Trumpilla vähän enää kannattajia Usassa?

Kääntyminen Trumppia vastaan dramaattinen.
Suuresta kansan rakastetusta johtajasta hylkiöksi.
Josta jo omat entiset tukijatkin haluaa eroon?
8104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olettko huomanneet Ryssä sai lohdutuspalkinnon Usalta myydä öljyä markkinoille.Hyvä osotus kuka määrää mailman markkinoilla USA

Äänestä

Vaikka kuinka kiukuttas

Äänestä

Usa hieno maa,laittaa kerrankin Iranin terroristit ojennukseen,kaikki oli odotettavissa enemmin tai myöhemmin!

Äänestä

Psykopaattisen Oranssin Vihapapan jenkkilä alkaa olla kuin Vildamir Kalsarimyrkyttäjän ryssienmaa, ainoastaan enää ikkunoista mystisesti putoilevat päättäjät enää puuttuvat jenkeistä!!!

1Äänestä

Persujen syy.

Äänestä

Suomi on jos ajatellaan mittakaavoja maailmanlaajuisesti kuin yksi työläismuurahainen isossa kusiaispesässä,vaikka suomalaisten politikkojen mielestä olemme keskeisessä asemassa EUssa päättämässä vaikka mistä.
Tosiasiassa siellä ei pienen suomen meppien toiveet toteudu!

Äänestä
  • Vaikuttamismielessä kannattaa ajatella asioita Euroopan tasolla, niihin asioihin me voidaan vaikuttaa kun ollaan samankaltaisten maiden joukossa ja kavereita.

    Niin se vaikuttaminen toimii. Hakkaraisena, Halla-ahona ja Huhtasaarena se vaikuttaminen meihin vaikuttavien asioiden eteenpäinviemiseen ei onnistunut.

    Äänestä

Biden alkaa näyttämään varsin ripeältä ja tasapainoiselta Trumppiin verrattuna.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kääntyminen Trumppia vastaan dramaattinen.
Suuresta kansan rakastetusta johtajasta hylkiöksi.
Josta jo omat entiset tukijatkin haluaa eroon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu