Maailman tuhoamisesta päättää Venäjä

ja yksin Venäjä.
15202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Venäjän federaatio on jo kuollut, putlerille ei vain ole vielä kerrottu. Venäjä ei päätäyhtään mistään.

Äänestä
  • Venäjä on nyt vahvempi kuin koskaan.

    Äänestä


Epäilen. Päättäjät löytyy Yhdysvalloista ja Israelista

Äänestä

No voi voi reppanaa kun epätoivoissaan haaveilee olemattomista.

Äänestä

Ei riitä yksin venäjän aseet koko maailmaa tuhoamaan muutoi olisin muuttanu venäjälle jo ajat si

Äänestä
  • Ennen kuin kirjoitat pötyä ensi kertaa, luepa vahan ydinaseista ja niiden tuhovaikutuksista vaikka Wikistä.

    Äänestä

Venäjä on päättänyt tuhota itsensä. Niin yksinkertaista se on.

Äänestä

Jos vaihtoehtona on eläminen rysZän alistamana, niin antaa tuhoutua sitten vaan. Se olisi maapallollekin hyväksi, rysZähän tärvää, saastuttaa ja sotkee kaiken.

1Äänestä
  • Venäjän "Kuollut käsi" -ohjelma on olemassa siksi, että tyhmä tsuhna ei missään tapauksessa selviäisi, jos Venäjän olemassaolo joutuisi uhattuksi.

    Äänestä

Kremlissä on taas todettu, että huonosti menee.

Tiltu sai ohjeen muistuttaa ydintuhosta.

Äänestä
  • Tiltu on nöyrä. Tiltu noudattaa ohjeita kuuliaisesti.

    Äänestä

  • Vajakki näkee Venäjän agentteja joka puolella. Kyllä varmasti he päivystävät Suomi24:ssa aamusta iltaan.

    Äänestä

Niinpä. Onnistuu se maailman tuhoaminen saastuttamallakin ja sehä venäjältä onnistuu.

Äänestä
  • Muiden alempiarvoisten tehtävä hoitaa venäjän saasteet ja jätteet. Jos eivät hoida niin eläköön saasteissa ja paskassa.

    Venäjä vois dumpata pietarin jätteet suoraan Suomenlahteen jolloin se muuttuisi puuroksi jossa laivaliikenne ei liikuis.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

ja yksin Venäjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu