VVM:n virkamiesten lausunnot etukäteistarkastukseen

onko vvm:n kokoomuslaisten antamat lausunnot alistettava ennakkotarkastukseen enempien vahinkojen välttämiseksi?

Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen kommentoi Helsingin Sanomissa alaisensa, budjettipäällikkö Mika Niemelän, aiheuttamaa kohua.
Niemelä pohti aiemmin HS:n Kuukausiliitteen haastattelussa keinoja julkisen talouden tasapainottamiseksi.

"Niemelä kuvaili HS:lle, että hänen mielestään ”hyvä” kansalainen esimerkiksi kouluttautuu, hankkii lapsia, pysyy työelämässä ja tulee juoksemalla tai pyöräilemällä töihin.

Majanen sanoo HS:lle, ettei hän jaa Niemelän näkemystä. Hänestä kaikki kansalaiset ovat yhtä hyviä.
Lisäksi Niemelä muun muassa ehdotti, että yksilön vastuuta hoivassa on lisättävä. Majanen sanoo, ettei ole Niemelän kanssa tästä samaa mieltä.

– En tiedä, mitä Mika on lopulta ajatellut noin julistaessaan, mutta parhaiten pidämme ikäihmisistä huolta töitä tekemällä ja talouden kakkua kasvattamalla, hän sanoo HS:lle.

Suomessa ei ole näköpiirissä, että perheiden pitäisi jäädä kotiin hoitamaan vanhuksia, Majanen sanoo HS:lle. Hän myös muistuttaa, ettei kotityöstä tule verotuloja eikä talouskasvua."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011937929.html
9154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Majanen politikoi kovasti, hän oli sitä mieltä, ettei budjetilla voida luoda työvoimalle kysyntää, vaan runsaan tarjonnan pitää riittää, miten nyt.
Hänen poliittinen näkemys käy ilmi seuraavasta lausumastaan.
Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majasen mukaan hallituksen on vaikea päästä tavoitteeseensa 20 000–30 000 lisätyöllisestä puoliväliriihessä, ellei ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan kosketa.

Miksei Majanen pyri reilusti eduskuntaan ja siellä jatka Zyskowitzin työtä?

Majaselle, kun haitallinen verosuunnittelu ja verojen välttely on okei.

Äänestä
  • .

    Äänestä

Meinaatko ettei niitä enää tarkisteta EK ssa ?

Äänestä
  • Luultavasti ne juuri tarkastetaankin EK:ssa että tulee "oikeansuuntaisia" lausuntoja muka puolueettomilta vvm virkamiehiltä ?

    Äänestä

Lindtman voi olla kovempi luu kuin Marin, tuleeko exit.

Äänestä
  • Valtiovarainministeriön raamista voi poiketa ja määräaikaista virkaa jatkaa, mutta vain hyvän hallitusohjelman ansiosta!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Valtiovarainministeriön raamista voi poiketa ja määräaikaista virkaa jatkaa, mutta vain hyvän hallitusohjelman ansiosta!

    Kekkosen aikaan virkamiehet pysyi lestissään eikä tehneet virkamiespaikoillaan POLITIIKKAA

    Äänestä

  • Marinilaiset näyttää kaikkoavan SDP:stä mikä saattaa olla hyvä merkki. Lindtmanilaiset tannerilaiset asevelisosialistit jyräää

    Äänestä

Älkää hyvät ihmiset pettäkö itseänne !?

1. Suomen julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen ovat maailman korkeimmat !?
2. Suomen kansantalouden tuottavuus ei ole riittänyt kattamaan julkisia menoja yli 20 vuoteen !?
3. Suomi velkaantuu lisääntyvästi ulkomaille !?
4. Potentiaalinen kasvu ulosmitataan Suomessa korkean verotuksen kautta julkisiin rakennelmiin pois kansalaisten käytettävistä !?
5. Suomalaisilla ei ole länsimaista kykyä ja halua tehdä sijoituksia ja investointeja edellä mainittujen syiden vuoksi !?

6. EU-komissio ja IMF eivät Suomea varoittelisi jos talous olisi kunnossa !?

2Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

onko vvm:n kokoomuslaisten antamat lausunnot alistettava ennakkotarkastukseen enempien vahinkojen välttämiseksi?

Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen kommentoi Helsingin Sanomissa alaisensa, budjettipäällikkö Mika Niemelän, aiheuttamaa kohua.
Niemelä pohti aiemmin HS:n Kuukausiliitteen haastattelussa keinoja julkisen talouden tasapainottamiseksi.

"Niemelä kuvaili HS:lle, että hänen mielestään ”hyvä” kansalainen esimerkiksi kouluttautuu, hankkii lapsia, pysyy työelämässä ja tulee juoksemalla tai pyöräilemällä töihin.

Majanen sanoo HS:lle, ettei hän jaa Niemelän näkemystä. Hänestä kaikki kansalaiset ovat yhtä hyviä.
Lisäksi Niemelä muun muassa ehdotti, että yksilön vastuuta hoivassa on lisättävä. Majanen sanoo, ettei ole Niemelän kanssa tästä samaa mieltä.

– En tiedä, mitä Mika on lopulta ajatellut noin julistaessaan, mutta parhaiten pidämme ikäihmisistä huolta töitä tekemällä ja talouden kakkua kasvattamalla, hän sanoo HS:lle.

Suomessa ei ole näköpiirissä, että perheiden pitäisi jäädä kotiin hoitamaan vanhuksia, Majanen sanoo HS:lle. Hän myös muistuttaa, ettei kotityöstä tule verotuloja eikä talouskasvua."

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011937929.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu