavia mielipiteitä Islam palstalla, kai me nyt lukea osaamme herra Karvapää. Paras on vain lähteä, ettei sinua vahingossa ammuta kadulle.

        terroristi?


    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      269
      9942
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      318
      7136
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      84
      1858
    4. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      108
      1529
    5. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1471
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1181
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1139
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      47
      946
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      24
      800
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      752
    Aihe