Purra ihmettelee Lindtamin Espanja-kehuja

– Kyseessä on maa, joka saa (suomalaisenkin veronmaksajan maksamana) 80 miljardia avustuksia surullisenkuuluisasta korona-ajan EU-elpymispaketista, jonka Lindtmanin edeltäjä Sanna Marin kävi Brysselissä pokkaamassa. Lainoja Espanjalle myönnettiin saman verran. EU-rahaa on tungettu Espanjaan valtavasti, ja se totta vie näkyy.

– Maassa on tehty nelipäiväisen työviikon kokeiluja (samalla palkalla tietenkin), nostettu huomattavasti julkisen sektorin palkkoja ja minimipalkkaa ynnä muuta vasemmistolaista herkkua, kun EU-raha on antanut budjettiin tilaa. Velka on silti huomattavan korkealla, tuottavuus matalalla.

Espanjassa on selvästi kovemmat tuloerot (samoin varallisuuserot) kuin vaikkapa Suomessa, vaikkakin pienituloisia verotetaan ankarammin ja suurituloisia kevyemmin kuin Suomessa. Etenkin maahanmuuttajavaltaisilla aloilla palkat ovat matalia ja työehdot surkeita.

Lindtman kehuu Espanjan elvyttävää talouspolitiikkaa ja arvostelee Suomen hallituksen säästöjä. Samaan aikaan hän väittää olevansa sitoutunut tekemään ensi kaudella enemmän säästöjä kuin tämä hallitus on tehnyt.
35228
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Mikäli Suomessa olisi ollut viime vaalikaudella porvarihallitus sekin olisi allekirjoittanut EU:n vakautussopimuksen koska Suomen porvaripuolueet eivät halua erota EU:sta joten turha porvarien öyhöttää.

2Äänestä
  • Mikäli sannan tilalla olisi ollut koira, tuhot olisivat olemattomat. Jauhobilettäminen valtion tiloissa. Se kai kertoo sinulle jotain? Yhä yksi kuikelo tepastelee tampereella.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mikäli sannan tilalla olisi ollut koira, tuhot olisivat olemattomat. Jauhobilettäminen valtion tiloissa. Se kai kertoo sinulle jotain? Yhä yksi kuikelo tepastelee tampereella.

    Öyhöttää palstaporvari aamukaljoissaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Öyhöttää palstaporvari aamukaljoissaan.

    Kiljuöykkäri on kateellinen toisten kaljoistakin 🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Öyhöttää palstaporvari aamukaljoissaan.

    Ota aamulääkkees boomeri.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Öyhöttää palstaporvari aamukaljoissaan.

    Vaihda punikki jo levyä. ´´´´Kuinkahan monta tuhatta kertaa palsta punikki on vastannut samoilla sanoilla ? Öyhöttää palstaporvari.´´´´

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kiljuöykkäri on kateellinen toisten kaljoistakin 🤭

    Porvari jauhaa kateusmantraansa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ota aamulääkkees boomeri.

    Taidat itse olla boomeri.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mikäli sannan tilalla olisi ollut koira, tuhot olisivat olemattomat. Jauhobilettäminen valtion tiloissa. Se kai kertoo sinulle jotain? Yhä yksi kuikelo tepastelee tampereella.

    Persu. Mene syömään. Jos siinä järki kasvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mikäli sannan tilalla olisi ollut koira, tuhot olisivat olemattomat. Jauhobilettäminen valtion tiloissa. Se kai kertoo sinulle jotain? Yhä yksi kuikelo tepastelee tampereella.

    Sanna oli kova bilettään.

    Äänestä

NatsiAntti on ihan pihalla KAIKESTA.

Äänestä
  • Ite oot natsi huutelija.

    1Äänestä

Euroopassa ihaillaan Espanjan talouskasvua, joka on 3% tasoa. Tulee turismista ja maahanmuutosta. Laillistavat miljoonan paperittoman kansalaisuuden. Saksi-Riikka ottaa vaan mallia! Kun se kaupallinen koulutus puuttuu ja työkokemus Mäkkärin vuoropäällikkö.

Äänestä
  • Miksi toistat samoja valheita uudelleen ja uudelleen?

    Äänestä

Nimi on muuten Lindtman.

1Äänestä
  • Älä Lindemanne nipota.

    Äänestä

Antti on aika pihalla.

Äänestä
  • Ite oot pihalla öyhääjä.

    Äänestä

Syytä onkin ihmetellä.

Äänestä

Ihana Antti ♥️. Mukavaa käytännön työkokemusta. Ei ole velttoillut yliopistossa vuosikausia.

Äänestä

Antti ollut taas ihan pihalla.

Äänestä
  • Ite oot pihalla huutelija.

    Äänestä

On siellä ainakin kilpailukyky kunnossa kun keskipalkka n.2000e kk suurin osa saa 1300-1500e kk. Eipä mikään ihme miksi niin halpaa siellä kaikki.

Äänestä

Lindtamin 😹👍

Äänestä
  • Lindman on surkea mies

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Lindman on surkea mies

    Lindman 😹👍

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Lindman on surkea mies

    Häh?

    1Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Häh?

    Häh?😮🌹🎖🎈🧨

    Äänestä

Mikäli edellisellä hallituskaudella Suomessa olisi ollut porvarihallitus niin sekin olisi hyväksynyt EU:n vakautsupaketin koska Suomen porvaripuoleet eivät aja Suomen eroa EU:sta.

1Äänestä

Persuporvari Purra on kävelevä katastrofi.

1Äänestä

Haluan Lindtmanin Antin ja Espanjan talouskehityksen Suomeen!

Äänestä

Kyllä Purra tietää.

Äänestä

Lindtman on sekaisin

Äänestä

Onkohan Antti käynyt Fugessa äitivaimonsa kanssa?

Äänestä
  • Onko noiden ikäero 30 vuotta?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

– Kyseessä on maa, joka saa (suomalaisenkin veronmaksajan maksamana) 80 miljardia avustuksia surullisenkuuluisasta korona-ajan EU-elpymispaketista, jonka Lindtmanin edeltäjä Sanna Marin kävi Brysselissä pokkaamassa. Lainoja Espanjalle myönnettiin saman verran. EU-rahaa on tungettu Espanjaan valtavasti, ja se totta vie näkyy.

– Maassa on tehty nelipäiväisen työviikon kokeiluja (samalla palkalla tietenkin), nostettu huomattavasti julkisen sektorin palkkoja ja minimipalkkaa ynnä muuta vasemmistolaista herkkua, kun EU-raha on antanut budjettiin tilaa. Velka on silti huomattavan korkealla, tuottavuus matalalla.

Espanjassa on selvästi kovemmat tuloerot (samoin varallisuuserot) kuin vaikkapa Suomessa, vaikkakin pienituloisia verotetaan ankarammin ja suurituloisia kevyemmin kuin Suomessa. Etenkin maahanmuuttajavaltaisilla aloilla palkat ovat matalia ja työehdot surkeita.

Lindtman kehuu Espanjan elvyttävää talouspolitiikkaa ja arvostelee Suomen hallituksen säästöjä. Samaan aikaan hän väittää olevansa sitoutunut tekemään ensi kaudella enemmän säästöjä kuin tämä hallitus on tehnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu