Suhteemme alussa poikaystäväni oli paljon tunteellisempi ja osoitti huomiotaan enemmän kuin nykyään. Nyt lähes kaikki huomio on kiusoittelua, ei helliä eikä arvostavia sanoja. Jos esim. kysyn jotain, hän usein hymyilee ja vastaa vain: "Oletko utelias?" Mielestäni kumppanin kanssa voisi puhua avoimesti. Hänen lapsuuden kodissaan on totuttu tuollaiseen kommunikointiin, jota hän käyttää. Se on välillä kivaa, mutta ei aina.
Olen melko herkkä ja itken, jos minulla on paha mieli. Poikaystäväni väittää, että yritän itkemisellä saada vain tahtoni läpi, mikä ei onnistu. Hän kääntää selkänsä, vaikka haluaisin hänen halaavan ja sanovan, että kaikki on hyvin. Hänen mielestään itkeminen on lapsellista ja hän oppi jo lapsena, ettei itku auta. En usko itkeväni normaalia ihmistä enempää, mutta hän väittää, että minulla on itkutauti. Johtunee siitä, ettei hänellä ole siskoja ja hänen äitinsä on aika "vahva" - hän ei ole ehkä tottunut näkemään itkeviä naisia. Ehkäpä hän siis pelästyy ja vetäytyy siksi??? Kun hän näki ekan kerran minun itkevän, silloin hän lohdutti. Se tuntui oikeasti hyvältä.
Miten saan takaisin sen miehen, joka halasi & suukotteli usein (nykyään ne eivät ole hänestä tärkeitä, minä teen lähes aina aloitteen eikä hän aina edes vastaa), lähetteli kaipaavia viestejä, oli kiinnostunut elämästäni ja halusi viettää enemmän aikaa kanssani. Tiedän hänen edelleen välittävän minusta, kyllä hän usein mm. silittää. Mutta miten saan hänet näyttämään välittämisensä? Ei kai tarkoitus ole, että loppuelämä menee omalla painollaan? Minun mielestäni mikään suhde ei toimi hoitamatta. Poikaystäväni on erittäin mukava, tulee ihmisten kanssa hyvin toimeen, monet sanovat häntä maailman kivoimmaksi mieheksi. Sitä hän onkin ja hänestä tulisi varmasti aivan loistava isä. Mutta miten "kouluttaa" hänestä tunteitaan osoittava aviomies?
Olen melko herkkä ja itken, jos minulla on paha mieli. Poikaystäväni väittää, että yritän itkemisellä saada vain tahtoni läpi, mikä ei onnistu. Hän kääntää selkänsä, vaikka haluaisin hänen halaavan ja sanovan, että kaikki on hyvin. Hänen mielestään itkeminen on lapsellista ja hän oppi jo lapsena, ettei itku auta. En usko itkeväni normaalia ihmistä enempää, mutta hän väittää, että minulla on itkutauti. Johtunee siitä, ettei hänellä ole siskoja ja hänen äitinsä on aika "vahva" - hän ei ole ehkä tottunut näkemään itkeviä naisia. Ehkäpä hän siis pelästyy ja vetäytyy siksi??? Kun hän näki ekan kerran minun itkevän, silloin hän lohdutti. Se tuntui oikeasti hyvältä.
Miten saan takaisin sen miehen, joka halasi & suukotteli usein (nykyään ne eivät ole hänestä tärkeitä, minä teen lähes aina aloitteen eikä hän aina edes vastaa), lähetteli kaipaavia viestejä, oli kiinnostunut elämästäni ja halusi viettää enemmän aikaa kanssani. Tiedän hänen edelleen välittävän minusta, kyllä hän usein mm. silittää. Mutta miten saan hänet näyttämään välittämisensä? Ei kai tarkoitus ole, että loppuelämä menee omalla painollaan? Minun mielestäni mikään suhde ei toimi hoitamatta. Poikaystäväni on erittäin mukava, tulee ihmisten kanssa hyvin toimeen, monet sanovat häntä maailman kivoimmaksi mieheksi. Sitä hän onkin ja hänestä tulisi varmasti aivan loistava isä. Mutta miten "kouluttaa" hänestä tunteitaan osoittava aviomies?
Vastaukset 6
Vanhimmat
entäs jos pyydät häntä lukemaan tänne kirjoittamasi tekstin ja kerrot että se on sinun kirjoittamasi?
minulla taas on tilanne aivan toisinpäin.. olen aika uudessa suhteessa ja hän taas ei ole vielä edes aloittanut tuota "alkuajan huumaa".. Hän tietää, että minä olen hieman sitoutumiskammoinen,joten olemme edenneet sen mukaisesti. kuitenkin olen jo alkanut kaipaamaan juuri sitä hellyyttä, mistä kirjoitit. välillä kuitenkin hän saattaa olla todella hellä ja kiltti ja lähetellä juuri niitä kaipaavia viestejä, mutta suurimmaksi osaksi hän ei ns. "noteeraa" tunteitani.. Hän ei ole ole kylmä, ehkä enemmänkin etäinen. miten saisin hänet "murrettua"..? ideoita?!?
veikkaan, että teillä on jo alkanut tulla arki liian läheiseksi ja silloin yleensä unohtuu ne "pikku asiat", joilla minun mielestä on loppupeleissä suurin merkitys.
Minunkin mielestäni kaikki pikkujutut on todella tärkeitä. Sitä olen yrittänyt sanoa myös poikaystävälleni. Hänkään ei ole kylmä, hänellä on ehkä vain erilainen tapa osoittaa kiintymystään kuin minulla. Ehkä on kyse miehen ja naisen erilaisuudesta. Koita sinä vähitellen enemmän halia ja silitellä miestäsi, niin ehkä hän alkaa tehdä samoin. Minäkin yritän olla ihanampi omalleni, koitan vältellä mahdollisuuksien mukaan itkupuuskia.
mulla oli alkuvaiheessa aivan sama juttu. hän halaili ja suukotteli koko ajan. halusi olla koko ajan kanssani(välillä vähän liikaakin). muttä nyt kun aikaa on kulunut ei enään niin paljoo halaillakaan tai pussailla (kyllä niitäkin tehdään, mutta ei yhtä useasti). minä itken kanssa todella paljon, esim. lehdessä on kuolin ilmoitus rupean heti pillittämään.
no kysyi mieheltäni tästä asiasta hän vastasi:" alku vaiheessa halailin ja pussailin niin usein että sain sinut itselleni varmasti, nyt kun tiedän että olet minun ei tarvitse pelätä sinun katoavan."
veikkaan että alkuvaiheessa hän on ollut hieman epävarma suhteesta ja on halunnut näyttää sinulle että hän on se mies jota sinä kaipaat ja kun on huomannut että olet ihan lääpällään häneen ei silloin tarvitse koko ajan halailla.
mut tää on vaan mun versio tilanteesta.
ps: meillä tilanne palasi normaaliin (siis halailut ja pusut tulivat takas), kunkeskustelin asiasta mieheni kanssa.
Ehkä minä murehdin turhia. Miehet ja naiset ovat erilaisia. Välillä oikein käy kateeksi, miten rennosti miehet osaavat ottaa ja miten huoletta he pystyvät ajattelemaan suhteen kyllä kestävän ilman kaikenlaisia "temppuja". Miehet tuntuvat todellakin ajattelevan, että kun saalis on pyydystetty, ei sitä enää tarvitse metsästää! Ja kaipa naiset kaipaavat miehiä enemmän hellyyttä. Olen sikälikin luottavaisin mielin, että nykyinen suhde tuntuu kaikin puolin olevan terveemmällä pohjalla kuin aiempi suhteeni. Silloin kävi päin vastoin. Minä tein kaikkeni vältelläkseni kumppaniani, en halunnut hänen hellyyttään. Ehkä kyllästyin, kun oli liian läheistä? Mutta oli kyllä ihan väärä mieskin.
musta tuntuu välillä ihan samalta, että miehet osaa ottaa paljon rennommin, mutta ei se ole ihan niinkään.. naiset usein haluavat keskustella tunteistaan esim. ystävien tai äidin kanssa, kun taas miehet pohtivat asioita omillaan. varmasti niidenkin päässä liikkuu paljonkin tunteisiin ja suhteisiin liittyviä asioita. mutta se on kyllä todettu, että se hellyyden häviäminen alkuvaiheen jälkeen liittyy siihen, kun miehen epävarmuus ja menettämisen pelko laantuu. mulla ainakin on aina alkuvaiheessa, jolloin kaikki on niin "täydellistä", sellainen menettämisen pelko.. "entä jos hän löytää paremman?!" tai "miten hän voi haluta juuri minut?!". kai tuo on tuttua muillekkin? sitten, jos ja kun suhde vähän vakiintuu, niin katoaa (onneksi) nuo ajatukset ja alkaa ajatella, että nyt ei enää tarvitse "todistella" tunteitaan, kun Hän tietää sen jo. kuitenkaan niin ei saisi olla. mitään ei tarvitse todistella, vaan osoittaa edelleen erilaisilla pikku asioilla, että yhä välittää ja (toiv.)edelleen tunteet vain vahvistuvat suhteen edetessä.. :) eli pitää muistaa, ettei pidä Häntä ja sitä toimivaa suhdetta itsestäänselvyytenä, vaan muistaa rakentaa ja arvostaa niitä!!