Luvatta netistä lainattu:
"Kelluu-yhtiön ilmalaivat syntyivät uudistamalla vanhaa keksintöä: ensimmäinen ilmalaiva lensi maailman ympäri noin sata vuotta sitten. Idea itseohjautuvista, miehittämättömistä ilmalaivoista alkoi itää droonien tulon myötä.
”Ilmalaivat palvelevat eri tarvetta kuin droonit. Me kykenemme operoimaan pilvien alapuolella myös arktisella alueella”, sanoo Kelluun toimitusjohtaja Janne Hietala.
”Itseohjautuva ilmalaiva voi pysyä vaikka kymmenen tuntia paikallaan, ja yksi ihminen voi valvoa samaan aikaan useaa eri ilmalaivaa.”
Kelluu perustettiin vuonna 2018, ja yhtiön liikeideana on myydä ilmalaivoilla tuotettua dataa.
Kelluun kehittämä ilmalaiva mahtuu merikonttiin ja painaa noin 25 kiloa. Se lentää 100–120 metrin korkeudella kuljettaen ainoastaan tarkkailu- ja havainnointiantureita. Käyttövoimana on vety, ja pienelle ilmalaivalle riittää pienehkö energiavarasto.
”Sähköenergia tuotetaan polttokennolla, ja polttoaineena toimii päästötön vety”, Hietala kertoo.
Ilmalaiva voi lentää 12 tuntia, ja sen reitti ohjelmoidaan ennakkoon."
Loistavasti vety etenee.
Vedyllä 12 tunnin range
Anonyymi-ap
0
93
Luetuimmat keskustelut
- 51871
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍92838Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15726Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3680Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56551
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184539- 61533
- 70533
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24506