Työpaikka pula, palkanmaksu pula, ne ovat suuria yleisiä ongelmia Suomessa. Ovat olleet ongelmina jo monta vuosikymmentä.
Tarjolla on kilpailua, eturyhmä etuja, yms. puuhaa. Työvoimaa kilpailutetaan. Ei työllistetä. Osa jätetään ulos elintasosta,, meillä on n. 1/2 miljoonaa koko ajan työttöminä, jo vuosikymmeniä.
Kilpailu-yhteiskuntaa ja tapoja tuotiin meille ennen jo koulussa. urheilutunnilla, valittiin joukkueita ja osa jäi yli. Siinä käytännössä "opetettiin" yhteiskunnan toimintaa.
Ja esim. käymäni teollisuus kaupungin koulun pihalla sai nähdä heikon "sivistystason", noin käytännössä. Lapset ovat sellaisia, kuin on kotiolot.
Ei se järjen ja sivistyksen määrä suurelta näyttänyt.
Tuskin on nykyäänkään, kun olen joskus käynyt E-Suomen lähiöissä,, näkemässä, ihmettelemässä elämän menoa...
Noin se maa makaa.
Huuhaa politiikkaa, sodan lietsojia, lapsellisia idealisteja hyöriii politiikassa. Ja osaamistaso on heikko.
Puolueissa yleisesti.. Itse on rakennettu tämä turvaton, kehitysmaaksi muuttuva yli-velka maa.
Työttömyys ja työpaikkapula
Anonyymi-ap
2
205
Vastaukset 2
- Anonyymi00001
Ne Visiot ovat olleet hukassa Suomessa.
Tai visioina on ollut vain mädätys, anarkia ja pilaamis, alasajo visioita.
Ja kyllä tulos näkyy, Suomi on yli velkainen, taxi-raiskaus maa, lasten joukko raiskaus maa. Siis taantuva härdelli. - Anonyymi00003
Työttömät eivät kehitä itseään ja olleet samassa moodissa liian kauan!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran94867Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150819- 60692
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25673Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47664Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29532- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20523Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee404470- 44451
- 30446
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29441Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole4401