Nää, siis NÄÄ, pelit on pornua, sitä ittiinsä. Eilen mustalla - https://lichess.org/T5MO4SvD . Tossa pelissä analysoin jälkikäteen päässäni miksei botti suostunut syömään A-linjani sotilasta. Tulin siihen johtopäätökseen että se oli ns. poisoned pawn, minkä vahingossa kehittelin. Vuorolla 59. botti ois voinut syödä tornillaan sen a-linjan sotilaani mutta sit oisin voinut siirtää tornini ruutuun a1. Tällöin botin ratsu olisi ollut pinned, koska jos se ois siirtänyt sitä niin oisin syönyt tornillani sen tornin ja voittanut pelin. Lähetillä checkmate on aina hieno ja niin tälläkin kertaa.
Sitten tämän päivän pelit. Linkitän eka mustalla pelatessani koska se on vähemmän hieno voitto kuin valkoisella. Eli mustalla - https://lichess.org/YWdNHBM9 . Mun nappulani olivat aika jumissa laidan oikealla puolella (siis kun kääntää laudan ensin siten että pelaan mustalla alhaalta ylöspäin). Vuorolla 33. tein varsinaisen virheen koska botti sai nitistettyä multa sotilaan ja menetin toisen lähettini ja täten lähettiparini. Liikuttelin kumminkin jäljellä olevia arvonappuloitani siten että se riitti voittoon asti.
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä. Jumalainen peli valkoisella - https://lichess.org/CK3HUhIW . Peli puhuu itsensä puolesta. Dominoin täydellisesti laudan vasenta yläkulmaa. Uhrasin kuningattarenikin, koska f*ck it, you know 🤷♂️😄. -♟-.
Sitten tämän päivän pelit. Linkitän eka mustalla pelatessani koska se on vähemmän hieno voitto kuin valkoisella. Eli mustalla - https://lichess.org/YWdNHBM9 . Mun nappulani olivat aika jumissa laidan oikealla puolella (siis kun kääntää laudan ensin siten että pelaan mustalla alhaalta ylöspäin). Vuorolla 33. tein varsinaisen virheen koska botti sai nitistettyä multa sotilaan ja menetin toisen lähettini ja täten lähettiparini. Liikuttelin kumminkin jäljellä olevia arvonappuloitani siten että se riitti voittoon asti.
Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä. Jumalainen peli valkoisella - https://lichess.org/CK3HUhIW . Peli puhuu itsensä puolesta. Dominoin täydellisesti laudan vasenta yläkulmaa. Uhrasin kuningattarenikin, koska f*ck it, you know 🤷♂️😄. -♟-.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Mähän oon ihan TULESSA 🔥⚡️💪! Valkoisella - https://lichess.org/UzzW9WLZ . Toi vaikeustaso tosin oli mitäänsanomaton 😁. Joskus ajatus nappaa oikein huolella. En oo ottanut ees pillereitäni vielä tännään ja silti menee näin hyvin 💊💊💊💊. -♟-.
Et sä mua kontrolloi ☝️ vaan päinvastoin, mä alistan sua 👏 (shakissa, en viitannut tässä tällä kertaa mihinkään BDSM:ään 😂). Valkosella - https://lichess.org/EtuLaySM . Vuorolla 16. that's where the magic happens. Botti ei näköjään osannut ottaa sitä huomioon että mä saatan syyä paremmalla nappulalla sen huonomman nappulan. Ideana oli siis saa'a botin lähetti ansaan ruutuun a2, ja juuri niin siinä kävi. Se menetti siinä rytäkässä ratsun, tornin ja lähetin mut mä menetin vaan tornin ja sotilaan. Niin ja sit mä napsin mun kuningattarella siltä vielä pari sotilasta ja ratsullani myöhemmin sen sotilaan.
Ja sit mustalla - https://lichess.org/vXE8LoXb . Sain botin kuningattaren ansaan. Myöhemmin uhrasin kuningattareni mutta sain mä siitä silti hieman kompensaatiota. Pelin loppuvaiheessa laskin että mulla oli sen verran enemmän nappuloita että voisin koklata end gamea lähetilläni vs. botin torni. Treidasin siis eka tornini botin ratsuun. Vuoro 60. oli ratkaiseva kun botin torni meni eräänlaiseen ansaan. Suljin sen pois pelistä lähetilläni. -💊-.
Mielenkiintoista.
Tälleen jälkeenpäin kun miettii bottien kehittämistä niin tekoäly lyö jotenkin vasten. Se, että lisätään nopeutta laskentaan ja rinnakkaislaskuja mahdollisuuksiin ja "tuotteistukseen" ei monistettunakaan luo mitän toimivaa yhteiskuntaan. Botin tehtävä on kasvattaa ihmistä ei toisinpäin. Olkoon bottikin siis virheellinen, se luo enemmän turvaa niinpäin. Jos ei ihminen opi samalla niin kaikki lamaantuu.
Pelkkä head-shot/wallhack botti vaan lopettaa kaikkien osallistumisen.
Netin alkuaikoina puhuttiin gimmickeistä. "Give me something!"
Massa-tuotteistus menee tohon lankaan helposti. Paljouden myötä rupeaa silmissä kiiltämään ja pandoran lipas aukeaa.
Hyvällä maulla kun tekee niin moottorista löytyy jotain vipuja mitä aikansa kulutettuaan huomaa. Niitten kanssa on hauska viettää aikaa. Joillakin se ei pysy vaan hanskassa, siinä astut itse botin virkaan. Kuinka pitkään osaat pitää sen mielekkäänä? Kaikille hauskana? Naurat itse parhaitan kuin huvipuiston isäntä.
Juoksevia päivittäisiä kuluttavia adioita ei tarvitse edes stressata. 4 tuntia hauskanpitoa ja 4 tuntia töitä. Kuulostaa luonnolliselta ja mielekkäältä.
Maailmassa on sellainen kummallinen luonnonlaki. Sitä pystyy kerrannaisvaikuttamaan.
Sit on overpower flowssa. Se riisuttaa ennen kuin sen hiffaa.
Paikalliset onnistumiset siellä täällä on mukavia, jälkiä ei jää. Se on se ehto.
Shakkipohjalla pystyy tulevaisuudessa ihan selvästi täsmälääkitä siinä on ne neliöt. Kolmio lääkkeet on kolmioita (downer) neliölääkkeet (uppereita) syötteisii liittyviä. Niissä liittyy hermopäät ja tieto keskenään. Hyvinkin yksinkertaisia juttuja. Littyy alitajuisiin pelikuvioihin toistoo toistoo toistoo niin lihasmuisti tunnistaa kautta kehon.
Varmaan jotain postimerkki-tyyppisiä niillä on ne LSD:t ollu kauan mutta toisinpäin. Sillä BoE menetti valta-asemansakin. Pandora.
Pystyt yksittäisen verenkiertohäiriön suonikanavasta poistamaan kahdella pelimerkillä ympäri kääntämällä. Olettaisin joku magneettiohjattu kuvanni varmaan. 40-50 nuoriksi työnkiertoon nuoret työttömät 50%+
Eläkkeistäkin olisi jotain iloa.
Nuorisorikollisuus - 40% samantien. Kerrannaisvaikutukset päätähuimaavat.
Nuorisojuttu vaikuttaa ihan älyttömästi kaupunkisuunnitteluun.
Päästäis hirviöistä jo eroon.
Tietenkin mitä kukakin näkee tekemistensä puolesta... ei sillä.
-90 luvulla ollu hyvä boogie ilman-alassa sen näkee värisävystä. Paineet vaihtuilee. Saatiin osavoitto.
.... Aaa... mafia käynyt heti Falunissa polaroideihin käsiksi. Ihmettelinkin mihin blondit meinasi kadota kartalta.
Operaation nimessäkin jo vikaa. USA niin polittisesti hajanainen ettei ne ymmärrä näistä mitään. https://en.wikipedia.org/wiki/Capture_of_Saddam_Hussein
"Heeeei, joku voitti punaiset, Noh let's uusitaan se!"
Let's CCTV! - CP
"Otan hyvin totisesti yhteiskunnalliset uudistukset ja rakenteet >:/ kukaan ei näe velkarakenteen pais... uvan. Mrrrrr!"
Siinä on hyvin paha yhteiskunnallisesti opettaa rimanylitystä kun johtajistolla ole minkäänlaista käsitystä riman olemassaolostakaan.
Koska Suomessa työtätekevä on muutenkin varovaista se peilautuu täällä ja muuallakin narsismiin ja yliodotuksiin. Kaikki ampuu omaan jalkaansa.
Johtajisto meinaan.
Painetaan tätä nyt sitten mieleen kun on kerran aloitettu. Ettei tarvi ikuisuuksiin.
Puhuttekin niin kivasti ristiin että tulevaisuuteen on näkyvä verrokki.
Yhdysvaltain uhkailulle tarvitse korvaansa lotkauttaa se juoksuttaa kaiken paikallisilla ja importtaa kuin vuosikertaviinin itselleen. Silleen ne rönsyilee.
Firesale phonebooths anybody? https://djimavic.fi/index.php/2023/12/04/oharit/
Noni nyt löytyy yritystä. https://yle.fi/a/74-20220379 keep it going. Mamoilla siellä.
Prkleen hienohelmat.
Done, https://www.instagram.com/nowbam/
:< nro 8. <-
Tö-tööt supo suomen punainen maaseutuliitto tulloo!! https://hr.rbth.com/povijest/91349-kraz-255-sovjetski-visenamjenski-kamion
Jahvat lähtöö!
>>tärkee talo https://kansallis.fi/hameentie-3-vuokraus/<<
Rakenneltiin lisäsiiloja https://www.budowle.pl/budowla/aon-center kohta taas kalja virtaa keskipäivälläkin.
Eurooppa hittoon juomatavoista ja naiset sävyisiksi.
Jaa, löytyipäs täältä mun jokin shakkialoitukseni miljardien shakkialoitusteni merestä. Lainausmerkit ja tekstihaku päälle niin ihmeitä tapahtuu. Elikkäs täsä on demonstraatio (vaikkakin ätmibottia vastaan) käänteisestä Fried liver attackista. Käänteinen eli hyökkäänkin vastustajan kuningattaren heikkouskohtaan enkä kuninkaan. Peli on kumminkin sisällöltään esteettisen näköinen, vasuri kun olen (ainakin semisti). Itse peli - https://lichess.org/1MfHClny .
Käytän Codya lämmittelyvastustajanani ennen Clairea vastaan pelaamista. Pitäis pelata välillä ihmisiäkin vastaan. Ihmisiä vastaan menestys voi olla vaikka minkälaista tahansa. On siellä tietysti aina no-lifeja joukossa 😄. No-lifet, nuo skillseiltään yli 3000 pisteen äitiensä kellareissa lymyävät nörtit jotka pelaavat pikashakkia yhtä precision moveilla kuin jos niil ois kaikki maailman aika kuhunkin tekemäänsä siirtoon. Mua on alkanut viehättämään muutes myös nörttimäiset neitokaiset 😗. "Kaikki menee" 😅👌. -💊-.
Menin häviölle ihmisiä vastaan, tais olla peräti 1-3 mutta sit skarppasin 4-3:een. Lopetan huipulla tietysti. Yks peli oli aivan sekava mutta koska pelasin sekavasti niin vastustaja meni lankaan. Se oli molemmilta pelaajilta kaukana täydellisestä pelaamisesta. Voitin lopulta, tai peli loppui kesken koska tuli internet connection issueseja mutta olin kumminkin voitolla ja oisin vienyt pelin. Sparkchess on näköjään nyt tosi vmäinen koska multiplayerissa sielä on mainoksia adblockista huolimatta. Mainokset saa sivuston lagaamaan aivan helevetisti. -💊-.