Virkamies ehdottaa vesimaksujen moninkertaistamista

Valtio saa niistä liian vähän verotuloja, joten moninkertaistamalla saisimme lisää kovapalkkaisia virkamiehiä ja verotuloja.
71347
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

Veroja maksetaan jo nyt hirvittävät määrät mutta niillä ei kansalle saada mitään. Mihin kaikki veromiljardit lopulta menee ?

Äänestä
  • Korruptioon.

    1Äänestä

  • Ulkomaille kehitysapuun ja Ukrainalle ne rahat menee. Ja aseisiin ja nekin Ukrainalle. Mutta täytyy myös muistaa poliitikot itsensäkin ja heidän kaverinsa, joilla palkkiot nousevat.

    4Äänestä

  • 5 miljardia euroa vuodessa pelkästään valtionlainan korkoihin, tuontikansalaisten elättämiseen vähintään saman verran vuodessa.

    Eipä paljon muuta tarvita niin maa on konkurssissa.

    1Äänestä

  • suomessa nostetaan aina hintaa jos on puutetta jostain,

    1Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    5 miljardia euroa vuodessa pelkästään valtionlainan korkoihin, tuontikansalaisten elättämiseen vähintään saman verran vuodessa.

    Eipä paljon muuta tarvita niin maa on konkurssissa.

    ”Ilta-Sanomat uutisoi alkuvuodesta, että Suomen vesihuoltojärjestelmään kohdistuu jopa yli 700 miljoonan euron investointitarve vuoteen 2040 mennessä. Asiaa on selvittänyt Oulun yliopisto.”
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011942321.html

    Eli 700 miljoonaa tarvisi vesihuoltoon mutta sitä ei löydy. Samaan aikaan tosiaan maksetaan 5 miljardia vuodessa pelkästään korkoja valtionvelasta. Että sellaista.

    1Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    ”Ilta-Sanomat uutisoi alkuvuodesta, että Suomen vesihuoltojärjestelmään kohdistuu jopa yli 700 miljoonan euron investointitarve vuoteen 2040 mennessä. Asiaa on selvittänyt Oulun yliopisto.”
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011942321.html

    Eli 700 miljoonaa tarvisi vesihuoltoon mutta sitä ei löydy. Samaan aikaan tosiaan maksetaan 5 miljardia vuodessa pelkästään korkoja valtionvelasta. Että sellaista.

    Eli vuodessa tarvitaan 50 miljoonaa euroa vesi-infran ylläpitooa. Asukasta kohden 10 euroa vuodessa. On siis huikea korotus tulossa vesimaksuihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    suomessa nostetaan aina hintaa jos on puutetta jostain,

    Se ahneus, se ahneus. Voi voi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    ”Ilta-Sanomat uutisoi alkuvuodesta, että Suomen vesihuoltojärjestelmään kohdistuu jopa yli 700 miljoonan euron investointitarve vuoteen 2040 mennessä. Asiaa on selvittänyt Oulun yliopisto.”
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011942321.html

    Eli 700 miljoonaa tarvisi vesihuoltoon mutta sitä ei löydy. Samaan aikaan tosiaan maksetaan 5 miljardia vuodessa pelkästään korkoja valtionvelasta. Että sellaista.

    Ja paljonko Nato tulee nyt syömään budjetista, kun Usa vetäytyy siitä. Sitten elätetään edelleen bisnessotia ja nostetaan omia puolustusmenoja.

    1Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Eli vuodessa tarvitaan 50 miljoonaa euroa vesi-infran ylläpitooa. Asukasta kohden 10 euroa vuodessa. On siis huikea korotus tulossa vesimaksuihin.

    Silleen se pikkuhiljaa nouseekin nousemistaan...

    1Äänestä

  • Kyse on piiloverosta, joka käytetään julkisen sektorin pummiduunareiden ökyelämään.

    Äänestä

Onhan se nyt prkleellistä jos joku asia on tässä maassa edes lähellä kohtuullista hintaa.

Äänestä

Vesi on välttämätön peruspalvelu. Sen vuoksi veden hinnan kuuluisi olla sama asuinpaikasta riippumatta. Vesi ei saa olla hyvä bisnes eikä paikallinen monopoli.

1Äänestä
  • Hapesta ja auringonvalosta voisi kyllä repiä pikkusen valtion kassaan. Näitähän suomalialainen käyttää aivan ilmaiseksi.

    Äänestä

Verottaja on terävöittänyt toimintaa läpi koko toimialansa.
Ilmeisesti siltä on vaadittu lisää tuottoja yhä pahemmin horjuvan valtiontalouden tekohengitykseen.
Valtion velkaantumista se ei paljoa hidasta mutta pitääpähän alamaiset tiukaemmin ruodussa.

Äänestä
  • Ja antaa maastamuutto liikkeelle vauhtia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ja antaa maastamuutto liikkeelle vauhtia.

    Haittamaahanmuutosta on päästävä eroon.

    1Äänestä

Infran ylläpito on kallista hommaa. Vesijohdot ja viemärit. Hulevedetkin pitää hoitaa.

Äänestä
  • Paikoitellen hulevedestäkin pitää maksaa vaikkei alueella ole edes viemäreitä.

    1Äänestä

  • Purot ja joet ovat hoitaneet hulevedet ilmaiseksi. Nyt nekin on laitettava verolle tienaamaan.

    1Äänestä

  • Miten helvetissä vesi-infran rakentamiseen ja korjaukseen oli aiemmin varaa? Myös silloin kun vesi oli edullinen perustarve ja kunnallisten laitosten hoidossa eivätkä ne jakaneet ahneina osinkoja. Nyt ei jumalauta muka ole varaa mihinkään ja valtiota huutavat aina apuun tukien muodossa. Veronmaksajat siis maksavat tuplasti eli korkean veden ja sähkön hinnan ja vielä tuet firmoille. Kirvellee olisi töitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Miten helvetissä vesi-infran rakentamiseen ja korjaukseen oli aiemmin varaa? Myös silloin kun vesi oli edullinen perustarve ja kunnallisten laitosten hoidossa eivätkä ne jakaneet ahneina osinkoja. Nyt ei jumalauta muka ole varaa mihinkään ja valtiota huutavat aina apuun tukien muodossa. Veronmaksajat siis maksavat tuplasti eli korkean veden ja sähkön hinnan ja vielä tuet firmoille. Kirvellee olisi töitä.

    Tomppeleille ei voi tarpeeksi olla mikään ja kaikki saadaan tuhlattua mitä erilaisimpiin hilavitkutin hankkeisiin, joita kukaan ei edes tarvitse. Suomalaiset kivetkään ei kelpaa näille idiooteille vaan nekin pitää kuljettaa usein tarpeettomiin rakennusprojekteihin mahdollisimman kaukaa ulkomailta samoin kuin työntekijät.

    Äänestä

Novelle pullo maksaa jo nyt sellaset pari euroo!!!

1Äänestä
  • ,oma kaivo tulee ajankohtaseksi uusio käyttöön,

    Äänestä

Virkailijoita ja virkaihmisiä näyttöpäätteiden taakse 4-tuntia vrk 4päivää viikossa pitkineen vapaineen ja poissaoloineen on suomen työelämän kuviot.
Bkt-nousee ja raha vaihtaa omistajaa. Köyhät köyhtyy työttömyyden kurjistamassa suomessa jossa energianhinta on mailmanhuippu luokkaa.
Hyvä suomi.

1Äänestä
  • Euroopan korkeimmista veroista nyt puhumattakaan.

    1Äänestä

Olisiko jollakulla laittaa linkkiä tuohon uutiseen, näin sen otsikon jossain mutta nyt en löydä.

Kiinnostaa, että mihin tuo väittämä kiristettävästä verotuksesta tähän liittyen perustuu?

Tuossa edellä jo olikin juttua siitä, että infra edellyttää tulevaisuudessa suuria investointeja, se on monissa kaupungeissa ikääntynyt ja käyttöikänsä päässä monilta osin. Tottakai sen uusiminen ja kunnostaminen maksaa ja siihen tarvii rahat käyttäjiltä kerätä.

Äänestä

Melkein se on kohta kaupungista muutettava johonkin vanhaan autioituneeseen taloon, jossa on vinttikaivo. Aurinkopaneelit ja aggregaatti vielä sähkön tuotattamista varten.

Nämä luonnolliset monopolit on näköjään porvarihallinnon myötä muuttumassa kaikki tavallisen kansan rahastamiskäyttöön. Tuote pysyy ennallaan, mutta hinnat moninkertaistuvat.

Sitten ihmetellään miksei suomalaiset kuluta. Kuluttaahan ne, mutta kulutus menee harvojen taskuihin, eikä yhteiskunnan hyväksi.

Äänestä
  • Luitko edellisen kommentin?

    Infra edellyttää investointeja. Maalla asuessa hoidat ne ihan itse kokonaan. Maksat toki vesihommien lisäksi tiemaksut, sähkönsiirtomaksut jne...

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Luitko edellisen kommentin?

    Infra edellyttää investointeja. Maalla asuessa hoidat ne ihan itse kokonaan. Maksat toki vesihommien lisäksi tiemaksut, sähkönsiirtomaksut jne...

    Minkä niistä? Kommentteja on lukuisia.

    Esimerkiksi sähkönsiirtoverkkojen maksuja kerätään nimenomaan siksi, että saadaan palvelu tuotettua, siis sähkö siirrettyä. Lisäksi sillä saa rahastaa nykyisen lainsäädännön mukaan.

    Vedensiirton vastaavaa toimintaa. Se itse veden puhdistaminen on vain yksi osa kokonaisuutta. Vesimaksuilla pitää ylläpitää myös infra. Nyt tähän ehdotetaan muutosta, jonka perusteella vedellä saisi myös rahastaa, koska vesi on kuulemma suomalaisille liian halpaa.

    Äänestäkää toki porvarikapitalisteja, niin saatte elämästänne kurjempaa.

    Äänestä

Asunto, vesi ja sähkö ovat perusterpeet, joilla ei saisi keinotella.
Miksi niin kuitenkin tapahtuu?
Siksi, että se on niin helppoa.
Ilmasta ei pystytä laskuttamaan.
Mutta sen pilaamisesta on kylläkin keksitty alkaa laittamaan päästömaksuja, hiilidioksidiveroja, ilmastokorvauksia...

1Äänestä
  • Infran ylläpito ja rakentaminen ei ole keinottelua.

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Infran ylläpito ja rakentaminen ei ole keinottelua.

    Missä hinnoittelussa toteutuu kustannusvastaavuus?
    Tiestö ja autoverotus, sähkö ja siirtoverkon yksityistäminen?
    Valtio ja yhteiskuntakin keräävät rahaa joistain asioista jota käytetään aivan muuhun.

    1Äänestä

  • Niin, ilmasta EI VIELÄ pystytä laskuttamaan mutta odottakaapas kun Purra tai Niemelä keksii senkin tavan laskuttaa myös siitä!!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Missä hinnoittelussa toteutuu kustannusvastaavuus?
    Tiestö ja autoverotus, sähkö ja siirtoverkon yksityistäminen?
    Valtio ja yhteiskuntakin keräävät rahaa joistain asioista jota käytetään aivan muuhun.

    Luonnolliset monopolit pitäisi järjestää yhteiskunnan omistamien voittoa tavoittelemattomien liikelaitosten kautta, joissa hinnoittelu tehdään toteutuneiden kustannusten perusteella.

    Varsinainen yhteiskunnan ylläpitoon tarkoitettu rahoitus keräään sitten verottamalla kuinka parhaaksi nähdään.

    Äänestä

  • Myös ruoka kuuluu välttämättömyyksiin, siinä ei saisi olla ensinkään alveja.
    Ruotsikin jo alensi ruoan alvia. Mutta Suomi onkin köyhä. Se lisää alveja.

    1Äänestä

Mikä ehdotan julkisen sektorin pummilauman palkkojen puolittamista.

1Äänestä
  • Minä ehdotan haittamaahanmuuton karkottamista mielettömänä, maalle hyödyttömänä kulueränä.

    1Äänestä

Tuon on pakko olla persujen uusi juoni kyykyttää lisää suomalaisia.

1Äänestä

Virkailija kyllä osaa levittää paniikkia liian halvalla vedellä vaan eipä kerro hintaa, joka olisi kohtuullinen.

Ai että kohtuu hinnan määrittäminen mahdotonta.

Miten sitten voi tietää liian halvan hinnan?

Äänestä
  • Kossupullo 20 euroa ylittää ainakin kohtuullisuuden rajan. Kohtuullinen hnta olisi 10 euroa, ja silti viinakauppiaalle jää katetta.

    Äänestä

Mielestäni virkamiesten palkat on liian korkeat.

2Äänestä
  • Ja heitä on liian paljon.

    2Äänestä

  • Ja määrät. Palkat sekä lukumäärä puolitettava.

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ja määrät. Palkat sekä lukumäärä puolitettava.

    Eduskunnan väki puolitettava. Kyselytunneistakin tulee silloin rupattelukerhoja.

    1Äänestä

Hallituksen uusi juoni? Myyvät meidän vedet kansainvälisille sijoittajille rahastettavaksi.

1Äänestä
  • Aivan. Koska vain yrityksillä on varaa investoida infraan ja ottaa myös 50 prosentin tuotto niistä.

    1Äänestä

  • On muistettava, että aivan lähimenneisyydessä Petteri Orpo jo yritti myydä Suomen vedet yksityiseen omistukseen ja mikäli ei olisi noussut niin suuri älämölö , kun olimme saaneet turpiimme korkeista sähkölaskuista kun sähköverkot myytiin yksityiseen omistukseen. Nyttemmin veden yksityistäminen on vain himpun verran pienempi omistus kun Suomen valtion.

    1Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Aivan. Koska vain yrityksillä on varaa investoida infraan ja ottaa myös 50 prosentin tuotto niistä.

    Voi voi. 50 %:n tuotto ei taida riittääkään. Täytyy muistaa jakaa avokätisesti osinkojakin.

    Äänestä

Mika Niemelä varmaan taas äänessä.

Äänestä

lumen määrä sanelee lumi määrän, nyt kun lumen syvyys oli vain 18 senttiä väli suomessa,

Äänestä

Kovasti on virkamiehet innostuneet näistä leikkauksista. Eikö nää kuulu poliitikkojen hommiin ?

Äänestä

Kunnat on käyttäneet vesimaksut järjettömiin liikuntapaikkoihin sun muuhun ei välttämättömään. Vedestä maksetaan käyttömaksu ja perusmaksu joten rahaa on käytettävissä infran kunnossa pitämiseen. Vesi itsessään ei maksa mitään.
Toinen asia kokonaan on ukrainalaisten veden ja muun infran kuntoon laittaminen, sitä ei tulisi kustantaa suomalaisten veden hinnan korotuksilla, koska siitä on nyt varsinaisesti kysymys tässä vesiasiassa.

1Äänestä
  • Monissa kunnissa on vesilaitoksilla satojen tuhansien tai miljoonien ylijäämä. Jota käytetään johonkin muuhun.

    Äänestä

Siirrytään takaisin oma kaivo ja puucee tilanteeseen. Ja säkillä valoa pirttiin.

1Äänestä
  • taivaalla vanat olisi kemikaali vanoja, joita lentokoneesta tulee tämän tästä,

    Äänestä

  • Et tarvi edes sitä puuceetä kun viet tuotoksesi ulos sillä säkillä aina samalla kun menet hakemaan valoa.

    Äänestä

Laita linkki.

Äänestä

Suomi kuuluu tässä viiteryhmässä ns. itäblokkiin, joissa kansalaisten tärkein velvollisuus on tyydyttää viranhaltijoiden tarpeet. Länsimaissa virkaa tekevät ovat sen sijaan kansanpalvelijoita.

1Äänestä

Helppo vastaus CoPilot tekoälyltä:

Saako vesilaitos tuottaa mitään ylijäämää?
Kyllä, mutta vain toiminnan turvaamiseen, ei omistajien voitonjakoon.

Käytännössä:

Laitos voi kerätä pientä ylijäämää investointeihin ja riskivarauksiin.

Laitos ei saa kerätä merkittävää voittoa tai siirtää tuottoja kunnan yleiseen budjettiin "rahastusmielessä".

Tämä on linjassa sekä vesihuoltolain että Kuntaliiton ohjeistuksen kanssa.

Äänestä

Julkinen keskustelu on jo pitkään ollut toinen toistaan tyhmempiä ehdotuksia. Aina vain tyhmemmäksi käyvät.

Jokos se muuten on vesi loppumassa Suomesta taas? Ettå pitää alkaa sitäkin säästämään tuhansien järvien maassa. Rahaahan jo säästetään vaikka sitä on pankkitileilläkin enemmän kuin koskaan.

Äänestä

Ja Vattenfallin pomo vaatii sähkön hinnan kaksinkertaistamista, jotta useat suunnitteilla olevat suuret merituulivoimala-hankkeet saadaan käyntiin. Lisäksi toki Vattenfall vaatii rakentamiseen lisää valtion tukea.

Äänestä

Köyhä Suomi on polvillaan.

1Äänestä

Vesilaitokset toimivat verovaroilla + vesimaksuilla kuten kaikki muutkin kunnan ylläpitämät toiminnot kustannetaan pääosin kerätyillä veroilla. Ei niitä verojakaan tarvitse kerätä muuten kuin kunnan kuntalaisille tuotettuihin tarpeellisiin palveluihin. Tämä puoli tuntuu unohtuvan näiltä virkamiehiltä kokonaan , kun näitä älyttömyyksiä suunnittelevat ja tietenkin veronmaksajat toimivat myös näidenkin palkkojen maksajina. Tämänkin virkamiehen pitäisi tiedostaa se oma rooli, jonka pitäisi olla veronmaksajan etu ennen kaikkea.

Äänestä

Omasta lähteestä tulee vesi. Onneksi.

Äänestä

Maksuja korottamalla saisimme yksityisille yrityksille töitä. Julkinen sektori yksityistettiin aikapäiviä sitten ja valtiolle ja kunnille jäi vain kilpailuttaminen. Tämä on olennainen osa pörssitalousjärjestelmää, missä pörssiyhtiöitä pyöritetään verovaroilla.

Äänestä

Akkahan tuo oli eikä mikään mies.

Ja sen huomaa kyllä aseneesta. Miehet ovat sentään maksajan puolella.

Äänestä

Vesilaitoksen toiminnan lähtökohtana Suomessa on kustannusvastaavuus, jota ohjaa Vesihuoltolaki. Tämä tarkoittaa, että veden ja jäteveden maksuilla tulee kattaa laitoksen toiminnasta aiheutuvat kulut sekä pitkän aikavälin investoinnit, kuten putkistojen ja puhdistamoiden ylläpito ja uudistaminen. Vesilaitokset ovat useimmiten kuntien omistamia, eikä niiden ensisijaisena tavoitteena ole voiton maksimointi.

Tästä huolimatta vesilaitos voi tehdä ylijäämää. Ylijäämän tulee kuitenkin olla kohtuullista, eikä maksuja saa periä merkittävästi yli todellisten kustannusten pitkällä aikavälillä. Kohtuullinen ylijäämä nähdään usein tarpeellisena, sillä sen avulla voidaan varautua tuleviin korjauksiin, rahoittaa investointeja ja turvata toiminnan jatkuvuus.

Äänestä

Arkadianmäellä vesilasi 20€ niin sekin porukka voi osallistua veroihin. Muutenhan se väki ei tee muuta, kun velkaa!!!!!!!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Valtio saa niistä liian vähän verotuloja, joten moninkertaistamalla saisimme lisää kovapalkkaisia virkamiehiä ja verotuloja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu