Yle:
Leirikeskus 20 kilometrin päässä itärajasta siirtyi venäläisten haltuun – nyt ministeriö vaatii kaupan purkua
Kesäkylän leirikeskuksen Miehikkälässä osti yhtiö, joka on rekisteritietojen mukaan kolmen Venäjän kansalaisen omistuksessa.
Puolustusministeriö vaatii Venäjän rajan lähistöllä toimivaa yhtiötä purkamaan vanhan leirikeskuksen kaupan Kaakkois-Suomessa.
Ulosottolaitos päätti myydä Miehikkälässä sijaitsevan, Kesäkylänä tunnetun leirikeskuksen reilu vuosi sitten asunto-osakeyhtiölle, joka tarjosi kiinteistöstä 40 000 euroa verkkohuutokaupassa.
Ostajayhtiö on rekisteröity Miehikkälän naapurikuntaan Virolahdelle, mutta Yle selvitti, että rekisteritietojen mukaan sen omistaa kolme Venäjän kansalaista.
Kommentti:
Nyt pitää todeta jo rumasti, että eikö teillä perkeleillä ole älliä sen vertaa, että selvitätte ensin, keiden kanssa te kauppaa teette!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Myydä nyt leirikeskus itärajan tuntumasta rssille!
Voi olettaa, että Kremlin hämäristä kuuluu taas räkäistä naurua...
Miksiköhän tätä kaupankäynnin muotoa ei ole torpattu jo vuosikymmeniä sitten? Jos ei Venäjä ole myynyt suomalaisille, miksi heille myydään…Onko jotakin tekemistä Suomi-Venäjä järjestöllä ja sen puuhamiehillä?
Vuosien mittaan Suomessa on tehty venäläisten tai sellaisten tahojen kanssa, joiden tausalla on venäläisiä, suorastaan järjettömiä kiinteistökauppoja jopa strategisten alueiden vierestä tai keskeltä.
Motiiveja voi vain arvailla, ehkä tyhmyys, välinpitämättömyys, sinisilmäisyys, hyväuskoisuus, rahanahneus, kiusanteko, venäjämielisyys, hunaja-ansa, kiristyksen uhriksi joutuminen...
Yle:
"Leirikeskus 20 kilometrin päässä itärajasta lipsahti venäläisten haltuun – nyt ministeriö vaatii kaupan purkua"
Yle:
"Suomi on estänyt tänä vuonna 13 kiinteistökauppaa – puolustusministeriön asiantuntija kertoo, miksi
Kielteisten lupapäätösten määrä on kasvanut viime vuosina."
Kommentti:
Kaikki kiinteistökapat venäläisten kanssa pitäisi kieltää.
Ei tönön tönöä, ei neliön neliötä ryssälle.
Miten olisivat mahtaneet kaupat onnistua, jos suomalaiset olisivat yrittäneet ostella kiinteistöjä Venäjän strategisten alueiden liepeiltä tai keskeltä?
Kimmo Kiljunen kertoo videolla venäläisille pitävänsä venäläisille langetettua kiinteistöjen ostokieltoa rasismina.