Millä perusteella raha kuuluu rikkaalle eikä köyhälle?

Samanlaisia ovat molemmat 9 millisen buranan edessä, joten tasajaon luulisi koskevan muutakin.
65459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Rahaa tulee mulle eikä sulle sillä perusteella että mä osaan ja sä et. Jokainen saa omien kykyjensä mukaan.

Äänestä
  • Juuri noin, Suomessa köyhyyden syy löytyy peilistä suurimaksi osaksi.

    Äänestä

  • Kykyjen mukaanhan sitä nimenomaan ei tule. Älä typerehdi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kykyjen mukaanhan sitä nimenomaan ei tule. Älä typerehdi.

    Lastetarhojen opettajat kertovat, että he näkevät jo ipanoista kenestä tulee aikuisina jotain, kenestä ei tule. Kaava menee seuraavasti, lastentarhassa riiviö, koulussa häirikkö, aikuisena juoppo, tai nisti ja lopulta rosvo ja linnaruuna.

    Äänestä

  • Mietikää tarkaan millainen sote himmeli köyhille on rakennettu suomeen!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Lastetarhojen opettajat kertovat, että he näkevät jo ipanoista kenestä tulee aikuisina jotain, kenestä ei tule. Kaava menee seuraavasti, lastentarhassa riiviö, koulussa häirikkö, aikuisena juoppo, tai nisti ja lopulta rosvo ja linnaruuna.

    Lastentarhaan menee tyhmin aines, jota ohjaillaan myös aikuisina kuin karjaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Lastentarhaan menee tyhmin aines, jota ohjaillaan myös aikuisina kuin karjaa.

    Köyhien lapset liittyy huumejengiin 1990- alkanut ilmiö.

    Äänestä

  • Miettikää kuka rakentaa talot köyhille??

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Lastentarhaan menee tyhmin aines, jota ohjaillaan myös aikuisina kuin karjaa.

    Älä nyt, asun Espoossa, missä lähes kaikki ovat varakkaita. Kyllä täällä kaikien työssä käyvien lapset menevät lastentarhaan lapsina.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Lastetarhojen opettajat kertovat, että he näkevät jo ipanoista kenestä tulee aikuisina jotain, kenestä ei tule. Kaava menee seuraavasti, lastentarhassa riiviö, koulussa häirikkö, aikuisena juoppo, tai nisti ja lopulta rosvo ja linnaruuna.

    Kun joku hölmö sanoo jotakin, ei sitä pidä koko ammattiryhmään yleistää. Eikä tietenkään ole pakko olla niin pöljä, että uskoo jokaisen typeryyden.

    Mutta siitähän tässä ei ollut kyse, mitä kukin uskoo näkevänsä. Kyse oli siitä, tuleeko se raha kykyjen mukaan. Aivan jokaisen pitäisi kyetä vähänkään miettimällä hoksaamaan, että kas, rahaa saa perimälläkin. Siinä, jos missä, ei ole kyse kyvyistä millään tavalla.

    Tämän jälkeen ehkä pitäisi olla vähän kykyä ajatella ja hoksata, että muitakin tilanteita tunnistaa aivan jokainen, joissa kyvyt ja rahantulo eivät kohtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    "tuleeko se raha kykyjen mukaan"

    Kyvykäs syntyy kultalusikka suussa, koska on niin taitava. Suomessa hyysätään nykyisin ylintä tulodesiiliä, jotta he eivät pahoittaisi mieltään.

    https://yle.fi/a/20-164847

    "Tässä ovat Fiskarsin pääomistajat. Heidän yhtiönsä omistavat kaikki yli 10 prosenttia Fiskarsista. Yhtiö joka omistaa yli 10 prosenttia pörssiyhtiöstä ei maksa veroa osingosta.
    Alexander Ehrnroothin yhtiö saa 9,1 miljoonaa euroa osinkona, Paul Ehrnrooth 6,5 miljoonaa ja Fromondin perheen yhtiö 6 miljoonaa osinkona. Veroprosentti osingosta: 0."

    1Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Rikkaita on suomessa muutama tuhat mutta hyvin toimeentulevia on muutama miuljoona.
    Eli on muutakin kuin käyhiä ja rikkaita.
    Jos ajattelu on tuolla tasolla että on joko pirun rikas tai köyhä ja jos ei riskastu heti ei kannata edes yrittää ja olla hyvin toimeentuleva.

    Itse en ole rikas mutta katson että olen hyvin toimeentuleva vaikkain olen jo eläkkeellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kykyjen mukaanhan sitä nimenomaan ei tule. Älä typerehdi.

    Sihe ei paljon tarvita et on jatkuval kerjuul yhteikunna lopakol ,site ku maajussit ja yrittjä, jokka vallas ollessas on valmiit viemää vimeseki muruse heikompi osaste pöydäst.

    Kyul maar se lähimmäisest pitäs pitää huole ja kohtuus ol kerjätes ,mut näil ei ole. Ja jos mult kysytää mist semmottis oikeus tulee et heikopias sorretaa ,ei se se ainaska Jumalast ol,mut vääri se kertakaikkisest on.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kelaluukun sankarit siis ikuisesti muiden rahoilla?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    "tuleeko se raha kykyjen mukaan"

    Kyvykäs syntyy kultalusikka suussa, koska on niin taitava. Suomessa hyysätään nykyisin ylintä tulodesiiliä, jotta he eivät pahoittaisi mieltään.

    https://yle.fi/a/20-164847

    "Tässä ovat Fiskarsin pääomistajat. Heidän yhtiönsä omistavat kaikki yli 10 prosenttia Fiskarsista. Yhtiö joka omistaa yli 10 prosenttia pörssiyhtiöstä ei maksa veroa osingosta.
    Alexander Ehrnroothin yhtiö saa 9,1 miljoonaa euroa osinkona, Paul Ehrnrooth 6,5 miljoonaa ja Fromondin perheen yhtiö 6 miljoonaa osinkona. Veroprosentti osingosta: 0."

    Perusta oma Fiskars ja saat samat edut. Mikä estää?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Köyhien lapset liittyy huumejengiin 1990- alkanut ilmiö.

    Höpöhöpö. Et voi yleistää sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    "tuleeko se raha kykyjen mukaan"

    Kyvykäs syntyy kultalusikka suussa, koska on niin taitava. Suomessa hyysätään nykyisin ylintä tulodesiiliä, jotta he eivät pahoittaisi mieltään.

    https://yle.fi/a/20-164847

    "Tässä ovat Fiskarsin pääomistajat. Heidän yhtiönsä omistavat kaikki yli 10 prosenttia Fiskarsista. Yhtiö joka omistaa yli 10 prosenttia pörssiyhtiöstä ei maksa veroa osingosta.
    Alexander Ehrnroothin yhtiö saa 9,1 miljoonaa euroa osinkona, Paul Ehrnrooth 6,5 miljoonaa ja Fromondin perheen yhtiö 6 miljoonaa osinkona. Veroprosentti osingosta: 0."

    Eliitti on laatikko
    Köyhyys on laatikko
    Puolue on laatikko
    Myöhäinen hom.. on laatikko
    Ajattele laatikon ulkopuolelta tai valitse haluamasi laatikko, ei siihen ketään ulkopuolista tarvita.

    Äänestä

  • Ihan käytännössä. oli kasi veljestä, kumpikin saivat perintönä saman verran. Toinen oli ahkera ja toista vaivasi lorvikatari ja lisäksi lyijypersesynkrooma. Tämä viimeksimainittu jäi köyhäksi samalla kun toinen rikastui.
    Ei minun oikeustajuni hyväksy sitä, että niiltä omaisuus tasattaisiin.

    Äänestä

Niin pitää opetella uusia taitoja eikä valittaa.

Äänestä

Siksi, että Suomi ei ole kommunistivaltio, ainakaan toistaiseksi!

Äänestä

Omasta panoksesta Suomen hyväksi pitää saada palkkio sekä ammattitaito maksaa. Kotisohvalla makaamisesta ei tarvitse palkkaa maksaa.
Jos Suomen täytyy olla koko maailman sosiaalitoimisto on selvää että se on myös vähävaraisilta pois. Sopii kysyä mitkä puolueet on maahanmuuttajia halunneet. Ja nyt halutaan näemmä äänestää kyseisiä puolueita uudelleen hallitukseen. Ihmisen muisti on lyhyt.

Äänestä
  • Suomalaiset äänestää aina väärin, kohta tulee anttinatsista peeämmä ja taas valitetaan, kunmikään ei toimi.

    Äänestä

  • Sopii kysyä, kyllä!

    "Suomi tarvitsee kansainvälistä työvoimaa työmarkkinoiden kysyntään ja osaajapulaan vastaamiseksi. Työperusteisen maahanmuuton kehittämistyö jatkuu tälläkin hallituskaudella, jotta Suomi olisi veto- ja pitovoimainen paikka kansainvälisille osaajille tulla tekemään töitä ja rakentamaan elämäänsä."

    Terveisin: Kokoomus, PS, RKP ja KD.

    Äänestä

Noin tyhmä ei ansaitse kuin sitä "buranaa"...keskelle ottaa.

Äänestä

Rikkaalla on panssari, josta se kimpoaa pois. Köyhän pitää koittaa väistää.

Äänestä

Köyhällä ei ole isänmaata niin siksi.

Äänestä
  • Mutta köyhällä on äidinkieli, jolla hän voi lukea avoimia työpaikkailmoituksia.

    Äänestä

köyhyys on oma valinta, köyhät töihin niin siitä se rikkaus alkaa, ei siis loisimalla vaan työnteolla.

Äänestä
  • Ei taira olla:
    https://yle.fi/a/74-20203092

    Ja se mitä tulee sihe et huurelaa risumettää ja marjan poimitaa tai pitäs tehrä jolle kulle 9 reksä eurol töit ,tulee niin kyl se kuuluu kaiki palkka työstäs saara ,ei kettää saa sortaa sen peruteel et heitilt on menny työt alta.Millases yhteikunnas tänä päivän oikeis eletä ,ku sillo ku pitäs lähimäistäs auttaa olla valmiit potkimaa päähä ja riitämää toinen toistas. Hävetä pittää tommottis puolest jok tommossii puhhuu.

    Äänestä

Rich people have luck on their side and poor people have
misfortune on their side!
Far more misfortune in Finland too, rich people have made it like that,
they have also wanted to make Finnish people with little money
into poor people with no money so that they can make poor migrants
from outside of Europe into people with little money!
Basically to switch places with dumb Finns because them dumb Finns
have voted them to "Represent" Them.....NOOT, what a joke!
Stupid Finns have being taken for a sleight ride and not in Lapland kind
where rich people go to show off and party but in neighborhoods of
broken hearts, the kind you see in few cities like Kontula, Helsinki,
a suburb that used to be a nice working man's neighborhood.
This is a story of a failed state of Finland.
And all for nothing!

1Äänestä
  • Bullshit.

    All there is is a box where they apply/put into you.
    Like a box of gay
    Like a box of poor
    Like a box of success
    Like a box of goverment puppy
    Like a box of dog
    Like a box of radio

    Äänestä

Pojat on poikia – köyhät on köyhiä
Pojat ei ole tyttöjä – köyhät ei ole rikkaita

Näin se evoluutio halusi.

Äänestä

Vanha sanonta kannettu vesi ei kaivossa pysy, se on ohjenuora köyhille.

Äänestä

Money comes to money,
you need money to make money!

When ever I see a machine with wheels called Manitou,
I think of 2 things, "Money talks" And "Manitoba" Canadian province.

Finland used to have a currency called Marks, I do think that it was a big mistake
for all countries like Finland who gave up their own currencies for fake euro!
Even more grave mistake was to create eu itself,
just look at Finland today, feel the atmosphere how it has changed for something
unrecognizable. That is a sad commentary right there.

For Europeans there's no going back, the loss is too permanent with the
exception of Eastern Europe,
I will say that Eastern Europe is going to be a region where western Europeans
are going to relocate in the near future,
countries like Tcheck Republic, Poland, Hungary and others!
Only time will tell!
Wise man has spoken.

Äänestä

Onni on, että tulee omillaan toimeen.

Äänestä

Kateus vie kalatkin vesistä.

Äänestä

Siksi kun rikkailla on paljon velkaa ja köyhimyksillä ei ole laisinkaan velkaa. Rikkaat tartee rahaa jotta kykenevät maksamaan velkansa jottei kävisi niin kuin kävi 1990 -luvun alun pankkikriisissä jolloin köyhät laitettiin maksamaan rikkaiden velat. Nyt kun rahat kuuluvat rikkaille niin he kykenevät maksamaan velkansa eikä meidän köyhien tartte maksella rikkaiden velkoja.

Äänestä

Miten on voitukin kehittää näin epätasa-arvoimen yhteiskunta? Eihän tässä ole mitään järkeä koko touhussa.

2Äänestä

Neuvostoliitossa kaikki toverit kävi töissä ja kaikki sai pientä palkkaa, jolla pärjäsi tosi hyvin. Kaikki eläminen oli todella halpaa ja kaikkea sai lähes ilmaiseksi. Näin me ihailimme Neuvostoliittoa ja tavoittelimme samanlaista elintasoa Suomeenkin!
Jotakin tapahtui, kun ihannemaamme hajosi. Hm!

Äänestä

Vuosisatojen ajan maita on hallinnut suursuvut jotka päättäneet kasteista ja rahavirroista.
Kun murtaa tämän hallitsija dilemman saattaisi maailma olla tasa-arvoisempi.
Rikkaudet ovat perittyjä tai hankittuja mutta eiköhän kummassakin tapauksessa ole kyse ihmisistä joille joku on myöntänyt rahallisen pääoman .
Ihmisen luonne väistämättä muistaa oman ahkeruuden joka on olevinaan suurempaa kuin toisen. Raha tuntuu vaativat toisen ,hieman heikomman sortoa .

Äänestä

Lantti kuuluu sille, joka on sen tienannut.

Äänestä
  • Ensimmäinen lapsemme kuoli kultalusikkaan, kun tungimme sen hänelle suuhun.

    Seuraavien kanssa opitttiin virheistämme. Pärjäävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ensimmäinen lapsemme kuoli kultalusikkaan, kun tungimme sen hänelle suuhun.

    Seuraavien kanssa opitttiin virheistämme. Pärjäävät.

    Kyky pitää huolta pennuistaan on keskeinen ominaisuus myös eläinkunnassa.

    Äänestä

Suomalainen tekoälyfirma SiloAI myytiin jenkeille 600 miljoonalla. Tehkää vasurit samoin.

Äänestä
  • Itse kunkin on hyvä miettiä, mitä on saanut aikaan. Onko aikaansaannoksista jakaa hyvää muillekin.

    Äänestä

Yleensä raha päätyy niille, jotka osaavat panna sen poikimaan. Lisääntyminen on evoluution tuottama välttämätön ominaisuus muutenkin.

Äänestä

Burana on köyhille.

Äänestä

Kun ihminen rikastuu, muut ihmiset eli markkinat määrittävät hänelle arvon. Markkinat arvostavat sen ihmisen panoksen, oli se sitten työtä tai oikein sijoitettua rahaa tai mitä tahansa. Ilman markkinoita kukaan ei rikastu.

Äänestä
  • Rikkaus tuo lähinnä päätäntävaltaa. Ei Kone Oy:n pääomistaja syö sen enempää kuin muutkaan. Kansainvälistynyt Kone tajoaa työtä ja toimeentuloa monelle. Päätöksenteko-oikeus tuo myös vastuuta. On hyvä, että poliitikot eivät sekoile ideologioineen yhtiön johdossa.

    Äänestä

Tämmönen luopio yhteiskunta nykyään.

Äänestä

Paras, hauskin ja kestävin tapa rikastua on oma tehty työ oikein valitulla alalla.
Periminen on taitolaji, koska rahojen ylläpito ei onnistu ilman osaamista.
Avioliiton kautta rikastuminen on vaikeata ja lopulta usein epämiellyttävää.

Äänestä

No tuolla perusteella köyhille pitäisi antaa vain puoli millinen burana koska pitäähän sen myös tuntua kehossa.

Äänestä

UKRAINAN TUKEMINEN ON JÄRJEN KÖYHYYTTÄ!

1Äänestä

Mitä tapahtui 1991 silloin suomessa oli yleinen ryöstö!

Mitä nyt tapahtuu uudestaan kun OP rajoittaa SÄÄSTÖJEN käyttämisen.
OMIA RAHOJA NE ON MUTTA JOKU PAIMENTAA JA RAJOITTAA!!
onko tämä meno OIKEUDENMUKAISTA !
EI AINAKAAN OIKEIN!!

Äänestä

Silloin pankit oli konkurssissa nyt on valtio .
ainoat joilla on varallisuutta nyt on jotka on taloutensa oikein pelanneet
eläneet säästäen .
Niin kaikki odottaa ,että valtiota hoidetaan viisaudella.
Nyt on piikkiauki ei mitään rajaa enemmän syöjiä kuin elättäjiä.

Äänestä

Eliitti on laittanut itsensä eliittilaatikkoon.
Voit tehdä sen myös itse itsellesi ja rikastut.

Äänestä

Juuri tämä samainen paniikki oli pandemia aikana eli Mika Lintilä Marinin hallituksen ministeri ryhtyi jakamaan veromaksajien rahaa Bisnes Finlandian kautta aivan hullun lailla yrityksille ja vielä sellaisille yrityksille, joilla ei ollut mitään tarvetta. Kyllä ne demarit osasi ennen ja osaa nyt. Kyllä se Koiviston konklaavi osasi!

Äänestä

ETTÄ kyllä on SDP peli PELATTU!!!

Äänestä

Yhteisen taakan kantaa aina kansalaiset.
aina päättäjät tekee laen ,että eliitti ei joudu kärsimään.

mutta sen taakan joudutte kantamaan henkisesti.

Äänestä

Orpon on erottava

Äänestä

ja sdp toiminta kieltoon.

Äänestä

Vai että oikein 9 millinen burana.
Olet sinä eri etevä veikka. Varmaan kylän asiantuntija.

Äänestä

Ei kukaan ole antanut rahaa rikkaalle, hän on tienanut sen

Äänestä

Raha kuuluu sille, joka on sen ansainnutkin. Muu on sosialismia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Samanlaisia ovat molemmat 9 millisen buranan edessä, joten tasajaon luulisi koskevan muutakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu