Nyt ehkä pääsette lyömään veitsellä selkään, mutta kaikesta huolimatta pyydän apuanne. Olin reilut viisi vuotta oikea narri, olin salarakkaana miehelle, jota rakastin koko sydämestäni. Olin valmis antamaan hänelle kaiken, halusin vain pienen tuokion aikaa silloin tällöin hänen kanssaan.
Nuo vuodet olivat elämäni kauneinta aikaa, vaikka tiesinkin asemani koko ajan. Alkuaikoina mies kertoi, miten ei ole oikein tyytyväinen elämäänsä ja siksi oli reissuhommissa. Minä yritin panostaa kaikkeni häneen, toteutin hänen pienimmätkin toiveensa. Ja sen voin kertoa, että joku kunnollinen, vapaa mies voisi pitää minua unelmiensa naisena. Halusin miestä paljon, halusin ja rakastin ja kerroin sen myöskin häneellle kaikin tavoin.
Viikonloput eivät kuuluneet meille, hän matkusti maalle kotiinsa, palasi sieltä arjen tultua reissuhommiinsa ja taas saatoimme tavata. Lomat olivat minulle painajaista, vaimo tuli hesaan ja minun piti olla poissa. Piti tukahduttaa tunteeni ja vain odottaa. Piti vain olla valmiina, että sitten, kun aikani tuli, niin olin tavoitettavissa.
Sairastuin vakavasti, jouduin käymään läpi rankkoja hoitoja, tarvitsin ystävää entistä enemmän. Aluksi hän olikin aidosti huolissaan voinnistani, sanoi, että taistellaan yhdessä. Ja minä yritin jaksaa. En koskaan kuvitellutkaan hänestä muuta kuin vain ystävää, rakastajaa, olkapäätä johon voin nojata, kun sattuu.
No, hän on upea mies ja hän tiesi sen itsekkin. Miksi hän olisikaan jäänyt sairaan naisen ystäväksi, kun on terveitäkin tyrkyllä. Vaimokin tiivisti otetaan, tuli varmaankin ikävä hänellekin, näiden vuosien jälkeen, reissaavaa puolisoaan.Ja vaikka mies ei kaikkina viikonloppuina matkustanutkaan kauas kotiinsa, löytyi viihdykettä hesastakin. En saanut enää sellaisinakaan viikonloppuina häiritä häntä, oli aika miehen metsästää uusia kokemuksia. Sairauteni edettyä, hiipui kiinnostus minua kohtaan. Alkoi vihjailut, että kauanko vielä jaksan,olenkohan oikeasti sairaskaan. Se sattui, voi Luoja miten se sattui, kuulla rakkaimaan ihmisen suusta sellaista.
Nyt olen saanut kuulla selvin sanoin, että rakkautta se ei kai ollutkaan, olin vain helppo ja kiltti viihdyttäjä aikani. Ja sitten kun olisin tahtonut hiukan hänen kallista aikaa minäkin ja esitin toiveeni, sain kuulla, että olen v.....mainen luonteeltani. Miksiköhän?
Rakkaat naiset, kirjoitan tämän siitä syystä, että tämä ehkä auttaisi muita vastaavassa tilassa olevia. Älkää menkö "reissumiesten" retkuun, se "pikkuvaimo" siellä kaukana on kuitenkin se viisain, kaunein. Miten käytännöllistä, jos vaikka vaimo vähän kylmä olisikin, homma silti toimii, kun on kiltti lohduttaja saatavilla tarvittaessa.
Teille "reissumiehet" kirjoitan myös, olkaa rehellisiä niille kotijoukoille, älkää etsikö tuuraajaa vaimollenne. Sillä muistakaa se seikka, että siihen toiseen naiseenkin koskee, hänkin on ihminen iloineen ja suruineen. Ei kai toinen nainenkaan ole vain pelkkä tyhjennysastia, jonka elämän saa polkea maahan.
Teille "reissumiehien" vaimot sanon, että pitäkää ne miehet kotonanne, pitäkää niitä niin, ettei niiden tarvitse vilkuilla muita. Tyydyttäkää näiden upeiden miestenne tarpeet niin, ettei tule tarvetta etsiä muita. Sillä kyllä nainen pystyy rakastamaan miestä niin, että yksi syli riittää.
Tiedän, että elämääni ei enää tule uutta miestä ja rakastan tätä "reissumiestä" elämäni loppuun asti. Hän antoi minulle niin paljon ja niiden muistojen turvin jatkan loppumatkan.
Tässä rumankarhea tarinani, tuomitkaa tai ymmärtäkää.
Nuo vuodet olivat elämäni kauneinta aikaa, vaikka tiesinkin asemani koko ajan. Alkuaikoina mies kertoi, miten ei ole oikein tyytyväinen elämäänsä ja siksi oli reissuhommissa. Minä yritin panostaa kaikkeni häneen, toteutin hänen pienimmätkin toiveensa. Ja sen voin kertoa, että joku kunnollinen, vapaa mies voisi pitää minua unelmiensa naisena. Halusin miestä paljon, halusin ja rakastin ja kerroin sen myöskin häneellle kaikin tavoin.
Viikonloput eivät kuuluneet meille, hän matkusti maalle kotiinsa, palasi sieltä arjen tultua reissuhommiinsa ja taas saatoimme tavata. Lomat olivat minulle painajaista, vaimo tuli hesaan ja minun piti olla poissa. Piti tukahduttaa tunteeni ja vain odottaa. Piti vain olla valmiina, että sitten, kun aikani tuli, niin olin tavoitettavissa.
Sairastuin vakavasti, jouduin käymään läpi rankkoja hoitoja, tarvitsin ystävää entistä enemmän. Aluksi hän olikin aidosti huolissaan voinnistani, sanoi, että taistellaan yhdessä. Ja minä yritin jaksaa. En koskaan kuvitellutkaan hänestä muuta kuin vain ystävää, rakastajaa, olkapäätä johon voin nojata, kun sattuu.
No, hän on upea mies ja hän tiesi sen itsekkin. Miksi hän olisikaan jäänyt sairaan naisen ystäväksi, kun on terveitäkin tyrkyllä. Vaimokin tiivisti otetaan, tuli varmaankin ikävä hänellekin, näiden vuosien jälkeen, reissaavaa puolisoaan.Ja vaikka mies ei kaikkina viikonloppuina matkustanutkaan kauas kotiinsa, löytyi viihdykettä hesastakin. En saanut enää sellaisinakaan viikonloppuina häiritä häntä, oli aika miehen metsästää uusia kokemuksia. Sairauteni edettyä, hiipui kiinnostus minua kohtaan. Alkoi vihjailut, että kauanko vielä jaksan,olenkohan oikeasti sairaskaan. Se sattui, voi Luoja miten se sattui, kuulla rakkaimaan ihmisen suusta sellaista.
Nyt olen saanut kuulla selvin sanoin, että rakkautta se ei kai ollutkaan, olin vain helppo ja kiltti viihdyttäjä aikani. Ja sitten kun olisin tahtonut hiukan hänen kallista aikaa minäkin ja esitin toiveeni, sain kuulla, että olen v.....mainen luonteeltani. Miksiköhän?
Rakkaat naiset, kirjoitan tämän siitä syystä, että tämä ehkä auttaisi muita vastaavassa tilassa olevia. Älkää menkö "reissumiesten" retkuun, se "pikkuvaimo" siellä kaukana on kuitenkin se viisain, kaunein. Miten käytännöllistä, jos vaikka vaimo vähän kylmä olisikin, homma silti toimii, kun on kiltti lohduttaja saatavilla tarvittaessa.
Teille "reissumiehet" kirjoitan myös, olkaa rehellisiä niille kotijoukoille, älkää etsikö tuuraajaa vaimollenne. Sillä muistakaa se seikka, että siihen toiseen naiseenkin koskee, hänkin on ihminen iloineen ja suruineen. Ei kai toinen nainenkaan ole vain pelkkä tyhjennysastia, jonka elämän saa polkea maahan.
Teille "reissumiehien" vaimot sanon, että pitäkää ne miehet kotonanne, pitäkää niitä niin, ettei niiden tarvitse vilkuilla muita. Tyydyttäkää näiden upeiden miestenne tarpeet niin, ettei tule tarvetta etsiä muita. Sillä kyllä nainen pystyy rakastamaan miestä niin, että yksi syli riittää.
Tiedän, että elämääni ei enää tule uutta miestä ja rakastan tätä "reissumiestä" elämäni loppuun asti. Hän antoi minulle niin paljon ja niiden muistojen turvin jatkan loppumatkan.
Tässä rumankarhea tarinani, tuomitkaa tai ymmärtäkää.
Vastaukset 45
Vanhimmat
koska asioissa on aina monta puolta, eikä mikään ole musta-valkoista. Mielipiteet jakautuvat sen mukaan kenen "puolelle" asettaudutaan. Koitahan pärjäillä!
Olipa viisaita sanoja ja tiedän mistä puhut, kakkosen osakaan ei ole helppo. Toivottavasti opimme kerrasta läksymme ja osaamme pitää silmät kiinni tästedes, kun varatut vilkuttelevat vihreää valoa. Terveys ei kestä kovin kauan sellaista elämää, huomasin sen myös aikanaan.
Pala sydämestä meni menojaan ikuisesti, mutta elämällä on hyviä asioita varattuna vielä meillekin, ehkä toisella lailla parempiakin...
Jaksamisia sulle!
Tässä jutussa tiivistyy ehkä kamalimillaan kakkosnaisena olon ihanuus. Yleensä salapanosuhteet ei noin kauan kestä. Helpompaa olisi myös varmaan, jos molemmat olisivat tahoillaan naimisissa.
Sinkkunainen taitaa useimmiten turhaan odottaa miehen kamalan avioliiton loppumista. Jos vaimo salasuhteen paljastuttua haluaa vielä avioliittonsa jatkuvan, hän yleensä voittaa "kisan" miehestä. Naimisissa olevat miehet ovat sen verran mukavuuden haluista sakkia, että he eivät jätä vaimoaan. Toisaalta he tietävät, että aina löytyy rakkauspuheille alttiita sinkkunaisia, jotka antavat miehelle hieman ylimääräistä hellyyttä kotielämän vastapainoksi. Kierren senkun jatkuu, kakkosnaiset vain vaihtuu.
Olen miettinyt kuluneina päivinä miljoonia kertoja sitä, miksi varattujen "reissumiesten" täytyy saada pettää niitä upeita vaimojaan? Miksi pitää leikkiä hurmuria? Miksi pitää satuttaa vaimoa, rakastajatarta? Eikö tällaiset Don Juanit koskaan tunne mitään omassa sydämessään? Eikö heihin satu milloinkaan? Saalistavatko he vain pönkittääkseen omaa erinomaista egoaan? Miksi sitten tarinointia siitä, että rakastaa, jos vain tahtoo saada helpotuksen palleilleen. Onhan siihen tarkoitukseen maksullisia naisia. Entäpä, miten heille kävisi, jos joutuisivat itse petetyksi ja jätetyksi. Kuka puhaltaisi sitten valloittajan "pipiin"?
Niin kauan, kun reissumiehet saavat joltain ilmaiseksi, he varmaan valitsevat mieluummin ilmaisen kuin maksullisen. Tänäkin päivänä on lukuisia miehiä, joille oma vaimo on lähinnä madonna ja lasten äiti ja toiset naiset ovat esineitä.
Niinhän ne ovat madonnoita jossakin suhteessa, mutta kuulema niin kylmiä? Jospa me kaikki tyhmät sinkkunaiset joskus oppisimme, että nämä varatut urokset saisivat olla omissa oloissaan, eikä lähdettäisi heidän seuraansa. No, se tuskin koskaan on mahdollista. Toisaalta en antaisi noita vuosia poiskaan, vaikka nyt tuskaa tunnenkin. Olen saanut kuitenkin elää rakastamani miehen kanssa pienen sadun.
Nyt, kun tiedän elämäni olevan pian ohi, on muistot lohtunani, vaikkakin olisin suonut rakkaan ihmisen olevan lähelläni vielä silloinkin, kun olen lähdössä kohti tuntematonta.
Kiitos teille mielipiteistänne ja mielenkiinnostanne. Toivon teille kaikille kaunista kesää ja onnellisia hetkiä rakkaittenne kanssa. Muistakaa kertoa joka ikinen päivä, miten paljon rakastatte.
Olenkohan minäkin ihan aasi,kun en jaksa ymmärtää tätä valitusta "reissumiesten" toisena naisena olemisesta. Sitä saa mitä tilaa???
Jos tiesit koko ajan että toinen on naimisissa, niin mitä ihmettä odotit? Ei kukaan täysjärkinen mies, eikä nainen eroa tuosta vain toisen ihmisen takia, vaikka liitto nyt ei niin tyydyttävä olisikaan. Toisena naisena ja esineenä olisit tullut olemaan lopun elämääsi, jos hän olisi vierelläsi pysynyt ja olisitko siihen tyytynyt??
Lopettakaa niiden ukkomiesten perässä juokseminen ja antakaa hyvät naiset pakit sellaiselle..Turha itkeä sellaisen perään, jota ei olisi koskaan voinut edes saada!
..En missään nimessä halua puukottaa selkään, enkä tuomita..Peräänkuulutan vain yleensä naisten itsetuntoa näissä asioissa.
Sinulle "toinen nainen" haluan toivottaa kaikkea hyvää ja levollista loppukesää!
Etkö todellakaan ymmärtänyt aloitusviestin sisältöä ja jatkoa siihen???? Pitäisi todella ensin opetella ymmärtämään lukemaansa tekstiä...ennenkuin ottaa kantaa.
En ala säälimään ketään sellaista joka on alun pitäen tiennyt mihin ryhtyy...siitä oli viestissäni kyse! Kannataisi sen säälin takaa nähdä aloitustekstin nainen,joka on sekaantunut naimisissa olevaan mieheen.Sellaiset eivät ainakaan minun silmissäni sääliä saa. Olen pahoillani tietenkin toisen naisen sairaudesta, mutta jos hän pyytää apua siihen että on rakastunut naimisissa olevaan mieheen niin voi voi, sääliksi käy, apua ei löydy!
Oikeastaan sääliä kaipaavat ne ensimmäiset naiset, jotka kuvittelevat olevansa korvaamattomia ja heidän miehensä, jotka kuvittelvat saavansa tehdä ihan mitä haluavat. Ole ystävällinen ja lue tekstini oikein. En minä ole ketään vienyt enkä vikitellyt, elämässä vain joskus käy niin kuin käy. Ja en ole halunnut itkeä ja vaikertaa osaani, halusin vain kirjoittaa pahaa oloani ulos ja ehkäpä myös halusin, että jotkut ottaisivat "virheestäni" opikseen. Olen iloinen, että olet noin hyvä ja kunniallinen puoliso - miehesi varmaan arvostaa ja kunnioittaa Sinua. Joten tuskin Sinulla lienee silloin syytä heittää kivellä minua ainoana syyllisenä. Kaikkea hyvää elämääsi, hoida täydellistä suhdettasi.
Melkein - siis MELKEIN - ajattelin että niin voi käydä kuin ensimmäisessä viestissäsi sanot. Mutta paljastuipas sisimpäsi. Olet vain katkera.
Oma moka.
Voi, voi nainut mies, en tosiaankaan ole katkera, sain noista vuosista paljon. Sain niin paljon, että tuskin osaat koskaan kuvitellakaan. Kaikki miehet eivät pysty siihen, mihin tuo rakastamani mies pystyi. Olen vain ja ainoastaan surullinen, olisin tarvinnut olkapäätä enää vain muutaman viikon. Ajattele, nainut mies, miten itsekäs olisinkaan tahtonut olla. Et taida tietää empatiasta mitään.
Sääliä sinä taidat kaivata silti.
Nauti elämästä, sitä ei voi elää toisen kautta.
Sun kauttasi en ole tahtonutkaan. Sorry!
Ja minä todellakaan mitään sinun kanssasi.
Sääliä saat, et anteeksiantoa.
Miksi minun Sinulta pitäisi anteeksiantoa odotella, en minä Sinua kohtaan ole mitään rikkonut? En ymmärrä sitä, miksi meuhkaat minulle? Ei tämän asian kai pitäisi Sinua mitenkään liikuttaa. Vai? Oletko mies, vai oletko joku turhautunut madonnamainen ykkösvaimo? Voi ressukkaa!
.., jos kommentteihisi ei sitten saakkaan ottaa kantaa?! Olet todella surkea provoilija =)
Moni varmaan luki aloituksesi ja muut kommentit ja huomasi, että jollain menee hiukka stoori kiharalle.. Jos aikoo huijariksi, kannattaa opetella alkuperäinen tarina ulkoa =)
Ja jos sinä tuollaisia olet sille salarakkaalleesi kommentoinut kuin edellisellekin kommentoijalle, niin eipä ihme, ettei sinua viitsinyt tukemaan/kuuntelemaan jäädä. Aikamoisen pirttihirmun vaimon täytyisi olla, jos sinua mies olisi lohduttelemaan jäänyt!
...ei ole kukaan vielä sanonut. Sanon nyt kuitenkin Sinulle kauneimmat kiitokseni kannustavista ja myöskin järkevistä sanoistasi. En malta olla kysymättä, että vaihtaisitko osia kanssani? Tulisitko kenties makailemaan sytostaatteihin tutustuen tänne sairaalaan ja minä haukkuisin puolestasi tuntemattomia ihmisiä netissä. En ole kerjännyt mitään ymmärrystä, mutta toivoin, että olisin saanut joiltakin kohtalotovereilta mielipiteitä. Ovatko kokeneet vastaavaa? Ei tämä kirjoitukseni ole tarkoitettu Sinulle lainkaan. Jatka vain hyvinvoivaa elämääsi. Minullakin lienee oikeus jotenkin yrittää pärjätä näiden mielettömien kipujeni kanssa vielä muutama viikko. Älä anna mun häiritä Sinua! ANTEEKSI!!
Nauti hetkistäsi, onni ei koskaan tule ihmisen ulkopuolelta, vain sisältä.
Rakkaushuolet vie aina mielen matalaksi, mutta kun siitäkin huolimatta olet itsesi johtanut tähän tunnesynkkyyteen.
Iloitse ystäviesi kanssa ja iloitse, että olet tunteva ihminen.
Lämpöiset kiitokseni kauniista sanoistasi. Kaikkea hyvää elämääsi. Olen pahoillani, että kirjoitin tänne, ei tämä paikka ole minua varten. Sain juuri kauniin kortin ja siinä viestin: "Katso aina valoon, niin varjot ovat takanasi". Ihana lohduttava lause meille kaikille.
Joopa joo. Jostain syystä kuitenkin toivon, että kaikille salarakkaille ja pettäjille kävisi noin. Niin paljon tuskaa aiheutatte muillekin.
Täsmälleen niin. Ei koskaan voi antaa anteeksi, sillä teko muuttaa ihmisen lopullisesti.
Hei, oletko ymmärtänyt jotain kirjoituksessani väärin - en ole yksin syyllinen? Toisaalta, en minä voisi olla täällä maan päällä tuomarina kenellekään, en edes murhamiehelle. Sillä se heittäköön ensimmäisen kiven, ken on täysin synnitön. Toivottavasti Sinä et ole koskaan tehnyt ketään kohtaan väärin, sillä sellaisia vartenhan taivas on olemassa. Vai onko?
Et nimittäin ilmeisesti huomaa tekosi suuruutta.
Teen päivittäin työtä kaltaistesi ihmisten tuhoamien ihmisten kanssa.
Olet mitä enimmissä määrin syyllinen. Kuten myös se "ensimmäinen mieskin." Koska tulet esiin, kauttasi sinua voidaan syyttää.
Olet syyllinen. Petturuus ei sovi ystävyyssuhteisiin ja vielä vähemmän parisuhteisiin.
tässä tapauksessa ole ollut petturi vaan se aviomies. Sekä ystävyyssuhteessa että omassa parisuhteessaan. Toinen nainen on tehnyt vain väärin miehen perhettä kohtaan. No jaa...
Ovatko lähimmäiset arvottomia?
ole arvottomia minulle enkä usko että muillekaan. Väärin on tehty perhettä kohtaan ja se on paha asia. Siltikin asiassa on niin monta puolta kun on kokkiakin ja toinen nainen ei tässä tapauksessa ole se kaikkein suurin syntinen lähimmäisiään kohtaan. Toki vaimo on mahdollisesti täysi uhri. Sitähän emme kuitenkaan voi tietää.Minusta on myös paha lyödä lyötyä eikä meistä kukaan itsekään pysty olemaan täysin loukkaamatta lähimmäisiämme.
Mutta haluan hiukan tarkentaa juttua. Minun vuokseni ei mies ole reissumieheksi lähtenyt, vaan on lähtenyt jo paljon paljon ennen minua, vuosia aiemmin. Ilmeisesti kaikki ei ole kotona aivan kohdallaan, sillä tuskin mies lähtisi vuosikausiksi reissumieheksi, vaikka töitä olisi lähempänäkin ja paljon. Minä en ota tuohon asiaan kantaa, vaikka tiedänkin jotain asioista. En ole tunkeutunut heidän suhteeseensa, en väkisellä, enkä väsyttämällä. Virheeni oli se, että satuin hänen tielleen ja rakastuin (siis kai vain minä) En tahtonut häntä itselleni, olin hänen ystävänsä, kuuntelijansa. Eikä tilanne hänen kohdallaan ole muuttunut senkään jälkeen, kun minä olen pois kuvioista. Ainahan meitä uusia löytyy. Miettikääpäs itse kukin miten elämä meitä heittelee. Kenelle vain voi tapahtua niin, että kohtaa henkilön, josta pitää, luottaa häneen jne. Minä olen itkuni jo itkenyt, mutta kenties huomenna itkee joku muu ja aivan samasta syystä. Siispä rakastakaa niitä lähimmäisiänne aidosti, niin näitä tragedioita olisi ehkä hiukan vähemmän. Älkää pitäkö ihmistä lähellänne itsestään selvyytenä, tehkää suhteenne eteen töitä. Uskokaa, toivokaa ja ennen kaikkea RAKASTAKAA!!
"Siltikin asiassa on niin monta puolta kun on kokkiakin"
Kokkeja ei tarvitse olla 3, 2 riittää. Tunteensa voi kertoa kotona, voi kertoa, että nytpä lähden etsimään jotakin uutta ja sinulla on samat mahdollisuudet. Kun tämä on ilmaistu, ei enää voi pettää. Eikä meitä ihmisiä opeteta valehtelemaan.
Pettäminen on 100% itserakkautta.
Minä en ole pettänyt ketään. Minulla ei ollut ketään kumppania tuolloin. Olisiko minun pitänyt jollekin (miehen vaimolle) kertoa, että olemme yhdessä? Minä petin tässä leikissä vain ja ainoastaan itseäni. En itsekään hyväksy pettämistä, enkä varmaan kumppanilleni ikinä niin olisi tehnyt. Nämä vuodetkin, jotka sain, elin vain hänelle. Ei ollut tarvetta katsella ketään toista. Hän oli minulle kaikki. Nautin jokaisesta lyhyestä tuokiostamme täydellisesti. Enkä niistä muistoista tahdo luopua. Olen pahoillani, että niin olen tehnyt, mutta tehtyä ei voi saada tekemättömäksi. Omalta osaltani kai maksan juuri nyt viimeisinä viikkoinani onneni hintaa, mutta jälkeeni jäävät saavat jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Myös mies, jota sydämestäni rakastan, jatkaa elämäänsä tahollaan pettäen tai tullen itse petetyksi. Siis tässä tämän sopan kokit.
Pettää voi myös lähimmäisen. Voit antaa anteeksi itsellesi, muttet voi vaatia heidän anteeksiantoa ketkä eivät pettämistä hyväksy. Pitää pystyä asettumaan petetyn asemaan, ja tietää tekevänsä väärin.
Kyllä sinä hyväksyt pettämisen koska puolustat tekoasi.
kanssa eri mieltä.Minusta tuo on todella outo ajatus "tunteensa voi kertoa kotona, voi kertoa, että nytpä lähden etsimään jotakin uutta ja sinulla on samat mahdollisuudet. Kun tämä on ilmaistu, ei voi enää pettää....?????????" Siis ymmärsinkö oikein että avioliitossa vain ilmoitettaisiin että on halu "avoimeen avioliittoon" ja sen jälkeen kyse ei ole pettämisestä???? VAI TARKOITITKO EHKÄ SITÄ ETTÄ NÄILLÄ SANOILLA hän PYYTÄÄ AVIOEROA?? Eikä kukaan voi todellakaan tietää ihmisten avioliittoja ja niiden kiemuroita jospa tämäkin vaimo on vuosikaudet ollut tietoinen miehensä tempuista eikä ole puuttunut siihen niin hänkin pettää kyllä itseään. Toinen nainen on minusta oikeassa siinä ettei hän pettänyt ketään. Hän vain satutti miehen perhettä. Lähimmäisiä mikälis määritellään lähimmäiseksi myös täysin tuntemattomat ihmiset.
"Pettää voi myös lähimmäisen. Voit antaa anteeksi itsellesi, MUTTET VOI VAATIA HEIDÄN ANTEEKSIANTOA KETKÄ EIVÄT PETTÄMISTÄ HYVÄKSY.." Minä en ymmärrä miten anteeksiantoa voisi keneltäkään vaatia? Anteeksi voi aina pyytää niiltä ketä kohtaan on väärin tehnyt, se on eri asia saako anteeksi. Niiltä jotka ei hyväksy pettämistä ja jotka ovat täysin ulkopuolisia ei ole todellakaan mitään syytä edes pyytää anteeksi. Jokainen ihminen on vastuussa omista teoistaan muttei suinkaan niille jotka häntä tuomitsevat vaan tuomarina on oma omatunto.
Minä en hyväksy pettämistä mutta ymmärrän näitä tekoja ja saatan jopa PUOLUSTAA.Piste.
"Hän vain satutti miehen perhettä." Vain?
Lähimmäisiä olemme kaikki me ihmiset keskenämme, vaikka emme heitä tuntisikaan.
Tunteensa voi kertoa kotona jne...
-Ei näillä sanoilla
-Ei ilmoitusluontoisesti
...vaan tilanteet pitää selvittää kotona ennen lähtemistä. Kestää se sitten viikon tai kuukauden tai vuoden. Mikäli kumppani ei hyväksy niin sitten ero tulee vain toiselta, mutta hän on vapaa eikä hänen tarvitse pettää. Vain yksi kumppani kerrallaan paitsi toki on olemassa vapaamielisiä pareja jotka tekevät kaikkea parin vaihdosta kimppakivoihin, mutta he ovat asiasta sopineet eikä tämä ole pettämistä. Pettämistä on toimia itserakkaasti toisen tietämättä.
Mielenkiintoista huomata oma tärkeytensä. Näistä asioista on puhuttava kasvotusten. Kirjoittaminen on vaativaa näin kivuliaalla palstalla. Lukija kehittää itse ennakkoasenteen kirjoittajan mielialasta ja takertuu sanoihin, jotka on kirjoitettu jopa vastakkaisella tarkoituksella.
Poistun paikalta ja jatkan mökkikesääni.
Uskollista loppukesää kaikille!
"Vaatia"
Kyllä, ehkäpä väärä sana. Kirjoittaja puolustaa omia tekojaan jotka eivät ole puolusteltavissa millään tavoin. Ja hän koettaa saada ymmärrystä: anteeksiantoa. Eikä hyväksy vastakkaista mielipidettä. Siksi sana vaatia.
Hyvää kesää.
Tämä keskustelu ja minun tarinani on saanut jo huvittaviakin piirteitä.....Onko todellakin niin, että jotkut tuntevat itsensä "tärkeiksi" kun saavat(voivat) kertoa mielipiteensä minun rikokseeni. En puolustele tosiaankaan tekemääni mitenkään, mutta mielestäni minäkin tiedän elämästä jotain ja jos minä en tunne jotain ihmistä, en näin ollen voi häntä pettääkkään. Tarkoitan tällä sitä, että tietenkin olen pahoillani, jos rakastamani miehen avioliitto on sellainen kuin on, mutta en minä tosiaankaan ole vienyt tai ryöstänyt mukaani tätä miestä. Mielestäni hänen itsensä kuuluisi selvittää, jos ei tahdo olla avioliitossa tai tahtoo erivapauksia. Selvittäminen ei ole minun tehtäväni. Tahtoisin vielä korostaa sitäkin seikkaa, että tarinamme jatkui pitkään ja se, mitä minulle kerrottiin, oli kaikkea muuta kuin toimiva avioliitto. Joten jonkinlainen "petetty" kai olin minäkin, jos nyt täytyy analysoida tarkemmin tätä syylllisyysjuttua. Mutta vaikka toisin väitetään, en hyväksy pettämistä. Sillä olen sitä mieltä, että kenenkään tunteilla ei saa leikkiä. Sille en voi mitään, että rakastuin tähän mieheen ja tulen rakastamaan viimeiseen hengenvetooni saakka. Mutta en taatusti etsi häntä käsiini, en kysele hänen peräänsä. Tulen muistamaan hänet ystäväni aina.
että varmaankin hätäpäissäni käytin väärää sanamuotoa, sen sanan VAIN voi lauseesta poistaa kokonaan. Ajattele se vaikka niin. Olemme siis päällisinpuolin samaa mieltä mutta ei siinä asiassa että kumppanin pitäisi joko hyväksyä tai sitten erota ja sitten se ei ole pettämistä jos sen vain etukäteen kertoo. Sellaisia ihmisiä ei ole olemassakaan. Kun tuohon pisteeseen joudutaan on olemassa vain vaihtoehdot ero tai ulkopuolisen suhteen lopettaminen. Ellei ole se "avoin avioliitto". Olen ilmeisesti todella vanhanaikainen vaikka ymmärränkin monia asioita ja niihin ajautumisia ja olen ehkä liiankin empaattinen monissa asioissa. Tässä yhteydessä voisin mainita että omassa elämässäni olen 10 vuotta sitten ollut sen vaimon asemassa ja ero tuli. Olen samaa mieltä siinä ettei tällä tavoin pysty tuomaan mielipiteitään ymmärrettävästi julki mutta siitä "omasta tärkeydestä" voin kyllä todeta että täällä ei ole persoonia vaikka lääkärismieheksi esittäytyykin. Toki on helppo ymmärtää tekstitkin väärin. Hyvää kesää vaan ja lisäksi toiselle naiselle voimia ja jaksamista.
"kumppanin pitäisi joko hyväksyä tai sitten erota ja sitten se ei ole pettämistä jos sen vain etukäteen kertoo. Sellaisia ihmisiä ei ole olemassakaan."
KYLLÄ ON SELLAISIA IHMISIÄ.
Allekirjoitus.
kirjoitit "Kyllä on sellaisia ihmisiä" Sellaisiako että hyväksyy pettämisen kun vain toinen kertoo asian? Vai mitä tarkoitit? Minä näet tarkoitin että ei ole sellaisia ihmisiä jotka etukäteen ennen kuin ovat pettäneet kertoisivat puolisolle asian niinkuin lääkärismies käsittääkseni tarkoitti. Kyllähän tietysti sellaisia on jotka kertovat kun se on tapahtunut. Jos luet viestijonon uudestaan tajuat että kyse oli siitä että jo ennen pettämistä ilmoitettaisiin missä mennään. Ei sellaista tapahdu kuin "avoimissa avioliitoissa"
Sellainen ihminen on joka kertoo "pettämisestä etukäteen."
Nimittäin en ole pitkän elämäni aikana ymmärtänyt miksi ihmiset pettävät toisiaan, kaikista rakkaintaan. Olen pitäytynyt aina rehellisyydessä ja mikäli on tuntunut että rakkaus on hiipumassa, olen asian sanonut ja olemme keksinet lääkkeitä tilanteeseen. Tai jos olen tuntenut ihastuksen oireita, olemme tästä keskustelleet ja sen jälkeen oikeastaan... vältelleet kyseistä henkilöä ja parantaneet omaa suhdetta. Ja yhdessä olemme pysyneet kaikista ihmiselle tehdyistä kiusauksista huolimatta.
Ja samoin tekee mieheni.
Olemme "hippejä" ja elämme tunteesta, ja osaamme pidättää tunteemme järjen voimalla. Rakkauden eteen on tehtävä toimia. Syntiä ovat myös ajatukset. Näiden antaminen olla valloillaan johdattaa fantasioihin ja kuvitelmiin "oikeasta rakkaudesta" joka sattumalta käveli vastaan kaupungilla.
No. Surullisin mielin luen palstan kylmiä tunteita. Onnellinen olen, että olen löytänyt kaltaiseni ja voimme elää rehellisesti yhdessä.
On hienoa, että Sinulla on hyvä ja oikea kumppani. Sitähän me kai kaikki toivomme. Mutta elämä ei ole vaan niin oikeudenmukainen kaikkia kohtaan - ei se jaa aina niitä "jokerikortteja", joskus jää käteen vain "mustapekka". Ja niillä korteilla on pelaaminen, mitä käteensä on saanut. Noin minäkin olisin tahtonut elää elämäni avoimesti toista ihmistä rakastaen, mutta......Kaunista loppukesää Sinulle rakkaasi kanssa.
Ajatus myös siitä, että ei sovi antaa kylmyydelle valtaa. Kun on kerran lähtenyt väärälle tielle, sieltä on vaikea palata. Petos muokkaa ihmistä syvimmältä.
Ja kiitos.
minultakin. Olet onnekkaana löytänyt kumppanin johon luotat ja joka on luottamuksen arvoinen ja sama pätee toisinpäin. Minulla ei miessuhteet, ne vähät, ole noin onnistuneet vaikkakin oman aikansa ovat olleet onnellisia. Elämä on kovaa ja siksi myös tuliset tunteetkin voivat kylmetä vaikkei sitä toivokaan. Toisen ihmisen ajatuksille ja päätöksille ei voi itse mitään. Onnittelut vielä kerran sinulle ja kumppanillesi.
Teille reissumiesten vaimot, heittäisin kysymyksen, miten teillä toimii se, että miehenne voi olla poissa kaksikin viikkoa? Luotatteko miehiinne täysin? Miten pärjäätte itse? Ikävöittekö? Miten suhtautuisitte, jos sattuisi eteenne vastaavaa, joko itse rakastuisitte toiseen tai kuulisitte miehenne löytäneen toisen rakkauden? Tahtoisitteko, että hän kertoisi sen heti teille, vai tahtoisitteko olla kuin mitään ei olisikaan tapahtunut ja jatkaisitte viikonloppuvaimona?