Ei auttanut Räsäsen "tuki" Orbanille

127

710

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Tietenkään ei tyydy vaalitulokseen, väittää sitä vaalivilpiksi.

      Nyt Ukraina saa tukea kun sillä jo muutoinkin menee hyvin.

      Syyksi Venäjän tappiohin rintamalla selittävät sen, että Iran ei pysty nyt toimittamaan aseita Venäjälle ja siksi Venäjän sotatoimet laantuneet. Eikä öljyn hinta heti vaikuta mitään, sillä jos ei ole aseita, niin ei ole aseita.

      • Räsänen ei saa enää voittoja. Hän on tavallaan menettänyt pelin. On väärällä puolella kaikessa.

      • Anonyymi00008

        En olisi uskonut, mutta Orbania pitää kehua siitä, että tunnusti tappionsa. Ensimmäinen kerta, kun hän osoitti jonkinlaist kunnioitusta demokratiaa kohtaan. Orban pystyi siihen, mihin Trumpin narsismi ei taivu: tunnisti tappionsa.

      • Anonyymi00008 kirjoitti:

        En olisi uskonut, mutta Orbania pitää kehua siitä, että tunnusti tappionsa. Ensimmäinen kerta, kun hän osoitti jonkinlaist kunnioitusta demokratiaa kohtaan. Orban pystyi siihen, mihin Trumpin narsismi ei taivu: tunnisti tappionsa.

        Häviö oli niin selvä ja muskaava, että sitä oli aivan turha lähteä kieltämään. Siihen vaikutti keskeisesti Orbanin yhteydet Putiniin. Unkari valitsi selvästi Euroopan, ei Venäjän.

      • Repe_RuutikaIlo
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        En olisi uskonut, mutta Orbania pitää kehua siitä, että tunnusti tappionsa. Ensimmäinen kerta, kun hän osoitti jonkinlaist kunnioitusta demokratiaa kohtaan. Orban pystyi siihen, mihin Trumpin narsismi ei taivu: tunnisti tappionsa.

        Kieltämättä vähän yllätyin, ja että niin varhaisessa vaiheessa jo. Varmaan Unkarissakin äänet saadaan ensin maaseudun vanhoillisimmilta alueilta, joten Vihtori näki nopeasti missä maa menee ja ettei kannata enää ämpyillä.

    • Anonyymi00002

      Hyvä että hävisi. Se on hyvä ennen kaikkea Unkarin kansan ja Euroopan kannalta. Myös Suomen kannalta. Ei tuloksella ole Päivin vierailun kannalta mitään merkitystä. Tuskin Päivikään kannattaa kaikkia Orbanin toimia.

      • Mennessään täysin tarpeettomaan maireaan yhteiskuvaan Vihtorin kanssa hän ei yhtään eritellyt, mitä kannattaa ja mitä ei. Fidesz esitti kuvan Unkarin medioissa merkittävän suomalaispoliitikon 100 % tukena, ja se on sitten ihan sama mitä Päivi ehkä ei kannatakaan ihan täpöillä, kun kerran lähti herran kanssa marjaan.

    • Anonyymi00003

      Putin, Trump ja aitolaiset hävisivät Unkarin vaaleissa.

      • Anonyymi00010

        Trumpin vihamielisyys EU:ta kohtaan vain kasvaa tämän seurauksena. On noloa, että Trumpin avoimesti tukema ehdoksas, jota varapresidentti Vance kävi paikan päällä tukemassa, saa rökäletappion. Narsistina Trump sietää kaikista vähiten sitä, että hänet nolataan. Sille täytyy olla syyllinen eikä se ole tietenkään voi olla Trump ja hänen toilalunsa.

        P.S.
        Voittaja Peter Magyarin haaste tulee olemaan se, että hänen tärkein ominaisuutensa on, että hän ei ole Orban ja näistä lähtökohdista on helppo olla pettymys monille. "Ei ainakaan tätä" ei ole vielä mikään tulevaisuuden suunta. Toivotaan kuitenkin Magyarille onnea ja menestystä.

      • Anonyymi00026

        Mitä ihmettä oikein trollaat ”aitolaisista”? Kyllä täällä esim. kristillisdemokraatit ja PS /tukijansa ovat myös tyytyväisempiä tähän vaalitulokseen.

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Mitä ihmettä oikein trollaat ”aitolaisista”? Kyllä täällä esim. kristillisdemokraatit ja PS /tukijansa ovat myös tyytyväisempiä tähän vaalitulokseen.

        Käyppäs katsomassa persujen keskustelupalstoja.
        Nyt jo urputetaan siitä, miten Unkarin maahanmuuttopolitiikka muuttuu ja miten Unkarilta menee miljardeja Ukrainan tukemiseen.

      • Anonyymi00010 kirjoitti:

        Trumpin vihamielisyys EU:ta kohtaan vain kasvaa tämän seurauksena. On noloa, että Trumpin avoimesti tukema ehdoksas, jota varapresidentti Vance kävi paikan päällä tukemassa, saa rökäletappion. Narsistina Trump sietää kaikista vähiten sitä, että hänet nolataan. Sille täytyy olla syyllinen eikä se ole tietenkään voi olla Trump ja hänen toilalunsa.

        P.S.
        Voittaja Peter Magyarin haaste tulee olemaan se, että hänen tärkein ominaisuutensa on, että hän ei ole Orban ja näistä lähtökohdista on helppo olla pettymys monille. "Ei ainakaan tätä" ei ole vielä mikään tulevaisuuden suunta. Toivotaan kuitenkin Magyarille onnea ja menestystä.

        On totta, että ei- tai antiorbanilaisuuskaan ei ole mikään vuosikymmenten projekti vaan paremminkin lähivuosiin ulottuva. Pietari Unkarilainen yhdisti hyvin monenlaisia ihmisiä ainakin tämän kerran. Mutta jos hän saa Unkariin normaalin vakaan demokratian, syntyy myös uusia puolueita pikku hiljaa, eikä ne ole äärioikeistoa.

      • Anonyymi00026 kirjoitti:

        Mitä ihmettä oikein trollaat ”aitolaisista”? Kyllä täällä esim. kristillisdemokraatit ja PS /tukijansa ovat myös tyytyväisempiä tähän vaalitulokseen.

        Et ole näemmä ole ollenkaan seurannut esim poliittisia keskusteluja siitä, kuinka persut ovat puollustaneet ja suoraan sanoen ylistäneet Orbanin tapaa hallita maata? Tämä alkoi jo Timo Soinin kaudella ja on jatkunut siitä eteenpäin kiihtyvällä vauhdilla. Asia on aivan selvä fakta, jota sinun on turha kiistää.

      • Anonyymi00026 kirjoitti:

        Mitä ihmettä oikein trollaat ”aitolaisista”? Kyllä täällä esim. kristillisdemokraatit ja PS /tukijansa ovat myös tyytyväisempiä tähän vaalitulokseen.

        Tässä Jani "mies joka ei hymyile koskaan" Mäkelän katkera kommentti asiaan:

        "– Sen, kuka pitää kulloinkin valtaa, päättää vain ja ainoastaan sen maan kansa. Unkarilaisilla oli oikeus pitää Orban vallassa niin pitkään kuin halusivat pitää ja vaihtaa hänet kun halusivat vaihtaa. Asia ei kuulu minulle sen enempää, eikä sen pitäisi kuulua kenellekään muullekaan vaaleissa valitulle poliitikolle."

      • Anonyymi00050
        Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

        Miten Jani meni yleensä omasta mielestä oliko liian läheinen poliittisesti tämä orbani, menikö jopa ihon alle.

    • Anonyymi00004

      Unkarissa on nyt samanlainen tilanne kuin mitä Suomessa oli silloin kun Halosen valtakausi päättyi. Kansa iloitsi avoimesti kun loppui rähmällään olo Venäjän suuntaan.

      • Anonyymi00007

        Aika "kultaa" muistot.

        Niinistön suhde Venäjään oli täsmälleen samanlainen kuin Halosen. Putin kutsuttiin kesäisin Suomeen juttelemaan mukavia ja haluttiin uskoa Venäjän ystävällismielisyyteen. Niinistön aikana Suomeen puuhattiin ydinvoimalaa (Hanhikivi) yhteistyössä käytännössä Venäjän armeijan kontrolloiman Rosatom-yhtiön kanssa. Kun vihreät kysyivät eduskunnassa eikö tässä ole turvallisuuspoliittinen ongelma, niin silloinen pääministeri, nykyinen presidentti Alexander Stubb syytti vihreitä "russofobiasta".

        Nyt halutaan unohtaa puheet ja ajatukset mitä oli ennen "naamioiden riisumista". Naamio haluttiin nähdä Venäjän oikeina kasvoina, koska olisihan se ollut mukavampi vaihtoehto kuin todellisuus. Suhtautumisessaan Venäjän Halonen, Niinistö ja sen aikainen Stubb olivat hyvin samanlaisia.

      • Tuo nyt on aivan naurettava väite. Ei kansa todellaan "iloinnut" kaduilla kun Halonen väistyi. Eikä hän edes väistynyt mihinkään, vaan ei voinut enää perustuslain mukaan asettua uudestaan ehdolle kun oli ollut jo kaksi kautta. Halonen ei siis hävinnyt vaaleja. Joten kirjoitat aivan täyttä potaskaa...

      • Anonyymi00051

        Kylää oltiin U Kekkosen aikaan oikeasti rähmällään , Halosen aikaa koko Eurooppa oli ja meni kaasuakin ostamaan joka tiedetään nyt.

    • Anonyymi00005

      Herra koettelee nyt Päivi Räsästä. Ensin tuli sakot homojen solvaamisesta, eikä auttanut selittää, että se on oleellinen osa Räsäsen uskonnollista vakaumusta, ja nyt Räsäsen aatetoveri sai jumalattomalta kansalta tuomion.

      Surulllista, että Räsäsen kanssa niin paljon samoja arvoja jakava, Putinin palveluksessa oleva, sananvapautta vihaava Orban ei saanut jatkaa Unkarin kehittämistä kristityksi valtiokssi.

      Kyllästyikö kansa korruptioon vai vaivaako russofobia vai mikä oli syy?

      • Jospa se oli epäjumalan tahto ja kosto niille tahoille jotka yrittivät kaikkivaltiaan tahtoon rukoilemalla vaikuttaa?

      • Anonyymi00006

        Ukrainaa haluttiin auttaa.

        Ei kansa hyväksy sitä, että toiseen maahan hyökätään milloin milläkin verukkeella.

        Nyt Ukraina saa tukea kun Unkari ei ole jarruttamassa.8

      • Nyt tässä aukeeakin mielenkiintoinen puoli liittyen Päivi Räsäseen. Aikaisemmin kirjoitin että oikeuden tuomio tulee varmistamaan Räsäsen valinnan. Enää en olekkaan varma että näin todella tulee käymään.

        Räsäsen aktiiviset suhteen Orbaniin ja Trumpiin voivat olla se pointti, joka kaataa hänet. Suomalaiset eivät tykkää näistä kavereista. Räsäsen on fanittanut näiden herrojen arvoja ja jopa poseeraanut hymyilen Orbanin kanssa.

      • Anonyymi00028

        Teitä trolleja vain täällä leikkimässä valhein

      • Anonyymi00030

        Sakot tuli siitä kun jakoi pamflettiaan v. 2019 VAIN puolustukseksi syyttäjän siitä esittämiä hyvin törkeitäkin, vääristeleviä väitteitä vastaan.
        Ilman sitä Räsästä ei olisi onnistunut lakien pohjalta syyttää vanhasta kirjoituksestaan, joten miksi valtakunnansyyttäjä laintuntijana otti koko pamfletin puheeksi, siksikö että odotti Räsäsen tekevän virheen ja jakavan sitä puolustukekseen?
        Räsänen ”syyllistyi rikokseen” vasta valtakunnansyttäjän toimien seurauksena.

      • Anonyymi00032

        Räsänen ei ole Orbanin kannattaja, vaan on tietenkin samoin kuin monet muut ollut murheissaan Orbanin monista toimista, kuten Ukrainan tukemista vastaan olemisesta ja Suomen natojäsenyyden viivästyttämisestä. Räsänen on myös tyytyväinen Unkarin vaalituloksesta. Räsänen on täysin turhaan vedetty tähän asiattoman provokatiivisesti aloittajan toimesta, hänen tapojensa mukaan. Räsästä on kerta arvojenne mukaan lupa vääristellä ja solvata mielinmäärin.

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Sakot tuli siitä kun jakoi pamflettiaan v. 2019 VAIN puolustukseksi syyttäjän siitä esittämiä hyvin törkeitäkin, vääristeleviä väitteitä vastaan.
        Ilman sitä Räsästä ei olisi onnistunut lakien pohjalta syyttää vanhasta kirjoituksestaan, joten miksi valtakunnansyyttäjä laintuntijana otti koko pamfletin puheeksi, siksikö että odotti Räsäsen tekevän virheen ja jakavan sitä puolustukekseen?
        Räsänen ”syyllistyi rikokseen” vasta valtakunnansyttäjän toimien seurauksena.

        Alemmissa oikeusasteissa jo todettiin, ettei syyttäjän esittämiä väitteitä teksteistä löytynyt, eikä kaikkien väitteiden pohjalta tullut tuomiota edes korkeimmasta oikeudesta. 3/12 tuomareista ratkaisi asiat. Kyseisissä tuomareissa on Demlan jäseniä.

      • Anonyymi00042
        Anonyymi00032 kirjoitti:

        Räsänen ei ole Orbanin kannattaja, vaan on tietenkin samoin kuin monet muut ollut murheissaan Orbanin monista toimista, kuten Ukrainan tukemista vastaan olemisesta ja Suomen natojäsenyyden viivästyttämisestä. Räsänen on myös tyytyväinen Unkarin vaalituloksesta. Räsänen on täysin turhaan vedetty tähän asiattoman provokatiivisesti aloittajan toimesta, hänen tapojensa mukaan. Räsästä on kerta arvojenne mukaan lupa vääristellä ja solvata mielinmäärin.

        Räsänen mainosti että hänellä ja Orbanilla on yhteisiä arvoja. Hän ei maininnut ongelmallisiksi Orbanin Venäjä-mielisyyttä, ei sananvapauden rajoittamista jne.

        Räsänen on kiihkouskovainen, jolla kelpaa kuka tahansa fasisti, kunhan vastustaa homoja ja abortteja.

      • Anonyymi00032 kirjoitti:

        Räsänen ei ole Orbanin kannattaja, vaan on tietenkin samoin kuin monet muut ollut murheissaan Orbanin monista toimista, kuten Ukrainan tukemista vastaan olemisesta ja Suomen natojäsenyyden viivästyttämisestä. Räsänen on myös tyytyväinen Unkarin vaalituloksesta. Räsänen on täysin turhaan vedetty tähän asiattoman provokatiivisesti aloittajan toimesta, hänen tapojensa mukaan. Räsästä on kerta arvojenne mukaan lupa vääristellä ja solvata mielinmäärin.

        Mutta jos Vihtori olisi voittanut, Päivi olisi ollut heti onnittelemassa.

        Enne sanottiin, että valokuva ei valehtele. Osittain se on totta yhä: Päivin ja Vihtorin yhteiskuva ei välien lämpimyydestä valehtele.

    • Anonyymi00009

      Ei sillä ole merkitystä, mitä kansa äänestää, vaan sillä, kuka laskee äänet. Unkari parka.

      • Orban epäonnistui juuri siinä tällä kertaa.

      • Sinäkö siis väität että Unkarissa olisi vaaleissa huijattu opposition taholta? Kuule Venäjän trolli, työnnä sinä kielesi syvemmälle vain Putinin ahteriin....

      • Anonyymi00015
        Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

        Sinäkö siis väität että Unkarissa olisi vaaleissa huijattu opposition taholta? Kuule Venäjän trolli, työnnä sinä kielesi syvemmälle vain Putinin ahteriin....

        Jos vaaleilla pystyisi vaikuttamaan, ne olisi lailla kielletty.

      • Anonyymi00016

        Sanot Unkari parka - entä parka suomalaiset, kun Orban toimi EU:ssa myös sotarahoitusjarruna?!

      • Anonyymi00017
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Sanot Unkari parka - entä parka suomalaiset, kun Orban toimi EU:ssa myös sotarahoitusjarruna?!

        Nyt EU:ssa ei ole ketään, joka löisi kapinakapuloita rattaisiin, ja juuri Eero Heinäluoma kirjoitti EU:n lopullisesta vallankaappauksesta verovaroilla.

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Huh, paljonko Suomesta on enää vietävissä. Oma maa ihan retuperällä.

      • Anonyymi00019
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Nyt EU:ssa ei ole ketään, joka löisi kapinakapuloita rattaisiin, ja juuri Eero Heinäluoma kirjoitti EU:n lopullisesta vallankaappauksesta verovaroilla.

        Olisikohan Orban ollut tuohon isokin este?!

      • Anonyymi00020
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Olisikohan Orban ollut tuohon isokin este?!

        Kyllä minä edelleenkin ihmettelen Varsovan tapahtumia EU:n omistavan pääpuolueen manifestijulistuksen jälkeen, kun lento-onnettomuudessa kuoli koko Puolan maallinen ja taivaallinen johto, kuin alleviivauksena manifestille, että kaikille taataan tasa-arvo terveyteen (sairaat tapetaan) ja oikeus elinikäiseen työntekoon (elinikä vain sen mittainen, että pystyt työskentelemään), mitä on nyt siitä asti systemaattisesti toteutettu 16 vuotta..

      • Anonyymi00021
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Kyseessä on Smolenkin lento-onnettomuus. Mistä puhun. Löytyy wikisivu.

      • Anonyymi00022
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Kyseessä on Smolenkin lento-onnettomuus. Mistä puhun. Löytyy wikisivu.

        Ihmeellisintä oli ja hyvin poikkeuksellista, että samalle lennolle oli mahdutettu täydellisesti koko Puolan senaikainen johto. Vain eräs puuttui koneesta, Puolan presidentille vaalit hävinnyt Puolan pääministeri, nyt EU:n omistavan valtapuolueen presidentti Donald Tusk.

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Tapahtuman jälkeen hän siirtyi vuosiksi Eurooppa-neuvoston johtoon - vielä silloinkin, kun hänellä ei ollut mitään poliittista asemaa Puolassa, mitä kritisoitiin voimakkaasti.

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00022 kirjoitti:

        Ihmeellisintä oli ja hyvin poikkeuksellista, että samalle lennolle oli mahdutettu täydellisesti koko Puolan senaikainen johto. Vain eräs puuttui koneesta, Puolan presidentille vaalit hävinnyt Puolan pääministeri, nyt EU:n omistavan valtapuolueen presidentti Donald Tusk.

        Tähän korjaus, Tusk siirtyi 2023 takaisin Puolan pääministeriksi ja on edelleen samassa virassa, ja Euroopassa merkittävimpiä vallankäyttäjiä - mainitsi tekoäly.

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Tähän korjaus, Tusk siirtyi 2023 takaisin Puolan pääministeriksi ja on edelleen samassa virassa, ja Euroopassa merkittävimpiä vallankäyttäjiä - mainitsi tekoäly.

        Ja linja on tämä koko vallan Euroopassa omaava "keskusta-oikeisto", missä myös suomalaisen kokoomuksen henkilöillä (pääpuolue EPP, ei unionin poliittinen jakauma) on merkittävä asema - maailman ainoana kunniapuheenjohtajana Sauli Niinistö ja ainoana suomalaisena henkilöjäsenenä Alexander Stubb.

      • Anonyymi00027
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Ja linja on tämä koko vallan Euroopassa omaava "keskusta-oikeisto", missä myös suomalaisen kokoomuksen henkilöillä (pääpuolue EPP, ei unionin poliittinen jakauma) on merkittävä asema - maailman ainoana kunniapuheenjohtajana Sauli Niinistö ja ainoana suomalaisena henkilöjäsenenä Alexander Stubb.

        Kyseinen maaton pääpuolue on toiminut toisesta maailmansodasta lähtien, ja yksityishenkilöin siitä lähtien luonut koko Euroopan unionin.

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Kyseinen maaton pääpuolue on toiminut toisesta maailmansodasta lähtien, ja yksityishenkilöin siitä lähtien luonut koko Euroopan unionin.

        Merkittäviä henkilöitä alkutaipaleelta mm. Konrad Adenauer, Pan-Eurooppaliile ja Otto von Habsburg, kreivi Coudenhove-Kalergi (ideologian luoja) ja jäsevaltioille pakollisen talouspolitiikan luonut Ludwig Erhard (natsien ekonomisti).

      • Anonyymi00034
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Merkittäviä henkilöitä alkutaipaleelta mm. Konrad Adenauer, Pan-Eurooppaliile ja Otto von Habsburg, kreivi Coudenhove-Kalergi (ideologian luoja) ja jäsevaltioille pakollisen talouspolitiikan luonut Ludwig Erhard (natsien ekonomisti).

        Ludwig Erhard loi suunnitelman kansallissosialismin uudelleen valtaannousuun sodan jälkeen Saksan teollisuudella valtiosopimuksin Euroopan Unionina.

      • Anonyymi00035

        Orban myönsi jo häviönsä.
        Et taida tuntea koko vaalien voittajaa?
        Tunsitko edes Orbanin ja puolueensa toimia?

      • Anonyymi00037
        Anonyymi00035 kirjoitti:

        Orban myönsi jo häviönsä.
        Et taida tuntea koko vaalien voittajaa?
        Tunsitko edes Orbanin ja puolueensa toimia?

        Mikä merkitys sillä oli?

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00037 kirjoitti:

        Mikä merkitys sillä oli?

        Kaatuiko nyt Suomen perustuslain suoma diktatuuri EU komissiolle ja pakollinen Kolmannen tien kansallissosialistinen politiikka jäsenvaltioille?! Todellisuudessa ja todistettavasti ihmiset ovat näissä kuvioissa henkeensä kaupalla.

      • Anonyymi00022 kirjoitti:

        Ihmeellisintä oli ja hyvin poikkeuksellista, että samalle lennolle oli mahdutettu täydellisesti koko Puolan senaikainen johto. Vain eräs puuttui koneesta, Puolan presidentille vaalit hävinnyt Puolan pääministeri, nyt EU:n omistavan valtapuolueen presidentti Donald Tusk.

        Koko johdon ei koskaan pidä lentää samalla koneella. Ihan älytön liike.

      • Anonyymi00041 kirjoitti:

        Kaatuiko nyt Suomen perustuslain suoma diktatuuri EU komissiolle ja pakollinen Kolmannen tien kansallissosialistinen politiikka jäsenvaltioille?! Todellisuudessa ja todistettavasti ihmiset ovat näissä kuvioissa henkeensä kaupalla.

        Sinulla tuntuu nyt olevan niin paljon ja raskasta asiaa, että ehdotan blogia vaikka Usariin ennemmin kuin hyödytöntä länkyttämistä täällä pellepalstalla.

      • Anonyymi00046
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Ludwig Erhard loi suunnitelman kansallissosialismin uudelleen valtaannousuun sodan jälkeen Saksan teollisuudella valtiosopimuksin Euroopan Unionina.

        Onko kivaa keskustella itsensä kanssa?

      • Anonyymi00052

        Amerikan yhdysvallat parka, sama juttu kun trumpilta "varastettiin " äänet....

      • Anonyymi00065

        Vai niin sinua inhotaan.

    • Anonyymi00014

      Kyllä minä ihmettelen, ettei Putin pystynyt vaikuttamaan vaaleihin, kun on pystynyt sen tekemään Yhdysvaltoihin asti! Eli tässä on nyt jokin jekku menossa.

      • Anonyymi00029

        Selitys on, että Unkarin väestö on fiksumpaa kuin Trump joukkoineen.

        MAGA-aate syö aivoja kannattajiltaan.

      • Anonyymi00036
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Selitys on, että Unkarin väestö on fiksumpaa kuin Trump joukkoineen.

        MAGA-aate syö aivoja kannattajiltaan.

        Väestöjen fiksuudella ei ole mitään tekemistä näiden näytösten kanssa - ei myöskään sillä, jos väestö mitään tietämättömimpänä on maailman onnellisin.

      • Anonyymi00043

        Ehkä unkarilaiset ovat sivistyneempiä?

      • Anonyymi00036 kirjoitti:

        Väestöjen fiksuudella ei ole mitään tekemistä näiden näytösten kanssa - ei myöskään sillä, jos väestö mitään tietämättömimpänä on maailman onnellisin.

        Tosissasiko selität, että suomalaiset ovat kansana maailmassa jotenkin tietämättömämmästä päästä? 😃

    • Anonyymi00039

      Aloittaja valehtelee provoten taas tapansa mukaan.
      Räsänen ei ole mikään erityinen Orbanin tukija, vaan on tyytyväinen vaalituloksesta, eli ilmeisesti aloittajan kanssa samalla puolella tässä, mikä ei aloittajalle käy, kun pitää halveksia ja solvata jo solvaamisen ilosta, kun kyseessä on Räsänen.. Räsänen sai vasta tuomion 3/12 tuomarin päätöksellä, mutta mikään ei näytä olevan tarpeeksi.
      Räsänen vain tapasi kutsusta maan johtoa, kuten aloittaja vallan hyvin tietää.

      • >Räsänen vain tapasi kutsusta maan johtoa, kuten aloittaja vallan hyvin tietää.

        Ja Päivi tiesi vallan hyvin, että tapaamista kuvineen tullaan 100 % varmasti käyttämään äärioikeiston propagandatarkoituksiin.

      • Anonyymi00053
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        >Räsänen vain tapasi kutsusta maan johtoa, kuten aloittaja vallan hyvin tietää.

        Ja Päivi tiesi vallan hyvin, että tapaamista kuvineen tullaan 100 % varmasti käyttämään äärioikeiston propagandatarkoituksiin.

        Räsäsen on esittänyt annetun roolinsa nurkumatta ja ilmeisesti mitä ilosimmin mielin, Putinin koiran sananvapauskokoustelua seurasivat osat kaksi ja kolme: Amerikan matka ja pölinät suurlähetystössä. Samat perkeleelliset taustapiruthan ne kaikissa käsikirjoittajina...

        -a-teisti-

    • Anonyymi00040

      Miten aloitus koskee tämän palstan aihepiiriä?
      Aloittaja jatkuvasti sotkee palstaa politiikalla, kuten eräät toisetkin.
      Ilmoittaa vain muutkin tuosta palstan aihepiiriin täysin kuulumattomasta disinformaatiota levittävästä provo-aloituksesta.

    • Anonyymi00044

      Sabotoiko joku julkista tiedotustoimintaani täysin julkisella tiefolla, vai mihin ketju katosi?!

      • Anonyymi00045

        Miksihän "mistänäitäoikeintulee" otti kantaa Unkarin vaalitulokseen, vaikka hän ei pysty mitenkään vaikuttamaan siihen?

      • Anonyymi00045 kirjoitti:

        Kun Trump eikä Räsänen voineet myöskään sille mitään, vaikka olivat ihan päsmäreitä.

      • Anonyymi00045 kirjoitti:

        Miksihän "mistänäitäoikeintulee" otti kantaa Unkarin vaalitulokseen, vaikka hän ei pysty mitenkään vaikuttamaan siihen?

        Ei kukaan pysty. Vaalit oli jo.

    • >>Ai niinkö? No kuule kun minä ole ottanut valokuvaa, jossa Räsänen hymyilee tyytyväisenä Orbanin kainalossa. Minä en myöskään olen kertonut, kuinka Räsäsellä ja Orbanilla on yhteisiä "arvoja". Sen on on tehnyt ihan Räsänen itse. Enkä minä ole kehunut kuinka rohkea nainen Räsänen on vaan sen on tehnyt Orban. >>

      Mistänäitä on eläkeläinen. Helvetti odottaa millin tuhannesosan päässä.

      😊😊😊😊😊

    • Anonyymi00047

      Räsäsen Ristuspuolue joutaa persujen kanssa roskikseen.

    • Oho, jopa paukahti. Unkarin uusi pääministeri Peter Magyar lupaa muuttaa maan perustuslakia siten, että pääministerin toimikauden rajataan kahteen. Päätös toteutuessaan on aivan ainutlaatuinen.

      Vastaavaa ei tietääkseni ole käytössä missään demokraattisessa, saati sitten diktatuurisessa valtiossa. Se avaa uuden suunnan demokraattiselle päätöksenteolle, sillä nyt pääministeri itse rajoittaa omaa valtaansa. Presidenttien valtakausia on toki rajattu, mutta ei pääministereiden.

      Historiasta vastaavaa voi hakea vain Ranskasta, kun presidentti Charles de Gaullen ilmoitti erovansa kesken vaalikauden, jos hänen ehdotus Ranskan senaatin valtaoikeuksien siirrosta aluetasolle ei mene läpi kansanäänetyksessä. Kun se ei mennyt läpi, niin de Guaulle erosi.

      • Tuo on kyllä tosiaan hurja juttu. Siis jos vaikka Tisza voittaisi kolmannet vaalit peräkanaa, Pietari ei voisi olla enää pääministeri vaan joku toinen samasta puolueesta. Miten itsenäinen hän sitten olisi, jos P. Unkarilainen kuitenkin jatkaisi Tiszan puheenjohtajana?

        Aikanaan tämäkin selviää, sillä tällä hetkellä tuntuu kyllä kaukaa haetulta ainakin se että Vihtori vielä nousisi poliittisesta haudastaan.

        Toki aidon demokratian paluu tarkoittanee myös uusia puolueita kartalle. Ainakin jos vaalisysteemiä muutetaan Vihtorin virityksestä tasapuolisemmaksi.

        Miten paljon Pietari on valmis sahaamaan omaa oksaansa, se jää nähtäväksi.

    • Anonyymi00048

      Orban antoi Unkarillle samanlaisen rokotuksen, kuin Suomi sai Kekkosesta. Meillähän pian Kekkosen jälkeen rajattiin presidentin kaudet kahteen.

      • Jotain samaa näissä tietysti on. Kumpikin samalla tavalla selkä nöyränä itään päin. Kekkonen halveksi eduskuntaa ja hajotti sen aina kun sille päälle sattui. Kasasi vallan itselleen. Välillä suoraan, välillä ovelasti.

        Lähetti virkamiehelle kirjeen, jossa pyysi puututumaan johonkin asiaan. Totta kai virkamies teki työtä kun KEKKONEN pyysi. Ei huomannut sitä, että samalla Kekkonen puuttui asiaan johon presidentillä ei ollut valtaoikeuksia.

        Mauno Koivisto teki Suomesta länsimaisen demokratian. Korosti eduskunnan asemaa ja tuki hallitusta. Paras esimerkki tästä on se, että hallitukset istuivat nyt neljä vuotta. Ei kuten UKK aikana, jolloin hallituksen keski-ikä oli yksi vuosi.

      • Anonyymi00056
        Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

        Jotain samaa näissä tietysti on. Kumpikin samalla tavalla selkä nöyränä itään päin. Kekkonen halveksi eduskuntaa ja hajotti sen aina kun sille päälle sattui. Kasasi vallan itselleen. Välillä suoraan, välillä ovelasti.

        Lähetti virkamiehelle kirjeen, jossa pyysi puututumaan johonkin asiaan. Totta kai virkamies teki työtä kun KEKKONEN pyysi. Ei huomannut sitä, että samalla Kekkonen puuttui asiaan johon presidentillä ei ollut valtaoikeuksia.

        Mauno Koivisto teki Suomesta länsimaisen demokratian. Korosti eduskunnan asemaa ja tuki hallitusta. Paras esimerkki tästä on se, että hallitukset istuivat nyt neljä vuotta. Ei kuten UKK aikana, jolloin hallituksen keski-ikä oli yksi vuosi.

        Juu kuka ei muistaisi tuota "Koiviston länsimaista demokratiaa", ei yksikään Suomen presidenteistä ole onnistunut tekemään yhtä monta murhaa, mutta ei kukaan muu luultavasti ole ollutkaan yhtä korkean tason rapparimestari.

        Tulee tämä selkä köytyssä länteen paljon, palljon kalliimmaksi.

        Mitähän olisi suomalaiset sanoneet, jos Putinille olisi annettu 15 sotilastukikohtaa Suomen rajojen sisältä. Ne eivät ole Natoa .

        Hilpeää, puhuttiin, että Trump haki Venezuelasta vain presidentin, mutta ei laittanut sotilaitaan maahan,

        Suomesta ei tarvitse enää kuin hakea presidentti.

      • Anonyymi00056 kirjoitti:

        Iltalääkkeitäsi pitää näköjään aikaistaa.

    • Anonyymi00054

      ArtoTTT

      Iltalehti kertoo:

      "Huolimatta siitä, että Fidesz pyrki vaalikampanjassaan maalaamaan Magyarin liberaalina, on hän vannoutunut konservatiivi, joka ei esimerkiksi ole osoittanut olevansa kiinnostunut seksuaalivähemmistöjen oikeuksista.

      Magyar on ilmoittanut jatkavansa monissa asioissa Orbánin linjalla. Vaalikampanjassaan hän tosin kieltäytyi keskustelemasta ulkopolitiikasta.

      Magyar kuitenkin vastustaa aseavun lähettämistä Ukrainaan sekä maan EU-jäsenyyden kiirehtimistä. Maahanmuutossa Magyar on luvannut ottaa jopa Orbánia tiukemman linjan."
      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c7ef4ab7-b20e-4d24-b61c-27a99257d845

      • Nytkö Arto TTT:llä sitten seisoo? Kuule kun se on vain niin, että Unkarin suunta kääntyi 180 astetta. Koeta nyt elää tämän kanssa. Esim pride-kulkueeseen osallistuminen ei tule olemaan taatusti enää rikollista.

        Suomen eduskunnasta löytyy taatusti porvareita, jotka eivät oikein tykkää pride-jutuista. Mutta he ovat kuitenkin demokraatteja. Tarkoittaa sitä, että "sinä saat olla asiasta ihan eri mieltä kuin minä olen ja minä puolustan 100 prosenttisesti tätä sinun oikeuttasi".

        Tätä oikeutta olla eri mieltä te laitauskovaiset ette tajua. Eikä Orban sitä tajunnut. Hän halusi kieltää eri mieltä olevat. Orban halusi sananvapauden mutta vain itselleen. Aivan kuten te laitauskovaiset haluatte. Mutta kun se kuuluu myös niille, jotka ovat eri mieltä.

      • Anonyymi00055
        Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

        Nytkö Arto TTT:llä sitten seisoo? Kuule kun se on vain niin, että Unkarin suunta kääntyi 180 astetta. Koeta nyt elää tämän kanssa. Esim pride-kulkueeseen osallistuminen ei tule olemaan taatusti enää rikollista.

        Suomen eduskunnasta löytyy taatusti porvareita, jotka eivät oikein tykkää pride-jutuista. Mutta he ovat kuitenkin demokraatteja. Tarkoittaa sitä, että "sinä saat olla asiasta ihan eri mieltä kuin minä olen ja minä puolustan 100 prosenttisesti tätä sinun oikeuttasi".

        Tätä oikeutta olla eri mieltä te laitauskovaiset ette tajua. Eikä Orban sitä tajunnut. Hän halusi kieltää eri mieltä olevat. Orban halusi sananvapauden mutta vain itselleen. Aivan kuten te laitauskovaiset haluatte. Mutta kun se kuuluu myös niille, jotka ovat eri mieltä.

        Aikuinen mies ei osaa olla jotain sanoakseen vaan pitää nimitellä laitauskoviksi @

        Mikä sinä olet, keltasen klöntin pikkuhiljaa kehittynyt suupaltti !

      • Anonyymi00055 kirjoitti:

        Aikuinen mies ei osaa olla jotain sanoakseen vaan pitää nimitellä laitauskoviksi @

        Mikä sinä olet, keltasen klöntin pikkuhiljaa kehittynyt suupaltti !

        Heh. Vai että ihan piti loukkaantua kun sinua kutsutaan laitauskovaiseksi? Mutta sen sijaan sinulla on täysi oikeus kutsua minua "keltaiseksi klöntiksi"? Huomasitko - taas kerran - kuinka ammuit itseäsi jalkaan...

      • Anonyymi00057
        Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

        Heh. Vai että ihan piti loukkaantua kun sinua kutsutaan laitauskovaiseksi? Mutta sen sijaan sinulla on täysi oikeus kutsua minua "keltaiseksi klöntiksi"? Huomasitko - taas kerran - kuinka ammuit itseäsi jalkaan...

        Et taida tietää että Unkarin uusi pääministeri on Orbanin proksi!!

      • Anonyymi00058

        Unkari tulee kuitenkin hyväksymään EU:n apupaketin Ukrainalle. Tämä on selvä asia.

        Seksuaalivähemmistöistä totesi, että jokainen saa rakastaa myös muutoin kuin enemmistö.

        Unkaria viedään nyt kohti demokratiaa ja poliittista toimintavapautta, joten vaihtoehtojakin tulee lisää.

        Kommunismi ja äärioikeistolaisuus Unkarilaisille tuskin kuitenkaan enää kelpaa, ne he ovat nähneet ja huonoiksi todenneet.

      • Anonyymi00059

        Konservatiivi, mutta demokraatti. Ei myöskään Putinin pers*een nuolija. EU-myönteinen ja hyväksyy EU:n tuen Ukrainalle. Ei jatku Orbanin kleptoratian merkeissä, vaikka niin varmasti toivot.

      • Anonyymi00057 kirjoitti:

        Et taida tietää että Unkarin uusi pääministeri on Orbanin proksi!!

        Eipä näköjään tiedä edes maailman johtajat... 😃

      • Anonyymi00060
        Anonyymi00058 kirjoitti:

        Unkari tulee kuitenkin hyväksymään EU:n apupaketin Ukrainalle. Tämä on selvä asia.

        Seksuaalivähemmistöistä totesi, että jokainen saa rakastaa myös muutoin kuin enemmistö.

        Unkaria viedään nyt kohti demokratiaa ja poliittista toimintavapautta, joten vaihtoehtojakin tulee lisää.

        Kommunismi ja äärioikeistolaisuus Unkarilaisille tuskin kuitenkaan enää kelpaa, ne he ovat nähneet ja huonoiksi todenneet.

        Magyarin mukaan hänen puolueensa näkemys on, että jokainen voi elää sen kanssa ketä rakastaa.

      • Unkari ei todennäköisesti osallistu Ukrainan tukipakettiin, mutta ei estä sen toteuttamistakaan. Venäjää hän pitää kuitenkin uhkana, toisin kuin Orban, joka lupasi palvella Putinia kaikin mahdollisin tavoin.Siinä missä Orban tapasi Putinin, Magyar on kertonut olevansa halukas tapaamaan Zelenskyin.

        Syy olla osallistumatta Unkarin tukipaketttiin voi olla paljolti taloudellinenkin, Unkari on köyhä kuin kirkonrotta .

        .Jäädytettyjä tukimiljardeja yritetään kuitenkin vapauttaa, US:

        > Magyar toivoo EU:n hyväksyvän jäädytetyn rahoituksen vapauttavat Unkarin suunnitelmat ”niin pian kuin mahdollista”. Nelikohtainen suunnitelma sisältää korruptionvastaisia toimia: Unkarin liittymisen EU:n syyttäjänvirastoon, Unkarin oikeuslaitoksen itsenäisyyden palauttamisen, lehdistönvapauden palauttamisen sekä maan yliopistojen ja akateemisen vapauden turvaamisen.

        Unkarin vaaleissa äänestettiin kuitenkin nimenomaan läpimätää varastelevaa, demokratiaa pilkkaavaa ja Putin-mielistä Orbanin hallintoa vastaan. Kansalle riitti, kuten vaalitulos kertoo ja Tisza-puolue oli ainoa realistinen mahdollisuus haastaa tämä roskaväki.

      • Anonyymi00061
        a-teisti kirjoitti:

        Unkari ei todennäköisesti osallistu Ukrainan tukipakettiin, mutta ei estä sen toteuttamistakaan. Venäjää hän pitää kuitenkin uhkana, toisin kuin Orban, joka lupasi palvella Putinia kaikin mahdollisin tavoin.Siinä missä Orban tapasi Putinin, Magyar on kertonut olevansa halukas tapaamaan Zelenskyin.

        Syy olla osallistumatta Unkarin tukipaketttiin voi olla paljolti taloudellinenkin, Unkari on köyhä kuin kirkonrotta .

        .Jäädytettyjä tukimiljardeja yritetään kuitenkin vapauttaa, US:

        > Magyar toivoo EU:n hyväksyvän jäädytetyn rahoituksen vapauttavat Unkarin suunnitelmat ”niin pian kuin mahdollista”. Nelikohtainen suunnitelma sisältää korruptionvastaisia toimia: Unkarin liittymisen EU:n syyttäjänvirastoon, Unkarin oikeuslaitoksen itsenäisyyden palauttamisen, lehdistönvapauden palauttamisen sekä maan yliopistojen ja akateemisen vapauden turvaamisen.

        Unkarin vaaleissa äänestettiin kuitenkin nimenomaan läpimätää varastelevaa, demokratiaa pilkkaavaa ja Putin-mielistä Orbanin hallintoa vastaan. Kansalle riitti, kuten vaalitulos kertoo ja Tisza-puolue oli ainoa realistinen mahdollisuus haastaa tämä roskaväki.

        ArtoTTT

        Yksinkertainen totuus vaaleista on se että kyseessä oli kansanäänestys siitä haluaako Unkari jatkossa kuulua länteen vai Venäjä blokkiin, vastaus siihen oli selkeä, Venäjää ei kaivata takaisin.

      • Anonyymi00061 kirjoitti:

        ArtoTTT

        Yksinkertainen totuus vaaleista on se että kyseessä oli kansanäänestys siitä haluaako Unkari jatkossa kuulua länteen vai Venäjä blokkiin, vastaus siihen oli selkeä, Venäjää ei kaivata takaisin.

        Ei ollut. Yksistään. Orbanin mafian korruptio oli yksi keskeinen teema, se miljardien varastelu. Tiedät kai mitää opposition symboli, seepra symboloi?

        Unkarilaisten riemussa toistui myös usein sanat vapaus ja demokratia.

        Vai uskotteletko itsellesi, että unkarilaiset olivat kyllä muutoin tyytyväisiä hallintoonsa, mutta Putinin sylikoirana oleminen nyt vain oli liikaa? Ei se nyt niin ole.

      • Anonyymi00063

        Venäjä kortti oli kuitenkin se joka ratkaisi pelin, Ukrainalla on valtava historian painolasti Venäjän suuntaan, Venäjän puolella pelaaminen oli Unkarilaisille liikaa, Toki korruptiota ja demokratia vajettakin riittää, mutta uusikin pääministeri oli vielä 2024 Orbanin sisäpiirissä, joten ei tässä ihan toiseen laitaan tultu.

        "Kyllä Orbánille tämä Venäjän marionettina oleminen kävi tosi kalliiksi.
        – Orbán teki monta virhettä. Oliko se Lordi Actonin lause, että valta korruptoi aina ja täydellinen vasta täydellisesti. Liikaa on liikaa, ja etenkin Ukraina-hyökkäyksen jälkeen Venäjään nojaaminen oli se, jossa tuuli kääntyi."
        https://www.is.fi/politiikka/art-2000011944326.html

      • a-teisti kirjoitti:

        Orbanin epätoivoinen temppu oli väittää että joku yritti räjäyttää Venäjän öljyputken vähän ennen vaaleja. Tuo temppu oli niin läpinäkyvä että eihän sitä uskonut kukaan. Se jos mikä söi Orbanin kannatuksesta loputkin jyvät....

      • Anonyymi00064
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        ArtoTTT

        Venäjä kortti oli kuitenkin se joka ratkaisi pelin, Ukrainalla on valtava historian painolasti Venäjän suuntaan, Venäjän puolella pelaaminen oli Unkarilaisille liikaa, Toki korruptiota ja demokratia vajettakin riittää, mutta uusikin pääministeri oli vielä 2024 Orbanin sisäpiirissä, joten ei tässä ihan toiseen laitaan tultu.

        "Kyllä Orbánille tämä Venäjän marionettina oleminen kävi tosi kalliiksi.
        – Orbán teki monta virhettä. Oliko se Lordi Actonin lause, että valta korruptoi aina ja täydellinen vasta täydellisesti. Liikaa on liikaa, ja etenkin Ukraina-hyökkäyksen jälkeen Venäjään nojaaminen oli se, jossa tuuli kääntyi."
        https://www.is.fi/politiikka/art-2000011944326.html

        Ei Soinikaan väitä Putinin olleen ainoa syy:

        ”Entinen ulkoministeri Timo Soini sanoo, että Unkarin pääministeri Viktor Orbánin vaalitappio johtui muun muassa maassa rehottavasta korruptiosta ja Venäjän kanssa veljelemisestä.”

        Siihen hallintoon oltiin vaan niin monelta kantilta saatu tarpeeksi: Venäjä, korruptio ja myös demokratian puute. Kyllä tämä nyt ihan selvää on kaikille. Äörioikeistosta saatiin tarpeeksi, olihan siinä kaikuja kommunistiajoilta.

      • Anonyymi00063 kirjoitti:

        ArtoTTT

        Venäjä kortti oli kuitenkin se joka ratkaisi pelin, Ukrainalla on valtava historian painolasti Venäjän suuntaan, Venäjän puolella pelaaminen oli Unkarilaisille liikaa, Toki korruptiota ja demokratia vajettakin riittää, mutta uusikin pääministeri oli vielä 2024 Orbanin sisäpiirissä, joten ei tässä ihan toiseen laitaan tultu.

        "Kyllä Orbánille tämä Venäjän marionettina oleminen kävi tosi kalliiksi.
        – Orbán teki monta virhettä. Oliko se Lordi Actonin lause, että valta korruptoi aina ja täydellinen vasta täydellisesti. Liikaa on liikaa, ja etenkin Ukraina-hyökkäyksen jälkeen Venäjään nojaaminen oli se, jossa tuuli kääntyi."
        https://www.is.fi/politiikka/art-2000011944326.html

        Melkolailla kuitenkin toiseen laitaan, vaikka Magyar onkin konservatiivi. Kuten tässä ketjussa on todettu: hän on myös demokraatti. Kuten meidänkin konservatiivimme, muutamaa änkyrää lukuunottamatta tappiotkin hyväksytään, eilä demokraattista päätöksentekoa kyseenalaisteta.

        Seksuaalivähemmistöjä koskien, asia kun on sinulle läheinen. Hänen kommentissaan huomionarvoista oli, ettei hän ilmoittanut tulevan suhteen kannakseen omaa kantaansa asiaan, oli se sitten mikä tahansa, vaan hän ilmoitti mikä on puolueensa kanta. Sehän on kerrottukin ketjussa: "Jokainen voi elää sen kanssa ketä rakastaa."

        Voi sanoa, että uudet tuulet puhaltavat läpi yhteiskunnan. Siinä missä aikoinaan haluttiin eroon kommunismin kaiuista, halutaan eroon Orbanismista ja voidaan sanoa, että lähes kaikki mitä Orbanin hallinto sai aikaan on luvattu uudistaa. Koska se on kansan selkeä tahto.

        Suhteet Eurooppaan: Magyarin sanoin Unkari haluaa vahvasti Eurooppaan. Venäjän vasallina toimiminen tuli tietenkin päätökseensä, korruptio toinen asia, joka on toimenpidelistan kärjessä.

        Samoin lehdistönvapaus, yliopistojen sekä tuomioistuinten riippumattomuus ja oikeusvaltioperiaate aiotaan palauttaa jne.

        Tokikaan muutokset eivät voi tapahtua hetkessä, Orbanin hallinto mädätti kauan ja määrätietoisesti yhteiskuntajärjestelmää, eikä sen purkaminen ole aivan yksinkertaista, mutta se on aivan selkeä tavoite.

        Myös poliittinen kenttä varmasti tästä monipuolistuu, näissä vaaleissa kun ei niinkään äänestetty kuitenkaan Tisza-puoluetta kuin Orbanin hallintoa vastaan, tämä yhdisti yli puoluerajojen.

        Yhteiskuntaa aiotaan rakentaa uudelleen samaan tapaan kuin kommunismin jälkeen, moni asia, joka silloin saavutettiin menetettiin Orbanin hallinnon aikana.

      • Anonyymi00066

        Nähtäväksi jää malttaako uusi johto luopua niistä suurista valtaoikeuksista jotka peri, valtahan tunnetusti koukuttaa. Monissa kommenteissa on toistunut se ajatus että pelkkä vaalivoitto ei vielä riitä EU:n rahahanojen aukaisuun.

        Oletko muuten saanut nimimerkkisi takaisin?

      • Anonyymi00067
        Anonyymi00066 kirjoitti:

        ArtoTTT

        Nähtäväksi jää malttaako uusi johto luopua niistä suurista valtaoikeuksista jotka peri, valtahan tunnetusti koukuttaa. Monissa kommenteissa on toistunut se ajatus että pelkkä vaalivoitto ei vielä riitä EU:n rahahanojen aukaisuun.

        Oletko muuten saanut nimimerkkisi takaisin?

        Luopumassa ollaan, pääministerin kaudet rajataan kahteen, perustuslaki avataan ja Orbanin hallinnon sinne paaluttama mahdollisuus Orban kakkoseen puretaan.

        Pelkkä vaalivoitto ei toki riitä jäädytettyjen tukimiljardien vapauttamiseksi, tämähän on itsestäänselvyys ja onkin jo ilmoitettu toimista, joihin aiotaan ryhtyä tämän suhteen. Avainsanat tässä ovat demokratia, sananvapaus ja oikeusvaltio.

        Kyllä tässä ollaan tosissaan puhkaisemassa tuota äärioikeistolaisia mätäpaisetta.

        Nimimerkki on ollut ikiajat, käyttäjätunnukset olleet vain koneella, joka ei ole ollut käytössä vuosiin. Nyt menee myyntiin tai johonkin ja katsoin mitä siellä on sekä tyhjensin sen.

        -a-teisti-

      • Anonyymi00068
        Anonyymi00067 kirjoitti:

        Orban kakkosella tarkoitan ”Orban kakkosta”, eli järjestelmää, joka on rakennettu nimenomaan demokratiaa rajoittavaksi ja vallan kahmimisen mahdollistavaksi puretaan.

        -a-teisti-

      • Anonyymi00071
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        ArtoTTT

        Venäjä kortti oli kuitenkin se joka ratkaisi pelin, Ukrainalla on valtava historian painolasti Venäjän suuntaan, Venäjän puolella pelaaminen oli Unkarilaisille liikaa, Toki korruptiota ja demokratia vajettakin riittää, mutta uusikin pääministeri oli vielä 2024 Orbanin sisäpiirissä, joten ei tässä ihan toiseen laitaan tultu.

        "Kyllä Orbánille tämä Venäjän marionettina oleminen kävi tosi kalliiksi.
        – Orbán teki monta virhettä. Oliko se Lordi Actonin lause, että valta korruptoi aina ja täydellinen vasta täydellisesti. Liikaa on liikaa, ja etenkin Ukraina-hyökkäyksen jälkeen Venäjään nojaaminen oli se, jossa tuuli kääntyi."
        https://www.is.fi/politiikka/art-2000011944326.html

        > Toki korruptiota ja demokratia vajettakin riittää

        Unkari on Euroopan korruptunein maa. Demokratiaa monet nuoret eivät voi edes muistaa, he ovaty olleet niiun pieniä vielä silloin Äärioikeistolle sanottiin onneksi nyt "Heippa!"

        > mutta uusikin pääministeri oli vielä 2024 Orbanin sisäpiirissä

        Ja paljasti metkut.

      • Anonyymi00072

        EU rahojen varastaminen voi viedä Orbanin mafian syytettyjen penkille:

        https://yle.fi/a/74-20220493?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

        EU on jo aiemmin vaatinut toimia, mutta Unkarin oikeuslaitos kieltäytyi kunniasta. Tietenkin, koska se on ollut Orbanin porukan talutusnuorassa.

      • Anonyymi00073
        Anonyymi00071 kirjoitti:

        > Toki korruptiota ja demokratia vajettakin riittää

        Unkari on Euroopan korruptunein maa. Demokratiaa monet nuoret eivät voi edes muistaa, he ovaty olleet niiun pieniä vielä silloin Äärioikeistolle sanottiin onneksi nyt "Heippa!"

        > mutta uusikin pääministeri oli vielä 2024 Orbanin sisäpiirissä

        Ja paljasti metkut.

        ArtoTTT

        #Äärioikeistolle sanottiin onneksi nyt "Heippa!"
        > mutta uusikin pääministeri oli vielä 2024 Orbanin sisäpiirissä#

        Eli toisin sanoen eikö tämä uusikin pääministeri ollut sitä samaa äärioikeistoa?

        Tämä absoluuttinen HYVIIN ja PAHOIHIN ihmisiin jaottelu alkaa saada aika absurdeja piirteitä. Ateistien mielestä ihmiset jaetaan hyviin ja pahoihin ihmisiin, pahoja on tietysti "oikeistolaiset" varsinkin "ääri" sellaiset. Raamatun mukaan taas kaikki ovat "pahoja" eikä kukaan ole "hyvä".

      • Anonyymi00075
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        > Eli toisin sanoen eikö tämä uusikin pääministeri ollut sitä samaa äärioikeistoa?

        Oli ja paljasti sen mädännäisyyden. Ainoa koko hallinnosta.

      • Anonyymi00076

        Orbanin laita- ja äärioikeistolainen hallinto, jos teot puhuvat puolestaan, niin lasket mihin kastiin?

      • Anonyymi00077
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        ArtoTTT

        #Äärioikeistolle sanottiin onneksi nyt "Heippa!"
        > mutta uusikin pääministeri oli vielä 2024 Orbanin sisäpiirissä#

        Eli toisin sanoen eikö tämä uusikin pääministeri ollut sitä samaa äärioikeistoa?

        Tämä absoluuttinen HYVIIN ja PAHOIHIN ihmisiin jaottelu alkaa saada aika absurdeja piirteitä. Ateistien mielestä ihmiset jaetaan hyviin ja pahoihin ihmisiin, pahoja on tietysti "oikeistolaiset" varsinkin "ääri" sellaiset. Raamatun mukaan taas kaikki ovat "pahoja" eikä kukaan ole "hyvä".

        Ehkä voidaan puhua ennemmin moraalista. Toiset ovat moraalittomampia, kuin toiset. Sinä tunnut mittaavan moraalia lähinnä loputonta kiinnostusta osoittamaasi asian, seksuaalisuuden kautta ja lähinnä homoseksuaalisuuden.

        Raamatun teksti on tässä sikäli taas pas*aa, ihmisessä on aina sekä hyvää, että pahaa, vaikka joskus minulle totesitkin ettei ihmisessä ole mitään hyvää. Aika synkkä kuva ja tämä jos mikä on myös absoluuttista. Absoluuttisen väärä väite.

        Vaaleista. Kyllä näiden vaalien teema oli nimenomaan tuo "heippa" Orbanin laita- ja äärioikeistolle. Ketjussa todetaan, jotenkin näin, että Unkarissa on kokeiltu sekä kommunismia ja äärioikeistolaisuutta ja molemmat huonoiksi havaittu. Eli uuden aika, niin Unkarin kansa päätti.

        -a-teisti-

      • Anonyymi00082
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        ArtoTTT

        Venäjä kortti oli kuitenkin se joka ratkaisi pelin, Ukrainalla on valtava historian painolasti Venäjän suuntaan, Venäjän puolella pelaaminen oli Unkarilaisille liikaa, Toki korruptiota ja demokratia vajettakin riittää, mutta uusikin pääministeri oli vielä 2024 Orbanin sisäpiirissä, joten ei tässä ihan toiseen laitaan tultu.

        "Kyllä Orbánille tämä Venäjän marionettina oleminen kävi tosi kalliiksi.
        – Orbán teki monta virhettä. Oliko se Lordi Actonin lause, että valta korruptoi aina ja täydellinen vasta täydellisesti. Liikaa on liikaa, ja etenkin Ukraina-hyökkäyksen jälkeen Venäjään nojaaminen oli se, jossa tuuli kääntyi."
        https://www.is.fi/politiikka/art-2000011944326.html

        Hyvää on sekin, että Putinin ja Amerikan kristillisen laita- ja äärioikeiston osalta avoin portti sulkeutui.

      • Anonyymi00063 kirjoitti:

        ArtoTTT

        Venäjä kortti oli kuitenkin se joka ratkaisi pelin, Ukrainalla on valtava historian painolasti Venäjän suuntaan, Venäjän puolella pelaaminen oli Unkarilaisille liikaa, Toki korruptiota ja demokratia vajettakin riittää, mutta uusikin pääministeri oli vielä 2024 Orbanin sisäpiirissä, joten ei tässä ihan toiseen laitaan tultu.

        "Kyllä Orbánille tämä Venäjän marionettina oleminen kävi tosi kalliiksi.
        – Orbán teki monta virhettä. Oliko se Lordi Actonin lause, että valta korruptoi aina ja täydellinen vasta täydellisesti. Liikaa on liikaa, ja etenkin Ukraina-hyökkäyksen jälkeen Venäjään nojaaminen oli se, jossa tuuli kääntyi."
        https://www.is.fi/politiikka/art-2000011944326.html

        >uusikin pääministeri oli vielä 2024 Orbanin sisäpiirissä

        Mikä oli de facto ainoa mahdollisuus ylipäätään olla Unkarin politiikassa mukana...

        Kalsarinmyrkyttäjän sisäpiiristäkin löytyisi yhtäkkiä sodan lopettamisen ja hyvien länsisuhteitten kannattajia, jos sellaisia mielipiteitä voisi esittää tuhoutumatta ainakin oman uran osalta. Ehkä hengenkin.

      • Anonyymi00066 kirjoitti:

        ArtoTTT

        Nähtäväksi jää malttaako uusi johto luopua niistä suurista valtaoikeuksista jotka peri, valtahan tunnetusti koukuttaa. Monissa kommenteissa on toistunut se ajatus että pelkkä vaalivoitto ei vielä riitä EU:n rahahanojen aukaisuun.

        Oletko muuten saanut nimimerkkisi takaisin?

        >Nähtäväksi jää malttaako uusi johto luopua niistä suurista valtaoikeuksista jotka peri, valtahan tunnetusti koukuttaa.

        Viisain lausahdus sinulta ikinä. Tämä on iso kysymys, sillä Unkarin vaalijärjestelmä on tosiaan niin tragikoominen, että määräenemmistö voi olla saavutettavissa jopa alle 50 prosentin kannatuksella. Ei pitänyt olla mahdollista, että koskaan mikään muu puolue voi yltää tuohon kuin Vihtorin Fidesz.

      • Anonyymi00073 kirjoitti:

        ArtoTTT

        #Äärioikeistolle sanottiin onneksi nyt "Heippa!"
        > mutta uusikin pääministeri oli vielä 2024 Orbanin sisäpiirissä#

        Eli toisin sanoen eikö tämä uusikin pääministeri ollut sitä samaa äärioikeistoa?

        Tämä absoluuttinen HYVIIN ja PAHOIHIN ihmisiin jaottelu alkaa saada aika absurdeja piirteitä. Ateistien mielestä ihmiset jaetaan hyviin ja pahoihin ihmisiin, pahoja on tietysti "oikeistolaiset" varsinkin "ääri" sellaiset. Raamatun mukaan taas kaikki ovat "pahoja" eikä kukaan ole "hyvä".

        >Raamatun mukaan taas kaikki ovat "pahoja" eikä kukaan ole "hyvä".

        Niin, Jumalasi tieten tahtoen loi meidät "pahoiksi", vaikka olisi voinut toisinkin päättää.

      • Anonyymi00075 kirjoitti:

        > Eli toisin sanoen eikö tämä uusikin pääministeri ollut sitä samaa äärioikeistoa?

        Oli ja paljasti sen mädännäisyyden. Ainoa koko hallinnosta.

        Pietarin pelisilmää ei voi moittia. Toki tarvittiin myös tarmoa, rohkeutta ja poikkeuksellista kykyä puhutella kansaa.

    • Anonyymi00062

      Sitä venäläistä rahaa on hirvittävä määrä Eurooppalaisissa pankeissa. Jo pelkät niiden korot olisi merkittävä apu Ukrainalle. Todella merkittävä.

      Kukaan ei kysy rahan alkuperää, onko se rehellisellä tavalla tienattua rahaa, onko rahan alkuperää kyselty kun sitä on tallennettu, vai onko sitä vain kahmittu pankin holveihin hullun kiilto silmissä.

    • Anonyymi00069

      Nyt kun Orbanin Victorilla on enemmän vapaa-aikaa hänhän voisi vastavuoroisesti tulla vauhdittamaan KD:n eduskuntavaalikampanjaa ensi vuonna Suomeen.

      Olettaen että Orban ei ole vangittuna korruptiorikoksistaan tai paennut Venäjälle.

      • Se kuvattiin just parvekkeella Budapestissa.

    • Anonyymi00070

      Räsänen on paljastanut, että hän on täysverinen putinisti kannattaessaan Orbaa ja Trumpia. Liekö kaikki KD-äänestäjät samanlaisia.

      • Anonyymi00074

        Putin ei kuitenkaan kannata sitä että Israel tekee kansanmurhia tai että Iraniin hyökätään pommittaen tyttökouluja. Siinä joutuu valitsemaan puolensa, jos Putinin kanssa on kamu ja joutuu jostain pahuuksista luopumaan.

      • Anonyymi00078

        Eiköhän suuri osa ole etupäässä sotapropakandan uhreja. Ei pidä uskoa kaikkea mitä sodan aikana uutisoidaan. Sodan ensimmäinen uhri on totuus.

      • Anonyymi00079
        Anonyymi00078 kirjoitti:

        Eiköhän suuri osa ole etupäässä sotapropakandan uhreja. Ei pidä uskoa kaikkea mitä sodan aikana uutisoidaan. Sodan ensimmäinen uhri on totuus.

        Kyllä siihen sotaan pitää kuitenkin uskoa eikä väittää että sodassa ei kuole kukaan, ei haavoitu eikä näe nälkää.

        Siinä on suurin valhe ikinä.

        Jos on Putinin paras kaveri, niin silloin kyllä tuomitsee Ydysvaltojen ja iraelin huseeramiset sekä pitää niitä sotarikoksina sekä kansanmurhana.

        Oma erityisoperaatio on natsien puhdistamista. Ne pitää saada hengilstä ennen kuin aiheuttavat enemmän vahinkoa.

        Nyt vain Putinille käynyt niin että natsit jäävät henkiin ja omia kuolee tuhottomasti.

      • Anonyymi00074 kirjoitti:

        Putin ei kuitenkaan kannata sitä että Israel tekee kansanmurhia tai että Iraniin hyökätään pommittaen tyttökouluja. Siinä joutuu valitsemaan puolensa, jos Putinin kanssa on kamu ja joutuu jostain pahuuksista luopumaan.

        Volodka luonnollisesti kannattaa vain omia murhatöitään.

    • Anonyymi00080

      Ja Päivi itkee ja suree ja on murheellinen yhdessä Jeesutrumppinsa ja Putlerinsa kanssa

      • Anonyymi00081

        Jompi kumpi pitää valita. Joko Trump tekemään sotarikoksia yhdessä Israelin kanssa tai sitten Putin vastustamaan sitä ja jahtaamassa natsejä huonolla menestyksellä.

    • ”Repe_RuutikaIlo” 2026-04-13 12:18:44kommentoi:
      ”Fidesz esitti kuvan Unkarin medioissa merkittävän suomalaispoliitikon 100 % tukena, ja se on sitten ihan sama mitä Päivi ehkä ei kannatakaan ihan täpöillä, kun kerran lähti herran kanssa marjaan.”

      Aika hiljaa on Räsänen ollut.

      • Tämä saattaa olla se mutka, samoin Trumpin porukan liehitely, että siinä Räsänen on laskenut väärin. Ne saattavat jopa laskea hänen äänimääräänsä. Taas toisaalta kansan poliittinen muisti on aina ollut kovin lyhyt....

      • Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

        Tämä saattaa olla se mutka, samoin Trumpin porukan liehitely, että siinä Räsänen on laskenut väärin. Ne saattavat jopa laskea hänen äänimääräänsä. Taas toisaalta kansan poliittinen muisti on aina ollut kovin lyhyt....

        Kaiken lisäksi Häme menettää yhden paikan Varsinais-Suomelle, joten lähestyy ihmettä jos Päivi 2023 viimeisenä valitun ominaisuudessa enää uusii valtakirjansa.

      • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kaiken lisäksi Häme menettää yhden paikan Varsinais-Suomelle, joten lähestyy ihmettä jos Päivi 2023 viimeisenä valitun ominaisuudessa enää uusii valtakirjansa.

        Onko tää totta? Että Räsäsen vaalipiiristä valitaankin yksi kansanedustaja vähemmän kuin aikaisemmin vuoden 2027 vaaleissa? Ainakin netti tietää kertoa, että ratkaisu tehdään tämän asian suhteen vasta marraskuussa 2026.

    • Anonyymi00083

      Nyt jo vihavasemmisto on alkanut peruutella iloaan Maiarin voitosta Unkarissa kun pikkuhiljaa on alettu puhumaan että korjausliike Unkarissa tulee kestämään ja on alettu hoksaamaan että tämä Maiari onkin itseasiassa vain Orbanin proksi. Kesä menee Orbanilta varovaisessa ja huomaamattomassa vaikuttamisessa mutta syksyn kuluessa alkaa taas sama peli kuin ennenkin.

      • Anonyymi00084

        Halusi taasen valehdella miten tahansa tapansa mukaan kuten kaikesta niin Unkarissa tulee muutos. Kansa haluaa sitä.

        "Unkarilaiset äänestäisivät tässä vaiheessa vaikka vuohta, jos sellainen asettuisi ehdolle Orbánin haastajaksi, Szabó totesi Politico-lehdelle tällä viikolla."

        Kansan tunnot olivat sellaiset ja turha sitä on valehtelemalla yrittää muuttaa.

      • Anonyymi00085
        Anonyymi00084 kirjoitti:

        Halusi taasen valehdella miten tahansa tapansa mukaan kuten kaikesta niin Unkarissa tulee muutos. Kansa haluaa sitä.

        "Unkarilaiset äänestäisivät tässä vaiheessa vaikka vuohta, jos sellainen asettuisi ehdolle Orbánin haastajaksi, Szabó totesi Politico-lehdelle tällä viikolla."

        Kansan tunnot olivat sellaiset ja turha sitä on valehtelemalla yrittää muuttaa.

        Kyllä Orbanin ja Maiarin pitää leikkiä ainakin ensi syksyyn saakka että jotain muuttunut ja EUlta pitää saada huijattua miljardit ensin pois ja vasta tämän jälkeen alkaa tuoda esiin että ei Unkarissa ole mitään muuttunut - mutta sekin vain vähän niinkuin huomaamatta.

      • Anonyymi00086
        Anonyymi00085 kirjoitti:

        Kyllä Orbanin ja Maiarin pitää leikkiä ainakin ensi syksyyn saakka että jotain muuttunut ja EUlta pitää saada huijattua miljardit ensin pois ja vasta tämän jälkeen alkaa tuoda esiin että ei Unkarissa ole mitään muuttunut - mutta sekin vain vähän niinkuin huomaamatta.

        Ensin vaikka sallivat Venäjän jäädytettyjen varojan käytön Ukrainan hyväksi sekä Ukrainan avustaminsen sillä tavalla että Venäjä joutuu lähtemään lätkimään sieltä.

        Sitten voi antaa lausunnon että Putin ja Räsänen ovat täysiä kaheleita vaikka ennen kaverattiin niiden kanssa.

        Niin voi alkuun tehdä ja sitten katsoa missä oikein mennään.

    • ”Mitäsnäitäoikeintulee” 2026-04-17 14:51:10 tuumaa:
      ”Tämä saattaa olla se mutka, samoin Trumpin porukan liehitely, että siinä Räsänen on laskenut väärin.”

      Ehkä, eikä Räsänen ole sanonut mitään Trumpin ”Jeesuskuvista”.

      • Anonyymi00087

        Kumman hiljaa Räsänen on ollut noista kuvista.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      261
      3195
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      74
      1244
    3. 66
      1183
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      180
      988
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      47
      876
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      60
      846
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      47
      809
    8. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      45
      732
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      40
      731
    10. Minkä alan

      Ihmisiä kaivattunne on🤔
      Ikävä
      39
      688
    Aihe