Ville Mäkipelto, Juha Pakkala ja Raimo Hakala ovat kirjoittaneet rohkean kirjan Jumalan ja Jeesuksen kätketystä historiasta. Nykyisen tieteellisen tiedon valossa kristillinen oppi ja opetus seisovat ohuilla savijaloilla.
Filosofi Wittgenstein 1900-luvun alussa luoman loogisen empirismin ja analyyttisen filosofian perusteiden avulla toi esille, että usko ja tiede edustavat täysin erilaisia kielipelejä. Uskonnollinen kieli ei toimi tieteen kielen tavoin. Uskonnollinen kieli on myyttien ja tarinoiden kieli, joka puhuttelee sen sijaan, että loisi tarkkaa tietoa.
Tieteen tulisi olla uskonnoille hyödyllinen keskustelukumppani, ei kiistakumppani tai vastustaja. Tieteen kehitys on viimeisten vuosisatojen aikana ollut uskontoja kaikkein eniten muuttanut voima. Siitä yhtenä esimerkkinä on Suomen luterilaisten piispojen vuonna 2019 julkaisema puheenvuoro "Tieteiden lahja", jonka mukaan tiede ja kristillinen usko eivät ole vihollisia vaan luontevia keskustelukumppaneita.
Historian tutkimuksen viesti on selvä. Siinä ei ole koskaan ollut yhtä alkuperäistä ja yksiselitteistä käsitystä Jumalasta, Jeesuksesta, tuonpuoleisuudesta tai ylösnousemuksesta. Mihin katosi Jahve jumalan puoliso Asera? Miksi Jeesus-kuvaksi valikoitui vain käsitys Jeesuksesta aina olemassa olevana Jumalan Poikana, vaikka tarjolla oli useita vaihtoehtoisia käsityksiä?
Jumalan idea on kehittynyt ajassa eikä ainakaan tutkimus voi saavuttaa mitään ajasta tai ihmiskielestä irrallista Jumalaa. Tästä seuraa se, ettei millään kirkolla tai uskonnolla missään ajassa ole lopullista totuutta Jumalasta tai Jeesuksesta. Siksi tällaisen väitetyn totuuden nimissä harjoitettuun joskus julmaankin vallankäyttöön, väkivaltaan ja sotimiseen pitää suhtautua äärimmäisen kriittisesti ja tuomita se.
Tavallisen kristityn ja seurakuntalaisen näkökulmasta ihminen ajautuu valintatilanteeseen, joko tietoisesti tai tiedostamattaan, millaisena jumalansa näkevät ja mihin piirteisin hänessä uskovat tai jättävät uskomatta. Siksi etsiminen, tieteellinen tieto, muutos ja epävarmuus kuuluvat oleellisena osana rehelliseen puheeseen Jumalasta ja Jeesuksesta.
Ortodoksipapin saarnan aloitus alkaa sanoilla Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Yhtä hyvin se voisi alkaa sanoilla Isän, Äidin ja Pojan nimeen.
Jumalan synty- kirjan näkökulma/opetus
4
347
Vastaukset
- Anonyymi00001
Nyt on täyttä huuhaata!
Ei satuolennot voi sattumalta syntyä 1900-luvulla.
Niiden on täytynyt olla ihmisen päässä jo miljoonia vuosia.
Ei evoluutio voi hetkessä kehittää mitään satuolentoja. Hulluin väite ikinä.
Kai sellaisen tajuaa jo ala-asteella.- Anonyymi00002
Eikö näillä hepuilla oo muuta tekemistä?
Siihen se menee kun on liikaa noita "intellektuelleja" viisasteluja. Lienevätkö saaneet apurahan tutkimuksiinsa?
Ovatko tietoisia oikeasta työstä? Ei kun lapion varteen muutamaksi viikoksi. - Anonyymi00003
Anonyymi00002 kirjoitti:
Eikö näillä hepuilla oo muuta tekemistä?
Siihen se menee kun on liikaa noita "intellektuelleja" viisasteluja. Lienevätkö saaneet apurahan tutkimuksiinsa?
Ovatko tietoisia oikeasta työstä? Ei kun lapion varteen muutamaksi viikoksi.Viisastelua?
Oon aina ihmetellyt, että saavatko juutuupettajat joitain korvauksia juutuupeistaan?
Siinä saattaisi olla selitys niin monelle juutuupisarjalle. Jos tilaa jonkin sarjan, niin tuleeko siitä korvausta tupettajalle? - Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Viisastelua?
Oon aina ihmetellyt, että saavatko juutuupettajat joitain korvauksia juutuupeistaan?
Siinä saattaisi olla selitys niin monelle juutuupisarjalle. Jos tilaa jonkin sarjan, niin tuleeko siitä korvausta tupettajalle?Aloittajalle.
Onkohan mieleesi joskus juolahtanut, että tämä on nimenomaan ortodoksisuus-palsta?
Taas on samantapainen "filosofinen" vastaväittämäsi esillä.
Oletko jotenkin käännyttämässä täällä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672435- 661407
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww801263EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111182- 79885
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19880- 44723
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta92712Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe27699- 30676