Itse olin toisen koulutuksen jälkeen epäorgaanisen kemian prosessinhoitaja. Tykkäsin siitä työstäni ihan onnettomuuteen asti.
Tosiaan 20 vuotta oli urani kyseisellä alalla. Ja pikku vinkkinä. Ei ollut ihan niitä huonoiten palkattuja hommia.
>Simiti<
Tosiaan 20 vuotta oli urani kyseisellä alalla. Ja pikku vinkkinä. Ei ollut ihan niitä huonoiten palkattuja hommia.
>Simiti<
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mie olisin ahtaaja. T. Ys nainen sivust
Olisin palkkasotilas.
Siivooja.
Oloneuvos. 🙂
Ihminen ei työtä tarvi muuhun, kun elinkulujen kattamiseen. Muutenhan sitä keksii parempaakin tekemistä.
Nuorena vielä senkin jälkeen, kun jo olin ns. korkeasti koulutettu, olin ihan vakavissani, että unelmatyöni oli pienen paikkakunnan aseman tavaratilan hoitaja tai autopostimies.
Edellisen haaveen kehittelin tuosta vain, mutta myöhemmin lisäsin autopostimiehen, kun matkustin kotipaikkakunnalta postiautolla Stadiin. Toinen postiljooni ajoi autoa ja toinen tyhjensi säkkeihin matkan varrelta kirjelaatikoita.
Kirjelaatikoita tyhjentävä postiljooni oli onnesta kankeana, ja kertoi että oli saanut oikein viran. Välillä linjuri pysähtyi pikkupaikkakunnalle, jossa postiljooni luki kirjeiden vastaanottajia. Ehkä kolmasosa sai postia, mutta kaikki poistuivat tyytyväisinä, kun olivat saaneet jutella toisten kanssa.
Auto pysähtyi Stadin postitalon eteen. Eivät postiljoonit näyttäneet rasittuneilta. Vaan nykyisin ei ole virkoja, ei postiautoja, ei mennyttä aikaa. Ja postitalonkin pääsali on vuokrattu ties kelle. -exKynis.mi