Kaikkihan me Antin taustan tunnemme.
Onko Suomeen tulossa ensimmäinen natsihallinto sitten Hitlerin?
Anonyymi-ap
6112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Antti on jo aloittanut pitkien puukkojen yön sdpssä. Puolueen terävin talousasiantuntija valtiontalouden professori M. C. Mäkynen on savustettu puolueen huipulta tavalliseksi kansanedustajaksi. Onneksi Mäkynen ei lähtenyt koko puolueesta vaan jäin oikeisto demarien valloittamaan puolueeseen ja antaa vieläkin asiantuntemuksensa puolueen käyttöön kun hallitusta muodostetaan sdpn johdolla ensi keväänä.
Tampereelle on jo julistettu sananvapausrajoitukset.
Sdp:lla on vakuuttavat SA/SS joukot. Puolue on täynnä kiusaajia ja ahdistelijoita, kuten julkisuudestakin olemme nähneet.
En ainakaan tiedä yhtään maata, jossa julkinatsi olisi toiminut pääministerinä tai muuna valtiojohtajana sitten Hitlerin. Suomessa tämä on hyvinkin mahdollista.
Antti on oikein äärioikeiston piru .
Teot ja ennen kaikkea kuvat puhuu puolestaan.