Maailman ihmisistä noin 3/4 uskoo tuhansiin erilaisiin jumaliin. Jos monoteistinen teismi olisi totta niin suurin osa uskoisi vääriin jumaliin eli siis olivat harhaisia.
Sanooko ateisti, että teisti uskoo väärään jumalaan tai jumaliin? Ei koskaan. Väärään jumalaan tai epäjumalaan uskomisen syyte tulee aina toiselta teistiltä.
Suurin osa teisteihin kohdistetuista deluusiosyytteistä tulee toisilta teisteiltä. Tietysti ero on siinä, ettei teisti osaa käyttää sivistyssanaa deluusio vaan teisti puhuu kerettiläisyydestä ja epäjumalanpalvonnasta. Silti teisti tarkoittaa sitä, että eri tavalla jumaliin uskova kanssaihminen on harhainen eli delusionaalinen.
Sanooko ateisti, että teisti uskoo väärään jumalaan tai jumaliin? Ei koskaan. Väärään jumalaan tai epäjumalaan uskomisen syyte tulee aina toiselta teistiltä.
Suurin osa teisteihin kohdistetuista deluusiosyytteistä tulee toisilta teisteiltä. Tietysti ero on siinä, ettei teisti osaa käyttää sivistyssanaa deluusio vaan teisti puhuu kerettiläisyydestä ja epäjumalanpalvonnasta. Silti teisti tarkoittaa sitä, että eri tavalla jumaliin uskova kanssaihminen on harhainen eli delusionaalinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Raamatun Jumalaan uskoo 4,4 miljardia kristittyä, muslimia ja juutalaista.
Eli tuossa on kolme "uskontoa", jotka vielä jakautuvat lukemattomiin lahkoihin.
Miten samaan Jumalaan uskovat voivat olla niin eri mieltä asioista? Eikö Jumala osaa antaa heille sitä oikeaa tietoa? Vai onko kaikki vain eri ihmisten keksimää?
Ei tarvitse mennä kun kristittyjen pikkulahkoon nimeltään "evankelis-luterilaiset", niin niidenkin sisältä löytyy liberaaleja ja konservatiiveja ja körttejä ja lestadiolaisia ja viidesläisiä, rukoilevaisia ja sitten kun mennään näiden sisälle, niin lestadiolaiset jakaantuu vanhalestadiolaisiin, esikoislestadiolaisiin ja rauhansanalaisiin jne.
Kaikilla on sama Jumala, mutta kuitenkin erilainen kuin naapurilla.
Tämä erilaisuus, tuntuu vaivaavan erityisesti ateisteja. Kun Raamatun Jumalaa vertaa esim. baaleihin, idän uskontoihin, luonnon moniin jumaliin, islamiin, jne.. jumaliin, jotka saatana on sepittänyt, jotta kristinuskoon ei jäisi niin paljon uskojia, Herää kysymys miksi kristinusko on sitkeästi pinnalla, vaikka fanaattiset elottomat jumalat viehättävät monia. Kristityksi kasvetaan hitaasti, usko tunkee vahvoja juuria syvälle, vaikka oras kasvaa hitaasti. Jumala iloitsee kristityn kasvusta, eikä niuhota, vaikka lahkoja syntyy kunhan ne sisältää Herramme Jeesuksen opin ytimen. Normaali tapa kristittykin kasvaa vanhetessaan ja viisastuessaan Jumalan avaraan syliin. Älkää alentako Isämme rakkaudellista viisautta ihmisten vajavaisen viisauden tasolle. Isä rakastaa surkeintakin Isänsä hyvyyden etsivää ja johdattaa hänet kunniaansa, vaikka ihmiset halveksivat ja pikku pirut kiusaisivat. Eri näkökannat rikastuttavat kristinuskoa ja tuovat laajoja piirejä kasvamaan, Herramme Jeesuksen kaltaisuuteen.
Ja sitten vielä sanovat, että heillä on totuus. Kumma, että se totuus näyttää olevan monenlaista, aina porukasta riippuen.
Eivätkä uskovaiset huomaa tässä mitään ristiriitaa. Tolkuttavat vain sitä omaa totuuttaan. Jos joku esittää muuta, kuuluu vain: "LAA-LAA-LAA..."
Kyllä iso osa maapallon väestöä on kristittyjä. On suoranainen ihme: että kärsimystarina sitoo miljardeja.
Juuri nyt. Kun on paljon sotia.
Usassa worshopit keräävät hurjan paljon ihmisiä yhteen. Konsertit.
Ei se ole ihme. Kristinuskon levittämiseen on käytetty eniten pakkoa, väkivaltaa ja väkivallan uhkaa vuosisatojen ajan, joten tietenkin se on levinnein uskonto.
Islam lähti väkivalloin levittämään uskoaan myöhemmin ja on siksi vähän pienempi kuin kristinusko.
Uskontojen levinneisyys korreloi vahvasti niiden levittämiseen käytetyn väkivallan määrään. Budhalaisuus on poikkeus. Siihen ei tietääkseni ketään ei ole koskaan pakotettu. Se on levinnyt "orgaanisesti".
kyllä human ateist-hard ateist asenteella ja älykkyyden tasolla
Voisi kyllä kuvitella että tullaan jonkunlaiseen uskoon järkiperäisesti
Tiktokissa erikoisen musiikin ystäville
j.a.p. music
AI remastered versiona
Paras usko on ollut Jeesukseen. Voin olla sekopää. Mutta se on totta.
Miksi se olisi totta, jos jo Raamatussa on monta esimerkkiä Jeesuksen valheista?
jaylenox75 tiktok väittää uskovien olevan kehitysvammaisia.
On huono homma
kaveri on oikeasti päästään sekaisin
Kunnolla heittää latvasta.
Tiedätkö miksi teet ”kakkajuoksun” aamuisin?
Tiedän kun ei ehdi vessaan.
Mutta kyllä 50 vee inhimillinen
Ehtii.
suomen väestöstä 60% on debiili demareita 30% on järkeviä ja 10% on eliittiä
Vain harhaiset ovat harhaisia. Vain mielenterveys on mielenterveyttä eikä niin että uskonnollisuus olisi mielenterveyttä tai päinvastoin. Moni voi huonosti uskontonsa kanssa eikä pääse siitä irti. Silloin on jotakin ymmärretty väärin tai jouduttu väärään seuraan.
Toisten harhoista ei ole viisasta puhua. Emme näe maailmaa samalla tavalla. Miljoonat ihmiset voivat olla väärässä. Tosin ei ole järkevää puhua mljoonien ihmisten uskonosta tai ajatuksista. Emmehän hallitse itseämmekään.
Soopaa!