Kyösti Roth on aivan omaa luokkaansa "hengellisen iskelmämusiikin" tekijöiden joukossa. Jo 80-luvulla hänen tekemänsä, Freidiba Boodoksen esittämä musiikki oli aikaansa edellä ja saavutti suuren suosion. Sitten hän kävi "mittauttamassa" taitonsa iskelmämaailmassa voittamalla Syksyn Sävel-kilpailun kahdesti.
Viime vuonna Köpi teki paluun gospelin pariin ja on sen jälkeen tuottanut kolme äänitettä: "Elämän Estradilla", Leif Lindemanin "Herkkä Mies" ja nyt uusimpana Johnnyn "On mulla unelma". Kyöstin sävellyksen ja sovitukset ovat korvia hiveleviä ja hyvin tarttuvia kappaleita. Sanoituksissahan Kyöstillä on ollut aina paljon sanomaa.
Kysyisinkin, onko palstalla muita Kyösti Rothin musiikin ystäviä?
Samalla voit laittaa oman Top 5 listan Köpin tuotannosta (hengellisestä). Listan laatiminen on tosi vaikeaa, koska hyviä lauluja on niin paljon, mutta tässä kuitenkin oma listani:
1. Millainen Hän on?
2. Jumala ei unohda sua koskaan
3. Herkkä mies
4. Ei yhtään ystävää
5. Menen Jeesuksen luokse
Kyösti Roth on
32
6719
Vastaukset
- Jörgen
Köpi on ehdottoman lahjakas, mutta yksipuoliset eli jouset koneelta - brassit koneelta on puisevia . Ei jaksa kuunnella kuin yhden kappaleen. Musiikissa kuuluu olla virheitä - tätä Köpi pelkää tai ei ole asiaa ymmärtänyt. Elävää musiikkia Brass jousi lömäsoitin taustoilla ei korvaa mikään. Kannattaa seurata jenkkiorkestereita- ei niissä taustossa käytetä yhden miehen syntikkaa...syntikka on liian helppo..esim vaskipuhaltimilla tuotettavan äänen eteen tehdään paljon töitä ennenkuin niillä voi esittää yhtään mitään...siksi niissä onkin potkua!
- alkup.
Ainakin näillä uusimmilla levyillä soittimet ovat aitoja, puhaltimetkin ja soittajat suomen parhaimpia muusikoita. Toki jouset on tehty koneella, mutta sehän on kiinni kustantajien resursseista. Ainakin pelimannejen iskelmälevyiltä löytyy myös aitoja viuluja. Silloin löytyi rahaa taustalta. Samoin 80-luvun gospellevyillä soi aidot jouset ja puhaltimet. Eikä ne konejouset kappaleista välttämättä huonompia tee. Soundi on pehmeämpi. Jotta aidot jouset kuulostaisi hyvältä, orkesterin pitäisi olla melko iso.
- Jörgen
alkup. kirjoitti:

Koneet tekevät koneen tavalla töitä. Vertaa esim urheilukilpailu => kuulan työntö: Kuulaa työnnetään ihmisvoimin eikä ammuta sitä tykillä tuhansia kertoja pidemmälle vaikka tykki on keksitty. Miksi ?
Tai marathon juoksu: Mopo on keksitty, mutta ihminen haluaa mielenkiinnosta silti juosta omin jaloin nähdäkseen omat rajansa. Samoin on myös musiikissa. Musiikki on mielenkiintoista vain ihmisen esittämänä. Kyöstin esityksistä puuttuu sielu - taitoa olisi, mutta fiilistä ei löydy puisevan orkesterisoundin takia. Köpin piireistä löytyy jonkun verran ammattitasoa olevia brassareita ja viulisteja. Kun hyvät sovitukset lyödään eteen niin aika moni on valmis tekemään yhteistyötä(seurakuntakuvioissa).
Raha ei ole ollut motivaatio hengellisen musiikin tekemisessä ennenkään. Toki ymmärretään, että Kyösti elää tällä työllä , mutta se onkin jo sitten ihan eri asia.
Sanotaan nyt vielä sekin, että brass sovittaminen onnistuu vain harvoin kosketinsoittajalta ja epäilen, ettei myöskään Kyöstiltä. Sama koskee viuluja. Istrumentti täytyy tuntea erittäin hyvin ennenkuin voi edes alkeellista sovitusta yrittää tehdä - Tästä syystä Köpin musiikissa ei kuulla aitoa musiikkia. - ulla
Jörgen kirjoitti:
Koneet tekevät koneen tavalla töitä. Vertaa esim urheilukilpailu => kuulan työntö: Kuulaa työnnetään ihmisvoimin eikä ammuta sitä tykillä tuhansia kertoja pidemmälle vaikka tykki on keksitty. Miksi ?
Tai marathon juoksu: Mopo on keksitty, mutta ihminen haluaa mielenkiinnosta silti juosta omin jaloin nähdäkseen omat rajansa. Samoin on myös musiikissa. Musiikki on mielenkiintoista vain ihmisen esittämänä. Kyöstin esityksistä puuttuu sielu - taitoa olisi, mutta fiilistä ei löydy puisevan orkesterisoundin takia. Köpin piireistä löytyy jonkun verran ammattitasoa olevia brassareita ja viulisteja. Kun hyvät sovitukset lyödään eteen niin aika moni on valmis tekemään yhteistyötä(seurakuntakuvioissa).
Raha ei ole ollut motivaatio hengellisen musiikin tekemisessä ennenkään. Toki ymmärretään, että Kyösti elää tällä työllä , mutta se onkin jo sitten ihan eri asia.
Sanotaan nyt vielä sekin, että brass sovittaminen onnistuu vain harvoin kosketinsoittajalta ja epäilen, ettei myöskään Kyöstiltä. Sama koskee viuluja. Istrumentti täytyy tuntea erittäin hyvin ennenkuin voi edes alkeellista sovitusta yrittää tehdä - Tästä syystä Köpin musiikissa ei kuulla aitoa musiikkia.Kyllä Jörgen olet mielestäni niin väärässä kun sanot,että Kyöstin musiikki olisi sielutonta ja "puisevaa". Mutta sinulla toki on oikeus omaan mielipiteeseesi. Ja valtavan suuri merkitys on myös kappaleen esittäjälläkin....Hän kun voi tulkinnallaan vaikuttaa kappaleen toimivuuteen ja loppu-tulokseen.
- Leif Roth
Jörgen kirjoitti:
Koneet tekevät koneen tavalla töitä. Vertaa esim urheilukilpailu => kuulan työntö: Kuulaa työnnetään ihmisvoimin eikä ammuta sitä tykillä tuhansia kertoja pidemmälle vaikka tykki on keksitty. Miksi ?
Tai marathon juoksu: Mopo on keksitty, mutta ihminen haluaa mielenkiinnosta silti juosta omin jaloin nähdäkseen omat rajansa. Samoin on myös musiikissa. Musiikki on mielenkiintoista vain ihmisen esittämänä. Kyöstin esityksistä puuttuu sielu - taitoa olisi, mutta fiilistä ei löydy puisevan orkesterisoundin takia. Köpin piireistä löytyy jonkun verran ammattitasoa olevia brassareita ja viulisteja. Kun hyvät sovitukset lyödään eteen niin aika moni on valmis tekemään yhteistyötä(seurakuntakuvioissa).
Raha ei ole ollut motivaatio hengellisen musiikin tekemisessä ennenkään. Toki ymmärretään, että Kyösti elää tällä työllä , mutta se onkin jo sitten ihan eri asia.
Sanotaan nyt vielä sekin, että brass sovittaminen onnistuu vain harvoin kosketinsoittajalta ja epäilen, ettei myöskään Kyöstiltä. Sama koskee viuluja. Istrumentti täytyy tuntea erittäin hyvin ennenkuin voi edes alkeellista sovitusta yrittää tehdä - Tästä syystä Köpin musiikissa ei kuulla aitoa musiikkia.Sanoit Että Kyöstin Musa Ei Ole Aitoa Kyösti Käyttää Suurimaksi Osaksi Agustiikka ja et voi sanoa että kyöstin musiikki ei iske ja ettei se ole aitoa mitä ihmiseltä tulee sydämestä
- Leif Roth
ulla kirjoitti:
Kyllä Jörgen olet mielestäni niin väärässä kun sanot,että Kyöstin musiikki olisi sielutonta ja "puisevaa". Mutta sinulla toki on oikeus omaan mielipiteeseesi. Ja valtavan suuri merkitys on myös kappaleen esittäjälläkin....Hän kun voi tulkinnallaan vaikuttaa kappaleen toimivuuteen ja loppu-tulokseen.
Kyllä Olet Aivan Oikeessa
- ANNIINA
MINUN MIELESTÄ KYÖSTI PETER ROTH ON TAITEELLI-
SESTI LAHJAKAS, MUSIIKI ON HERKKÄÄ ,KOSKETTAVAA.
LISTANI;1. EI KUKAAN MEISTÄ SÄILY KYYNELEITTÄ.
2.KIERTOTÄHTI
3.HERKKÄ MIES
4.ETEENPÄIN
5.MUUTTOLINTU - tttt
kyösti roth on musiikillinen nero se pitää paikkansa.
aodista soittimista puhuttaessa on muistettava se että hengellisellä puolella levyntekobudjetti on usein niin pieni ettei voi käyttää aina laadukkaita ja kalliitakin soittajia,vaikka kyvyt ja halu riittäisi.
ja sille kuka sano ettei kyöstin kyvyt riitä sovittamaan kaikkia soittimia kuten jousia ym. ym. voin sanoa että olen eri mieltä hieman kanssasi, jos muistat esim. 90-luvun alkupuolella mtv3 esitetyn hyväntekeväisyys konsertin jossa köpi johti suurta orkesteria missä oli soittimia mopnenlaisia ja hyvältähän se kuulosti.
Hän on todella ammatitaitoa ja lahjakkuuta täynnä oleva kaveri.
Listaa:
1.millainen hän on?
2.jumala ei unohda sua koskaan
3.menen jeesuksen luo
4.en sulle muuta voi antaa
5.katse ristille
tässä muutama laulu mutta paljon erinomaisia on vielä- mummu
Olen useita kertoja ollut mukana studiossa,kun on tehty taustoja.Poikkeuksetta puhaltimissa on ollut eturivin trumpetisti Nalle Lehtonen ja eläviltä on muutkin soittajat näyttäneet.Köpi on tyylilleen uskollinen ja ansaitsee arvostuksen.
- Jeesuksenseuraaja
mummu kirjoitti:
Olen useita kertoja ollut mukana studiossa,kun on tehty taustoja.Poikkeuksetta puhaltimissa on ollut eturivin trumpetisti Nalle Lehtonen ja eläviltä on muutkin soittajat näyttäneet.Köpi on tyylilleen uskollinen ja ansaitsee arvostuksen.
Onhan se Kyösti Roth kai elävä ,musiikissakin kun on mimmin löytäny pohojanmaalta,liekö lapsiakin. Hyvin pyyhkii,ja laluluja tekevät.
- Machomies
Jeesuksenseuraaja kirjoitti:
Onhan se Kyösti Roth kai elävä ,musiikissakin kun on mimmin löytäny pohojanmaalta,liekö lapsiakin. Hyvin pyyhkii,ja laluluja tekevät.
,,,eipä uskoisi ,että ainut sekin oon!
- menen Jeesuksen luokse
menen Jeesuksen luokse
menen
Jeesuksen
luo
kerro se hälle---
jee,
tavataan!
toivoa on ja pelastus. aina yhtä'ihana uus kohtaaminen eli' Jumalan armo- Olen särkynyt saviruukku,,
Olen särkynyt
saviruukku,,
pala palalta murtui pois,,
vain ihmettelin
ja itkin
en millään murtunut ois ,,,
Tahdon kertoa särkyneille ,eisiruja heitetä pois
kallista halpa savikin ,mestarin kädessä ois.
KyöstiRoth on muuten ainutlaatuinen musiikin tekijä, omasta nahasta elämän surut ja ilotkin säveltänyt ,,joten muistakaamme lähimmäisen rakkaus. - ihmisellä on tapana
Olen särkynyt saviruukku,, kirjoitti:
Olen särkynyt
saviruukku,,
pala palalta murtui pois,,
vain ihmettelin
ja itkin
en millään murtunut ois ,,,
Tahdon kertoa särkyneille ,eisiruja heitetä pois
kallista halpa savikin ,mestarin kädessä ois.
KyöstiRoth on muuten ainutlaatuinen musiikin tekijä, omasta nahasta elämän surut ja ilotkin säveltänyt ,,joten muistakaamme lähimmäisen rakkaus.kun eräs mies tuumaili että
hän on elävä uskovainen haluu siitä kerskata, ehjä elämä pyytää
hyviä kohtaamaan todella areenalla ihmistä
en tark, kyöstiä,
mutta ,meillä ihmisellä on tapana
särkeä toistemme
suruihin pelkoihin jopa toivottomuuteen
elämän halu on kovasti hyvää tarkoittavaa
paras tapa hyvin huomata taas
raadollisen ihmis mielen on että elää arkea, maate mennessä ja aamun ankeudessa ON hyvä kysyä kuulunko pyhitettyyn ja voimalliseen herran elävien todistuksen omaavien joukkoon -armosta vapahtajan rakastamana vai teostani...
rakkaudella
emäntä' - Very old Lady-mama
ihmisellä on tapana kirjoitti:
kun eräs mies tuumaili että

emäntä'En ymmärtänyt äskeisetä viestistä, hyvin sanottu ja sanoilla peitelty, eli olikohan se niin,että meillä ihmisillä on tapana syöstä toiset särkyneiksi ja tuhon partaalle,sekä toivottomaan tilaan sanoilla ja käyttäytymisellä.
Että pitäs miettii onko se Jumalasta ,jos on paha.
(rikkinäiset usein rähjää)
Jumala tuntee meidät ja hyväksyy särkyneenä,ja vie meitä eteenpäin ,ohjaten ja kurittaenkin,korjaa särkyneen ruukun , joka soi taivaalista iloa ja rauhaa sekä rakkautta. Ihmisen osa on rakastaa Jumalaa , ylikaiken , ja vajavaisia me olemme,ei kukaan täysin ehyt ihminen Areenalla osaa ymmärtää särkyneitä. Ja tosiasia on se että aina tulee eteesi laaksonpohjia, mutta Jeesus antaa sinulle voiman kulkea sen pimeän tien vaiheen, ja kulkee vierelläsi. Olemme toki eläviä,ja uskovakin kiukuttelee ,ei valitettavasti tule pyhimyksiä ,vaikka kuinka yrittäisi.Surullista ,mutta totta. - vähän humooria
ihmisellä on tapana kirjoitti:
kun eräs mies tuumaili että
hän on elävä uskovainen haluu siitä kerskata, ehjä elämä pyytää
hyviä kohtaamaan todella areenalla ihmistä
en tark, kyöstiä,
mutta ,meillä ihmisellä on tapana
särkeä toistemme
suruihin pelkoihin jopa toivottomuuteen
elämän halu on kovasti hyvää tarkoittavaa
paras tapa hyvin huomata taas
raadollisen ihmis mielen on että elää arkea, maate mennessä ja aamun ankeudessa ON hyvä kysyä kuulunko pyhitettyyn ja voimalliseen herran elävien todistuksen omaavien joukkoon -armosta vapahtajan rakastamana vai teostani...
rakkaudella
emäntä'>>
>>Katsotaanpas oletko ystäväni
>>
>>Kiitos ruusuista siskoseni! Ruusuja myös muille!
>>
>>@--}- Tämän ruusun lähetän Sinulle ystävyydestä.
>>@--}- Tämän ruusun lähetän Sinulle jotta Sinulla olisi
>>onnea rakkaudessa.
>>@--}- Tämän ruusun lähetän Sinulle jotta Sinusta tulisi onnellinen.
>>@- -}- Tämän ruusun lähetän Sinulle jotta Sinusta tulisi
>>vieläkin rakastetumpi.
>>@--}- Tämän ruusun lähetän Sinulle jotta Sinusta tulisi
>>vielä iloisempi.
>>
>>Tämä on ystävyystesti.
>>Lähetä tämä ystävillesi: jos/kun saat tämän takaisin, tiedät, kuka on
>>oikea ystäväsi.
>>
>>Huomio.
>>Saat toivoa yhden toiveen.
>>MUTTA. SINULLA ON VAIN 30 SEKUNTIA AIKAA ! ! !
>>
>>Jos lähetit tämän mailin:
>>2 ihmiselle - toiveesi toteutuu vuodessa!
>>5 ihmiselle - toiveesi toteutuu 3 kuukaudessa.
>>7 ihmiselle - toiveesi toteutuu kuukaudessa.
>>10 ihmiselle - toiveesi toteutuu viikossa!
>>15 ihmiselle - toiveesi toteutuu jo huomenna ! ! ! - Kilpaillaanko ruusuistako,,...
vähän humooria kirjoitti:
>>
>>Katsotaanpas oletko ystäväni
>>
>>Kiitos ruusuista siskoseni! Ruusuja myös muille!
>>
>>@--}- Tämän ruusun lähetän Sinulle ystävyydestä.
>>@--}- Tämän ruusun lähetän Sinulle jotta Sinulla olisi
>>onnea rakkaudessa.
>>@--}- Tämän ruusun lähetän Sinulle jotta Sinusta tulisi onnellinen.
>>@- -}- Tämän ruusun lähetän Sinulle jotta Sinusta tulisi
>>vieläkin rakastetumpi.
>>@--}- Tämän ruusun lähetän Sinulle jotta Sinusta tulisi
>>vielä iloisempi.
>>
>>Tämä on ystävyystesti.
>>Lähetä tämä ystävillesi: jos/kun saat tämän takaisin, tiedät, kuka on
>>oikea ystäväsi.
>>
>>Huomio.
>>Saat toivoa yhden toiveen.
>>MUTTA. SINULLA ON VAIN 30 SEKUNTIA AIKAA ! ! !
>>
>>Jos lähetit tämän mailin:
>>2 ihmiselle - toiveesi toteutuu vuodessa!
>>5 ihmiselle - toiveesi toteutuu 3 kuukaudessa.
>>7 ihmiselle - toiveesi toteutuu kuukaudessa.
>>10 ihmiselle - toiveesi toteutuu viikossa!
>>15 ihmiselle - toiveesi toteutuu jo huomenna ! ! !Toden totta, ruusukilpailu?
Mutta ruusutkin ovat kuihtuneet kovan kilpailun melskeessä, vain yksi jäänyt on tuo ihana enkeli-
valssi , Jumalallinen tanssi
ihana neito tuo kaunokainen, tulisilmä ja ruusuinen unelma , elämä helmeillen soi,kuin mirjaminvalssi. - ruusun piikkeineen
Kilpaillaanko ruusuistako,,... kirjoitti:
Toden totta, ruusukilpailu?
Mutta ruusutkin ovat kuihtuneet kovan kilpailun melskeessä, vain yksi jäänyt on tuo ihana enkeli-
valssi , Jumalallinen tanssi
ihana neito tuo kaunokainen, tulisilmä ja ruusuinen unelma , elämä helmeillen soi,kuin mirjaminvalssi.Toden totta, HYvÄ Ihminen
kirjoittamasi on kaunista, jatkan omaa ajatustani siitä:
Mutta
ruusut piikkeineenkin ovatko ne unohtuneet?
kovan elämän ja
arjen- melskeessä,
vain jäänyt yksin... jäätynyt lumi-hiutale-
toivon on tuo himmeä jääenkeli-
vastaisin tuntemattomalle ,
...kaiun kaukaisen toivosta, rakkaudesta
antaisin,
toivoisin että valon taittaisi ikkunaasi
ilmaiseksi, sen kertoisi kuinka - kaipaan
armahtava elämä
Jumalallinen, VASTUULLINEN
' tanssi elämä'
ihana
vapaa
VAPAA; se laulatttaaa*
mutta, päivänä tässä ajatukseni ns.pyörivät sellaisessa...että
ilman pessimismiä, MITÄ JÄÄ
mitä jää
Elämä on arvostusta,
... sitä mikä kasvatta mua,
...sitä mitä arvostan haluan ,
.himoan, kaipaan, tarvitsen ja mistä iloitsemme elämme senhetken!
elämä ei
ole elämistä
-jos siihen ....ei antaudu, miten muutenkuin yleensä eletään KANSSA tarpeista, tarpeisiin ja hakeutumalla hyvää;kivaan .... suhtautuminen on ilman TAHTOA 'mielipiteen mukaan seilaamista'
etsimme hyvää
ja omaa ja saavutettuamme sitä ja tätä ;siihen
mihin me uskomme ja siitä mitä luvalla omistamme!' SE ELÄÄ mielessämme, sielussamme.
ymmärrättekö ajattelun kun;
koko
elämä on kilpailu
elämäon kilpaa; koettelu.
-siinä sen mieli-
elämä itsessään; vaan SEN MINKÄ SAA, saavutetun hyväksyminen.
ELÄMÄN HYVÄKSYMINEN; ja olemisen hyväksyminen kun,
mitä se on muuta kuin vertailu:ssa haavoittumassa
ja elämänpitkä 'kisa'
eli ehtiä saavuttaa
sitä sun tätä..
ohh TULKKIA TARVITAAN; PILKUTTAKAA ITSE ! - onhan se tosi asia
Very old Lady-mama kirjoitti:
En ymmärtänyt äskeisetä viestistä, hyvin sanottu ja sanoilla peitelty, eli olikohan se niin,että meillä ihmisillä on tapana syöstä toiset särkyneiksi ja tuhon partaalle,sekä toivottomaan tilaan sanoilla ja käyttäytymisellä.
Että pitäs miettii onko se Jumalasta ,jos on paha.
(rikkinäiset usein rähjää)
Jumala tuntee meidät ja hyväksyy särkyneenä,ja vie meitä eteenpäin ,ohjaten ja kurittaenkin,korjaa särkyneen ruukun , joka soi taivaalista iloa ja rauhaa sekä rakkautta. Ihmisen osa on rakastaa Jumalaa , ylikaiken , ja vajavaisia me olemme,ei kukaan täysin ehyt ihminen Areenalla osaa ymmärtää särkyneitä. Ja tosiasia on se että aina tulee eteesi laaksonpohjia, mutta Jeesus antaa sinulle voiman kulkea sen pimeän tien vaiheen, ja kulkee vierelläsi. Olemme toki eläviä,ja uskovakin kiukuttelee ,ei valitettavasti tule pyhimyksiä ,vaikka kuinka yrittäisi.Surullista ,mutta totta.totta
hyvää asiaa Jumalasta
puhuu.
Kuinkahan Jumala tekisi tykö ;jos meissä ei olisi inhimillisytttä
jos lähimmäisillä ei olisi rrakkautta käden ojennusta; niissä edes viimeisissä mutkissa? - Marleemarinki
ruusun piikkeineen kirjoitti:
Toden totta, HYvÄ Ihminen
kirjoittamasi on kaunista, jatkan omaa ajatustani siitä:
Mutta
ruusut piikkeineenkin ovatko ne unohtuneet?
kovan elämän ja
arjen- melskeessä,
vain jäänyt yksin... jäätynyt lumi-hiutale-
toivon on tuo himmeä jääenkeli-
vastaisin tuntemattomalle ,
...kaiun kaukaisen toivosta, rakkaudesta
antaisin,
toivoisin että valon taittaisi ikkunaasi
ilmaiseksi, sen kertoisi kuinka - kaipaan
armahtava elämä
Jumalallinen, VASTUULLINEN
' tanssi elämä'
ihana
vapaa
VAPAA; se laulatttaaa*
mutta, päivänä tässä ajatukseni ns.pyörivät sellaisessa...että
ilman pessimismiä, MITÄ JÄÄ
mitä jää
Elämä on arvostusta,
... sitä mikä kasvatta mua,
...sitä mitä arvostan haluan ,
.himoan, kaipaan, tarvitsen ja mistä iloitsemme elämme senhetken!
elämä ei
ole elämistä
-jos siihen ....ei antaudu, miten muutenkuin yleensä eletään KANSSA tarpeista, tarpeisiin ja hakeutumalla hyvää;kivaan .... suhtautuminen on ilman TAHTOA 'mielipiteen mukaan seilaamista'
etsimme hyvää
ja omaa ja saavutettuamme sitä ja tätä ;siihen
mihin me uskomme ja siitä mitä luvalla omistamme!' SE ELÄÄ mielessämme, sielussamme.
ymmärrättekö ajattelun kun;
koko
elämä on kilpailu
elämäon kilpaa; koettelu.
-siinä sen mieli-
elämä itsessään; vaan SEN MINKÄ SAA, saavutetun hyväksyminen.
ELÄMÄN HYVÄKSYMINEN; ja olemisen hyväksyminen kun,
mitä se on muuta kuin vertailu:ssa haavoittumassa
ja elämänpitkä 'kisa'
eli ehtiä saavuttaa
sitä sun tätä..
ohh TULKKIA TARVITAAN; PILKUTTAKAA ITSE !Kauneus elämään elää sisälläsi, kuka sitä arvostaa
on ystäväsi
mielipiteesi ovat arvokkaat -liene lauleskellutkaan vaikk´et oisi,silti soisi Jumala sinulle kirkkaan kruunun ja älykkäät mielipiteet,
mutta jos laulu on kutonen, sä veisaat siellä huonompi arvosten joukossako, tai jos oot vain pelkkä harrastelija - sillon et oo ammattilainen ,
sillä hän vain tarvitsee listoja ,mikä virsi ,mikä maa. Siellä kasvaa ruusuja piikkeineen,mutta kumma kyllä ne todelliset laulajat eivät näy-
ihailija rinki pyörii taitavan ympärillä-mutta on ko se aitoa kohtaamista vai ylenpalttista oman arvon kohottamista puolin ja toisin------
miksi emme ajattelisi että ihminen on ja ollessaan ei ole tavista kummempi---sillä jokainenhan osaa jotain---jokaisella on lahjoja-----tehdään listaa niille joilla ei ole edes ystävää, työtä, statusta, mielipiteitä,leipää ,vanhempia ,kotia edes minkaanlaista asumusta--------eli ihmisyys kunniaan ,ja ruusuja heikoille ja särkyneille ,joista kukaan ei tee listaa. - ... ...
Marleemarinki kirjoitti:
Kauneus elämään elää sisälläsi, kuka sitä arvostaa
on ystäväsi
mielipiteesi ovat arvokkaat -liene lauleskellutkaan vaikk´et oisi,silti soisi Jumala sinulle kirkkaan kruunun ja älykkäät mielipiteet,
mutta jos laulu on kutonen, sä veisaat siellä huonompi arvosten joukossako, tai jos oot vain pelkkä harrastelija - sillon et oo ammattilainen ,
sillä hän vain tarvitsee listoja ,mikä virsi ,mikä maa. Siellä kasvaa ruusuja piikkeineen,mutta kumma kyllä ne todelliset laulajat eivät näy-
ihailija rinki pyörii taitavan ympärillä-mutta on ko se aitoa kohtaamista vai ylenpalttista oman arvon kohottamista puolin ja toisin------
miksi emme ajattelisi että ihminen on ja ollessaan ei ole tavista kummempi---sillä jokainenhan osaa jotain---jokaisella on lahjoja-----tehdään listaa niille joilla ei ole edes ystävää, työtä, statusta, mielipiteitä,leipää ,vanhempia ,kotia edes minkaanlaista asumusta--------eli ihmisyys kunniaan ,ja ruusuja heikoille ja särkyneille ,joista kukaan ei tee listaa.tota
nyt ei voi
itkemättä/ihastelematta
kluulematta olla. olematta ymmällä. olematta hyvillään...
kiitos
& kaikkea antakoon elämä, sinulle! - aina kannustusta KRISTUS O...
Marleemarinki kirjoitti:
Kauneus elämään elää sisälläsi, kuka sitä arvostaa
on ystäväsi
mielipiteesi ovat arvokkaat -liene lauleskellutkaan vaikk´et oisi,silti soisi Jumala sinulle kirkkaan kruunun ja älykkäät mielipiteet,
mutta jos laulu on kutonen, sä veisaat siellä huonompi arvosten joukossako, tai jos oot vain pelkkä harrastelija - sillon et oo ammattilainen ,
sillä hän vain tarvitsee listoja ,mikä virsi ,mikä maa. Siellä kasvaa ruusuja piikkeineen,mutta kumma kyllä ne todelliset laulajat eivät näy-
ihailija rinki pyörii taitavan ympärillä-mutta on ko se aitoa kohtaamista vai ylenpalttista oman arvon kohottamista puolin ja toisin------
miksi emme ajattelisi että ihminen on ja ollessaan ei ole tavista kummempi---sillä jokainenhan osaa jotain---jokaisella on lahjoja-----tehdään listaa niille joilla ei ole edes ystävää, työtä, statusta, mielipiteitä,leipää ,vanhempia ,kotia edes minkaanlaista asumusta--------eli ihmisyys kunniaan ,ja ruusuja heikoille ja särkyneille ,joista kukaan ei tee listaa.---sillä jokainenhan osaa jotain- jotain osaa
osaa sanoja, osaa laulelmia,
osaa herätä...jne.
-hyvää ja huonoa osa! ja sitähän niin on toisinaan vaikea erottaa esim, ''toisinaan vanhemmat ottaa niin nuoria päähän '', ONKO SE SIETÄMISTÄ; KASVAMISTA; tilan tarvitsemista ja antamista, henkilökohtaista jne,,, kuitenkin ,
aikuistuessaan saamansa kasvatus on ok.?- jokaisella on ELÄMÄN lahjoja----- entä lahjattomat? onko enemmistö ihmisistä kakkos kansalaisia ja? `pitääkö jotenkin parantaa olemassa olon olemista ja otetta miksi ei kelpaa , kaunista katdella, kettu ja karitsa ei sovi samaan areenaan vain ja aina huomaa että ajatellaan ihan laatua kaikessa muussa enemistössä on vikaa. ehkä pieni ihmisen elämä on kaiketi kuitenkin taivaankannen alla kaikista ihmeellisintä.,.
MITÄ MERKITSEE PERHE?
kaikkea arjen ja turvallisuuden ja huolenpidon jatkumoa. varmuutta etä joku on joka tietää jos en nousisi,...sijaisi viimeiseen lepoon ajattelisi merkityksellisiä ...ja kaikki joilta saatan saada muistoja kokemuksia , tunnelmia ja toiminnan askareissa merkitystä..
mikä merkitys on TYÖLLÄ, no raha,ja aina ei sitäkään jää..
''tehdäänkö lain hyvää'' niille joilla ei ole edes ystävää, työtä, statusta, mi ksi onb vaikea sulattaa toisen ihmisen keskeneräisiä lauseita niitä ajattelemia mielipiteitä, taikka rakastaa vastakohtaisia mielipiteen lausujaa sanoista huolimatta, hänen erehdyksensä unohtaa ja antaaksi anta akun satuttaa ?
onko JOKAPÄIVÄI NIIN leipää , että toisinaan makkaralla ja juustolla, hapankorppua taikka sämpylää ? onko riisiäö ja perunaa kastikkeella tai edes uuniperunalaatikkoa ,maitoa kahviin tai kenelä ei ole edes minkaanlaista asumusta--------eli ihmisyys, siihen on lupa kertoa, siihen on lupa elää ja iloita siihen lupa vaatia ja kiittää mutta KAIKKIEN ON ELÄMÄ ANNETTAVA kunniaan ,ja ruusuja
siinäpä teille Jeesuksen siunausta
laula kanssain
taivaan helmiportin mulle kristus on jo avannut
maasta verellään mun osti omanaan on varjellut.
Niinkuin haavoitettu peura
vaivuin vailla auttajaa
silloin huudon kuullessansa jeesus auttoi UUPUVAA
( ajatus: haavoitettu kuin kuolemassa, ja kovin herkkää) - manne
aina kannustusta KRISTUS O... kirjoitti:
---sillä jokainenhan osaa jotain- jotain osaa

( ajatus: haavoitettu kuin kuolemassa, ja kovin herkkää)123
- lainaus
Kilpaillaanko ruusuistako,,... kirjoitti:
Toden totta, ruusukilpailu?
Mutta ruusutkin ovat kuihtuneet kovan kilpailun melskeessä, vain yksi jäänyt on tuo ihana enkeli-
valssi , Jumalallinen tanssi
ihana neito tuo kaunokainen, tulisilmä ja ruusuinen unelma , elämä helmeillen soi,kuin mirjaminvalssi.tietoisesti on luvallista!
02.09.2004
Menin muusikkotovereideni Erno Enrothin ja Benja Rothin kanssa Helsingin Hämeentiellä Martina-ravintolaan. Tarkoituksenamme oli juhlia Elämän Estradilla –levyn valmistumista ruokailemalla ravintolassa.
Istuttuamme pöytään huikkasin tarjoilijalle pyynnön saada ruokalistan.Tämän ensimmäiset sanat meille asiakkaille tulivat kuin pyssyn suusta: ”Voisitteko poistua”? ”Anteeksi mitä?”, vastasin. ”Voitteko poistua”, hän jatkoi. ”Miksi”, kysyin edelleen. ”Voitteko poistua välittömästi”, hän intti.
Erno puuttui tuossa vaiheessa puheeseen sanoen tarjoilijalle, että emme poistu ennen kuin saamme asiallisen selityksen siitä, miksi meille ei tarjoilla. Tarjoilija ei suostunut siihen, vaan vaati meitä yhä poistumaan.
Kysyin tarjoilijalta muihin henkilöiden sekoittamisen välttämiseksi että tiedätkö keitä me olemme? Hän ei tuntenut meitä, jolloin selitin hänelle että olemme kaksinkertaisia Syksyn Sävel -voittajia, olemme Pelimannet ja Benja-yhtye ja olemme aikaisemminkin käyneet usein ruokailemassa kyseisessä ravintolassa. Tarjoilija oli kuitenkin saanut ravintolapäälliköltä ohjeet toimia näin romaneja kohtaan.
Erno soitti poliisin numeroon ja pyysi partiota paikalle. Poliisi sanoi Ernolle: ”Onko harvinaisen selvää, että emme tule paikalle”? Erno kysyi poliisin nimeä, jonka antamisesta poliisi kieltäytyi ja paiskasi luurin korvaan. Arvelimme keskenämme, että kenties poliisilla ja ravintolalla on keskinäinen sopimus siitä etteivät he tule paikalle, kun kyseessä on rasismiepäily.
Lähdimme Pasilan poliisiasemalle tekemään ilmoitusta rasismiepäilystä ja poliisin käyttäytymisestä. Siellä poliisi selosti meille, että poliisin ja Ernon välinen keskustelu pysyy tallennettuna yhden kuukauden ajan. Kummallista asiassa tuntuukin olevan se, että kun tutkintapyyntö poliisin toimista jätetään, nauhaa ei kuitenkaan tapausta koskevalta osuudelta heti tallenneta poliisin toimia tutkivien oikeiden tahojen käyttöön.
Pasilan poliisiaseman johtava komisario sanoi lehdistöllekin ettei mitään lainvastaista ole tapahtunut. Joten juttu siltä osin kuin se koskee poliisin toimia tapauksessa, jää tutkimatta. Poliisi voi aina vedota tällaisissa tapauksissa siihen, että on muita hälytyksiä niin paljon, ettei partiota voida lähettää paikalle. Mutta puhelimessa ollut poliisi ei maininnut sanaakaan kiireestään. Poliisin käytös oli ylimielistä ja halveksivaa. Lisäksi johtava komisario Pasilasta teki omaa poliisipiiriä koskevan päätöksen siitä, ettei asia ole tutkimisen arvoinen. Päätöksen tutkimatta jättämisestä olisi pitänyt tehdä muu kuin se poliisipiiri minkä alueella asia on tapahtunut.
Mielipuolista koko jutussa on, että ravintola antaa alaisilleen tällaiset lain vastaiset määräykset harjoittaa rasismia. Joita työntekijöiden on pakko noudattaa. Että saa säilyttää työpaikkansa. Ravintolan johto tietää etukäteen saavansa suhteellisen pienet sakot ja korvaukset maksettavakseen. Mieluummin he ottavat sakot kuin romanit sisään ravintolaan.
Tämä todistaa sen että ravintolan johto halveksii jo etukäteen tulevaa oikeudenkäyntiä. Pitävät siis suomalaista oikeusjärjestelmää ja oikeudenpalvelijoita täysin ”pelleinä” ja naureskelevat partaansa. Eikö tämä, jos mikä ole oikeuden tietoista halventamista?
Asiassa on myös työntekijöiden työsuojeluun liittyvä puoli.
Jos tuossa tilanteessa olisi ollut kysymyksessä ”väärät” miehet, kuka olisi huolehtinut työntekijöiden turvallisuudesta?
Asiakkaatkin saattavat reagoida kielteisesti.
Järjestysmiestä ei ollut mailla eikä halmeilla.
Kyösti Roth
- Leif Roth
1.Jumala Ei Unohda Sua Koskaan
2.Mitä Voin Kun Sydän Paljon Tuntee
3.Millainen Hän On
4.Amore
5.Laulajan Tie
Terveisin Leif Roth- ????
Kun ilmeisesti sukunimestä päätellen olet Köpin tuttavia ja hänen kanssaan tekemisissä, niin voisitko vastata, mikä juttu Köpillä nyt on menossa, kun hänestä ei taas pitkään ole kuulunut mitään. Tekeekö vielä musiikkia ja onko uusia levyprojekteja tiedossa.?
- uskova naishklö
???? kirjoitti:
Kun ilmeisesti sukunimestä päätellen olet Köpin tuttavia ja hänen kanssaan tekemisissä, niin voisitko vastata, mikä juttu Köpillä nyt on menossa, kun hänestä ei taas pitkään ole kuulunut mitään. Tekeekö vielä musiikkia ja onko uusia levyprojekteja tiedossa.?
): ??
- Geena(:
uskova naishklö kirjoitti:
): ??
Kyllä vaa mä myös ihmettelen ,miks ei Kyösti Roth jatka musiikin tekoa ,Lahjakas hän on ,sanokoot muut mitä vaan ,neniin minä vetäsin jopa Köpin puolesta niitä jotka yrittävät latistaa Hänen menoaan ,ja tosi on kanss. Siispä sanon vaan että nainen jos suuttuupi tarpeek nii kaataapi vaikka koko muun mustalaisleirin!
- Uskovainen 65
Geena(: kirjoitti:
Kyllä vaa mä myös ihmettelen ,miks ei Kyösti Roth jatka musiikin tekoa ,Lahjakas hän on ,sanokoot muut mitä vaan ,neniin minä vetäsin jopa Köpin puolesta niitä jotka yrittävät latistaa Hänen menoaan ,ja tosi on kanss. Siispä sanon vaan että nainen jos suuttuupi tarpeek nii kaataapi vaikka koko muun mustalaisleirin!
No yleensä ottaen romanit ovat varustettuja upealla laulun lahjalla,vaikka ei heistä julkisesti kirjoitella. Minun mielestä turhaan tuodaan julkkiksia esille,esim.srk:ssa,vaikka olisi jo ikääkin kertynyt ,usein palvotaan julkkista ,ja liian usein se julkkis myös itse tykkää siitä että hän on suosittu,vaikkei sitä näytä. Eli kannattaisi miettiäseurakunnassa nuoria ihmisiä, ja heidän tulevaisuuttaan. Sitä tavallista elämää, ei välttämättä julkkis kuvioissa vaan todellisessa elämässä,joskus elämä voisi olla sitäkin että tehdään työtä sekä musiikkia. En tiedä miten paljon romaneita tuetaan erityisesti työn suhteen,ja mikä osa on Taiteilijalla itsellään. Tiedän että valtaväestössä on paljon lahjakkaita laulajia myöskin,mutta heillä ei ole varaa musiikin tekemiseen,tai yleensä taiteen tekemiseen,koska tuo aika menee leipätyössä.En tätä pahalla tarkoita ,vaan itsekin 40 vuotta tavallista työtä tehneenä,ihmettelen miten yleensä elää,ja kun näkee että autolla ajetaan(mistä tulee raha autoon) en ole mikään tyhmä ,mutta ihmettelen ,kun tavallisella työntekijälläkään ei ole varaa autoon vaikka on työssä. ,,,eikä varaa Taiteilijaksi,,,
Voisiko joku selventää asiaa maalaiselle. - minä vain,,,rupikonna
Uskovainen 65 kirjoitti:

Voisiko joku selventää asiaa maalaiselle.Mielestäni on ihan yks hailee mitä kukin tekee. romanitkaan.
Katkeruus ja kauna pois ,sekä eheytymisprosessiin vaan,ei ole aina vika srk;ssa,eikä netin paltalk huoneissakaan ,eikä toisissa Admineissa ,,, - lokki09
minä vain,,,rupikonna kirjoitti:
Mielestäni on ihan yks hailee mitä kukin tekee. romanitkaan.
Katkeruus ja kauna pois ,sekä eheytymisprosessiin vaan,ei ole aina vika srk;ssa,eikä netin paltalk huoneissakaan ,eikä toisissa Admineissa ,,,Kuuntelen tässä "Herkkä mies" ja "Ei yhtään ystävää".
Itkettää... voiko yksinäisyyteen kuolla? Usein puhutaan, että kaupungissa on yksinäisiä vaikka kuinka paljon. Missä ne muut sitten on?? Miksi emme kohtaa??? Täällä suomi24:kin on palsta yksinäisille, silti siitäkin seurasi pelkkä pettymys kun jätin ilmoitukseni. - Pieni kulkija
lokki09 kirjoitti:
Kuuntelen tässä "Herkkä mies" ja "Ei yhtään ystävää".
Itkettää... voiko yksinäisyyteen kuolla? Usein puhutaan, että kaupungissa on yksinäisiä vaikka kuinka paljon. Missä ne muut sitten on?? Miksi emme kohtaa??? Täällä suomi24:kin on palsta yksinäisille, silti siitäkin seurasi pelkkä pettymys kun jätin ilmoitukseni.Yksinäisyyteen voi kuolla, jos päättää itsesäälissä tappaa itsensä. Siksi onkin syytä erottaa masennus ja fiilistely toistaan. Joskus tekee hyvää elää tunteitaan musiikin kautta. Tirauttaa muutama itsesäälin kyynel ja miksei useampikin. Masennukseen on kuitenkin syytä hakea apua tai edes kertoa siitä jollekin.
Yksinäisyyteen ei auta mikään muu, kuin että lähtee liikkeelle. Kohtaa ihmisiä konkreettisesti ja fyysisesti. Eikä etsi vaan niitä ihmisiä, jotka ovat yksin tai "haku päällä" Vapaaehtoistyö on hyvä paikka tavata ihmisiä. On jotain järkevää tekemistä ja samalla voi jutella ihmisten kanssa. Mutta kotoa ei kukaan tule sinua hakemaan. Siinä saa soittaa aika monta levyä ja itkeä itsensä kuiviin, eikä mikään muutu.
Ihmisiltä ei kannata odottaa yhtään enempää, kuin mitä olet itse valmis antamaan. Toiset ihmiset eivät kanna sinua käsillään, ole avoimia sinulle tai rakasta sinua, jos et itse ole valmis antamaan jotain itsestäsi heille. Jos ei muuta niin vilpittömän kiinnostuksesi. Suuri osa meistä, kun on valmis puhumaan itsestään, jos joku vain jaksaa kuunnella.
Lähde siis liikkeelle, niin vaikeaa kuin se onkin. Laita soimaan vaihteeksi vaikka Porilaisten marssi. Siitä saa virtaa ja energiaa. Ihmiset odottavat sinua. Luvassa on paljon hyviä kohtaamisia.
Tsemppiä, siunausta ja virtaa sinulle. Voi hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3197544Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771843
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551171Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019