Yritykset ovat käytännössä yhteiskunnan syöpä.
Julkinen sektori mahdollistaa yhteiskunnan, ja jäsentensä elämän. Välistävetäjät pikavoittojen tavoittelijat vain heittävät kapuloita rattaisiin.
Ehdotan yritystoiminnan kriminalisoimista Suomessa. Samalla poistetaan tasaverot, kuten arvonlisäverot.
Laitetaan Suomi kerralla kuntoon ja lopetetaan jatkuva kitinä. Positiivisesta asenteesta tulee palkita.
Julkinen sektori mahdollistaa yhteiskunnan, ja jäsentensä elämän. Välistävetäjät pikavoittojen tavoittelijat vain heittävät kapuloita rattaisiin.
Ehdotan yritystoiminnan kriminalisoimista Suomessa. Samalla poistetaan tasaverot, kuten arvonlisäverot.
Laitetaan Suomi kerralla kuntoon ja lopetetaan jatkuva kitinä. Positiivisesta asenteesta tulee palkita.
Vastaukset 37
Vanhimmat
No en sano etteikö niitä tarvita yhtään mihinkään. Mutta on selvää ettei yksityisiä yrityksiä saa päästää johtamaan yhteiskuntaa. Ne ovat hyvä renki, silloin kun keskittyvät siihen mitä osaavat mutta valtaan niitä ei tule päästää. Yksityisten yritysten tuottavuutta esimerkiksi liioitellaan kaiken aikaa. Oikeiston mielestä yksityiset yritykset ovat äärimmäisen tuottavia ja kilpailukykyisiä. Mutta tuo käsitys on lähinnä näkökulmaharha, joka johtuu siitä että oikeisto mittaa tuottavuutta vain omistajan rahallisena voittona, ei itse yrityksen tuottamana hyötynä yhteiskunnalle tai asiakkailleen.
Esimerkiksi yksityiset terveyspalveluyhtiöt ovat paperilla hyvin tuottavia ja niissä on hyvä asiakaspalvelu mutta kaikki perustuu vain siihen, että ne saavat vapaasti valikoida asiakkaansa. Niillä ei ole mitään velvollisuutta hoitaa ja tarjota palveluita kaikelle kansalle. Ja jos potilaalla on oikeasti vakava sairaus, niin lääkäri vain kirjoittaa lähetteen julkiselle puolelle joka viimekädessä vastaa kaikista vaativista potilaista. Voitto siis perustuu rusinoiden keräämiseen pullasta!
Voithan sinä ostaa tutkimukset ja hoidon yksityiseltä, jos sinulla on rahaa. Lisäksi yksityisen kautta pääset nopeasti julkiselle hoitoon. Et tarvitse odotella takaisinsoittoja ja jonotella viikkoja.
Hyvä kirjoitus, siinä olisi Orpolle ja Purralle mietittävää jos osaisivat miettiä asioita.
Aloitaja on syöpä.
TAI VAAN SAIRAS PUNIKKI KOMMARI.
Julkinen hoitakoon täysin sähkön tuotannon, vesihuollon, jätehuollon, lämmityksen ja terveydenhuollon enimmällä vastuulla. Samoin datan runkoverkot julkisia, joita sitten yksityinen voi vuokrata käyttöönsä. Kilpailkoon yksityiset sitten kaikella muulla, mutta ei euroakaan julkista rahaa yksityisille.
Käsittämätöntä miten sairaita mielipiteitä voi ihmisillä olla !?
Terve markkinatalous ja vahva talouskasvu ovat ainoita jotka voivat Suomen pystyssä pitää ja terveet yksityiset yritykset ovat näissä ratkaisevia !
Tässä esimerkit tehokkuudesta ja tehottomuudesta kansantaloudessa !
Pieni vertailu !
Suomi ja Yhdysvallat
1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Suomi 57%, Yhdysvallat 39%
2. Keskim varallisuus aikuista kohti
Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD
3. Julkisen velan tausta
Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta
4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
Suomi 85%, Yhdysvallat 45%
5. Keskuspankin kultavaranto
Suomi 44 tonnia, Yhdysvallat 8100 tonnia
6. Nobel palkinnot
Suomi 5kpl, Yhdysvallat 428kpl
Kts erityisesti kohdat 1-3. Niistä näkyy että Suomen talous on halvaantunut !?
Kerrankin asiaa Suomi on sarvikuonojen maa.
Mutta kun Suomessa ei ole tervettä markkinataloutta. Verovaroin yjlläpidetään muka markkinataloutta johon vielä on kytketty kaikenkarvaisia välistävetäjiä. Eikä sitä ole myöskään USAssa kuin osin. Velkarahaa sielläkin pumpataan yksityisten varakkaalle osalle. Paljon orjatyöhön verrattavaa markkinataloutta
Tässä näkyvät terveet taloudet ja vähemmän terveet !?
Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !
Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
USA 39%
Sveitsi 32%
USAssa oli ensin ilmaista maata asukkaille.Seuraavaksi orjat Afrikasta ja alkuperäiskansoista.Sitten kivihiili ja öljy joilla tuhottiin luonto.Lopuksi peloteltiin atomipommeilla muut tottelemaan käskyjä.Luotiin talous jolla käännettiin rahat köyhiltä ympäri maailmaa.Trump varastaa viimeiset öljyt ja mineraalit kaikista paikoista.Siksi rahaa on kasaantunut valtoihin.
Yhdysvallat on ylivoimainen ykkönen tieteissä, teknologioissa, sotilas-teknogioissa ja taloudessa !
Puoli maailmaa tai enemmän ovat Yhdysvalloista riippuvaisia mukaanluettuna Pohjoismaat!
Mitä muuta valtion vielä pitäisi olla ?
Toisaalta suomessa ei ole 100% vapaata markkinataloutta, on velvollisuuksia ja rajoituksia yms.
Sosialistista Suomeako halutaan? Ei kiitos!
Varakkaat voi tietysti jakaa avokätisesti rahojaan jolloin suurin osa äänestäjistä on raha miehiä ja ei halua sosialistista suomea. Aika yksinkertaista.
Trumppikin heittää pizzan toimittajille 100 taalaatippiä joten pizza lähetit tienaa hyvin eikä halua sosialistista suomea.
Suomesta kukaan ei lähde kuskaan Trumpille pitsaa vaikka sais kaksi sataa
Suomessa vois asiakkaat olla "trumppeja" ja heittää tippejä samaan tyyliin.
Jos pittzakuskien palkat nostetaan isoiksi niin köyhemmillä ei varaa tilata. Varakkaiden pitäs huomioida ja heittää "progressiiviseti" reilummin muutoin tulee pakkoprogressiivisuus kaikkeen.
Wolttikuskille voi laittaa tippiä tilauksen yhteydessä. Itse laitan aina tasan euron.
Höpöhöpö. Ilman yrityksiä menisivät 10 miljardin yritystuet kankkulan kaivoon joka ikinen vuosi. Summa vastaa kymmenen vuoden toimeentulotukimenoja. Sitäkö köyhät haluatte?
Kauppaketjut on yksityisiä ja ruoka loppusi ja kaupat kuolisi. Sanokaa yksi julkinen kauppa?
S-ryhmä ja Kesko (K-ryhmä) ovat Suomen päivittäistavarakaupan hallitsevia toimijoita, joiden markkinaosuudet ovat erittäin suuret (S-ryhmä n. 44 % ja Kesko n. 35 %). Vaikka ne ovat suuria ja voittoa tuottavia yrityksiä, ne voivat saada julkista tukea erityisesti kehittämishankkeisiin, energiatehokkuuteen tai tiettyihin investointeihin.
Iltalehti
Iltalehti
+2
Tässä on koottu tietoa S- ja K-ryhmän yritystuista:
Tuet kehittämiseen ja investointeihin: Yritykset voivat saada julkista tukea, kuten yrityksen kehittämisavustusta, jota myöntävät elinvoimakeskukset (ELY-keskus). Myös Business Finland voi myöntää tukea innovaatioihin ja kehityshankkeisiin.
Energia- ja ympäristötuet: Kaupparyhmät investoivat paljon energiatehokkuuteen (esim. kylmälaitteet, aurinkopaneelit), ja näihin on mahdollista saada investointitukea.
Logistiikka ja aluekehitys: Suuret kaupan hankkeet voivat saada tukea esimerkiksi logistiikkakeskusten kehittämiseen tai kunnalliseen infrastruktuuriin liittyen.
Toimintaympäristö: Kaupan alan yritykset saavat suoria tukia sekä erilaisia verohuojennuksia (kuten energiaverotuksen huojennuksia), jotka muodostavat suuren osan Suomen valtion jakamista yritystuista.
Yritystoiminta on aloituksen mallissa kielletty.
Alkutuotanto hoidetaan kolhoosi-tyyppisissä maatalousoppilaitosten tapaisissa yksiköissä.
Ravinnon jakelu hoidetaan virastojen kautta, tai kirjastoautojen tyylisistä mobiiliratkaisuista. Nykyäänkin palokunnat jakavat vettä tarpeen mukaan. Nekään eivät ole yrityksiä.
Miten tuo kauppahommeli oli toteutettu Neukkulassa? Nehän olivat kuuluisia tyhjistä hyllyistään. Samaa on tosin alkanut ilmaantumaan Suomessakin joidenkin tuotteiden osalta.
Onhan suomessakin hyllyissä vähintään 70% turhaa paskaa josta jopa ostajille selvää haittaa. Ihmiset heikkoja eivätkä voi vastustaa kiusausta ostaa pullaa sitten ollaan läskejä. Kauppaa pitäs velvoittaa olemaan myymättä haitallisia tuotteita ainakaan jatkuvasti.
Ennen yrittäjillä oli tietotaito joten oli niillä paikkansa yhteiskunnassa "välistä vetäjinäkin". Nykyisin ala kuin ala niin tietotaito kaikkien luettavissa netistä.
Ihan sama onko yrityksen omistaja valtio. Harvemmissa yrityksissä omistajat muutenkaan seisoo sorvintakana.
Ja eihän yhden - kymmenen euron "yritykset" ole edes mitään yrityksiä. Lähinnä järjestäytymättömiä työntekijöitä. Noi voitas hyvin lailla kieltää.
Jos kaikki olisi valtion yrityksiä niin ei olis työttömyyttä. Aina voitas henkilö lähettää johonkin yritykseen tekemään täydellä palkalla eli auttamaan muita niin että työntekijöiden ei tarvis raataa tai tehdä epäinhimillisen pitkiä yli 2 tunnin työpäiviä.
Palkasaajille ei mitään merkitystä omistaako puljun yksityinen jos se jakaa reiluja palkkoja vaikkei yritykselle juuri voittoja jäisikään.
Jos ei jaa niin mielluumminhan palkansaajat tekee sellaisessa yrityksessä jonka omistaa valtio. Valtio maksaa reiluja palkkoja vaikkei niiden yritys sentakia omistajille juuri voittoja tuotakkaan.
Mitään lisäarvoa ei yksityinen yritys kuvaan tuo.
Ykstyiset terveyspalvelut pitäsi ainakin poistaa ja kieltää. Nyt tilanne on se, että ne voi julkisella puolella laimnilyödä tehtävänsä ja pakottaa menemään yksityiselle. Ja samoja lääkäreitä julkisella ja ykstyisellä puolella. Köyhä joutuu usein osamaksulla pakosta menemään, eikä palvelun tasosta ole edelleenkään takeita.
Itse ne kertakakkiaan ymmärrä, että miten voi olla mahdollista, että lääkäri voi työskennellä julkisella puolella ja ykstyisellä sektorilla smanaikaisesti täällä Suomessa. Ruotsissa kuulemma ei voi ja jääviysongelma tiedostetaaan
Ja lääkärit kuuluvat eliittiin täällä korkeine palkkoineen. Venäjälläkään eivät sentää kuulu ja palkat maltilisia suhteessa muuhun TH-henkilöstöön.
Tuollainen tyyppi pystyisi olemaan jopa natsi ja juutalainen yhtä aikaa.
Mikä ihme tuossa olisi pulmana ?
Ruotsissa myös lääkäri voi työskennellä sekä julkisella, että yksityisellä puolella !
"Sivutoimiluvan tarve: Vaikka rinnakkainen työskentely on mahdollista, päätoimisen julkisen työnantajan kanssa on yleensä sovittava sivutoimista, jotta ne eivät aiheuta eturistiriitaa tai vaaranna potilasturvallisuutta"
Tuo eturistiriita juurikibn on se ongelma. Julkisella tehdyn hoitovirheen tai laiminlyönnin jälkeenhän usein mennään yksityiselle. Saako siellä varmasti puolueettoman tutkimuksen ja tilanteen arvioinnin?
Yksityisillä ihmisillä tietysti rahaa esimerkiksi investointeihin. Mutta voidaan verottaa raha pois ja valtio investoi eli yksityisestä ei tuolloinkaan ole hyötyä.
Täällä on ilmeisesti kommunismin ihailijoita !?
Siitä vaan historiaa lukemaan vaikka Neuvostoliiton tiimoilta !?
Olipa melkoisen 'onnistunut' talous ??
Ei eroo millään muotoa euvostoliitosta ja kapitalistit ja yritykset kannattaa euvostoliittoon kuulumista.