Iran on vain salmen pohjoispuolella. Etelärannalla on Omania ja Yhdistyneitä arabiemiraattejakin. Ei Beringinsalmikaan kuulu sen enempää USA:lle kuin Venäjällekään, tai Ohtaansalmi Outokummulle tai Tuusniemelle.
Horomutsin salmi ei ole iranilaisten omaisuutta
Anonyymi-ap
6126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei kuulu , ei kuulu . Trump raasu sai jotenkin suututettua Iranin. Trumpin olisi kannattanut hyökätä vaik Panamaan kun se on heikko .
No kulkekoot laivat sitten eteläpuolelta, missä ongelma !?!?!
Kuwaitista voisi kaivaa kanavan Välimerelle. Se voisi kulkea vaikka Irakin ja Saudien rajalinjaa piktin, ja idemmässä sitten Jerusalemin keskustan läpi, jolla eroteltaisiin juutalaiset ja ihmiset omille puolilleen.
Kun sodan välittömät / välilliset osapuolet kilvan sulkevat / availevat / vaativat avattaviksi / vaativat osallistumaan avajaisiin /kieltäytyvät odsllistumasta avajaisiin "Hormusin salmea" koskien, toivoisin uutisoijilta kussakin tapauksessa, tarkoitetaanko Iranin rantavesiä Hormusin salmessa vai kansainvälisen oikeuden alaisia Oman puoleisia merireittejä.
Salmi oli auki eikä minkään valtion hallinnassa millään tasolla ennenkin se Oranssi kuulapää päätti hyökätä Iraniin.
venäjä pitäisi kutsua siirtämään valtakunnanrajoja niin, että Iranilla ei olisi pääsyä salmeen.