jeesuksen käärinliinat - kuka huijaa ja ketä

Kankaasta löytyi nimittäin runsaasti erilaisia DNA-jälkiä, jotka olivat peräisin sekä ihmisistä, eläimistä että kasveista. Osa ihmisperäisestä DNA:sta voitiin jäljittää suoraan niihin tutkijoihin, jotka olivat alun perin ottaneet näytteet.

Eläinkunta on kuitenkin runsaasti edustettuna. Tämä koskee erityisesti koiria ja kissoja, joiden osuus löydetystä DNA:sta on peräti 44 prosenttia.

Lisäksi kankaasta löytyy jälkiä muun muassa vuohista, naudoista, sioista, kanoista ja hevosista. Tutkimus paljasti lisäksi laajan valikoiman kasvien DNA:ta.

Monien kasvien jäännökset – kuten esimerkiksi erilaisten viljalajikkeiden – ovat tyypillisiä varhaiselle eurooppalaiselle maataloudelle, kun taas toiset, kuten banaanit, perunat ja tomaatit, saapuivat Eurooppaan ja sittemmin Lähi-itään vasta 1400–1500-luvun löytöretkeilijöiden mukana. Löydökset eivät siis mitenkään voi olla peräisin Jeesuksen ajalta.

Sen sijaan liinasta puuttuvat selkeät jäljet Pyhään maahan liittyvistä eläimistä ja kasveista.

Taatelit, oliivit, granaattiomenat, mirha tai kamelit jäänteineen puuttuvat löydöistä kokonaan. Seikka viittaa siihen, ettei kankaalla ole yhteyttä Levanttiin eikä se siksi voi olla Jeesuksen käärinliina.

Kaiken kaikkiaan tutkimus tukee teoriaa, jonka mukaan kangas on keskiajalta peräisin oleva väärennös.

”Eläin- ja kasvilajien monimuotoisuus osoittaa, että käärinliina on saastunut merkittävästi. Se on todennäköisesti tapahtunut viime vuosisatoina etenkin Marco Polon ja Kristoffer Kolumbuksen matkojen jälkeen”, tutkijat totesivat.

Torinon yliopiston historioitsija Andrea Nicolotti kertoi Livescience-sivustolle uuden tutkimuksen korostavan, että käärinliina on keskiajalta peräisin oleva väärennös.

Tämä oli myös vuonna 1989 tehdyn radiohiilianalyysin tulos. Ympäri maailmaa on silti edelleen ihmisiä, jotka uskovat, että liinalla on suora yhteys Jeesukseen.

Käärinliinasta järjestetään esimerkiksi vuosittain konferenssi, jonne kristityt tutkijat ja papit kokoontuvat pitämään luentoja liinan merkityksestä ja aitoudesta. Viimeisin sellainen järjestettiin Yhdysvaltain St. Louisissa, ja siellä luennoi 49 eri puhujaa.
6155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

AutaAuts

Äänestä

uskoohan ne mihin vain, enemmän uskottavia on ufo abduktio jutut, siellä ne oikeat jeesukset on..

Äänestä

Jeesus on Jumalan poika joten hän pystyy matkustamaan ajassa minne haluaa ja ottamaan haluamansa ihmisen, kasvin tai eläimen mudon joten tuo asia ei mitenkään todista että liina olisi väärennös.

Äänestä

Aloittaja olisi voinut mainita, että tuota radiohiiliajoitusta vastaan on esitetty kritiikkiä, johtuen siite, että näyte otettiin vain yhdestä kohtaa, kulmasta, jota joidenkin väitteiden mukaan on korjailtu keskiajalla. Näytettä toki tutkittiin kolmessa eri laboratoriossa, mutta se ei muuta sitä asiaa, että näyte on yhdestä kohtaa. Alunperin tutkimusta suunniteltaessa näytteitä aiottiin ottaa kolmesta eri kohtaa, sitten suunnitelmaa muutettiin. Miksi?

Lisäksi käärinliinasta on kyllä löydetty siitepölyä, joka peräisin lähi-idästä (Max Frein tutkimukset), jopa Jerusalemista. Noiden tutkimusten ongelmana on, että käytetyt menetelmät eivät täytä enää nykyisiä forensiikan standardeja. Yksi tähän puoleen liittyvä ongelma on että vuoden 2002 rekonstruointi töissä käärinliina imuroitiin, ja tämän jälkeen muut tutkijat eivät ole voineet toistaa Max Frein tutkimuksia. Mutta sen verran on kaiketi saatu selville, että jotain lähi-idän siitepölyjäämiä siinä on.
On mahdollista, että käärinliina on väärennös, mutta välillä meinaa näyttää siltä, että tutkimuksia tunaroidaan tahallaan, otetaan näytettä yhdestä kohtaa ja imuroidaan käärinliina. Ihan niinkuin haluttaisiin, että alkuperä ei selviä.

Käärinliinassa oleva kuva ei alunperin ollut helposti erotettavissa, kuva havaittiin vasta 1898, kun Secondo Pia otti ensimmäiset valokuvat.
Väärentäjä on ollut melko lahjakas, kun on pystynyt ennakoimaan vuosisatoja aikaisemmin, että hänen teoksensa jonain päivänä saadaan valokuvaamalla näkyviin.

Eli sanoisin, että vaikka se olisi väärennös, on se silti melkoinen taidonnäyte, kun ottaa huomioon kaiken siihen liittyvän: verijäljet bilirubiini (melko yksityiskohtainen tietämys ihmisen biologiasta keskiajalla), 3d-ominaisuudet ja kuva, joka tulee esiin kunnolla vasta negatiivikuvaamisen jälkeen. Melkoinen teos.

Äänestä

Ketään runoilijoitanne ei tarvita sotkeen kenessä eletään tahi ollaan. Tämä selvä.

Äänestä

Vois olla hyväkin rättibisnes.

- Kevät-uutta!
Aitoa Torinon palttinaa vain meiltä. Tähän kun ruppinsa kääräisee viimeiselle matkalle, niin jopa on taattu Taivas-paikka!
Vain 170 e/tuuma!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kankaasta löytyi nimittäin runsaasti erilaisia DNA-jälkiä, jotka olivat peräisin sekä ihmisistä, eläimistä että kasveista. Osa ihmisperäisestä DNA:sta voitiin jäljittää suoraan niihin tutkijoihin, jotka olivat alun perin ottaneet näytteet.

Eläinkunta on kuitenkin runsaasti edustettuna. Tämä koskee erityisesti koiria ja kissoja, joiden osuus löydetystä DNA:sta on peräti 44 prosenttia.

Lisäksi kankaasta löytyy jälkiä muun muassa vuohista, naudoista, sioista, kanoista ja hevosista. Tutkimus paljasti lisäksi laajan valikoiman kasvien DNA:ta.

Monien kasvien jäännökset – kuten esimerkiksi erilaisten viljalajikkeiden – ovat tyypillisiä varhaiselle eurooppalaiselle maataloudelle, kun taas toiset, kuten banaanit, perunat ja tomaatit, saapuivat Eurooppaan ja sittemmin Lähi-itään vasta 1400–1500-luvun löytöretkeilijöiden mukana. Löydökset eivät siis mitenkään voi olla peräisin Jeesuksen ajalta.

Sen sijaan liinasta puuttuvat selkeät jäljet Pyhään maahan liittyvistä eläimistä ja kasveista.

Taatelit, oliivit, granaattiomenat, mirha tai kamelit jäänteineen puuttuvat löydöistä kokonaan. Seikka viittaa siihen, ettei kankaalla ole yhteyttä Levanttiin eikä se siksi voi olla Jeesuksen käärinliina.

Kaiken kaikkiaan tutkimus tukee teoriaa, jonka mukaan kangas on keskiajalta peräisin oleva väärennös.

”Eläin- ja kasvilajien monimuotoisuus osoittaa, että käärinliina on saastunut merkittävästi. Se on todennäköisesti tapahtunut viime vuosisatoina etenkin Marco Polon ja Kristoffer Kolumbuksen matkojen jälkeen”, tutkijat totesivat.

Torinon yliopiston historioitsija Andrea Nicolotti kertoi Livescience-sivustolle uuden tutkimuksen korostavan, että käärinliina on keskiajalta peräisin oleva väärennös.

Tämä oli myös vuonna 1989 tehdyn radiohiilianalyysin tulos. Ympäri maailmaa on silti edelleen ihmisiä, jotka uskovat, että liinalla on suora yhteys Jeesukseen.

Käärinliinasta järjestetään esimerkiksi vuosittain konferenssi, jonne kristityt tutkijat ja papit kokoontuvat pitämään luentoja liinan merkityksestä ja aitoudesta. Viimeisin sellainen järjestettiin Yhdysvaltain St. Louisissa, ja siellä luennoi 49 eri puhujaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu